tiistai 28. helmikuuta 2012

Skonsseja lomalaisille

Monessa blogissa on viime aikoina tehty skonsseja. Minä en ollut sellaisia koskaan tehnyt, mutta Kotit ja potit-blogin Hannele oli tehnyt sellaisia vastikään ja minäkin innostuin kokeilemaan. Olipa käänteisvaikeita!  Ohje on alunperin Suvi Rüsterin käsialaa. Puolitoistakertaistin Hannelen käyttämän ohjeen, sillä aamuisin pariin teiniin uppoaa skonssi poikineen. Ohjeesta tuli 20 skonssia ja yksi pieni epämuotoinen pallero ihan viimeisistä taikinarippeistä. 
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl sokeria
  • 1,5 tl suolaa
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl ruokasoodaa
  • 75 g voita
  • 3 dl maitoa tai piimää
  • (voiteluun kananmunaa tai maitoa)
Lämmitä uuni 200 asteeseeen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja murustele sormenpäillä voi mukaan tavoitellen leivänmurumaista seosta. Kaada neste (Hannelen tapaan minäkin suosittelen piimää) mukaan ja sekoita taikina mahdollisimman nopeasti tasaiseksi, vältä ylenmääräistä alustamista. Voi jää mukavasti pieniksi hiutaleiksi taikinaan ja on omiaan nostattamaan skonsseja uunissa. Jauhota leivinalusta kevyesti ja muotoile taikinasta kevyesti kauliten tai käsin 2-3 cm paksu levy. Ota levystä muotilla pyörylöitä, voit myös leikata pyöreäksi muotoillusta taikinasta kolmioita ja paistaa sellaisenaan. Jos teen pyöreitä pieniä skonsseja, joiden väliin jää roipetaikinaa, muotoile roippeet mahdollisimman vähin käsittelyin uudelleen levyksi ja ota taas muotilla pyörylöitä niin kauan, kunnes kaikki taikina on käytetty. Halutessasi voitele skonssit maidolla tai kevyesti vatkatulla kananmunalla. 

Paista skonsseja noin 10 minuuttia, tarkastele tulosta jo noin kahdeksannella minuutilla. Syö heti lämpiminä voin ja juuston kanssa. Hieman jäähtyneet skonssit maistuvat mahtavilta kermavaahdon tai rahkan ja marjojen kanssa. Skonssit ikääntyvät nopeasti, joten niitä kannattaa valmistaa sen verran kuin arvioit aamiaisella kuluvan. 


sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Chiliä oululaisella mentaliteetilla


Chili taipuu kyllä monenlaiseen syötävään ja juotavaan, sen todisti eilisiltainen ruokabloggaajien tapaaminen Oulussa. Suupielet ja kieli alkavat tuntua omilta taas ja voin sanoa ainakin jossain määrin luopuneeni aikaisemmasta nyrpistelevästä asenteestani chiliä kohtaan. Kokoonnuimme illan hämärtyessä Kokkien ja pottien viehättävään kotiin. Paikalla oli myös edustajia blogeista Soppaa ja silmukoita, Pastanjauhantaa, Peruspöperöä, Ghetto Gourmet, Kokkeillaan, Sokerikukkasia, Makuja kotoa ja (Diplomi-)insinöörin keittiössä

Ruokaa ilmaantui sitä kyytiä pöytään ja lautasten kautta bloggaajien vatsoihin, etten ehtinyt ottaa kaikista herkuista kuvia enkä muistakaan enää tarkasti kuka mitäkin oli tuonut. Hauskaa häärimistä kameroiden ja ruokavatien kanssa oli nähtävillä ja useita eri  keskusteluita oli käynnissä ristiin rastiin kaikenaikaa. Jos joku lähti tuosta tilaisuudesta näl(ä)käisenä pois, saa kyllä syyttää vain itseään, niin paljon erilaisia lähestymistapoja chiliin oli tarjolla. 

Kokkeillaan-blogin Kotiharmi nosti pöytään 
värikkäät soppashotit ja vuohenjuustomousset, ohjeen niihin löytyy täältä.


Soppaa ja silmukoita-blogin Marjan salaatti oli kuulema
 alkujaan Pioneer Womanin sivuilta, meille se maistui erinomaisesti.


Makuja kotoa-blogi tarjosi nopeasti vadilta katoavia susheja.


Peruspöperöä-Virpi toi mukavasti suuta rauhoittavia fudgeja 
ja vara-aviomiehensä taustalla näkyviä tujakoita suklaita.

 Sokerikukkasia-blogi tarjosi suloisia maracon-leivoksia.  

 
Tuliterän Ghetto Gourmet-blogin pariskunta ihastutti ruokailevaa joukkiota mahtavilla ribseillä, joista olisi hampaatonkin selviytynyt. (Diplomi-)insinöörin keittiö tarjosi (muistaakseni) korealaistyylistä lihaa, joka käärittiin salaatinlehteen ja syötiin niin siististi kuin osattiin. Kokit ja potit kääri riivittyä possua riisipaperiarkkeihin ja tarjosi erilaisia dippejä rullille. Peruspöperölä paahtoi leipää ja fetaa uunissa ja tujakoitti settiä milläpä muulla kuin chilillä. Chilikauppa.fi tarjosi iltaan tuotteitaan maisteltavaksi, näin kertoi illan emäntä Kokeista ja poteista. Etenkin Salmiakkinen höökipulveri shottilasin reunassa sai hyväksyvän vastaanoton. Mitä kaikkea ilta tarjosikaan sen jälkeen, kun minä pitkämatkalaisena vetäydyin hotellini rauhaan, saamme varmaan lukea muiden blogeista, kunhan chilihöyryt hälvenevät. Kiitän kaikkia paikalla olleita ja erityisesti Hannelea mukavasta illasta, mahtavasta ruoasta ja hilpeästä atmosfääristä! Suosittelen Oulua lämpimästi!

