perjantai 1. marraskuuta 2013

Casual Friday


Nakkipiilot ovat lastenkutsujen vakiotarjottavaa. Ne sopivat tämän perjantain toimistolounaaksi mitä parhaiten, sillä meno työpaikalla äityy joskus melko lapselliseksi. Askarteluvastaava sommitteli ison kulhon kreikkalaista salaattia ja minä käärin nakkeja voitaikinaan minkä kerkesin. Sipaisin hieman tuorejuustoa taikinalevylle ennen rullaamista. Paistoin kääröjä 225 asteessa noin 15 minuuttia. Ensimmäinen pellillinen paistui ns mediumiksi ja toisesta tuli parahultaisen well done. 


Jälkiruokana meillä oli tutulla ohjeella tehdyt muffinit, niihin laitettiin niin valko- kuin tummaakin suklaatakin ja pussillinen pakastemustikoita, jotka tekivät taikinasta hieman synkänsävyisiä, mikä sopii tähän halloweenin tienoille. Kammenpyörittäjä operoi kahveja niitä haluaville. Kohta alkaa viikonloppu!


6 kommenttia:

  1. Oh no, mun piti tehdä blogiin nakkipiiloja. Ajatus lähti siitä, kun pomo ehdotti mulle nakkipiiloon menemistä ja olin yllättynyt ehdotuksesta. Selvisi sitten, että nakkipiilo tai nakkisuoja on armeijatermi. Teen kyllä nakkipiilot blogiin, kunhan saan työhärdellin hoidettua nakkipiilosta käsin :)

    VastaaPoista
  2. Nakkisuoja on meilläkin tuttu termi, sinne mennään töissä, kun vaan voidaan :D

    VastaaPoista
  3. Nam, jemmanakit on ihania! :-D Mä laitan vielä vähän sinappia rullien sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä unohdin sinapin. :( Mutta työkaverit sitten annoksiinsa sitä laittoivat kyllä antaumuksellA.

      Poista
  4. Makee kuva Learjettien puljasta!

    VastaaPoista