torstai 12. syyskuuta 2013

Kinkkua ja kananmunia, voiko mennä pieleen?


Vueltan 18. etappi on jo kisan loppua enteilevä. Maaliin tullaan kahdeksan kilometrin rankan ykköskategorian nousun jälkeen. Eilisen etapin jälkeen kokonaiskilpailun tilanne ei kärjen osalta muuksi muuttunut ja alkaa tuntua siltä, että voittajan paitaa voisi jo suunnitella Nibalin mittojen mukaan. Mielestäni kisa ei vedä vertoja jännittävyydessään viime vuotiselle, mutta suurimmaksi osaksi se johtuu suosikkieni puuttumisesta tämän vuoden mittelöstä.

Minulla on tänään sellainen työvuoro, etten ehdi tänään sen enempää katsella kilpailua kuin kokkaillakaan, joten käytän päivän postaukseen yhtä viikonlopun tapaspöytämme annoksista. Säveltelin sen melko lailla, mielessäni oli kuva eräästä ruokalajista, mutten löytänyt lähdettä enää. Käytin kolmen hengen annokseen:
  • 6 viipaletta serranonkinkkua
  • 3 kananmunaa
  • chorizosilppua
  • kourallisen herneitä
  • raastettua manchegoa
  • pippuria
Kuumensin uunin 200 asteeseen. Vuorasin pienehkön saviastian pohjan ja reunat kinkulla ja ripottelin chorizosilppua kinkun päälle. Rikon vuokaan kolme kananmunaa ja sirottelin herneet ja juustoraasteen pinnalle. Muutama pyöräytys pippuria ja kun muut tapakset alkoivat olla melkein valmiita, laitoin vuoan uuniin noin 15 minuutiksi. Pöydän kattamisen ajan vuoka jäähtyi ja kananmunat jatkoivat vielä hieman kypsymistään tulikuumassa vuoassa. Kinkusta tuli rapeaa ja uunipaistoksesta oli helppo leikata pieniä annospaloja, tämä taitaa jäädä kyllä jonkunlaisen sovelluksena aamiaisruoaksemme perheemme kananmunista pitäville. Melkein samanlaisen viritelmän tein jo ammoisina aikoina.


6 kommenttia:

  1. Ihan omasta puolestani vastaan kysymykseen, että: Kyllä voi. Minä onnistun välillä sössimään parhaimmatkin raaka-aineet.... siksi onnistumisia pitääkin hehkuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Harvemmin kuitenkaan just kinkun ja kananmunien kanssa onnistuu sössiminen, ne ovat kokkiystävällisiä raaka-aineita :D

      Poista
  2. Onpa herkullinen annos, monta omaa suosikki raaka-ainetta yhdessä kupissa :) kaunis astia, saako udella mistä se on kotoisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo taitaa olla Hakaniemen Hallin DeliDelistä ostettu, mutta toin samanlaisia myös nyt kun piipahdettiin Espanjanssa. TUo kuvan vuoka on noin 12 senttiä halkaisijaltaan, maksaa marketissa euron tai puolitoista :D

      Poista
  3. Kiitos loistavasta reseptistä. Eilen kokkailin iltapalaksi ja onnistuin. :) Yksinkertainen ruoka jonka kaikki ainekset lukeutuvat suosikkeihini. Aamupalaksi kun tuon nauttii, niin kyllä kampi pyörii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maistui! Noita tai vastaavia aineksia kyllä usein löytyykin kaapeista, ei tarvi erikseen lähteä kauppaan.

      Poista