Chilimaustetut mantelit

Lauantaisen Oulun ruokablogimiitin teemana oli siis chili. Olin vähän paniikinomaisesti selaillut kirjoja ja blogeja löytääkseni jotain sopivaa, ennalta valmistettavaa, kuljetuksen kestävää ja jopa syömäkelpoista chilillä maustettua viemistä. En voi sanoa, että olisin aivan uinut sopivien ohjeiden meressä tai että valinnanvaikeus olisi ollut se suurin hankaluus. Se oli varmasti jo tunnustettu kokemattomuus chilin käytössä. Olin kuitenkin päättänyt, että pikkuleipiä veisin ja toiseksi viemiseksi valikoin helpoilta kuulostavat paahdetut mantelit. Sellaisia näkyi siellä täällä blogeissa ja samankaltaisia tein viime kesän lopulla Espanja-teemaviikoilla. 

Välillä on hupaisaa, miten eri maissa ja kielissä kutsutaan eri asioita. Monessa manteliohjeessa puhuttiin englanniksi "raw almonds" ja tuumin mitä ne mahtavat oikein olla. Olen Turkissa syönyt tuoreita manteleita, niitä vihreän "karvaisen" soikulan sisältä löytyviä vähän pistävän makuisia siemeniä. En kyllä usko amerikkalaisten bloggareitten käyttävän sellaisia manteleita paahtaessaan. Niin ollen päättelin tämän raw almonds olevan sama kuin meillä kaupattavat kuorimattomat mantelit.

My Diary of a Foodie-blogin vinkein kävin paahtamaan manteleita. Koska se ihana Rocoto-chilipussini ei ollut ehtymätön (tarvitsin sisältöä vielä suklaapikkuleipiin), ryhdyin heti soveltamaan ohjetta.
  • 3 dl kuorimattomia manteleita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl Rocoto-chilijauhetta
  • 1 tl pimentonia
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl vaahterasiirappia
Lämmitin uunin 165 asteeseen. Sekoitin kaikki mausteseoksen aineet yhteen ja pyörittelin lusikalla manteleita niin, että ne olivat kauttaaltaan seoksessa. Levitin mantelit uunipannulle leivinpaperin päälle niin, etteivät ne olleet toistensa päällä. Paahdoin manteleita noin 15-20 minuuttia, kunnes ne alkoivat tuoksua hyvältä ja mausteisilta. Kääntelin niitä pariin kertaan paahtamisen aikana. Levitin paahtuneet mantelin puhtaalle leivinpaperille toisistaan irti jäähtymään. 

Vaikka olen hyvin tottumaton chilinsyöjä, olivat nämä mantelit kyllä melko mietoja jopa minun makuuni. Kun mantelien pinta oli kuivunut, tein pienen seoksen pimentonista ja rocotosta ja pyörittelin manteleita vielä siinä, jotta saisin mukaan hieman tujakkuutta, etteivät oululaiset chiliexpertit nauraisi minua maanrakoon! Siltikin mantelit olivat chili-illan vellihousuosastoa, chiliä ei ollut juuri nimeksikään tai sitten kaikki aiempi maisteltu oli jo turruttanut makuaisteja sen verran, ettei manteleissa ollut potkua.


Exkursioni talviseen Ouluun vetelee viimeisiään. Kunhan saan hotellin aamiaishuoneesta jotain (ilmeisen chilitöntä) einettä, käännän volkkarin nokan kohti etelää. Kiitos eilisen illan emännälle ja kaikille paikalla olleille ruokabloggaajille, mukavaa oli jälleen! Lisäraporttia illasta  seuraa myöhemmin.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Oonko mää taas Oulusa?


Oulu vaikuttaa ystävälliseltä talvikaupungilta, täällä patsaatkin puetaan lämpimästi! Tänään on tiedossa blogimiitti hauskojen oululaisten kanssa, pitkämatkalaisiakin on hankkiutunut tänne, minä mukaanluettuna. Vielä on muutama tunti aikaa jännittää ja miettiä mitä sitä olisikaan voinut viedä syömäviemisiksi, jos olisi älynnyt, osannut ja hoksannut.

Koska juhlatilaisuus vaatii arvoisensa nautintoaineet jo etukäteen, ostin pullon samppanjaa. Se oli hetkosen jäissä ja aion juoda sen aivan yksin! Ei tässä turhaa ole matkustettu satoja kilometrejä ja nukuttu vuokravuoteessa, kyllä elämä täytyy heittää risaiseksi ihan kokonaan! Hankin kyllä oululaisen Alkon malliston pienimmän samppanjapullon, joten odotan, että keskipäiväinen samppanjahiprakka pääsee juuri alkuun, kun se jo lopahtaakin. Lupaava hiivainen tuoksu tervehtii minua avatessasi miniatyyripullon ja hammasmukista maisteltuna se kyllä kohottaa jo ennestään korkealla olevaa tunnelmaa. Aivan pian pukeudun taas kaikkiin mukaani ottamiini varusteisiin ja hilpaisen Finnkinoon elokuviin. Eilen katsoin jo yhden elokuvan, Rautarouvan. Se kuuluu ehdottomasti lempigenreeni, tylsiin elokuviin. Tiedättehän ne elokuvat, joissa kerran toinen suupieli nousee aavistuksen ja kerran hymähtää? Aivan loistava elokuva, samaa laatua kuin elokuvat The Queen ja Kuninkaan puhe. Toinen valintani on The Descendants, sillä mikä elokuva hyvänsä kelpaa minulle, kun pääosaa esittää George Clooney.

