sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ankkalientä ja Ronde van Vlaanderenia


Tänään ajetaan Belgiassa Ronde van Vlaanderen-ajo, sieltä on Eurosportilla monen tunnin lähetys, jota iloisina seuraamme. Ikävää, että Tom Boonen kaatui ja joutui keskeyttämään. Ei tuolla Belgiassakaan kovin kesäistä näytä olevan.

Eilisen ankka-aterian jälkipyykkinä on tänään vuorossa liemenkeitto. Ulkona grillin sivupolttimolla porisee talouden suurin kattila ja sieltä leviää ihanaa tuoksua ympäristöön. Kattilassa on kaksi ankanrunkoa, muutama sipuli halkaistuna, yksi valkosipuli, kolme porkkanaa, kourallinen pippureita, pakastimesta viimekesäisten rosmariinien loput, litran verran valkoviiniä ja vettä niin paljon, että kaikki aineet peittyivät. Vain ankkojen siipien kärjet pilkistävät liemestä. Liemi saa porista kaikessa rauhassa muutaman tunnin. Illempana siivilöimme liemen ja keräämme sattumat kompostiin. Purkitamme liemen pakastamista varten ja kuulema purkit jopa merkitään. 



Päivälliseksi meillä on tänään tähdenlentoja edellisiltä päiviltä, on hieman loimulohta, puikulamuusia ja ankkaa, eiköhän niillä pärjätä. 

2 kommenttia:

  1. Ankkojen matkaa lautaselle, on ollut kiva seurata :) mukavaa pääsiäisen jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, vielä yksi pyhäpäivä valkenemassa:) Tänään pitäisi jo keksiä jotain uutta ruokaa!

      Poista