perjantai 29. elokuuta 2014

Taidetta koteihimme


Luulin jo,  ettei niitä entisaikaisia tuotekuvastoja, joista saattoi tilata pörröisiä peittoja ja ihmeitä tekeviä sukkahousuja enää olisi, mutta onpas! Työpaikkamme pikkujoulujen alla kyseisiä postin mukana tulevia lehdyköitä selataan ahkerasti, nauretaan makeasti ja tilataan mm. huhuilevia pöllöjä tai kiehtovia, soivia kukkakimppuja. 

Se mistä nuo kuvastot ovat aikoinaan jääneet mieleeni, olivat tarjolla olleet maalaustarvikkeet. Niitä mainostettiin loihevasti tähän tapaan: Säästä tuhansia markkoja maalaamalla huoneen seinätaulusi itse! Isäpuoltani lainatakseni, "Aattelepa nyt itekkin!" Mikä säästö! Ei enää kalliita ja hienoja ostomaalauksia tai Juhani Palmun teoksia, vaan otat ja maalaat seinätaulusi itse. Erityisesti minua kiehtoi ilmaisu seinätaulu. Minusta on aina kuitenkin tuntunut, ettei minussa ole taiteellisuutta pätkääkään, enkä ole ainuttakaan seinätaulua maalannut, saati ripustanut seinälleni. Luotan tässä asiassa mieluummin ammattilaisiin, kuten Rita Vargas. Hänen näyttelynsä avautuu huomenna Jyväskylässä Galleria Beckerissä. Menkää katsomaan! Niin mekin menemme!


Työ- ja muiden kiireiden vuoksi Espanja-haaste oli eilisen jäähyllä, enkä edes nähnyt kisan viimeisiä kilometrejä. Tänään on yhtä hoppuinen päivä, mutta toivoaksemme voimme avata illalla pullon espanjalaista viiniä, kerätä tarjottimelle juustoja, leikkeleitä, oliiveja ja melonia ja ensimmäistä kertaa tällä viikolla hengähtää ja jutella. Iltaa odotellessa!

2 kommenttia: