torstai 9. helmikuuta 2012

Kotoinen kosteikko

Mainitsin edellisessä postauksessa Kammenpyörittäjän askaroiman vesiviljelysysteemin, josta kommenttilaatikossa pyydettiin kuvaa. Laitos on sommiteltu Hammarplastin 15 litran lelulaatikkoon, jollaisia meillä on iso pino perillisen leikkivuosien jäätyä taakse. Kammenpyörittäjä valitsi tarkoituksella läpinäkyvän laatikon, jolloin veden määrää on helppo silmällä seurata. Laatikon sisälle on laitettu joka taloudessa niinikään tuttu muovinen ristikkokori, sellainen missä asustaa tavallisesti parittomia sukkia ja muuta tähdellistä.  Kori on leikattu kahteen osaan ja nostettu säiliöosan pohjalle nurinpäin, näin on saatu aikaan taso, jolle kasvit purkeissaan voidaan asetella.  Toinen osa koria, se irtileikattu reunusosa, laajentaa tasotilaa mahdollisimman suureksi. Säiliöön on tällätty akvaariopumppu, joka liikuttaa vettä säiliössä. Ja sitten vain vettä alassuin olevan koritason pintaan asti ja vähän yli. 

Meillä on kosteikossa noin 8 eri ruukkua yrttejä ja salaatteja. Ne ovat kosteassa, mutta eivät ui. Veteen on laitettu jonkunlaista ravinnenappia, mutta en tarkasti tiedä millaista. Kaksi lamppua on valaissut viljelmää muutamia tunteja päivässä. Samalla pöydällä viljelmän vieressä on myös saviruukuissa vastikään ostettuja yrttejä. Salaatit ovat silminnähden jopa kasvaneet viritelmässä, basilika ei niinkään, onpahan pysynyt elossa niin kauan kuin siitä on ollut syötävää. Tuosta viheriöstä on kyllä mukava napata jotain tuoretta päivittäin aterioille ja se muistuttaa kivasti tulevasta kesästä. Kauneuskilpailussa tämä laitelma ei sijoittune kovin korkealle, mutta se on ihan sivuseikka!

Toivottavasti osa muuttaa keväämmällä taustalla näkyvään kasvihuoneeseen

22 kommenttia:

  1. Hannele: tai pihiä, miten sen nyt ottaa:))

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno keittiöpuutarha ja kätevä on Kammenpyörittäjä kun on itse osannut tuollaisen tehdä.,Täällä on tuollaiseen vesiviljelyyn erikoistunut kauppa,mutta ne laitteet ovat aika tyyriitä.

    VastaaPoista
  3. Mahtavan näköinen laitos, lamput ja kaikki, ja samalla nähtiin se kasvihuone. Yrtit on niin kalliita, että tuollainen olisi tosi hyvä. Kun en vesiviljelystä mitään tiedä, niin kysyn, että miksi se vesi pitää laittaa liikkeelle akvaariopumpulla?

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Täälläkin on ainakin kahta merkkiä myynnissä, niissä on sellaiset kaukaot ruukuille, joten samaan astiaan ei taida neljää kasvia enempää mahtua. Ja se hinta tosiaan on melkoinen. Siksi halusimme kokeilla tuota omatuhertamaa, josko siinäkin kasvit eläisivät. Lamput ovat tietääkseni Zengrow-systeemiin kuuluvia, muunlaiset lamput olisivat olleet niin matalia, ettei kasvutilaa olisi juuri ollut.

    Ankerias: En minäkään tästä sen enempiä ymmärrä, mutta olen antanut itselleni kertoa, että pienessä liikkeessä oleva vesi, se vain ihan värähtelee, liikuttaisi ravinteita sen verran, että kasveilla olisi mahd hyvä olla. Ruukkujen pohjien läpi tulevat juuret ovat vedessä ja kun veden pinta haihtumisen myötä laskee, lisäämme sitä pikkuhiljaa. Kai tuo pitää välillä ottaa ja tyhjentääkin ja vaihtaa vesi kokonaan.

    VastaaPoista
  5. Ankerias: siinä on muuten kuvissa äärivasemmalla se Tampereelta joulun jälkeen ostettu laakeri, se kasvattaa jo pikkuisia lehtiä:)) Olen siitä tosi iloinen, jos sen saisi vielä kesäksi kasvihuoneeseen tai ulos.

    VastaaPoista
  6. Teillä asuu selvästi insinöörisieluinen mies. Mutta hieno on laitos. Kohta onneksi taas riittää ihan luonnonvalokin.

    VastaaPoista
  7. Hieno systeemi! Ne valmiit laitteet on aika ylihintaisia...

    VastaaPoista
  8. Jonna: Tarttee toivoa, että Kammenpyörittäjä lue kommenttilaatikkoa, sillä insinööriys lienee piilevä, mutta vahva piirre, jota peitellään milloin mitenkin:))) Juu, luonnonvalon lisääntyminen on nyt juuri se paras asia, kun kylmyyttä on ihan liian kanssa. Auringonvalo ja kimmeltävä hanki, siitä saa voimaa!

