perjantai 14. lokakuuta 2011

Kyllästymistä ja innostumista samassa paketissa


En tiedä miten muilla on, mutta minut valtaa toisinaan samanaikaisesti kyllästyminen ja innostuminen. Usein kyse on sentään saman aihepiirin eri puolista. Nyt on tapahtunut niin, että olen yhtäaikaisesti sekä totaalisen tympääntynyt astioihimme, että innostunut niistä. Ei kuitenkaan samoista kipoista ja kupeista. On helpottavaa, ettei meillä ole häälahjaksi saatuja isoja serviisejä tai muuten rakkaudella annettuja perintökalustoja, joten kaikki mihin olen kyllästynyt on itse hankittua. Niinpä hyvällä omallatunnolla myös hankkiudun niistä eroon. 

Kun perustin ensimmäistä omaa kotiani julmetun kauan sitten, oli kaupoissa vielä Arabian Teemaa, sittemmin (kun olen katsonut toisaalle, ilmeisesti vuosia) Teeman valmistajaksi on vaihtunut Iittala. Silloin kauan sitten Teemaan tuli uusi harmaa väri, johon ihastuin kovasti. Ensimmäisistä tileistäni ostin muutamia harmaita lautasia ja kuppeja, mutta ne olivat niin kalliita, että keräilyintoni laantui ja ostin jonkun halpa-astiaston kuvastosta. Ilmeisesti moni muukin teki saman tempun, sillä harmaa poistui melko pian valikoimista.


Sitten kului vuosia, ainakin kymmenen, kun harmaa otettiin uudelleen tuotantoon, liekö silloin ollut jo Iittalaa. Ilahtuneena hankin harmaita Teemoja lisää ja olinkin niihin monet vuodet oikein tyytyväinen, jopa siinä vaiheessa, kun tuotanto oli taas loppumassa ja laarinpohjilta vietiin viimeisiä, taisin ostaa jonkun tarjoiluastian. Harmaan värin hyvä puoli oli se, ettei siihen tullut lusikasta jälkiä, kuten olen nähnyt valkoiseen ja keltaiseen tulevan, monet lasten puurot on kaavittu kupposista ja lukemattomat ateriat syöty ja lautaset ovat edelleen lähes uudenveroiset. Keittiömme armoton laattalattia on koitunut muutaman lautasen kohtaloksi.

Tämän ei ole tarkoitus olla sen enempää Teeman kehu- kuin haukkumispostauskaan, vaan kertomus siitä, miten bloggaaminen voi perinpohjaisesti muuttaa ihmistä. Mikään ei ole ennallaan, kun blogi on kerran menty aloittamaan, kaikki on lopullisesti toisin. No, ihan pikkuisen liioittelen, mutta yksi kaunis päivä huomasin, etten ole tainnut kelpuuttaa harmaata Teema-astiaa blogikuviin kuin kerran. Viime talvena, kun näppäilimme kuvia ruoka-annoksista vasta blogista haaveilevina, saattoi jokunen ruokanökönen olla harmaalla alustalla. Miten en ole huomannut kaikkina näinä vuosina, että ruoka näyttää yleensä aika kamalalta kiiltävällä harmaalla lautasella? (mattapintainen on jo ihan toinen juttu) Luultavasti siksi, etten ole niin paljon ajatellut sitä, miltä ruoka näyttää. Joskus en ole ajatellut juuri sitäkään, miltä se maistuu, mutta nyttemmin ruoan ulkonäkö on tullut yhä tärkeämmäksi. Eikä se minusta ole paha juttu, turhaa tai snobbailua, tai jos onkin niin en välitä. Haluan, että ruoka maistuu hyvältä ja jos se vielä näyttääkin hyvältä, niin avot!

