perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kahvinpaahtoa ja grillausta

Lomapäivät kuluvat leppoisasti, kunhan vaan osaa työntää sopivasti aivojen perukoille sen tosiseikan, että kahden viikon päästä loma loppuu ja huipentuu perhejuhlaan. Olen kuitenkin itseäni rauhoittaakseni päättänyt, että toimin parhaiten paineen alaisena ja teen kaiken pikavauhtia sitten, kun on ihan pakko. Muuta tapaa ei kannata harkitakaan...

paahto käynnissä
Jokatapauksessa meillä on tänään paahdettu kahvia ja grillattu. Näin kesällä on hyvä paahtaa raakapapuja ulkosalla, ihan vain sen varalta, että sattuisi käymään kärähdys. Raakapapujen hankkiminen on välillä työlästä, mutta kun niitä onnistuu saamaan käsiinsä, niiden hinta on suhteellisen edullinen ja sanotaan, etteivät ne ole ajalle niin allergisia kuin paahdetut pavut. Onhan niitä kuulema käytetty aikoinaan laivoissa painoinakin, kuivina pysyessään eivät mene ns. miksikään. Paahtamamme pavut ovat peräisin Bremenistä eko- ja reilunkaupan Contigo-kaupasta www.contigo.de  ja ne ovat  brasilialaista 100 % arabicaa, Ipiranga-alueelta. Kyseisessä Bremenin kaupassa on myös omaa paahtotoimintaa, muissa ketjun liikkeissä emme ole käyneet.

raakapavut, roskat ja valmiit pavut

Paahtaminen vei i-Roast-2:lla noin 12 minuuttia, lisäksi kone lopuksi jäähdytti papuja 4 minuuttia. Siinä, että itse paahtaa papuja on se etu, että oppii arvostamaan etenkin italialaisia huippupaahteita!

Kuuma sää ei oikein innosta ruoanlaittoon, mutta grillissä sentään valmistuu apetta perheelle nopeasti ja vaivattomasti. Olemme kaasugrillin vannoutuneita käyttäjiä, mutta avotulikin kelpaa, kun sellaisen vain viitsii viritellä. Tänään grillasimme monenlaista vihannesta ja hedelmää sekä broilerifileitä. Ruoanvalmistumisvaiheessa nälkäisenä usein silmät syövät enemmän kuin sitten todellisuudessa vatsa vetää. Vielä kun yksi puuttui muonavahvuudesta, jäi kyllä luvattoman paljon tähteitä, joille jo suunnittelimme huomista jatkokäyttöä soveltuvin osin.

Blogivinkiksi esitän kivan lisäkkeen, jonka vuosia sitten löysin USAsta ostamastani grillauskirjasesta, siellä grillataan kyllä ihan kaikkea! Niin kalan kuin vaalean lihankin seuraksi sopii hyvin grillattu greippi. Ihan sama onko kyseessä keltainen vai verigreippi, kumpikin käy. Hedelmä leikataan 6-8 lohkoon ja lohkon terävästä kärjestä leikataan vielä viipale pois, valkoisen osan poisottaminen helpottaa haukkaamista. Lohkoille valutetaan hieman hunajaa ja sen annetaan imeytyä hedelmään. Lohkoja käytetään grillissä kummaltakin hedelmälihapuolelta, muutama minuutti riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti