perjantai 15. elokuuta 2014

Jos et voi ostaa reissutuliaisia reissusta, osta ne kotikylältä

Minua harmitti, kun emme voineet ostaa tavanomaisia tuliaisia viime minilomaseltamme. Oli niin lämmin sää, ettei kylmätuotteita voinut ajatellakaan ostavansa. Pystyin korjaamaan asian eilen, kun kävin Tallinnan kaupassa. Niitä on Jyväskylässä kaksikin. Kävin Palokassa olevassa, aivan vasta avatussa liikkeessä. Siellä oli ostettavissa monenlaista eteläherkkua ja itäisempääkin. Olin erityisesti kiinnostunut leivän ostamisesta, mutta sitä ei eilen enää juuri ollut. Sain kuulla, että tavaroita tulee tiistaisin ja perjantaisin, joina päivinä leipääkin on paremmin tarjolla. Ostin juustoa, voita ja jogurttia iloisella mielellä ja aion käydä uudestaankin. Jos emme olisi lähdössä juuri uudelle minilomaselle, olisin ostanut myös pakastettuja pelmeneitä, maitoa ja piimää kokeiluluonteisesti.

16 kommenttia:

  1. Jaa että tuommoisiakin kauppoja täällä. Mukavaa etelänmatkaa, sekä polkijalle että muille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai kovin kauan ole vielä ollut ja tuo Palokan kauppa on ihan vasta avattu.

      Kiitos, sushit on jo vatsoissa ja illalla sitten Lusikkaan!

      Poista
  2. Mitä mitä... Meikältä on tuollaiset kaupat menneet ihan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minultakin, Kammenpyörittäjä huomasi jostain ilmaisjakelulehdestä ilmoituksen.

      Poista
  3. niin on multakin mennyt ihan ohi! pistäs tarkempaa koordinaattia, oipahdan sielläkin maanantaina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palokassa se kauppa on samassa talossa kuin S-market, samalla puolella tietä kuin terveysasema, heti sen vieressä. Sitä toista kauppaa en tiedä tarkemmin. Aukioloaikaakaan en nyt tähän hätään muista.

      Poista
    2. Kyllä mä Palokan S-markettiin osaan :) Tästähän hurauttaa sinne suoraan ja sit kelkkoo itsensä Kirriin ja eteenpäin :)

      Poista
    3. Hyvä asenne! Kaikki mikä on olemassa, kyllä löytyy!

      Poista
  4. Se toinen kauppa on Sepänkatu 7:ssä, heti siinä X-risteyksessä, jossa on aina punaiset valot kun tulee Taulumäeltä.. tai no 90% on punaiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä ole koskaan punaiset valot :D Oho, mä ajan tosta ohi 2 kertaa päivässä arkisin ja en ole edes huomannut koko kauppaa :(

      Poista
    2. Ahaa, nyt minäkin pääsin kartalle. Välttelen sitä risteystä kuin ruttoa, en jostain syystä vaan pidä siitä. Ihan kuin nyt pitäisi pitää risteyksistä...

      Poista
  5. Mää kun äkkinäisesti ajattelin, että olit heti hyödyntänyt Venäjänkaupan hyytymistä, tuo kun ollut päivän uutinen ;D, mutta olit löytänytkin kivan Tallinan kaupan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ihan noin isoihin kuvioihin viitannut :D Vaikka kyllä saattaisin ostaa, jos meilläpäin olisi maitotuotteita, joissa olisi tekstit neuvostoliitoksi.

      Poista
  6. Hih, miksi mennä merta edemmäs... ostoksille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta viserrä. En muuten osaa oikein sanoa, miksi se on kivaa syödä kotonakin jogurttia, jossa on vieraskieliset tekstit ja maut vähän erilaiset kuin suomalaisissa, siinä vaan on jotain hauskaa :D

      Poista
    2. Se on se eksotiikankaipuu - tai sitten siitä vaan tulee lomafiilis :-)

      Poista