Vaikka graffiteista voi usein lukea totuudensiemenen, minusta kyllä Oulu on kivakaupunni!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Pretzelit Germania-kaipuuseen

wannabepretzel

Ihmisen pitää päästä Saksaan aika ajoin, mieluiten usein. Jos näin ei kuitenkaan tapahdu, pitää kaipuuta yrittää suitsia jollakin syötävällä, juotavakin kelpaa. Kun saavumme Saksaan, ovat tuoreet pretzelit ostoslistalla yleensä niin pian kuin mahdollista. Etenkin eteläisessä Saksassa niitä saa ostaa kaikkialla kadunkulmien kioskeista ja ruokakauppojen pullatiskeistä. Aamiaispöytäänkin pretzelit kuuluvat ainakin Baijerissa. Tuttaviemme luona olemme saaneet kuulema seutukunnan parhaita uunituoreita pretzeleitä, joitten vuoksi isäntämme lähti aamutuimaan ajeluretkelle seuraavaan kylään. Pidämme itseämme onnekkaina, että voimme ja haluamme syödä vehnää, sillä usein yksinkertaisimmat vatsanilot ovat juuri vain muutamista raaka-aineista tehtyjä, vaikka vehnäjauhoista, suolasta ja vedestä.

En ollut koskaan aikaisemmin kokeillut leipoa itse pretzeleitä, minulla oli sellainen käsitys, että se on mahdottoman vaikeaa ja sittenkin lopputulos olisi huono. Blogeja selatessani löysin kuitenkin niin paljon erilaisia kokeiluja saksalaisen vehnäkiemuran saralta, että päätin olla olematta Peteriä pahempi ja ainakin kokeilevani.

Valitsin seurattavakseni ohjeen täältä, en vain siksi, että blogi näytti hempeysvapaalta vaan muutenkin kiinnostavalta. Aloitin tekemällä taikinan tekeytymään, siihen tuli:
  • 500 g vehnäjauhoja
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 pussi kuivahiivaa (näin tulkkasin kuvia ja tekstiä ja toivon hiivapussien olevan kutakuinkin samankokoisia siellä ja täällä)
  • 40 g voita sulatettuna
  • 3,5 dl maitoa
Kuivat aineet mitataan kulhoon ja sekoitetaan keskenään. Lämmin voi kaadetaan joukkoon, varotaan liian kuumaa voita, joka surmaisi hiivan armotta. Lämmin maito lisätään kulhoon ja veivataan taikinakoukulla noin 10 minuuttia. Taikinan annetaan olla kulhossa kelmulla peitettynä lämpimässä paikassa kolme tuntia tai jääkaapissa yön yli.

Uuni lämmitetään 220 asteeseen. Taikina jaetaan kahdeksaan palaan, jotka rullataan leivinalustalla pitkiksi pötkylöiksi, joiden päät ovat ohuemmat kuin keskikohta. Ohjeen mukaan pötkylät kannattaa pyöritellä pitkiksi kahdessa vaiheessa, ensin kaikki noin 30 cm pitkiksi. Taikina saa siinä hieman levätä ja sitten toisella kerralla ne venytellään pyöritellen aina noin 60 cm pitkiksi, joista jo saa oikeaoppisen pretzelin sommiteltua. Edelleen yritetään pitää pötkylän keskikohta paksumpana, että saataisiin se mehevä osa     aikaan. Minun piti pari kertaa katsoa muotoiltujen pretzelien kuvaa, että osasin tehdä samanlaisia. 

Samaan aikaan kun sommitellaan sieviä pretzeleitä, keitetään vettä isossa kattilassa, jonne on lisätty ruokasoodaa (olin ohittanut äkkilukemalla tämän soodakohdan ja piti käydä varmistamassa muista ohjeista, että tämä tosiaan on tarpeen) desin verran. Kun vesi kiehuu, pretzeli kerrallaan lasketaan 15 sekunniksi soodaveteen, jonka jälkeen se nostetaan leivinpaperilla vuoratulle pellille ja sen päälle ripotellaan karkeaa suolaa. Kosteaan pintaan suola tarttuu hyvin.

Kun kaikki pretzelit ovat saaneet kuumavesikylvyn, niiden pintaan leikataan terävällä veitsellä muutamia viiltoja (kuulostaa julmalta, mutta johan ne hukutettiin kiehuvaan veteenkin...). Pelti nostetaan uuniin ja samantien lämpötila lasketaan 190 asteeseen ja pretzeleitä paistetaan noin 25 minuuttia. Puolivälissä peltiä voi kääntää, jos paistotuloksessa on havaittavissa epätasaisuutta. Annetaan jäähtyä ritilällä ja syödään lämpiminä halkaistuna ja voilla sipaistuna.

Kokeiluni onnistui maun puolesta oikein mainiosti ja taikina oli hyvin pehmeää ja helposti leivottavaa. Olisi vain pitänyt malttaa pyöritellä pötkylä vielä pitemmäksi ja ohuemmaksi, nyt kiemura turposi uunissa ihan umpeen. Mutta parempi, että ulkonäköpuolella on parannettavaa, kuin makupuolella!

voi korjaa pienet pintavirheet

tiistai 21. helmikuuta 2012

Vadelmainen juustokakku

Juustokakut ovat melko harmaata aluetta leipomiskokemuksessani, en ole montaakaan leiponut, vaikka usein ihastelen toisten juustokakkuja blogeissa ja kahvipöydissä. Jokunen aika sitten kaupassa juustohyllyn äärellä silmäni osuivat Philadelphia-juustoon ja ajattelin, että eikös sitä tule usein juustokakkuun. Ostin pari pakettia, nostin ne kotona jääkaappiin ja unohdin sinne. Tyypillistä minua. 

