sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Tee itse omat juomasi!


Minua ihastutti muinoin kovasti  tv-shopin edeltäjän, kuponkiuutisten mainos, jossa kehotettiin: "Tee seinätaulusi itse!". Heidän tuotepakkauksellaan säästäisi suuret summat ja saisi varmasti mieluisia seinätauluja. Kieltämättä oli totta, ettei silloinen budjettini riittänyt mieluisiin taideteoksiin, mutta jätin silti kotimaalarisetin hankkimatta. Ajatus siitä, että itse tekemällä saa sekä parempaa, että halvemmalla, on kyllä usein toimiva, mutta usein myös itsetekemiseen liittyy kokeilemista ja hassuttelua, tehdään ihan vain sen vuoksi, että voidaan tehdä! 

Hannele Kokeista ja Poteista riemastutti minua postauksellaan "Baileysin" (tekijänoikeudet kunniaan!) tekemisestä ja se toi mieleeni nämä monenlaiset tee-se-itse-(paremmin)-kokeilut, joista jää ennen kaikkea hauska mieli.  Niillä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa, että säästäisikö kenties roposen tai pitäisikö juomanvalmistajajättien pomojen olla huolissaan siellä kulmahuoneissaan (vai lienevätkö omissa executive-kerroksissaan), kun me pikkumuurahaiset teemmekin juomamme itse.

Eräs bloggaamisen hyvä/huono puoli on se, että keittiön kaappeihin alkaa kertyä kaikkea kummallista. Tai ei välttämättä niinkään kummallista, mutta erilaista verrattuna ruokablogia edeltävään elämään (jota muistaakseni kuitenkin oli, näin puolivuotiaan bloginpitäjän itsevarmuudella sanottuna). Siellä on pino ankanrasvapurkkeja, on kondensoitua maitoa niin, että kulmakunnan hammaslääkärit jo hierovat pikkukäsiään yhteen, että pian nähdään. On uusia erikoisia mausteita, joita olen ostanut, mutten tohtinut vielä käyttää ja on vaniljatankoja niin paljon, että heikompaa hirvittää. Siis materiaalia erilaisten äkkikokeilujenkin varalle on paljon aiempaa enemmän, munista nyt puhuttakaan. Se huono puoli on sitten sinä päivänä, kun kaappeja käydään  läpi ja komposti huokaa, että ei kai taas tätä settiä.

Modasin vähän Hannelen postauksen ohjetta, en laittanut kaakaota enkä suklaakastiketta, sillä aiemmat kokeiluni kondensoidun maidon kanssa ovat olleet vähintäänkin makoisia. Vaikeinta, ehdottomasti vaikeinta, tämän ohjeen toteuttamisessa oli sopivan pullon löytäminen. En ole varma, riittääkö kelpuuttamani astian korkin tiiviys, mutta toisaalta se antaa luvan ottaa juomaa useammin, ettei se vain ehdi pilaantua! Ihminen on sitten hyvä antamaan lupia itselleen. Niitä heltiää ihan kysymättäkin. Pullolliseen tätä pehmoisaa ihmejuomaa käytin:
  • 1,5 dl kermaa
  • 1,5 dl viskiä
  • purkki kondensoitua maitoa
  • 1 rkl espressoa
  • siemenet muutaman sentin vaniljatangon pätkästä
Aineet kannuun ja topakka sekoitus vispilällä, pulloon, lasiin, suuhun (ja epäilemättä päähänkin, jos enempi nauttii). Toimii! Kiitos Hannelelle! ps.anteeksi Hannele tuo vaniljatanko tuossa kuvassa, en muistanut, että sinun kuvassasi oli se myös!

Ehkä joku luulee, että olen ruokkinut kompostia teerellä, jonka valmistamisella varovasti pelottelin itseäni sivupalkin "tulossa"-osastossa. Näin ei ole, lintu on tuossa pöydällä odottamassa kuinka vapisevin käsin tohdin siihen tarttua. Se tapahtuu myöhemmin tänään, ihan varmasti tänään, kauemmas en voi asiaa siirtää enää millään. En vaikka telkkarista tulisi Tuulen viemää laajakuvaversiona ja sellaisella lopulla, jossa Scarlett saa Rhettin. Eli lintua myöhemmin ja postaus siitä, jollei kaikki mene ihan reisille.

7 kommenttia:

  1. Kiitos nauruhermoja kutittelevasta kirjoituksesta. :) Sokeroimaton kaakauojauhe olisi muuten varmaan toiminut. Mun ehkä pitää tehdä tätä joulutuliaisiksi eräälle todella makean ystävälle.

    EIkun teertä peliin vaan! Meni syteen tai saveen. Oppia ikä kaikki. :)

    VastaaPoista
  2. Tusla: suosittelen kyllä kokeilemaan, espressoa olisin voinut laittaa enemmänkin, koko shotin.

    VastaaPoista
  3. Hauska juttu ja varmasti hyvä juoma - mutta ihan odotin niitä munia sinne minä hetkenä hyvänsä! En osaa olla ajattelematta niitä enää. Kokeile seuraavaksi munalikööriä (advocaat). ;)

    VastaaPoista
  4. Saima: Kiits, mukavaa, että olet hengessä mukana tässä muna-asiassa, harmi etteivät kananmunat ole kovin toivottu joululahja. Ajattele nyt, 30 munaa nätisti pakattuna! Great idea! Eikö?

    VastaaPoista
  5. Hihi onpas teille kerääntynyt kaikenlaista mielenkiintoista;D
    Tuo kotitekoien Baileys muistuttaa hieman tai aika paljonkin Venezuelassa juomaani Ponche Cremaan (ohje täällä)
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/2009/01/venezuelalainen-munatoti.html

    VastaaPoista
  6. Yaelian: Niinpä tosiaankin muistuttaa! Tuollaisia herkkujuomia ei saisi kyllä olla ihmisen jääkaapissa, niillä on kummallinen taipumus sieltä kutsuvasti huudella:)

    VastaaPoista
  7. Hannelen suklaisempi resepti ei ihme kyllä ole oikeasti liian makeaa! En ole ollenkaan makean ystävä, mutta Hannelen juomaa tuli juotu liikaakin. Loput suoraan pullosta, kun niin vähän enää jäi:) Mutta kahvin ystävänä tämäkin kuulostaa hyvältä!!! Johanna

    VastaaPoista