maanantai 18. helmikuuta 2013

Uuden kampanjan paikka - hävikistä melkein syötäväksi


Joskus kannattaisi tehdä kuten neuvotaan. Satuin näkemään Tupun tupa-blogissa hauki-perunapihvit ja muistin, että minulla on haukifile pakastimessa ja viikonlopulta perunamuusia. Halusin olla kätevä emäntä ja hävikistä herkuksi-teemalla tehdä maittavan päivällisen. Ja katin kontit. Rupesin heti säätämään niin, että olemattomat ikkunaverhot heiluivat. Tupu oli tehnyt pätevän oloisen taikinan, joka suostui leipoutumaan näteiksi pihveiksi, minä sen sijaan lisäsin sitä ja tätä, eikä hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Tupun ohjeessa aineksina oli:
  • haukea
  • perunamuusia
  • kapriksia
  • sitruunamehua
  • suolaa
  • pippuria
  • sipulia
  • ruohosipulia
Minä sitten taikinaan länttäsin lisäksi:
  • kananmunan
  • kermaa
  • miljoona seesaminsiementä
Tein lähes kuten lähteessä neuvottiin siihen asti, kunnes piti alkaa muotoilla pihvejä. Paistoin pienen koepalan ja sehän oli aika ok, lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Mutta taikina oli sellaista liisteriä, etten saanut kauniita pihvejä millään aikaan. Nyt en myöskään enää ymmärrä, mikä kuningasajatus ne seesaminsiemenet pinnalle olivat? Olin käyttänyt sipulina kevätsipulia ja se värjäsi taikinan merkillisen vaaleanvihreäksi. En tietenkään antanut periksi, vaan sutiloin jonkunlaisia lättänöitä, jotka pyörittelin aivan ylenpalttisesti seesaminsiemenissä ja paistoin lättänöitä hetken aikaa pannulla ennen kuin siirsin ne uuniin 120 asteeseen odottamaan riisin kypsymistä. Tein "pihveille" kastikkeen, johon tuli turkkilaista jogurttia, valkosipulia, ruohosipulia, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Kastike ja tumma lisäkeriisi olivat aivan kelvollisia. Pihveissä oli merkillinen kuohkea rakenne eikä tietämätön varmaan olisi arvannut ovatko ne lintua vai kalaa. Jos tahdotte tehdä hyvät haukipihvit, tehkää kuten Tupu, mutta jos haluatte tehdä pöhkösti, tehkää kuten minä! Kaiken kruunaa huono kuva. Se on tarkoituksella noin pieni, jos vaikka joku ohittaisi sen lähemmittä tarkasteluitta.  Että tämmöistä tänään. Huomenna kohti uusia vastoinkäymisiä!

10 kommenttia:

  1. Tuo pyöräpysäköintikyltti telineen päässä on kyllä huvittava. En tosin itse kyseiseen telineeseen pysäköikään - etuvanne tai levyjarru voi mennä eturengastelineissä kieroon ja pyörää ei saa lukittua telineeseen. Asemakadun uudet telineet Sokoksen kohdalla ovat hyvähköjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ikikielto laittaa pyörää milloinkaan mihinkään teliseen, jossa kiekko on vaarassa, mieluummin pitää vaikka kantaa pyörää kainalossa, olen opetettu :D

      Poista
  2. ...klikkaamalla kuvaa, saat sen näkyviin koko kuvaruudun kokoisena.... LOL!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, oli häviävän pieni mahdollisuus, että oli olemassa joku, yksikin, joka ei tuota tiennyt. No, toisaalta, mitä virkaa veitsillä onkaan, ellei kiertää niitä toisten haavoissa? :D

      Poista
    2. Totta, samoin sitruuna, vaikutus on siitä hyvä, että seuraukset ovat vähemmän kohtalokkaat:)

      Poista
  3. oletteko tytöt koskaa kokeilleet valkosipulia niihin haavoihin? se on vieläkin tehokkaampaa ja saa aikaiseksi tulehdusmaisen turvotuksen, se on kokilla hyväksi todettu tapa saada vapaata kun on sormessa tulehtunut haava eikä saa käsitellä ruokaa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, ainakaan tarkoituksella! Olen saattanut vahingossa sössiä valkosipulia viiltohaavaan, voin kuvitella, että se kyllä on ytyä ainetta!

      Poista
  4. Hih, loistava postaus! :-D Viimeinen lause kruunasi koko jutun. Joskus tosiaan pitäisi noudattaa annettuja ohjeita, mutta se olisi kuitenkin aika tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsää, mutta järkevyys on vähän tylsää :D Joskus näkee noin puolivälissä, että hei tämä ei nyt taida onnistua, mutta sitten on melko turha enää pyristellä!

      Poista