Tänään huomasin purnukat ja vilkaisin päivämäärää, eivätpä olleet vielä tolkuttomasti vanhentuneita, huominen oli päivämääränä. Niinpä juustokakkuhommiin! Olin merkannut söpöt vadelmaiset juustokakkupalat foodgawkerissa suosikkeihini ja Epicurean Mom-blogin ohjeella lähdin juustokakkurintaman valloitukseen. Olin jo ohjeeseen tutustuessani huomannut kyseessä olevan ilmeisen kaloritietoinen blogi, päinvastoin kuin Campasimpukka. Siinä mielessä Campasimpukkakin on tietysti kaloritietoinen blogi, ettei kaloreissa säästellä. En antanut kuitenkaan tämän pienen näkemyseron estää minua kokeilemasta suloisen söpöistä ohjetta.

Ilmeni kuitenkin, ettei taloudessa ollutkaan enää vadelmaa pakastimessa. Onneksi mansikkaa oli runsain mitoin, joten vaihdoin vadelmapyreen mansikkapyreeseen huolettomin mielin. Tuoreita ulkomaisia vadelmia täytteeseen puikattavaksi kyllä löytyi ja tähän ohjeeseen niitä saattoi hyvin käyttää uunikeikan vuoksi. Soveltelin ohjetta sieltä täältä, kuten itsevarma juustokakkuleipuri ikään.

Ohje alkoi keksipohjan valmistamisella. Siihen tuli
  • 11 digestivekeksiä
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria (mielestäni tarpeeton, jollei rakenteen vuoksi oleellinen)
  • 1/4 tl kanelia
  • 5 rkl sulatettua voita
Kuumensin uunin 160 asteeseen. Laitoin kuivat aineet yleiskoneeseen ja annoin leikkuuterän surruutella ainekset tasaiseksi muruksi. Lisäsin voin joukkoon ja sekoitin lisää, kunnes voi sekoittui muruihin tasaisesti. Laitoin pienehköön neliskanttiseen uunivuokaan pohjalle ristikkäin kaksi vuoan levyistä suikaletta leivinpaperia, niin että reunat roikkuivat reilusti reunojen yli. Näin saisin valmiin kakun hyvin nostettua pois vuoasta. Pieni voisipaisu vuoan pohjalla ja reunoilla auttoi paperia tarttumaan vuokaan kiinni. Taputtelin pohjamuruseoksen tasaisesti vuokaan ja esipaistoin pohjaa 15 minuuttia. Jätin uunin päälle ja nostin pohjan jäähtymään.

Täytteeseen tuli
  • 2 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa (200 g purkkeja)
  • 2 kananmunaa
  • 1,2 dl sokeria
  • 1 dl mansikkasosetta (pakastettua, sulatettua, en keitellyt ohjeen mukaisesti)
  • 1 pieni rasia tuoreita vadelmia (ei yleiskoneeseen)
Sekoitin ainekset tasaiseksi velliksi yleiskoneessa ja kaadoin noin puolet keksipohjan päälle. Sommittelin vadelmat hienosti täytteeseen ja kaadoin loput täytteestä päälle, jolloin vadelmat lähtivät hieman kellumaan, mutta hukutin ne armotta täytteeseen. Paistoin kakkua 35 minuuttia. Kun täyte oli hivenen vielä tutiseva, otin kakun pois uunista ja annoin jäähtyä ensin pöydällä ja sitten jääkaapissa muutaman tunnin. Leivinpaperisuikaleista nostamalla sain kakun ehjänä pois vuoasta leikkuulaudalle ja jännittyneensä leikkasin palasen. Sievää! Hyvää! Ja jos vähemmän kaloripitoista kuin jotkut muut juustokakut, niin ei haittaa! Mielelläni kuulisin, mitä tuossa oli erityisen kevyttä verrattuna muihin juustokakkuihin.


lauantai 18. helmikuuta 2012

Mukavia blogeja




Kirjeitä keittiöstä-blogin pinea antoi minulle haasteen, kiitos siitä! Tarkoitus on tuoda esille mukavia blogeja, jotka eivät keiku rekisteröityneiden lukijoiden määrällään niiden suosituimpien joukossa. Olen ymmärtänyt, että monilla blogeilla on tuhansiakin lukijoita rekisteröityneenä ja sitten on niitä, joilla on vähän vähemmän. Nyt on siis tarkoitus vinkata viiteen mielestäni mukavaan blogiin, joilla on etusivulla nähtävissä alle 200  lukijaa.

Vatsasekaisin Kilinkolin on ihastuttava blogi täynnä oivaltavia kuvia ja kiinnostavia ruokaohjeita.

sauvajyvänen, tuo ystäväni pitämä tietopankki, johon voi postaus postaukselta enemmän tukeutua, kun puhutaan perinteistä ja itsetekemisestä.

Ruokailmiö on blogi jota olen lukenut ihan sen alusta asti. Olen mieltynyt sen valoisaan ilmeeseen ja samankaltaiseen ajatteluun ruoasta.

Ankerias Vipunen tuo herrasmies keittiössä! Viime kesänä löysin hänen blogiinsa eräiden madeleinejen perässä ja siitä asti olen ollut blogivieras tiuhaan.

Hiidenuhman keittiössä on niinikään monipuolinen blogi, josta hakemalla saan usein apua, kun yritän uskaltaa astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.
 
