maanantai 2. syyskuuta 2013

Pieni, tujakka salaatti anjoviksilla


Ostimme kauniita anjovisrasioita Espanjasta ja tänään etsin niille käyttöä. Löysin Sabores de Colores-blogista pirteän salaatin, jollaisen sommittelin Kammenpyörittäjälle ja minulle alkupalaksi. Arvelin, ettei nuoriso pitäisi siitä ja olin aivan oikeassa. Kahteen pieneen kulhollisen salaattia käytin:
  • muutama salaatinlehti
  • mustia oliiveja
  • 6 anjovisfilettä (ei minipurkissa enempää ollutkaan)
  • pieni pala fetaa
  • muutama punasipulirengas
  • viiden sentin pätkä porkkanaa
  • 1 appelsiini fileroituna
Valmistaminen oli melkoisen yksinkertainen juttu, kunhan leikkasin porkkanan niin ohuiksi viipaleiksi, kun pystyin ja avasin anjovispurkin. Leikkasin appelsiinin fileiksi ja sommittelin kaikki ainekset kuppeihin ja pyöräytin pikkuisen pippuria päälle. Suolaa tämä ei tosiaankaan tarvitse jo fetankin vuoksi, mutta ennen kaikkea kala oli todella suolaista. 

Pääruokana meillä oli lohivartaita, joita oli tehty oikein urakalla monessa blogissa, joita vilkuilin foodgawkerin kautta. Niihin tuli jokaisen lohipalan väliin oikein ohut sitruunaviipale taitettuna ja nepä pitivätkin kalan todella mehevänä.


Vueltan ensimmäistä lepopäivää edeltävä etappi oli täysiverinen vuoritaisto, joka päättyi melkoiseen nousuun. RadioShack Leopardin Chris Horner teki oikea-aikaisen irtioton ja sen lisäksi, että vei etapin nimiinsä, vaihtoi paitansakin punaiseen. Toiseksi ehti Vincenzo Nibali ja hän on kokonaiskilpailussa toisena 52 sekunnin päässä Hornerista. Huomisen huilauksen jälkeen on vuorossa 11. etappi, joka ajetaan henkilökohtaisena aika-ajona.

loppu!

14 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä noi vartaat, jos vielä pääsi grillailemaan ennen kun toi syksy todella iskee niin noita voisi kokeilla. Laitoitko lohelle jonkun marinadin vai ihan suolallako mennään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marinoin niitä hetken, lorautin kuppiin soijakastiketta, oliiivöljyä, sitruunaa, pippuria ja ruohosipulia. Sekoittelin kalapaloja tässä seoksessa ennen kuin pujotin ne vartaisiin. Oli kyllä tosi kivan mehevää!

      Poista
  2. Oli tarkoitus tänä kesänä kokeilla sitrushedelmiä grillissä, ne kun näyttää ruokakuvissa niin kivoilta. Saa nähdä, pääseekö vielä kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ne maistuu hyviltä! Greippi, appelsiini ja sitruuna sopivat kaikki grilliin. :)

      Poista
  3. Onpa kiva idea laittaa lohivartaisiin sitruunaviipaleet, nam! sitruunaa kun ei voi koskaan olla ruoassa liikaa ;)

    VastaaPoista
  4. Hienoa Chris!
    Josko tämä iPadilla kommentointi nyt onnistuisi...

    VastaaPoista
  5. Ai miten ihanat vartaat. Multa on menny aivan ohi tälläiset. Onneksi sulta ei, niin nyt olen minäkin jyvällä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä maistuis nuo melemmat.. Mahtiherkkuja!

    VastaaPoista
  7. Mahtava idea ja tyhmä olo: miksen ole ikinä tajunnut laittaa sitruunaviipaletta vartaassa olevien lohipalojen väliin. Poinks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Kokeilin myös kanapalojen kanssa ja sitruunaviipaleet piti nekin tosi mehevinä!

      Poista