torstai 26. tammikuuta 2012

Lentävä ebelskiver-pannu

Mainitsin tässä jokunen aika sitten , että yritän olla ostamatta uusia keittiövälineitä siitä yksinkertaisesta syystä, etten oikeasti tarvitse mitään. Tarkoitin tietysti sitä, etten tarvitse mitään sellaista, mitä minulla jo on. Jos huomaan kuitenkin aivan ilmiselvän, vakavan puutteen välineistössäni, asiahan on tietysti korjattava mitä pikimmiten. Tähän muotoseikkaan vedoten minun on ilo esitellä keittiöni uusi tähti: ebelskiver-pannu!
 

Pari viikkoa sitten hiljaiseksi äityneen työvuoron loppupuolella selailin foodgawkeria ja lähistöllä istunut työkaverini hihkaisi, että hei mitä nuo söpöt pallerot ovat. Ne olivat ebelskivereitä. En ollut koskaan kuullut näistä pienistä tanskalaisista pannukakkupalleroista, mutta hetken kuluttua tiesin ainakin sen, että tuollainen pannu minun on saatava. 

Tällä viikolla pannuni saapui, se aivan lensi luokseni. Perjantai-iltana sain USA:sta sähköpostin, joka kertoi pannun olevan matkalla. Maanantaina päivällä ovikello soi ja paketti oli perillä. On kyllä joskus vähän nolo olo, kun kuriiri ruskeissa polvihousuissaan tuo pakettejani juoksujalkaa ja kääreistä kuoriutuu esiin nippu etikettitarroja tai paistinpannu. Tuntuu, että noin kiireellä pitäisi kuljettaa vain jotain todella tähdellistä ja vakavaa, kuten rauhansopimuksia tai varaosia ydinvoimalaan.

Nolostus menee kyllä yleensä pian ohitse ja niin kävi nytkin. Pannu on ihastuttava, samalla tilasin pannukakkujen kääntämisen sopivat puutikut, ikään kuin mikä tahansa puikko ei siihen kelpaisi.  Selasin ohjeita ja tulin sivistyneeksi siinä määrin, että tiedän ebelskiver-kauden olevan auttamatta ohitse. Perinteisesti niitä on syöty Tanskassa joulun aikaan ja nimenomaan jälkiruokana, ei niinkään amerikkalaismallisesti aamiaisella. Kukaan ei varmasti kuvitellutkaan minun odottavan seuraavaan joulusesonkiin (enkä usko tanskalaistenkaan niin tekevän, jos ebelskivereitä tekee mieli), vaan aioin viikonloppuna tehdä ensimmäiset ebelskiverini. 

Tilatessani pannua en joko lukenut tuotetietoja riittävän hyvin (uskokaa tai älkää, joskus olen tilannut melkoisia sikoja säkissä) tai muuten missasin jotain, sillä en ymmärtänyt pannun käyvän vain kaasuliedelle. Se on täysin ymmärrettävää, viereinen kuva kertonee miksi.  Tästedes kyllä muistan  tutkailla hieman tarkemmin, mitä sinne erikoispikakiirehoppupakettiini oikein olen haalimassa. Onneksi meillä on kaasuliesi, joten en joutunut palautushommiin.

Koska omatuntoni kuitenkin hieman kolkutti uuden "tarpeellisen" pannun hankinnasta, bongailin sopivaa ebelskiver-ohjetta etsiessäni samalla muita käyttötarkoituksia pannulle. Vähentäähän se hankinnan tarpeettomuutta, jos keksin sille jotain muutakin käyttöä, kuin kerran kaksi vuodessa valmistetut pannukakut, eikö totta? Muutama kananmunaohje ainakin on jäänyt mielen pieleen kokeiltavaksi. Kokkeliseosta paistetaan pannun kolosissa, lisätään vaikka vuohenjuustomurua ja kevätsipulia, näytti hyvältä jonkun blogin ohjeessa. Kaksi käyttötarkoitusta on aina parempi kuin yksi.