Tässä teille siis tämmöinen haaste, laittakaa "vahinko kiertämään" jos siltä tuntuu:)

vanhat tanssin pyörteissä eilen illalla, äidin kyyneleet jo pyyhitty

torstai 16. helmikuuta 2012

Chiliuntuvikon ensilento

siitä se ajatus sitten läht
Haasteenani  on valmistaa jotain chilipitoista syötävää ja melkeinpä vierain aine keittiössäni on chili. Aluksi vähän säikähdin ja aloin  jo sommitella sopivia tekosyitä, miksen voikaan ilmaantua chilisyöminkeihin. Päätin kuitenkin uskaltaa kokeilla, vaikka sillä tutulla Mythbusters-mentaliteelilla, failure is always an option.

Koska minun täytyy valmistaa viemiseni ainakin vuorokautta aikaisemmin, kuin niitä olisi tarkoitus syödä, päädyin leipomiseen. Toinen syyni on se, että toivon kaikkien vatsojen olevan jo niin täynnä ja poskien niin punaisia kaikesta chilistä, ettei kukaan huomaa ovatko loppupuolen tarjoomukset enää niin häävejä. On tietysti typerää julkaista strategiansa internetissä, mutta minkä sitä blondi itselleen voi?

Sain chilin suhteen hyvää apua ja tukea työkaveriltani. Aloitin varovasti kysymällä, että mitä hän sijassani tekisi ja mitä minä voisin osata tehdä. Ja ennen kaikkea, mistä saisin kumihanskoin suojattuihin käsiini hieman chiliä. Puhuin juuri oikealle miehelle. Hän arvioi, että pääsisin parhaimmalla todennäköisyydellä syötävään lopputulokseen yhdistämällä suklaata ja chiliä eikä toiveikkuuteni hänen chilivarastoilleen pääsemisestä ollut turhaa. Sain eilen häneltä pienen pussukan savustettua Rocotoa. Pussissa lukee: heat 7-8 eikä minulla ole hajuakaan onko se vähän vai paljon. Tuoksu on ihana! Toinen tuliainen oli pieni lasiputkilo, jota säesti neuvo käyttää sitä, jos tahdon tappaa jonkun. En sentään ole niin tosikko, että olisin ottanut sen täysin tosissani, mutta ymmärsin, että kyseessä on jonkun verran tujumpi tavara, nimi on viljaileva: Fatalii Gourmet, Naga Morich. Koska minulla ei ole tulevan chilibakkanaalin seurueen suhteen mitään pahoja aikeita, jätän putkilon rauhaan, se on luultavasti untuvikolle liian iso pala. 

Kokeiltavaksi valitsin ohjeen delicious inspiration-blogista, jossa tehtiin viime kesänä chilillä maustettuja pikkuleipiä. Muunsin mitat kohtuullisella tarkkuudella. Chili-suklaa-kaurahiutalepikkuleivät:
  • 1,6 dl vehnäjauhoja
  • 0,6 dl kaakaota
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 1 rkl kanelia
  • 2 tl jauhettua chiliä (uskalsin laittaa yhden)
  • 0,5 tl suolaa
  • 2,4 dl kaurahiutaleita
  • 115 g suolatonta voita
  • 2,4 dl ruokosokeria
  • 1 suuri kananmuna
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 2,4 dl suklaata muruiksi leikattuna (laitoin noin 1,5 dl)
Pikkuleipiä leipoessani olen ennenkin ihmetellyt miten paljon ainesosia niihin tulee. Piti oikein olla tarkkana, että kaikki tulee mukaan. Lämmitin uunin 175 asteeseen. Sekoitin kuivat aineet keskenään. Valmistusohjeessa ei kaakaosta puhuttu enää sanaakaan, mutta omatoimisesti oletin sen tulevan mukaan kuitenkin kuiviin aineisiin. Vatkasin toisessa kulhossa sokerin ja pehmeän voin niin vaahdoksi, kuin osasin. Niiden seuraksi pääsivät kananmuna ja vaniljauute. Lisäsin kuivat aineet kulhoon ja sekoitin taikinan tasaiseksi ja lopuksi kääntelin suklaamurut joukkoon. Nostelin lusikalla taikinapallosia pellille leivinpaperin päälle, muistaen että pikkuleivät leviävät uunissa. Silti olisi pitänyt tehdä pienempiä pallosia isommin välein. Ensimmäinen pellillinen täyttyi suuriksi levinneistä kekseistä, toisen pellillisen tuotokset ovat kohtuullisemman kokoisia. Pikkuleivistä tuli ohuita, ei muhkeita kuten alkuperäisohjeen kuvissa. Mutta täytyy sanoa, että jo taikinavaiheessa chili maistui mukavasti, ei liikaa. Valmiit piparit olivat kuin olivatkin sopivan chewy, kuten alkuperäisohjeessa luvattiin, suklaa maistui suloisesti ja chili lämmitti suuta. Ei puhettakaan liiasta tulisuudesta. Luulen, ettei kaksi teelusikallistakaan olisi ollut liikaa. Olen enemmän kuin tyytyväinen kokeiluuni, ainoastaan ulkonäköpuoli jäi vähän vaisuksi. Ellen löydä jotain vielä valtavasti parempaa, tämä on ainakin osa suunnitelmaani viikon kuluttua!



tiistai 14. helmikuuta 2012

Flowering tea - teekukka



Jo aikoja sitten jossain yhteydessä tulin tietämään, että on olemassa sellaisia(kin) asioita maailmassa, kuin teekukat. Englanniksi niitä kutsutaan nimillä flowering tai blooming tea. Olen tuuminut, että olisipa hauska kokeilla tuollaisia(kin), mutta unohtanut asian, kun ei kohdalleni ole osunut teekukkia. Viime viikolla joku luppohetki aloin etsiä asiasta tietoa mahdollisista ostopaikoista. Osuin Mandragora-nimiseen nettikauppaan, joka fyysesti sijaitsee synnyinkaupungissani Rovaniemellä. Tilasin pienen erän teekukkia ja eilen paketti olikin jo odottamassa minua kotiin saapuessani. Nätisti pakatut tuotteet näyttivät oikein hauskoilta, jossain blogissa viitattiin pöllön oksennuspallomaiseen ulkomuotoon, enkä voi olla kauhean eri mieltä.


