sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Chiliä oululaisella mentaliteetilla


Chili taipuu kyllä monenlaiseen syötävään ja juotavaan, sen todisti eilisiltainen ruokabloggaajien tapaaminen Oulussa. Suupielet ja kieli alkavat tuntua omilta taas ja voin sanoa ainakin jossain määrin luopuneeni aikaisemmasta nyrpistelevästä asenteestani chiliä kohtaan. Kokoonnuimme illan hämärtyessä Kokkien ja pottien viehättävään kotiin. Paikalla oli myös edustajia blogeista Soppaa ja silmukoita, Pastanjauhantaa, Peruspöperöä, Ghetto Gourmet, Kokkeillaan, Sokerikukkasia, Makuja kotoa ja (Diplomi-)insinöörin keittiössä

Ruokaa ilmaantui sitä kyytiä pöytään ja lautasten kautta bloggaajien vatsoihin, etten ehtinyt ottaa kaikista herkuista kuvia enkä muistakaan enää tarkasti kuka mitäkin oli tuonut. Hauskaa häärimistä kameroiden ja ruokavatien kanssa oli nähtävillä ja useita eri  keskusteluita oli käynnissä ristiin rastiin kaikenaikaa. Jos joku lähti tuosta tilaisuudesta näl(ä)käisenä pois, saa kyllä syyttää vain itseään, niin paljon erilaisia lähestymistapoja chiliin oli tarjolla. 

Kokkeillaan-blogin Kotiharmi nosti pöytään 
värikkäät soppashotit ja vuohenjuustomousset, ohjeen niihin löytyy täältä.


Soppaa ja silmukoita-blogin Marjan salaatti oli kuulema
 alkujaan Pioneer Womanin sivuilta, meille se maistui erinomaisesti.


Makuja kotoa-blogi tarjosi nopeasti vadilta katoavia susheja.


Peruspöperöä-Virpi toi mukavasti suuta rauhoittavia fudgeja 
ja vara-aviomiehensä taustalla näkyviä tujakoita suklaita.

 Sokerikukkasia-blogi tarjosi suloisia maracon-leivoksia.  

 
Tuliterän Ghetto Gourmet-blogin pariskunta ihastutti ruokailevaa joukkiota mahtavilla ribseillä, joista olisi hampaatonkin selviytynyt. (Diplomi-)insinöörin keittiö tarjosi (muistaakseni) korealaistyylistä lihaa, joka käärittiin salaatinlehteen ja syötiin niin siististi kuin osattiin. Kokit ja potit kääri riivittyä possua riisipaperiarkkeihin ja tarjosi erilaisia dippejä rullille. Peruspöperölä paahtoi leipää ja fetaa uunissa ja tujakoitti settiä milläpä muulla kuin chilillä. Chilikauppa.fi tarjosi iltaan tuotteitaan maisteltavaksi, näin kertoi illan emäntä Kokeista ja poteista. Etenkin Salmiakkinen höökipulveri shottilasin reunassa sai hyväksyvän vastaanoton. Mitä kaikkea ilta tarjosikaan sen jälkeen, kun minä pitkämatkalaisena vetäydyin hotellini rauhaan, saamme varmaan lukea muiden blogeista, kunhan chilihöyryt hälvenevät. Kiitän kaikkia paikalla olleita ja erityisesti Hannelea mukavasta illasta, mahtavasta ruoasta ja hilpeästä atmosfääristä! Suosittelen Oulua lämpimästi!

9 kommenttia:

  1. Oi näitä herkkuja! Ja kivoja kuvia, omat otokset on vielä purkamatta kamerasta :)

    VastaaPoista
  2. Heidi: Ei ollut nälkä vielä aamullakaan, jäi hotellin aamupala väliin:)

    Virpi: Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  3. Oi mitä kuvia! Tulee taas nälkä :))

    VastaaPoista
  4. Tais olla tuliset pippalot! :D

    VastaaPoista
  5. Nanna: Opin uuden tekniikan, kun syö jotain oikein tulista toisella puolella suuta, on syytä ottaa toinen lusikallinen ja tasapainottaa toinenkin puoli suuta yhtä tuliseen tilaan:))

    VastaaPoista
  6. Olipa herkullinen tapaaminen! Ja houkuttelevat kuvat!

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Kiitos, kuvaaminen oli kyllä hieman hektistä, kun kymmenkunta bloggaajaa häärää kameroineen:) Vieläkin on sellainen hyrisevä hyvä mieli tapaamisesta!

    VastaaPoista