sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kysy jotain - vastaus on Kanada!


95. Giro d'Italia päättyi tänään Milanossa aika-ajoon. Kokonaiskilpailun voittoon polki ensimmäisenä kanadalaisena Ryder Hesjedal päihittäen Joaquin Rodriquez Oliverin lopulta 16 sekunnilla. On se aikamoista, että ajetaan 3498 km ja eroa tulee 16 sekuntia! Tämänvuotisen kisan seuraamiseen toi selvästi lisäintoa se, että olimme paikanpäällä kolmena ensimmäisenä etappina. Kisatapahtumien katsominen etappien varrella ei jääne yhteen kertaan, niin kiinnostavaa se oli.

Italialaisen ruokakimaran päätimme carpaccioon. Se on yksinkertainen alkuruoka, jonka tekemiseen ei paljon aikaa tuhraannu. Olin varannut viikonloppua varten naudanlihaa, mutta tänään ei tuntunut pihvipäivältä. Niinpä nappasin fileen keskiosan huomista päivällistä varten, ottaen erikseen lyhyen pätkän carpaccioksi. Siistin palasta kalvot ja rasvat pois ja kiepautin sen tuorekelmuun ennen kuin laitoin sen pakastimeen jähmettymään. Kahden hengen annokseen varasin lihaa noin 150 g, mutta lähinnä sen vuoksi, että siitä pystyisi leikkaamaan, aivan pieni pala ei suostuisi leikattavaksi helposti.

Kun liha oli kylmentynyt pakastimessa noin tunnin, leikkasin sen niin ohuiksi viipaleiksi kuin talouden parhaalla fileerausveitsellä pystyin. Ohensin vielä viipaleita vetämällä veitsen lappeella pitkin viipaleen pintaa. Loput palasta pääsi tortillojen sisälle fileen paksummasta päästä leikattujen viipaleiden kanssa. Asetin samantien kokonaan sulaneet viipaleet lautaselle. Lihapalojen päälle nostelin vähän rucolaa, ripottelin suolahiutaleita ja rouhaisin myllystä pippuria. Pinnalle liruttelin oliiviöljyä. Tein pienen pikaisen kastikkeen carpacciolle. Siihen tuli kolme ruokalusikallista majoneesia, yksi ruokalusikallinen worchester-kastiketta ja saman verran sitruunamehua. Carpaccio maistui hyvälle, rucolan pieni kirpeys yhdessä kastikkeen kanssa teki annoksesta maukkaan ja hienon.














Nyt on aika hetki hengähtää, Italia on kokkailtu läpi Giron ja seuraava Campakeittiön haaste alkaa 30.6., kun le Tour de France starttaa.

6 kommenttia:

  1. Carpaccio on kyllä ihanaa. Hieno lopetus Italan skaballe.

    VastaaPoista
  2. Ankerias: Kiitos, oli kyllä herkkua!

    VastaaPoista
  3. Aijai, nyt kyllä alkoi tehdä mieli carpacciota :D

    VastaaPoista
  4. Missähänpäin Toscanaa minä tällaisen vedin viime kesänä... ja näyttää kyllä tosi herkulta! Tätä(kään) en ole koskaan itse tehnyt.

    VastaaPoista
  5. annemi, Nanna ja Mausteinen Manteli: Tätä ei tartte muuten paljon/syöjä, muutama viipale ja hyvä kastike. Etenkin, jos yhtään arveluttaa tykkääkö raa´asta lihasta, ei ehdi ihmetellä, kun annos jo loppuu :)) Enemmän oliiviöljyä olisi saanut olla, ainakin kuvausmielessä.

    VastaaPoista