Vuosia sitten hölmöönnyin ostamaan lasisia teekuppeja ja -kannun, mutta kyllästyin niihin nopeasti, pidin niitä jotenkin heppoisina ja pelkäsin niiden rikkoontuvan herkästi. Kuskasin ne sitenkuten pakattuina SPR:n kirpparille, josta huomasin niiden piakkoin lähteneen jonkun toisen matkaan. Hyvä niin, paitsi että nyt olisi juuri sellaisille käyttöä! Joudun siis käyttämään kokeilussani jotain muuta lasista astiaa, päädyin Riedelin jalattomaan punaviinilasiin, jolle ei oikein muuten löydy käyttöä minun rahvaanomaisesti karttaessani niin suurta viinilasia. Lueskelin sieltä täältä, että teekukan päälle lasketaan kuumaa vettä ja muutamissa minuuteissa puuvillalangalla palloksi sidotut lehdet avautuvat. Kukkaa voi (kuulema) hauduttaa useampaankin kertaan ja jos sellainen ei houkuta, sen voi laittaa muuten vain koristeeksi ensijuomisen jälkeen veteen muutamiksi päiviksi. Koska en ole teelaatujen suhteen asiantuntija enkä muutenkaan tee-entusiastikko, toivon sellaisten antavan anteeksi tämän amatöörimäisen kokeiluni. Pääasia tässä on se kukka, ei teen juominen. Pallosen pakkauspussin teksti kuului näin:

 Tropical Blooming Tea
 Mangolla, appelsiinilla ja persikalla maustettu,
 käsinrullattu valkoinen "Da Hao" -tee pohjoisesta Fujianista.
 Haudutuksen jälkeen terälehdet aukeavat ja 
paljastavat keskeltä kehäkukat,
 joita punaiset amarautin kukat korostavat 
ympärillään pieniä jasmiininkukkia.
Valmistus:
1 pala teetä/3dl vettä
Kaada 85°C:n vesi teelehtien päälle ja
anna hautua 2-3 minuuttia,
jonka jälkeen tee kaadetaan siivilän läpi.

Aluksi näytti kyllä siltä, että lasissa kelluu vain pölypallero tai homehtunut lihapulla, mutta muutamassa minuutissa paketti avautui ja lasin pohjalle laskeutui kaunis asetelma, jota ei malta ottaa kuiville. Maistoin teetä varovaisesti lasin reunasta ja juoma maistuu oikein hyvältä. En vain raski heti luopua ihailemasta teekukkaa. 

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pommes Anna

Kalaruoan kaveriksi tein eilen sieviä perunoita, pommes anna. Näin niiden kuvia foodgawkerissa ja miellyin minikokoisiin perunapinoihin, jotka paistetaan muffinsimuoteissa ja suloistetaan sulalla voilla. Food processor leikkasi ohuita viipaleita kuorituista perunoista. Sulatin ja kirkastin voita. Annoin rosmariinin oksan viihtyä hetken kuumassa voissa antamassa makuaan. Sipaisin muffinivuokaa hieman voilla ja asettelin perunaviipaleen pohjalle, sipaisu voita, murunen suolaa ja minimaalinen ripaus pippuria, uusi kerros perunaa, samat toimenpiteet. Vältin läträämästä voin kanssa ihan ylettömästi, sillä arvelin sen tekevän perunapinot liian rasvaiksiksi. Paistoin annoja 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Seuraavalla kerralla käytän vahaisempia ja suurempia perunoita, että saan aikaan näyttävämmän lisäkkeen. Maku oli ihastuttava ja suutuntuma samalla kertaa rapsakka ja pehmeä. Tykkäsimme!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Säilötyt sitruunat


Monta kertaa tielleni on tullut ruokaohjeita, joissa käytetään suolasäilöttyjä sitruunoita, joita kuuleman mukaan saa ostaa Stokkalta. Meillä kun ei moista kauppaliikettä ole lähimailla, päätin kokeilla sitruunoiden kotisäilöntää. Mikäpä muukaan kuin foodgawker auttoi asiassa eteenpäin, siellä oli kasapäin postauksia aiheesta preserved lemons. 