Ennen kuin Campasimpukka-blogi syntyi toukokuussa, innostuin uudelleen monien vuosien tauon jälkeen (olenpa minä nyt innostuvainen ollut, eipä uskoisi) kirppareista. Lasten ollessa pieniä kävimme useinkin kirppareilla, ostimme vaatteita ja leluja, mutta oikeastaan muuta ei mukaan tarttunut. Nyt katselin toisten turhuuksia ihan uusilla silmillä. Astioita, keittiövälineitä, pöytäliinoja, kuhmuisia kattiloita! Kirpparithan olivat pullollaan kaikkea ihanaa ja tähdellistä. Aloin tuumia, että blogia varten ottaisimme kuvia, joissa ruoka on erilaisille, sekalaisille astioille aseteltuina, milloin minkälaisille ja samaa sorttia sekaista olisivat myös aterimet. En vielä siinä vaiheessa hylännyt arkiastioitamme enkä vähän fiinimpää sarjaa, jota ei ole isoa määrää, mutta joita riittää pieneen kattaukseen. Tässä syksyn mittaan ajatus kypsyi.

Ehdotin sitten eräänä päivänä kammenpyörittäjälle, että mitäs jos heivattaisiin pois kaikki nämä harmaat astiat, nämä joitten kahvikuppeja ei ole käytetty sitten nuorimmaisen ristiäisten, ei siitä toki ole kuin 15 vuotta. Jos laitettaisiin samalla pois nämä aterimet, jotka olemme saaneet x vuotta sitten työpaikan joululahjana ja joita olemme kaikki nämä vuodet pitäneet rumina ja joissa kahvat löystyvät ja veitsien terät kukkivat ruostetta? Mitä jos kaapeista otettaisiin pois kaikki, mistä emme pidä? Kammenpyörittäjä katsoi minua hetken ja vastasi, että ok. Tämän kauhean väännön jälkeen päätös oli tehty. Mutta toteuttaminen on vielä tekemättä. Sen aika on nyt viikonloppuna, kaikki mitä emme ole käyttäneet moneen vuoteen (remontista tulee nyt neljä vuotta, se lienee hyvä aikamäärä), lähtee.

Meillä oli koko kesän muutenkin hassunnäköisiä kattauksia, kuvattava ruoka-annos oli fiinisti aseteltuna kauniille astialle, sen söin yleensä minä jäähtyneenä ja muu perhe sai kuumaa ruokaa tavallisilta astioilta, ei niin piperrettynä. En tosin ole hyvä pipertämään ja asettelemaan, mutta sen minkä nyt kuvia varten sain nykerrettyä. Yleensä annokseni oli myös paljon pienempi, kuin muilla. Se tosin oli vain hyvä asia, kun muistelee mitkä määrät juustoa, kermaa ja voita on kulunut toukokuusta lähtien.

Astiakaappien paraatipaikan tulevat nyt ottamaan erilaiset lautaset ja kulhot, hyvässä lykyssä  jotakin laatua on kaksi, muuten syömme jokainen erilaisilta astioilta. Eikä ole maailmanloppu, jos jotain menee rikki, kun tuotanto on loppunut jo vuosikymmeniä sitten. Ostetaan uutta vanhaa tilalle, jos oikein äidytään tuhlaamaan, voi lautanen maksaa kaksikin euroa. Myös IKEAn valikoimien edullisia astioita tullee kaappiimme lisää, niissä on hyviä kuvauslautasia myöskin! Aterimia on myös jos jonkinlaista. Koska perheeseen ei kuulu enää pikkulapsia, voi kaikille kattaa teräväpiikkiset Sorsakosket. 

En väitä, että keksisin tässä mitään uutta, luultavasti olen auttamatta myöhässä ja vanhoilta sekalaisilta astioilta syöminen on jo ihan menneen talven lumia. Mutta ei se mitään, minä olen nyt innostunut tästä ja minikokoinen syysalakuloni on tiessään.

Ja minne lähtevät harmaat lautaset? Kokeilemme tuonnempana kirpparipöydän pitämistä itsekin, jospa joku ilahtuu nähdessään, että hei täällä näitä just nyt olisi. Ja jos ei, SPR ottanee harmaatkin lautaset vastaan.

