tiistai 26. elokuuta 2014

Ei mitään järkeä - tomaattikastike

sukat kastuu!
Meille oli kinostunut tomaatteja liikaa, ei mitään järkeä. Jouduin laittamaan kompostiin muutamia haljenneita ja huonoksi menneitä ja päätin, että kunnollisille yksilöille pitää keksiä jotain pikaista käyttöä. Löysin ennalta tutusta Cogollos de Agua-blogista tomaattikastikkeen ohjeen, joten ei kun kastikehommiin heti töiden jälkeen! Minulla oli melkein kaksi kiloa tomaatteja, mutta laitan ainesmäärät alkuperäisen ohjeen mukaan.



Espanjalainen tomaattikastike

  • 1 kg tomaatteja
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 70 ml oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
Kuumenna öljy laakeassa kasarissa ja kuullota siinä valkosipulia ja sipulia. Lisää halkaistut tomaatit, suola ja sokeri kasariin ja sekoittele. Anna kastikkeen kiehua noin tunnin verran, tarkista välillä, etteivät tomaatit pala kasarin pohjaan kiinni ja painele tomaatteja murskaksi kauhalla. Maistele välillä ja lisää sokeria, jos kastike on liian väkevää. Painele tomaattimurska tiheän kartiosiivilän lävitse pienempään kattilaan, avita hommaa sauvasekoittimella. Hetkessä siivilään jäävät pieneksi menneet tomaatinkuoret ja kattilassa on oranssinen sileä kastike. Jos haluat, keitä sitä vielä kasaan tai purkita heti steriloimiisi purkkeihin. Kastikkeessa on hyvä ja syvä tomaatin maku. 


Minä en keittänyt omaa kastikettani enää juurikaan kokoon. Kahdesta kilosta tomaatteja tuli yksi litran purkki ja toiseen pienempään purkkiin noin pari desiä kastiketta. Vaikka se onkin oikein hyvää ja tullen käyttämään kastikkeen piakkoin, en kyllä näe viisaaksi ihan työkseen alkaa keitellä tomaattikastiketta. Sen verran hyviä tomaattituotteita on kaupoissakin saatavilla. Sitten ehkä olisi eri asia, jos tomaatteja olisi omassa kasvihuoneessa aivan tulvaksi asti. Menköön tämä kokeilu kahden tunnisteen alle: "espanjalainen" Vueltan vuoksi ja "no tulipa tehtyä" sillä tosiaan tulipa tehtyä. 

Vueltan neljäs etappi on parhaillaan menossa, mutta lähetys Eurosportilla ei ole vielä alkanut. Eilisen, kolmannen etapin voittoon ylsi Michael Matthews ja hän myös ajaa johtajan punaisessa paidassa. Neljän sekunnin päässä on Nairo Quintana. Tänään minullakin on aikaa katsoa lähetystä ja päästä kunnolla selville kisan tilanteesta. 


6 kommenttia:

  1. Kauniin väristä tomaattikastikkeesi kyllä on.
    Onkos tuo sen tuliaisyrtin kukka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nätinväristä kyllä. Eikä varmaan lähde pyyhkeestä JA paidasta, kun vähän roiskutin...

      En kyllä tiedä, minkä kukka tuo on, kun on Kammenpyörittäjän ottama kuva. :)

      Poista
  2. Tomaattisoossin keittely tomaateista taitaa olla niitä asioita, joissa samalla kerralla hoituu ensimmäinen ja viimeinen. Hyväähän se itsetehty on, mutta ei todellakaan niin erityistä, että toista kertaa viittis nähdä vaivaa, kun kaupastakin saa. Euron säilyke hyllystä on huomattavasti halvempaakin kuin tuoreet tomaatit.

    VastaaPoista
  3. Sun crocksit sateella ne vasta kauniin väriset onkin! Jos pitäis toteuttaa vannoma, syön vaikka kengänpohjani, niin noi varmaan maistuis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä voisi vielä marinoida vähän, niin eiköhän maistuisi:D

      Poista