lauantai 13. huhtikuuta 2013

Merta lautasella


Tänään meidän piti paistaa karitsapaisti, joka joutui kareiden ohittamaksi pääsiäisjonossa. Paisti oli jo hiljalleen sulamassa jääkaapissa, mutta se tuli uudelleen ohitetuksi, koska olin lukenut vuorolistaa väärin, eikä minulla ollutkaan tänään lyhyt työvuoro, enkä päässytkään kotiin jo aikaisin. Kammenpyörittäjä hoiteli kauppareissun, osti viikon kala-aterian ainekset ja siirsimme karitsan vielä huomiselle. 

Viikolla tein jääkaapin tyhjennystä, tänään jatkoin pakastimen kimpussa, kun etsin Kammenpyörittäjän ostamille kalapaloille kavereita. Löysin pienet pakkaukset kampasimpukoita, tiikerirapuja ja sekalaisia "meriörkkejä" (katkarapuja, simpukoita ja mustekaloja). Otin ne kaikki sulamaan ja iltapäivän rentouttavan viinilasillisen jälkeen tein erittäin sovelletun bouillabaissen. Yksi merkitty purkillinen hummerilientäkin vielä löytyi ja se pääsi nyt oikeanlaiseen keittoon.

Aloitin silppuamalla kolme pientä punasipulia, yhden minimaalisen keltasipulin ja pari isoa valkosipulin kynttä. Raastoin yhden appelsiinin kuoren (taas meillä on kalju sitrushedelmä odottamassa käyttöä) ja pilkoin rasiallisen pieniä terttutomaatteja paloiksi. 

Lurautin padan pohjalle lusikallisen oliiviöljyä ja ripottelin sinne muutamia sahramihippuja ja silputut sipulit. Kypsensin sipuleita hetken ja lisäsin sekaan silputut tomaatit, raastetun appelsiininkuoren ja puolisen desiä tomaattipyrettä. Kolautin liemikalikan mukaan ja se alkoi sihisten sulaa padassa. Noin viidessä minuutissa padassa oli puolisen litraa hyvin aromaattista tomaattipohjaista keittopohjaa. Maustoin liemen suolalla, pippurilla ja nipulla yrttejä. Nipussa oli basilikaa, persiljaa ja vähän rakuunaa. Annoin keittopohjan kiehua viitisen minuuttia ennen kuin lisäsin sinne mereneläväsetin ja Kammenpyörittäjän ostamat seiti- ja turskafileet isoina paloina. Kalat ja ravut kypsyivät muutamissa minuuteissa. 

Keitto oli maistuvaa patongin kanssa lusikoituna, sain toiselta perilliseltä pari kampasimpukkaa ja mustekalaa lahjoituksena. Sahrami teki keitolle kauniin värin ja syvän maun liemelle. 

PS. Jos ette vielä ole osuneet mainioon Potluck by one-blogiin, suosittelen sitä lämpimästi!

14 kommenttia:

  1. Nam, örkkejä.
    Aiolia kannattaa muuten kokeilla tuollaisen sopan kaveriksi (jos muistaa ottaa kananmunan lämpenemään ajoissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan aiolia, mutta kyllä tämä näyttää herkulliselta näinkin!

      Poista
    2. Todella mainio blogi Potluck by one!

      Poista
    3. Joo, en muistanut, kananmunat oli liian kylmiä:)

      Soppasirkus, eikö olekin? Aivan riemastuin kun osuin itse sinne lukemaan!

      Poista
  2. Hei Campasimpukka, kirjoitat tosi kivasti ruoanlaitosta. Kokemattomammankin Mummin teki mieli alkaa valmistaa kala/äyriiäiskeittoa. Ja nuoren Terhinkin blogi näyttää kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inna, mukavasti sanottu. Ja tuo Terhin blogi tosiaan on oikein hauska!

      Poista
  3. Ihana kuva, nam :P Hummeriliemeen keitetty keitto ei voi olla muutakuin hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla viimeinen purnukka sitä lientä, oli ihan omiaan tähän keittoon :)

      Poista
  4. Nam! Bouillabaisse on herrrrkullista, olen suuri äyriäis-ja örkkifani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin alan päästä pelostani erilaisia lonkeroita kohtaan :D

      Poista
  5. Tuli jopa kokeiltua väsätä katkarapu-simpukka soppaa. Ehkä tässä itsekin joskus innostuu kokkauksesta kunnolla pyöräilyn lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokkailu ja pyöräily sopivat oikein hyvin yhteen!! :D

      Poista
    2. Jep, ja kahvi josta nyt olen innostunut kunnolla. Espressoharrastelijoita tuntuu olevan paljon pyöräpiireissä, liittyy varmaan italiahenkisyyteen.

      Poista
    3. Totta, pyöräily ja hyvä kahvi, nekin tuntuvat kuuluvan usein yhteen!

      Poista