torstai 24. heinäkuuta 2014

Vuorietappi ja helle ottivat voimille

Aamupäivällä teimme pienen reissun Mikkeliin katsomaan myytävänä olevaa matkailuautoa. Pysähdyimme matkalla Kangasniemelle tankkaamaan ja poimimme sieltä päivän kirkon, komean puisen, jonka katselimmme ulkopuolelta, sillä sisälle olisi päässyt vasta monen tunnin kuluttua. Kirkkoa ympäröi kaunis hautausmaa, jolta ei työntekijöitä puuttunut, varmaan kymmenkunta ihmistä hääräsi leikaten ruohoa ja siistien puuskia. 



Söimme aamupalaa levähdyspaikalla ja mietimme, että harvoin Suomen kesässä on niin kuumia aamuja. 


Kangasniemelle voisi sitten vähän vanhempana suunnistaa uudelleen, kun alkaa olla tekemisen puutetta. Ei ihan vielä.


Auto ei ikävä kyllä ollut ihan niin sopiva, kuin olimme toivoneet, joten jatkamme etsimistä. 

Tänään en ole jaksanut tehdä ranskalaista ruokaa, eikä olisi kyllä maistunutkaan. Lämmin sää ja toipilaisuus veivät minusta mehut niin, että piti ottaa päiväunet kesken Tour de Francen vuorietapin. Onneksi heräsin, kun matkaa maaliin oli vielä kymmenisen kilometriä ja ehdin katsomaan, miten lopussa käy. Vincenzo Nibali näytti hurjat voimansa ja rohkeutensa ja ajoi vuorietapin maaliin ensimmäisenä, neljäs etappivoitto tästä kisasta oli plakkarissa. 

Eilen illalla pihaamme pölähti Kammenpyörittäjän ajavia tuttavia yhteislenkillään, vesipullot täyttyivät,
Andreja puski espressoja ja cappuccinoja, mukava iltahetki!

2 kommenttia:

  1. Nehän on kun pahaaset klopit! Kaikenmoosia pyörävarusteita, muttei jalustinta... :)

    VastaaPoista