keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Vartin yli


Tuntui kyllä hieman oudolta, ellei jopa vähän väärältä lähteä reissuun takapenkki tyhjänä. Kyllä me vielä osaamme kahdestaankin reissata, kunhan tässä vauhtiin pääsemme. Matkan aluksi vietimme pakkolomaa laivalla, merimatka kesti kaikkiaan 27 tuntia. Päiväunet kyllä maistuivat hyvältä, samoin ateriapakettiin kuuluneet ruokailut. Merimatka oli leppoisa ja tyyni. 


Ajelimme eilen illalla satamaan saapumisen jälkeen hyvänmatkaa Saksan moottoriteitä, ennen kuin poikkesimme levähdyspaikalle nukkumaan rekkakuskit naapureinamme.

hyvin uni maistui
Aamulla matka jatkui Hollantiin, aina Amsterdamiin asti. Kävimme päivällä pienen reissun keskustassa ja mikäli meillä oli jotakin romanttisia kuvitelmia Amsterdamista, ei ole enää. Joko täällä ovat menossa kansalliset Roskataan yhdessä-päivät tai roskakuskit ovat olleet jo hetken lakossa, niin paljon jätteitä kaduilla emme ole nähneet missään muualla. Aikomus nauttia lasillinen aurinkoisessa ulkoravintolassa muuttui sisäruokailuksi, sillä miehenkorkuinen jätekasa terassituolin vieressä ei oikein innostanut, eikä varmaan miellytä paikallisia ravintolayrittäjiäkään.

ketä kaivattaisiin?
Polkupyöriä kaupungissa on ihan tajuttoamat määrät. Kammenpyörittäjä luki jostain, että keskustassa varastetaan päivittäin noin 300 pyörää. Useat pyörät kyllä näyttivät enemmän siltä, että ne olivat kadottaneet omistajansa. Me emme ottaneet omia ajokkejamme esille matkatelineestä, vaan hurautimme leirialueelta keskustaan ja takaisin paikallisbussilla muutamassa minuutissa. Jos kuitenkin olisimme menneet keskustaan omilla pyörillä, olisi ollut ilmeisen noloa käyttää kypärää, älypuhelinta olisi kuitenkin tullut näpelöidä ainakin toisella kädellä tai tupakoida ajaessaan.  

eivätkä tässä olleet vielä läheskään kaikki pyörät

Nyt olemme mukavalla leirialueella viettämässä iltaa Kammenpyörittäjän metsästämän viinin kera. Hollannin ja Australian välinen jalkapallo-ottelun tilanne lienee Hollannille edullinen, sillä välillä ympäristöstä kuuluu melkoista positiivisluonteista metakkaa. 



Huomenna tarkoituksemme on käydä museossa tai kahdessa, mikäli ratkaisemme jokseenkin hankalan paikoitusongelman, Amsterdam ja ajoneuvoyhdistelmät, edes pienet, eivät ole kavereita keskenään. Museovierailuiden tarkoitus on lähinnä harhauttaa Kammenpyörittäjän ajatuksia, ettei hän jo koko päivää jännitä ylihuomista ajamista Iso-Britanniassa, sillä siellä ne kahjot kuulema ajavat ihan väärää puolta tietä.







16 kommenttia:

  1. Mulla on ratkaisu teidän pysäköintiongelmiin! Me suunnistettiin vaunuiluaikoina aina kohti kaupungin kirkkoa, sillä kirkon pihasta löytyi yleensä tilaa isommillekin yhdistelmille. :-) Ja kirkot ovat vielä yleensä aika keskeisellä paikallakin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu vinkistäsi! Tuo on kyllä ihan totta, tosin isompien kaupunkien keskustuissa kirkotkin on laitettu nykyään ahtaalle. :)

      Poista
  2. Laivalla on kyllä ihan hyvät eväät.
    Sohvalta kerrottiin juuri, että siellä on maanantaina alkanut, kolmen päivän roskistentyhjentäjien ja kadunsiivoajien lakko. Minulla on Hollannista normaalitilassa maailman siisteimmän maan vaikutelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, koitin googlailla tällä joittain vikkelällä leirialueen netillä, mutten löytänyt tietoa. Kiva, jos huomenna siivotaan. Oli hieman lohduttoman näköistä:/

      Poista
  3. Tuo teidän yhdistelmäajoneuvo on kyllä maailman symppiksin! Hauskaa seikkailua siel toispuol tietä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on mennyt seikkailu väärää puolta tietä, muttei pidä vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa, huomenna vielä vähän samaa satsia tiedossa ennen kuin ajetaan laivaan:D

      Poista
  4. Tuntuu hassulta, että teinitkin varttuvat niin isoiksi, että viettävät kesän omillaan. Mulle tulee varmasti kauhea luopumisen tuska - niin tottunut olen tällä hetkellä hektiseen lasten kuljetusrumbaan. Lapset aina mukana kaikessa, vaan ei enää kauaa. Eikö ole ihmeellistä, että teillä on nyt aikaa olla kahdestaan?

    Harmi, että Amsterdam oli noin suttuinen. Onneksi selvisi, että se olikin tilapäinen sekamelska.

    Oikein ihanaa lomaa ja turvallista matkailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ystäväiseni, on ollut kyllä orvon emon tunteita tässä ja poikaset ovat saaneet enemmän tekstareita, kuin ovat halunneet :D Kummipoikasi on nyt alikersantti ja äiti yliylpeä tietty!

      Annamme Amsterdamille toisen mahdollisuuden tulevaisuudessa, se on varmaa!

      Poista
  5. Englannin teillä kannattaa kenties rallattaa "Always Drive on the Bright Side of the Road", Monty Pythonin äänellä. Tämä vinkki tulee henkilöltä, joka on ajanut 200 metriä vasemmalla puolella peltotietä Walesissa ;) Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaiset rallatukset kuuluvat asiaan, kun täällä Pythonien maassa liikutaan!

      Poista
  6. Me ollaan Amsterdamissa jätetty auto aina halliin, tosin pelkkä auto siis. Kerran etsittiin sitten koko hallia pari tuntia koordinaatteina ainoastaan että siinä oli silta ja paljon pyöriä ;)

    VastaaPoista
  7. Ei tuo roska kai ihan tyypillistä Amsterdamille ole, en ainakaan itse ole sattunut näkemään tuollaista. Parkkeeraus on tosi iso ongelma eikä kannata riskeerata, sillä sitten ne tulevat TÄLLAISEN kamalan lisälaitteen kanssa ja auto ei lähde siitä sitten ennenkuin maksaa kultarahoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, me ei sitten päästy Amsterdamissa museoihin, ei vaan saatu yhdistelmää mihinkään, mutta onneksi löytyi aivan mahtava automuseo Haagin liepeiltä, jossa käytiin. Lievitti hieman harmistusta.

      Poista
  8. Hilpeyttä herättävä yhdistelmäajoneuvo, joka ei todellakaan "häviä tapettiin". Mukavaa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole hävinnyt tapettiin, on saanut huomiota ruokakaupan pihallakin :D

      Poista