17 kommenttia:

  1. Voisin ostaa ne harmaat Teemat sulta Iso-Koon uuteen kotiin...siis sitä varten, jos se joskus älyää lähteä kotoa!

    VastaaPoista
  2. Minä en ole koskaan innostunut jonkun tietyn sarjan keräämisestä, joten meillä on kattaukset aina myös suloista sekamelskaa astioiden ja aterimien suhteen :) Tänään viimeksi ostin niinkin fiinistä paikasta kuin Halpa-Hallin poistokorista neljä kappaletta oransseja pikkulautasia, kun olivat niin hauskanvärisiä ja maksoivatkin huikeat 20 senttiä kipale!

    VastaaPoista
  3. Virpi: Minäkään en aio enää joutua minkään sarjan pauloihin ja yleensäkin aion nyt vähentää radikaalisti astioita, mitä virkaa on lautaspinoilla, joita ei ikinä käytetä!

    VastaaPoista
  4. Minä välillä mietin etä kuinka tylsä tyyppi olenkaan, kun en edelleenkään ole kyllästynyt astiastooni. Ja nautin kokonaisista astiastoista. Ja että joskus voisi rahansa laittaa johonkin muuhun kuin uusiin astioihin jotka ovat jotain tiettyä merkkiä, tai siihen, että pitää ostaa järjettömän iso astiakaappi.

    VastaaPoista
  5. sauvajyvänen: minulla varmaan just tuo, ettei koskaan saa tarpeeksi isoa täydellistä juuri sitä ihanaa astiastoa kerättyä tekee sen, että sitten tahtoo lopettaa yrittämästäkin. Ja nyt tosiaan kiehtoo se, että asiat ovat vanhoja, että niissä näkyy käyttö ja ties mitä ovatkaan "nähneet".

    Etkä ole tylsä, et sinne päinkään:)

    VastaaPoista
  6. Minä olen tartuttanut astiahulluuteni mieheenikin. Muistan vielä elävästi päivän, jolloin olimme astiaosastolla ja Jukka tokaisi, että tällaiset pasta-lautaset pitäisi olla, ainakin 6 mieluummin 8. Luulin hetkelliseksi mielen häiriöksi, mutta se on kyllä kestänyt. Joskin osaa se toppuutellakin ;).

    Meillä kyllä käytetään kaikkia astioita, ihan arjessakin. Ruuan oman värin, muodon ja nestemäisyyden mukaan tulee valittua erilaisia, tai sitten ihan oman fiiliksen mukaan. Tai myönnettäköön, sen mukaan onko lautanen esiintynyt blogissa viime aikoina.

    Ennen annoin kyllästymiseni kokeneita astioita siskolle hänen perustaessa omaa pesäänsä, mutta nykyään ne menevät pääosin kirpparille. Uusia varten pitää saada tilaa :D.

    VastaaPoista
  7. Merituuli: Olen oikeastaan aika iloisella tuulella luopuessani niistä harmaista lautasista, ensimmäistä ikiomistani, tuntuu melkein keväältä vaikkei ole vielä talvikaan tullut:))

    VastaaPoista
  8. Mua nauratti maininta postimyyntikuvastoastiasto. On nimittäin itsekin ensimmäiset astiastot olleet hopihoolistaL lilat matalat lautaset ja syvät oli valkoiset, joissa oli joku lila orkidean kukka jn. Ihka ekat astiat oli kyllä niitä luminarcin mustia 8-kulmaisia...muistan kun olin saksassa au pairina ja näin niitä eka kerran siellä ja rakastuin... Onneksi olen sittemmin tullut järkiini...
    Tila vain asettaa rajoitukset kaiken keräämiselle. Mulla on 2 astiastoa, valkoinen 24h, joita molempia lautasia taitaa olla 14 ja sitten pentikin aino 6:lle (no se on vähän ehkä yök...Mutta mullakin on aina tuo Merituulen, että kuppia ja kippoja pitää olla heti 8-12, nyt oonkin ajatellu, että voisin ostaa yksittäisiä kuvauskippoja, että saan vähä vaihtelua...hitsi kun tulee pitkää tarinaa, olis varmaan pitäny laittaa oma postaus...mutta astiat siis herättävät minussa kyllä SUURIA TUNTEITA!