En ole tunnettu kärsivällisyydestäni, tänään en jaksanut enää odottaa, viikonloppu on aivan liian kaukana. Kokeilin pannuani aamiaiselle, otin taikinan ohjeen täältä. Jälkikasvun ollessa koulussa tein puolikkaan annoksen, josta tuli kaikkiaan yksi pannullinen, 7 ebelskiveriä. Se oli oikein sopiva pieni koemaisto. Ohjeen mukaiset määrät tässä:
  • 2,4 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl sokeria
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 2 suurta kananmunaa eroteltuina
  • 2,4 dl maitoa
  • 2 rkl sulatettua voita (+vähän paistamiseen)
Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Vatkaa keltuaiset ja maitoa kevyesti ja lisää voisula niihin. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Yhdistä maito-keltuaisseos jauhoihin ja sekoita tasaiseksi, lisää valkuaisvaahto nuolijalla sekoittaen. 

Lämmitä pannua melko miedolla lämmöllä hetken aikaa ja pyyhkäise sulatettua voita pannun kolosiin. Lusikoi nopsasti koloihin vajaa ruokalusikallinen taikinaa ja pistele taikinaan samantien muutama marja, minä käytin karpaloita. Lusikoi toinen vajaa lusikallinen taikinaa päälle. Käännä pannukakkuset puisella tikulla työntäen reunasta, pallero pyörähtää nätisti ympäri. Tanskalaiset ebelskiver-spesialistit neuvovat amerikkalaisissa blogeissa, että kannattaa kääntää ensin neljäsosan verran, paistaa ihan pieni hetki ja sitten toinen neljäsosa, jolloin ebelskiveristä tulee sievän pyöreä. Melkein onnistuin tässä. Kannattaa varoa liian suurta lämpöä pannulla, etteivät pallerot saa liikaa väriä. Alle neljässä minuutissa pannukakut olivat kypsiä. Monessa blogissa vakuutettiin, että paksuhko taikina käyttäytyy nätisti tavallisella lettupannullakin, vaikkei sen matalissa koloissa saakaan aikaan pyöreitä pannukakkuja. Voin tekemisestä jäänyt hera olisi sopinut tähän taikinaan hyvin, mutta olin käyttänyt sen jo sämpylätaikinaan.

Ebelskiverit maistuivat ihastuttavan kevyiltä ja karpaloiset sattumat poksahtivat kivasti suussa tuoden upean arominsa peliin. Pidin näistä tosi paljon ja viikonloppuna paistan näitä lisää, myös suolaisia vaihtoehtoja, joiden perässä meninkin linkittämääni blogiin. 


23 kommenttia:

  1. Oi ihanuutta,joskus sitä vaan on pakko saada tietty keittiöväline:;D
    Olen joskus ihaillut noita laitteita amerikkalaisissa blogeissa,ja vaikkein munkkien ystävä olekaan,niin aika kivalta tuo näyttää.Mistä tilasit ja oliko hintava?

    VastaaPoista
  2. Tilasin sen täältä: http://www.williams-sonoma.com/search/results.html?activeTab=products&words=ebeskiver&cm_sp=OnsiteSearch-_-GlobalNav-_-Button&type-ahead-viewset=ecom

    mahtaako linkki toimia? Tuli sille tietty postikulujen kanssa hintaa, mutta nyt koitan olla ilman uusia vempeleitä ainakin kolme kuukautta!

    VastaaPoista
  3. Minunkin täytyy tehdä nyt varmaan hankinta, sillä tätä lukiessa tajusin että sellainen valurautainen munkkipannu voisi sopia gluteenittomien munkkien paistamiseen hyvin :)

    VastaaPoista
  4. Oih mitä söpölöisiä!

    Nuo ovat kyllä varmasti tosi kivoja myös suolaisina.

    VastaaPoista
  5. Voe ebelskiver!
    Olisi ihanaa kuulla tanskalaisen ääntävän tuo sana !!!!

