torstai 29. elokuuta 2013

Picada - katalonialainen suuruste uunissa haudutetulle kanalle


Selailin foodgawkeria taas aamulla espanjalaisten ohjeiden toivossa ja sainkin kivan pikkusaaliin. Nimittäin picadan. Se on eräänlainen suuruste, jolla voi näppärästi saada patojen liemen paksummaksi. Sen idea on siinä, että se lisätään aivan ruoanvalmistuksen lopussa ja kiehautetaan vain nopeasti muuten kypsän ruoan sekaan. 

Otin neuvoja sekä wikin artikkelista, että tästä Greedy Gourmet-blogista, jossa oli tehty kanaa minulle mieluisasti, hitaasti hauduttaen. Tapani mukaan hieman soveltelinkin. Neljän hengen annokseen käytin:
  • 4 broilerin koipireittä
  • 1 iso sipuli
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • 3 dl kanalientä
  • 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 tuoretta laakerinlehteä
  • tuoretta timjamia
  • pieni nippu sileälehtistä persiljaa
  • oliiviöljyä paistamiseen
Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja paistelin koipia molemmin puolin saadakseni niihin kauniin paistopinnan, ripottelin niille suolaa ja pippuria ja asettelin ne sopuisasti isoon lasivuokaan. Pilkoin sipulin ja halkaisin valkosipulit ja paistoin niitäkin hetkisen koipien jäljiltä kuumalla ja öljyisellä pannulla. Sirottelin sipulit koipien päälle, samoin yrtit. Kaadoin vuokaan viinin ja kanaliemen. Laitoin vuoan päälle tiiviisti palasen folioita ja nostin vuoan 180 asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Pienensin lämmön 130 asteeseen ja annoin vuoan viihtyä uunissa vielä kaksi tuntia.

Picada:
  • oliiviöljyä
  • pieni kourallinen hyviä, pitkulaisia pinjansiemeniä (tai jotain mieluisia pähkinöitä)
  • leipäpalanen kuutioiksi leikattuina (käytin kuivanneen patonginpätkän)
  • iso valkosipulinkynsi
  • kanelia
  • sahramia hippuina
  • sileälehtistä persiljaa
  • keltuainen (ohjeessa oli kaksi, mutta minulla oli sopivasti yksi eilisestä, joten arvelin sen riittävän)
  • sitruunamehua
Picadaa varten kuumensin lorauksen oliiviöljyä pannulla ja kaadoin siihen pinjansiemenet ja leipäkuutiot, kuullottelin niitä muutaman minuutin, kunnes ne saivat kauniin värin. Kumosin ne lautaselle talouspaperiarkin päälle jäähtymään. Jäähtyneet siemenet ja leipäpalat laitoin Bamixin minimyllyyn yhdessä valkosipulin, kanelin, osan persiljan oksista ja sahramin kanssa ja pyöräytin ne melko hienoksi puruksi, jossa oli kiehtova tuoksu. Koipien kypsyessä keitin tummaa riisiä keittimessä odottamaan.

picadamurua
Kun koivet olivat kypsiä ja valmiita, lapioin riisin laakealle vadille, nostelin kypsät koivet riisipedille ja peittelin vadin foliolla. Kaadoin paistolientä noin 3 dl kattilaan, lisäsin sinne picadapurua, sekoitin vispilällä ja keitin seosta noin minuutin verran. Rivakasti sekoittaen lisäsin sitruunamehun ja keltuaisen, jota saostivat kastikkeen. Kaadoin kastikkeen peiteltyinä olleiden koipien ja riisin päälle ja ripottelin pinnalle vielä loput persiljat ja vähän pinjansiemeniä. 

Picadan kanssa kannattaa olla varovainen, ettei sitä keitä liikaa, jolloin sen rakenne menee helposti rakeiseksi. Tämä oli mukava uusi tekniikka suurustaa paistoliemi ja mausteita ja yrttejä vaihtelemalla ruokaan saa helposti uusia makuja. Annos jonka tein picadapurua, oli paljon enemmän kuin tarvitsin. Käytin siitä puolet ja toisen puolen laitoin pakastimeen pienessä rasiassa. Toivottavasti sitä voi käyttää sulatettunakin.



Päivän Vuelta-osuus saa huomioni vasta illempana tallenteelta, sillä päivääni on alkanut taas kuulua uintihetki. Olen monivuotinen avantouimari, jonka kaksi edellistä kautta on mennyt aivan kuivin jaloin. Nyt aloitimme ystäväni kanssa taas uimisen ja onpa vesi ihanaa näin loppukesästä! Sovittelemme aikataulumme yhteen (lue:minulla ei mitään, hänellä kiirettä) ja sen vuoksi en ole liimautunut telkkarin ääreen ennen kuin myöhemmin. Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että Vincenzo Nibali on niukassa kokonaiskilpailun johdossa. Vueltan omilta sivuilta ei ole kaikkein helpoin löytää tietoa, joten katson kohta omin silmin tallenteelta, mikä on homman nimi.

6 kommenttia:

  1. Hrrrr,.... tätä vilukissaa ei saisi avantoon millään (khöm, en ole käynyt järvessä koko kesänäkään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mahtava juttu, etenkin oikein talvella, mutta vaatii vissiin vähän hulluutta :D

      Poista
  2. Hmm, murua voisi varmaan ripotella sellaisenaankin broilereiden päälle.

    VastaaPoista
  3. Hieno annos! Picada täytyy ottaa uusiokäyttöön. Olin sen kokonaan unohtanut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että nyt kun sen itse löysin, se tuntuu tulevan vastaan yhdessä jos toisessa ohjeessa :D

      Poista