Hankin muutamia luomusitruunoita ja upouuden lasipurkin. Leikkasin pestyjen sitruunoiden kannasta pienen palan niin, ettei hedelmäliha tullut näkyviin. Toisesta päästä leikkasin vähän enemmän. Leikkasin sitten sitruunaan kaksi viiltoa, varoen leikkaamasta kuitenkaan sitruunaa lohkoiksi. Ripotin purkin pohjalle suolaa. Raotin sitruunan lohkoja ja sirottelin suolaa avokätisesti lohkojen väliin ja tungin sitruunat purkkiin toistensa päälle. Purkkiini mahtui neljä keskikokoista sitruunaa. Puristin kahdesta lisäsitruunasta mehut ja kaadoin mehun purkkiin. Sinne päätyi myös laakerinlehti ja tähtianis. Päällimmäiseksi ihan pintaan laitoin puristamani sitruunan kuoren kahteen palaan leikattuna. Sen voisi saamieni neuvojen mukaan poistaa, jos pintaan meinaisi muodostua hometta. Sitä en tietenkään toivo. Ripotin vielä ihan ylimmäksi suolaa. Kaikkiaan suolaa meni noin 1,5 dl. Kaadoin purkin piripintaan kiehuvaa vettä ja suljin purkin tiiviisti. Ohjeissa kerrottiin, että aluksi liemi on sameaa, mutta sen pitäisi siitä seljetä. Nyt sitten vain purkki viileään ja pimeään paikkaan ja neljän viikon päästä katsomaan kuinka kävi! Purkkia neuvottiin ravistamaan varovasti päivittäin.


torstai 9. helmikuuta 2012

Kotoinen kosteikko

Mainitsin edellisessä postauksessa Kammenpyörittäjän askaroiman vesiviljelysysteemin, josta kommenttilaatikossa pyydettiin kuvaa. Laitos on sommiteltu Hammarplastin 15 litran lelulaatikkoon, jollaisia meillä on iso pino perillisen leikkivuosien jäätyä taakse. Kammenpyörittäjä valitsi tarkoituksella läpinäkyvän laatikon, jolloin veden määrää on helppo silmällä seurata. Laatikon sisälle on laitettu joka taloudessa niinikään tuttu muovinen ristikkokori, sellainen missä asustaa tavallisesti parittomia sukkia ja muuta tähdellistä.  Kori on leikattu kahteen osaan ja nostettu säiliöosan pohjalle nurinpäin, näin on saatu aikaan taso, jolle kasvit purkeissaan voidaan asetella.  Toinen osa koria, se irtileikattu reunusosa, laajentaa tasotilaa mahdollisimman suureksi. Säiliöön on tällätty akvaariopumppu, joka liikuttaa vettä säiliössä. Ja sitten vain vettä alassuin olevan koritason pintaan asti ja vähän yli. 

Meillä on kosteikossa noin 8 eri ruukkua yrttejä ja salaatteja. Ne ovat kosteassa, mutta eivät ui. Veteen on laitettu jonkunlaista ravinnenappia, mutta en tarkasti tiedä millaista. Kaksi lamppua on valaissut viljelmää muutamia tunteja päivässä. Samalla pöydällä viljelmän vieressä on myös saviruukuissa vastikään ostettuja yrttejä. Salaatit ovat silminnähden jopa kasvaneet viritelmässä, basilika ei niinkään, onpahan pysynyt elossa niin kauan kuin siitä on ollut syötävää. Tuosta viheriöstä on kyllä mukava napata jotain tuoretta päivittäin aterioille ja se muistuttaa kivasti tulevasta kesästä. Kauneuskilpailussa tämä laitelma ei sijoittune kovin korkealle, mutta se on ihan sivuseikka!

Toivottavasti osa muuttaa keväämmällä taustalla näkyvään kasvihuoneeseen

tiistai 7. helmikuuta 2012

Rosmariinihunajaa

Pidän kovasti coloradolaisesta Two Tarts-blogista, josta jo aiemmin otin vinkkiä aamiaismunien valmistamiseen. Koska minulla ei ole nyt ollenkaan aikaa ruoanlaittoon pitkän työputken vuoksi, kokeilen töiden välissä mielelläni nopeita keittiöideoita, joita ei ole tullut ajatelleeksi ennen kuin joku toinen nostaa ne nenän eteen. Two Tarts on minusta hauska blogi sen hienostuneen kaksimielisen (?) nimensä vuoksi ja toisekseen siksi, että kuvat ovat todella hyviä ja ideat helposti toteutettavia.

EDIT heinäkuussa 2018: En tiedä mitä on tapahtunut Two Tarts-blogille, linkit vievät kaikki finnivoidefirman sivuille! Niinpä poistin linkit. 

Meillä on keittiössä ollut nyt muutaman viikon tee-se-itse-vesiviljelmä. Olemme katselleet lehdissä ja kaupoissa kaupallista tarjontaa, nyrpistelleet muovin kovaa hintaa ja jättäneet ostamatta. Kammenpyörittäjän omin pikkukätösin sommittelema hiukkasen huokeampi vaihtoehto on pitänyt hengissä nyt jo toista kuukautta pientä määrää salaattia ja yrttejä. Valon ilahduttavasti lisääntyessä, ei lamppujenkaan tarvitse loistaa enää niin paljon. Toiveissa on saada muutama yrtti muuttamaan kasvihuoneeseen keväämmällä. Yksi iloisimmin kukoistavista yrteistä on rosmariini saviruukussaan. Hipaisen oksia aina ohimennessäni, sillä rakastan rosmariinin tuoksua. Siinä on jotain lämmittävää ja maanläheistä.

Tulin ostaneeksi ruokapiirin kautta hunajaa isohkon määrän, niinpä tänään tein rosmariinilla uutettua hunajaa. Grillikauden lähestyessä oikein hykertelin ajatuksella sivellä kananpaloja tällä hunajalla. Grilli tosin nököttää melkoisen hangen keskellä, mutta ainahan kaikki kaudet ovat lähestymässä, lähellä tai kaukana. Aikomukseni oli valmistaa pieni lasipurkillinen rosmariinihunajaa, joten käytin siihen:
  • 2 dl hunajaa
  • 1 rkl suolatonta voita
  • 2 oksaa rosmariinia
  • ripaus suolaa
Kaikki ainekset laitetaan kattilaan ja seoksen annetaan kiehua hetkisen miedolla lämmöllä.  Kattila nostetaan pois liedeltä ja hunajan annetaan jäähtyä puolisen tuntia. Rosmariinit nostetaan pois seoksesta, joka kaadetaan puhtaaseen purkkiin. Säilynee jääkaapissa ainakin joitakin aikoja. Kerron jos se pahentuu nopeammin, kuin ehdin sitä käyttää.