    VastaaPoista
  9. jokihaka: Minua kyllä vähän naurattaa tuo kahtia leikattu romukori, mutta mitäs jätän saksia sinne tänne saataville:)

    VastaaPoista
  10. Ai juu, se laakeri näyttää pirtsakalta. Siitä ei taida vielä paljon uskaltaa satoa kerätä? Kuinkahan isoksi se vielä kasvaa, kun pääsee kesällä ulos!

    VastaaPoista
  11. Hieno viritys. Talviaikaan kaipaan aina parvekkeemme kesäistä yrttitarhaa. Suomen ruukkuyrtit ovat talvella hentoja ja mauttomia ulkoyrtteihin verrattuna mutta ovat ne silti kivempia kuin täällä pieniin pakkauksiin pakatut (tosin oikein hyvälaatuisilta näyttävät) yrtit, jotka tulevat ties mistä maailman ääristä. Parvekerosmariinin ja timjamin lisäksi olemme käyttäneet vain lehtipersiljaa joka tulee täältä tai Italiasta.

    VastaaPoista
  12. Ankerias: Yhden lehden olen tohtinut vasta ottaa, mutta toivoakseni syksyyn mennessä on vaikka seppeleeksi asti:)


    Luimupupu: Kyllähän se totta on, että talvella väkisin kasvatettujen yrttien maku on kalpea aavistus kesäisiin ulkona kasvaneisiin verrattuna. Mutta tuo se silti edes kaunista väriä, kun tuosta laatikosta nyppää ruokaan tai vasta annokseen:) Täällä ei vielä voi sanoa, että talvi olisi taittumassa, kylmin kausi menossa. On vielä sattunut ylipaljon menoja ja liikuttu sellaisilla pakastearkuilla, että mikään villamäärä ei pidä lämpimänä. Volkkariparkani! Tulisi jo vähän lauhempaa!

    VastaaPoista
  13. Onpa hieno! Ja upean väristä vihreää! Pitääkin miettiä josko ensi talveksi hommaisi jotain vastaavaa.

    Meillä on vaan niin viileää talvisin, että se vähän hillitsee kasvua. Toisaalta jos hommaisi jotain lisävaloa, siitä tulisi vähän lämpöäkin kasveille.

    Veden liikkuminen estää myös limoittumisen tehokkaasti, eli vedessä ei ala kasvaa kaikenmaailman ei-toivonut eliöt ja oliot niin helposti :)

    VastaaPoista
  14. Miten on mahdollista, että sun pihassa on MUN kasvihuone? (...siis haaveissa vainko on mun?...)

    Talvinen yrttitehdas on upea. Olen minäkin miettinyt miten saisin yli talven yrttejä ruukutettua, mutta en ole onnistunut. Tämäkin kuulostaa vähän vaivalloiselta laiskalle, kun taloudestamme puuttuu se insinööri, edes piilevänä.
    Sauvajyvänen, luuletko, että viileys haittaisi niitä yrttejä jos vaan on keinovaloa? Meidän kuisti on talomme viilein osa ja ne kaksi puolisoni kukkaa, jotka joku on meille aikanaan lahjoittanut, ja jotka ovat selvinneet hengissä ovat intaantuneet hulluun kasvuun ja ulottyvat nyt kattoon asti jo, enkä tiedä mitä tekisin. I hate viherkasvit, paitsi syötävät. Nämä ovatkin mieheni hoivassa, vaikkei se kyllä mikään viherpeukalokaan ole, pitääpä mun kiusallani näitä hengissä! ( Ja nyt jos joku ihmettelee, että vähättelen näin puolisoni taitoja, niin onhan sillä hyviäkin puolia!... ei nyt vain liittyneet tähän yrttitouhuun.)

    VastaaPoista
  15. sauvsjyvänen: Ostin tänään persiljan ja sen sai vielä tungettua porukkaan:)

    Nanna: Season 2 tulossa kasvihuoneen kanssa, nyt ollaan monessa asiassa viisaampia, mutta varmasti vieläkin tulee takapakkia. Kunhan vain yrttejä ja tomaatteja saadaan, olen iloinen.

    VastaaPoista
  16. Nanna, ajattelen, että meillä on vähän liian viileää talvella, mutta tosiaan, eiköhän ne yrtit kestäisi sen. Meillä on lämpö n. 17 asteessa talvisin, ja väkisinkin ikkunan vieressä vielä viileämpää. Voihan sitä kokeilla.

    VastaaPoista
  17. OoooooH! Mahtava laitos. Pakko näyttää tuo omalle sisäistä insinööriään piilottelevalle puolisolleni. Jos vaikka innostuisi! Minulla kun sisäinen insinööri on liian hukassa, ellei jopa menehtynyt. :D

    VastaaPoista
  18. Saima: Kammenpyörittäjä vähän nyrpisti nenäänsä KUN meni lukemaan kommenttilaatikkoa:) Mitäs läksi!

    VastaaPoista
  19. :D No niin, oliko pakko!

    (Ja ilmeisesti siellä nyt jupisee itsekseen, eikä käske meitä lopettamaan keskustelua _hänestä_...)

    VastaaPoista
  20. Saima: Tuolla on ahkera salaatinteko menossa, minä "lepään" :)

    VastaaPoista
  21. Vau mikä viritelmä (viritelmä siis positiivisessa mielessä)! Saa hymyn tämän insinöörin huulille :).

    VastaaPoista