lauantai 14. syyskuuta 2013

Tytöt uuniissa

kaskinauriit

En ole aikoihin ostanut kokonaisia broilereita, mutta eilen osui silmään (auts) luomusellaisia persmarketin pakastealtaasta. Vaikka näillä luomulinnuilla oli hintaa melkoisesti, nostin niitä kaksi kappaletta ostosvankkuriini ja jatkoin matkaa. Yön yli lintuset sulivat jääkaapissa ja tänään niistä oli määrä loihtia espanjalaisvaikutteista apetta. Etsiskelin ohjetta, millä spaniseeraisin linnut ja löysinkin kiintoisalta vaikuttavan ohjeen Jamie Oliverin sivuilta. En nyt voi mennä vannomaan, miten espanjalaista tämä ruoka on, mutta emmekö voi hyvin Jamieen luottaa? Onhan siinä chorizoakin, joten kyllä tässä riittävän autenttisia ollaan. Lisäilin hieman aineksia, mutta ei kerrota kenellekään.
  • 2 luomubroileria (1,5 kiloisia)
  • 1 kg perunoita
  • 2 pientä kaskinaurista
  • 1 valkosipuli
  • 2 keltasipulia
  • 2 sitruunaa
  • nokare voita
  • suolaa ja pippuria
  • liraus valkoviiniä
  • hieman tummaa siirappia
  • muutama ohut viipale chorizoa
Kuumensin uunin 200 asteeseen ja keitin kattilallisen vettä. Kun vesi kiehui, kaadoin sinne sitruunat, pilkotut perunat ja kaskinauriit. Annoin niiden esikypsyä viisi minuuttia ja kaadoin ne sitten lävikköön hieman jäähtymään. Kastelin arkin leivinpaperia ja rypistelin sen. Levitin sen korkealaitaisen uunivuoan pohjalle. Olin mallannut, että kaksi lintua lintua mahtuu siihen vierekkäin. Sirottelin kuorimattomat valkosipulinkynnet ja isoiksi lohkoiksi leikatut sipulit vuokaan paperin päälle. Levitin esikeitetyt perunat ja kaskinauriit vuokaan. Liruttelin pikkuisen siirappia vuokaan ja ripottelin aivan vähän suolaa ja paljon pippuria. 

Kuivasin broilerien pinnat paperilla ja käänsin siivet linnun alle. Hieroin lintujen pintaan voita ja sirottelin päälle suolaa ja pippuria. Pistelin kuuman kylvyn saaneet sitruunat muutamasta kohtaa ja pukkasin yhden kummankin linnun sisuksiin. Nostin linnut vuokaan perunoiden ja muiden hökeiden päälle ja koska olin jo muutenkin sävellyt mielin määrin, jatkoin samalla linjalla ja kaadoin lintujen päälle noin desin verran valkoviiniä. Lintujen nahkaan ja vuoan pohjalle asettelin chorizoviipaleita. Paistoin broilereita noin 1 tunti 20 minuuttia. Kun pistin linturaukkaa kakkutikulla koipeen ja rintaan ja lihasneste oli aivan kirkasta, otin vuoan uunista ja peittelin sen foliolla puoleksi tunniksi lepäämään ennen kuin kävimme käsiksi. Tuoksu oli todella viekoitteleva ja sai vatsat kurnimaan kuorossa. 

Sain leikattua linnut kohtuullisen nätisti, liha oli mehukasta ja maistuvaa. Samoin perunat ja nauriit olivat pehmeitä ja maukkaita, valkosipulit eivät ehtineet aivan pehmeiksi, mutta olivat nekin hyviä. Jaksoimme kaikki syödä rintapalat, mutta koivet jäivät huomiselle. Rungoista keittelen huomenna lientä.

tytöt ennen uunia













tytöt uunin jälkeen
lautasella
Vueltan toiseksi viimeinen etappi ratkaisi kokonaiskilpailun tilanteen Chris Hornerin eduksi. Aivan järkyttävä loppunousu sai Vincenzon Nibalin taipumaan. Päivän etappi nosti tämän vuoden Vueltan sille jännittävyyden tasolle, jota olin odottanutkin. Etapin ykköseksi ehti nuori Kenny Elissonde, joka maaliviivalla vuoroin nauroi ja itki voittoaan. Huomenna Vuelta päättyy Madridiin seremonialliseen 21. etappiin. 


Kävimme tänään Ween Maan Wiljaa-tapahtumassa. Tänä vuonna tapahtuma saavutti jo 20 vuoden iän. Kaunis sää suosi ja Paviljongin pihapiiriin levittäytyvässä markkinakojujen viidakossa oli paljon väkeä. Meillä oli tarkoitus ostaa tavanomainen valkosipuliletti ja sellaisen löysimmekin. Jätimme jälleen Anopin henkäys-kastikkeen ja pullapussit ostamatta, mutta mukaamme lähti pieniä makoisia päärynöitä ja luumuja, sekä perunarieskaa. Huomennakin vielä ehtii ostoksille.







12 kommenttia:

  1. No ei ruoka ainakaan huonoa ole jos siinä kerran chorizoakin on :D Ja ihan tarpeeksi Espanjalaistakin se siitä tekee . Näyttääkin herkulliselta. Mulla on to do listalla kokonainen lintu, vielä on jäänyt tekemättä mutta ehkä jos munkin marketista joskus oikein luomu sellainen löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä mehevää lintua! Nyt roippeet ovat kylmässä ja aamulla lähtee taas liemenkeitto vauhtiin :)

      Poista
  2. Paisto näyttää hyvältä. Oon heikkona kokanaiseen uunibroiskuun, sitä vaan harvoin saa HYVÄÄ!

    VastaaPoista
  3. NAm, nam - meilläkin tuota luomulintua ihmeteltiin jokin aika sitten. Oli kyllä hyvää joskin sitten kallistakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sen postauksen ja kävin sen tänään vielä lukemassakin :)

      Poista
  4. Kaskinauriita haluaisin maistaa tuoreena, olen syönyt niitä vain kuivattuina lastuina.

    VastaaPoista
  5. Oi nyt iski minullekin himo kokonaiseen uunibroileriin... Herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli uskoa, että onnistumisen avain oli se luomupuoli, mutta kyllä se varmaan oli myös Jamien neuvot. Se esikeitetty sitruuna oli tosi mehukas, kun siihen pisteli reikiä ja se mehusti lintua sitten oikein kunnolla. Sen vinkin jätän kyllä käyttööni.

      Poista
  6. Hei, hei Chris! Tässähän tuntee itsensä ihan nuoreksi kun katsoo kisan vanhimman pirteää polkemista!
    Raahasin itseni WNW-markkinoille, vakio-ostokset tuli hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta viserrä! Oli niin kiva nuoren etappivoittajan ilmeitä nähdä ja kyllä ne Chrisinkin ilmeet kielivät aika isosta jutusta. Tuli hyvä kisa, vaikka välillä vähän tuntui, että "mitään ei tapahdu", mikä on tietty tyhmästi ajateltu, toiset polkee tuhansia kilometrejä eikä meinaa katsojalle kelvata :D

      Oli kivemmat markkinat nyt kuin pariin edelliseen vuoteen. Minusta kojut olivat hieman väljemmin, ei ollut sellaista tunkemista. Hieno valkosipuliletti roikkuu keittiössä, perunarieskat on syöty ja hedelmät syödään aivan lähipäivinä pois.

      Poista