Qatarissa ajattevalle pyöräilylle minulla ei ole ollut aikaa pikakelausvilkaisua enempää, eikä qatarilaiselle keittiöllekään. Eiliset uutiset Alberto Contadorista vetivät mielen matalaksi, ei vain Alberton takia vaan koko lajin, koko revohkan ja pitkien vatvomisaikojen. Kammenpyörittäjän ystävää siteeratakseni, ei tämä tästä! Tai toivottavasti kuitenkin taas, kun kevään klassikot lähestyvät.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Qahwaa Qatarista


Tänään on kiinnostavien tapahtumien päivä, suomalaiset käyvät toivonmukaan ahkerasti vaaliuurnilla ja vähän etelämpänä, Qatarissa on aloitettu kuusietappinen Tour of Qatar. Siellä on mukana monia huipputalleja ja -ajajia. En päässyt katsomaan lyhyttä kisalähetystä reaaliaikaisena, mutta tuloslistoista näen Tom Boonenin kirineen ykköseksi ja muitakin tuttuja nimiä on kärkikymmenikössä, heistä mainittakoon vaikka Peter Sagan ja Tyler Farrar. Mark Cavendish sen sijaan löytyy vasta sijalta 51. Huomenna on vuorossa aika-ajo, jota jo toivon mukaan ehdin katsomaan.

Qatarilaiseen ruokakulttuuriin tutustuminen tuotti melko laihoja tuloksia, suurimmaksi osaksi sen vuoksi, ettei minulle ole ylipäätään kovin tuttua mikään sen seudun ruoka. Ajankäytölliset rajoitukset estivät minua tekemästä vaikka jotain lammasruokaa, jonka ymmärrän olevan Qatarissa ja naapurimaissaan suosittua. Sen verran sain selville, että maassa pidetään  tärkeimpänä keskipäivällä syötävää ateriaa, vasta vähitellen länsimäinen päivälliskulttuuri on saamassa jalansijaa.

Harhailuni ohjeiden parissa tuotti sen verran tulosta, että kokeilin tänään qahwaa, kahvia jotain juodaan yleisesti Qatarissa ja muissa lähimaissa. Siihen meiltä löytyi kutakuinkin ainekset ja välineetkin. Kahvimyllyn ruuvia kierrettiin siihen suuntaan, että pavuista tuli melko hienoa purua, paljon espressoa hienompaa. Keitimme pienen pannullisen vettä, jonne laitoimme 4 lusikallista kahvia, nostimme kahvin kiehumaan. Annoimme kahvin asettua hetkisen aikaa. Toisessa pienessä pannussa odotti sitten sahramihippuja ja karkeaa kardemummaa, päälle kaadoimme siivilän läpi asettuneet kahvin. Sekoitimme ja annoimme juoman kiehahtaa, jonka jälkeen se olikin valmista nautittavaksi. Juoma nautitaan perinteisesti korvattomista pienistä kupeista, sellaisia meillä ei ollut. Kuvatessa juoma ehti hieman jäähtyä ja vahvemmaksikin sen olisi voinut tehdä, mutta mukavasti kardemumma ja sahrami kyllä maustoivat kahvin.

Lunta keskisuomalaisissa pyöränpinnoissa

lauantai 4. helmikuuta 2012

Korpisoturin korvikekahvi

Kammenpyörittäjä toi reissultaan luettavaksi pienen kirjasen, Korpisoturin keittokirjan, johon on kerätty Suomen Sotilas-lehden keittokikkakilpailun satoa vuodelta 1944. Lehtinen on kiinnostavaa ja osin liikuttavaakin luettavaa. Pienistä jutuista ovat sotilaat saaneet vähän lisää ruokavalioonsa ja monessa ohjeessa "lisätään voita, jos on" tai "mahdollisia perunoita". Kokeilimme kirpeään pakkaspäivään sopivaa korvikekahvia takapihan nuotiopaikalla, vaikka lintuset kyllä katselivat meitä oksilta, että menkää nyt hiiteen, että me pääsemme syömään. Kammenpyörittäjä kaivoi nuotiopaikan esiin ja viritti tulet ja kohta pääsimmekin "kahvinkeittoon". Ohje kuului näin:

"Vastike-kahvi: Kuivaa näkkileipää paloitellaan pieniksi paloiksi kenttäpakin kanteen. Kappaleet paahdetaan tumman ruskeiksi, ei kuitenkaan polteta niitä. Paahtamisen jälkeen kappaleet survotaan hienoksi jauhoksi, josta sitten keitetään "kahvia" sekoittamalla n. litraan vettä 2 rkl vastikekahvia ja annetaan tämän kiehua 5-10 min." (Stm. Esko V. Kallio)




Täsmälleen näin tehden saimme kupposet kuumaa tummaa juomaa, joka ei ollut ollenkaan hassumpaa. Jo paahdettu näkkileipämuru tuoksui hyvälle, ei tosin kahvimaiselle. Juomasta tuli minulle  ensimmäisenä mieleen lihaliemi, Kammenpyörittäjälle tee. Jos olisin talviolosuhteissa tai muuten kylmissäni lämmikkeen tarpeessa, ottaisin kyllä kupillisen tätä korviketta koska vain! Joku toinen pakkaspäivä kokeilemme ruokaisampaa vinkkiä tästä keittokirjasta.