    VastaaPoista
  6. Williams&Sonoma-kaupoissa tulikin käytyä Jenkeissä asuessa;niissä voi viettää monta tuntia;D

    VastaaPoista
  7. Kaikki: hassua miten yksi pannu saa mielen iloiseksi:) Oikein odotan viikonloppua, meinaan kokeilla niitä, mihin tulee vuohenjuustoa ja salviaa ja joko karpaloisia uudelleen tai mustikkaisia. Ihmeen ilmavia tuli tuolla ohjeella.

    VastaaPoista
  8. Apua miten ihania sekä pannu että pannukakut! Luulen, että minäki tarvitsen aivan varmasti tuollaisen kylläkin tavallisille liesille tarkoitetun pannun :D

    VastaaPoista
  9. Sinulla on täällä aina jotain uutta ja ihmeellistä!!! Mahtavaa!

    VastaaPoista
  10. Ihanhan se näyttää vanhanaikaiselta munkkipannulta eli kaipa syntymäpäivän tienoilla kokeilet munkkipalleroita? Vai tuleeko oikeita munkkeja ilman uppopaistoa??

    VastaaPoista
  11. Hiidenuhma: Kyllä tämmöinen pannu lähes välttämättömyys on:))

    jokihakakokkaa: Kiitos, nyt on just intoa kaikenlaiseen itselle uuteen, mutta kyllä sitä ihan arkimuonaakin laitetaan!

    Maria: Olen kirppiksillä nähnyt munkkipannuja, en tosin ihan viime aikoina.

    VastaaPoista
  12. Merituuli: paheksutko sinä minun pannuani? ;))

    VastaaPoista
  13. Uusi vempele! Mahtavaa! Mutta taidat kyllä vähän juksaa siinä kuriirin polvihousuasiassa?

    VastaaPoista
  14. Ankerias: Joo, ei sillä ollut nyt polvihousuja eikä se tainnut edes olla tällä kertaa UPS:n mies:)

    VastaaPoista
  15. ...mihinkä sitä enää voi luottaa... oon ottanut AINA joka sanasi täydestä campasimpukka....(viit. polvihousuihin)

    VastaaPoista
  16. Nanna: Muistelin vain jotain toisia kertoja, kun ovella on käynyt polvihousuisia miehiä, nyt taisi olla DHL asialla:) Minä olin kädet kyynärpäitä myöten taikinassa, joten Kammenpyörittäjä vastaanotti pakettini:) Joko luottamus palasi?

    VastaaPoista
  17. No eihän se huono ole joka vedättää, vaan se vedätettävä...
    Kyllä aion luottavaisena jatkaa blogisi lukemista ;)

    VastaaPoista
  18. Hei!
    Ihania ohjeita sinulla. kysyisinkin, kun en ole ihan varma sijainnistasi (maallisesti), että saitko tuolta sonomasta tilattua Suomeen, vai majailetko edes Suomessa??

    VastaaPoista
  19. Anonyymi: Täällä Suomessahan minä, Jyväskylässä ja onnistui tilaaminen tuolta. En tiedä mitä kaikkia tuoteryhmiä toimittavat Suomeen. Usein painavia tuotteita, esim rautapatoja yms. ei toimiteta, mutta jotain kevyempää onnistuukin. Postikulut olivat kipurajalla, elleivät vähän yli.

    VastaaPoista
  20. Kiitos vastauksestasi, asutkin ihan "nurkan takana", kun itsekkin asun Jyväskylän naapurissa.
    Aurinkoista kevättä ;)

    VastaaPoista
  21. Onhan sulla ananasrengaspora onhan? Siinä on toinen kapistus mitä ilman ihminen ei tule toimeen.

    VastaaPoista
  22. Anonyymi:Kiitos samoin sinulle!

    anna: Nyt kyllä pistit pahan, minulta ei ainoastaan puutu sellainen kapine, minulla ei ollut edes tietoa sellaisen olemassaolosta? Miten tästä eteenpäin? :)

    VastaaPoista