maanantai 30. tammikuuta 2012

Pieniä kalapiiraita ja ruusukaalipaistosta

Taloutemme muonavahvuus putosi hetkellisesti puoleen, joten pistin sordiinoa päälle, etten valmistaisi liikaa ruokaa. Eiliseltä päivälliseltä jäi vähän ruohosipulilla maustettua perunamuusia ja kaupasta lähti mukaani pieni pala savustettua lohta. Niistä sommittelin pieniin annosvuokiin minikokoiset kalapiiraat. Asettelin kalapaloja voideltujen vuokien pohjille ja päälle laitoin maitotilkalla ja kanamunalla notkistettua muusia. Sivelin muusin pinnan sulatetulla voilla. Paistoin vuokia 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes muusipinta oli kauniisti päivettynyt. Lisänä tarjosin ruusukaalia Kauhaa ja rakkautta-blogin tapaan. Laitoin pekonia hieman säästeliäämmin, koska epäilin sen riitelevän savukalan kanssa. Mutta eihän toki, pekoni nyt sopii ihan kaikkeen, varmaan kermakakkuunkin! Esikeitin ruusukaalipuolikkaita muutaman minuutin. Paistoin puolikkaita voissa silpuksi leikatun kevätsipulin ja pekonin kanssa. Lorautin päälle vähän kermaa, maustoin suolaripauksella  ja mustapippurilla. Kalapiiraat tällaisenaan sopisivat hyvin illanistujaisiin, olisivat helppoja tehdä paistamista vaille valmiiksi jääkaappiin, miksei pakastimeenkin, jos vuoat joutavat siellä oleilemaan. Ruusukaalipaistos riittäisi lounaaksi ihan itsekseenkin, etenkin jos ei ole pihi pekonin kanssa.

8 kommenttia:

  1. ...ja niin ruusukaali-innostus valtasi Blogistanian ...on se niin hyvää!

    VastaaPoista
  2. Nanna: Niin näyttää tekevän! Vaikka kyllä me niitä palleroita syödään höyrytettynä silloin tällöin muutenkin.

    VastaaPoista
  3. Loistoidea tehdä annoskokoisia kalapiiraita! Olen ehkä tavallistakin innoissani, koska minulla on hiljattain ostetut pikkuiset oaanosvuoat, joita on hauska käyttää. Uutuudenviehätyksestä on niin ihana nauttia ;)

    VastaaPoista
  4. Hiidenuhma: Ne kannattaa ottaa ajoissa jäähtymään, keraamiset pikkuvuoatkin ovat turkasen kuumia lautasella ja kaikki muu on jo syöty, kun pikkupiiras vielä polttaa kieltä:) Minäkin tykkään tehdä pieniä annoksia, jää se syödyn ruoan määräkin ateriaa kohti kohtuulliseksi.

    VastaaPoista
  5. Haa! Hauska idea tarjoilla tuollainen ruoka annoskulhoista. Saattaisi upota pienempiinkiin ruokailijoihin. Ja voisihan sitä montaa muutakin ruokaa tarjota kipposista. En ole tuollaisia annoskulhoja vielä kokenut tarpeellisiksi, mutta ehkäpä hankinkin.

    Ruusukaalin onnistumme liian usein saamaan kitkeräksi, taitaa mennä ylikypsäksi silloin. Mutta tuollaisella kombinaatiolla (voita, kevätsipulia, pekonia, kermaa...) ei voi mennä pieleen!

    VastaaPoista
  6. Saima: lapsille maistuu yleensä kaikki, mitä on laitettu pieniin vuokiin tai tökätty tikkuun:))

    VastaaPoista
  7. Asian vierestä, tunnustus odottaa sinua, käypä lukemassa :D

    VastaaPoista