    VastaaPoista
  9. Nanna: nuo kahdeksankulmaiset mustat Luminarcit, voi että tulee nuoruus mieleen. Saimme silloisen kihlatun kanssa niitä lahjaksi jonkunlaisen setin ja olin jo silloin kahden vaiheilla, että onko nää kauheita vai ihan cool... jos ruoka jossain näyttää pahalta, niin sysimustassa kahdeksankulmaisessa kulhossa:)))

    VastaaPoista
  10. Hauska juttu.
    Arabian/Iittalan astiat tuntuvat kestävän monia muita huonommin syömistä, ruokailuvälineistä jää jälkiä meidän 24h ja Origo-astioihin sekä äitini Arcticaan, vanha Pentikin Talvi-astiastomme ja Villeroy&Bochit kestävät paremmin.
    Kaappitilaa on aina liian vähän - ja kaupoissa hienoja astioita. Onneksi on SPR...
    Ruoan ulkonäkö on lähes yhtä tärkeää kuin maku. Pitää myöntää, että joskus asettelen eväitä vähän tarkemmin blogikuvia varten, mutta kyllä ne yleensä ovat aikalailla "lavastamattomia" ;).

    VastaaPoista
  11. Mulla on jossain 15-vuotiaan mielenhäiriössä keräämiskohteeksi päätuneitä tumman vihreitä Teema-astioita. Pikkuhiljaa olen myynyt niitä kirpparilla, mutta lautaset ja mukit on edelleen tallella ja lautaset arkikäytössä. Taidan noudattaa esimerkkiäsi ja roudata nekin kirpparille. "pyhäkäytössä" meillä on V&B:n Home Elements. Todella eleetöntä ja valkoista. Kesäparatiisissa on kaikkea hilpeän sekalaista ja vanhaa kampetta. Vaihteluhan virkistää ja astiat on ihania!

    VastaaPoista
  12. luimupupu: Nyt meillä on aution näköistä astiakaapissa. Esikoinen tosin sanoi, että hänen lapsuutensa on pilalla, kun tutut lautaset lähtevät. Otin hetken hänet tosissani, mutta sitten tuttu virne tuli kasvoilleen:) Sitä paitsi ihan ekat vuotensa hän söi Pentikin lautaisilta, jotka on jo vuosia sitten laitettu kiertoon eikä hän niitä edes muistanut! Eli tuhosiko jo se edellinen kaapinsiivouskierros poikani lapsuusmuistot?

    Tusla: Kaappiin jäi vähän V&B:n Gray Pearl-astiastoa, se on minusta kaunis, mutta siinä on tosi leveät reunat, annoskoko jää tosi pieneksi. Se nyt tosin ei ole ongelma eikä mikään. Voi syödä vähemmän tai santsata useammin:)

    VastaaPoista
  13. Moikka, noissa Teeman lautasissa kuulemma on niin et kun laitat veitsen siihen reunalle "lepäämään", se luiskahtaa sinne lautasen pohjalle ruokiin. Onko teillä käyny niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ajattelen asiaa, saattoi niin kyllä käydä, etenkin sellaisten aterinten kanssa, joissa oli pyöreämpi kahva, ei niinkään litteiden kahvojen kanssa.

      Poista
    2. Ok, kiitos vastauksesta. Teemaa aion hankkia, tästä huolimatta ;)

      Poista
    3. Teema on kyllä hyvä ja kaunis astiasto:) Jos ihmettelit, miksei kommentti heti näy, se johtuu siitä, että yli kaksi viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit ovat ennakkotarkastuksessa sen vuoksi, että ylipäätään huomaisin ne, eivätkä ne jäisi turhaa huomiotta:)

      Poista