perjantai 12. syyskuuta 2014

Pikavisiitti

väärin pysäköity
Nanolomanen heti yövuoroputken perään on omiaan laittamaan blogaanin pään sekaisin. En ole vuosiin lentänyt kotimaassa ja saatoin melkein kuvitella kärsiväni aikaerosta, kun siirrähdimme Kammenpyörittäjän kanssa Jyväskylästä Vantaalle 37 minuutissa. Tai sitten osuimme siihen merkilliseen madonreikään, johon Jodie Fosterkin Contactissa. Käsimatkatavaroiden kanssa oli nopea siirtyä bussipysäkille ja ilahtua pian Helsinkiin lähtevästi bussista numero 620. Mutta siihen se sutjakka matkanteko loppuikin, kiertelimme hyvän aikaa vantaalaisia lähiöitä ennen kuin Tuusulantie imaisi meidät alkuillan ruuhkaan. Jatkossa käytämme tuttua bussia numero 615.

Meillä oli nukkuhuone varattuna Sokos Hotelli Albertista, joka sijaitsee hämmästyttävästi Albertinkadulla. Oli hauska mennä ihan lähelle raitiovaunulla, sillä jalkapohjani olivat kiusallisen kipeät aamuisesta kävellen tehdystä kotimatkasta. Muistimerkkinä itselleni: hanki uudet kengät tai vaihtoehtoisesti kävele useammin tuo matka. Tai molemmat. 

Pikaisen majoittumisen jälkeen meillä oli vain reilu tunti aikaa humpan alkuun. Nanolomasen surkeita puolia on se, ettei ehdi syömään. Siis syömään-syömään, vain hotkaisemaan. Söimme todella nopeat pizzat Kansakoulukadun Dennisissä. Nälkä siirtyi. 


Humpat olivat aika sivistyneet, yleisöä olisi mahtunut enemmänkin. Suoritimme tärkeitä ostoksia Jokisen Valinnassa, nyt minulla on tupsupipo talvea tai bad hair-daytä varten. Saisi talvi oikeastaan tulla jo. Pidän humppakeikoista sen vuoksi, että ne alkavat silloin kuin luvataan ja loppuvat siitä tunnin ja  kolmen vartin päästä. Ei makiaa mahan täydeltä. Emme tiedä olivatko lippubingomme onnekkaat yleisön joukossa.

Tavastia torstaiaamuna, ei näy yhtään humppaveikkoa!
Olin vähän pettynyt hotellin aamiaiseen, mutta ilmeisesti syy olikin uusi hammastahna, jonka vuoksi kaikki maistui suussani jotenkin merkilliselle. Kiitän kuitenkin hyvää appelsiinimehua. Kävelimme sitten Fredan Kaffecentralenin kautta Kamppiin. Ai miten ihana kahvitilkka olikaan kupissa ja oikeaan hintaan (1€)! Ostimme myös hauskaetikettisen kahvipussin mukaan. 

Hankimme uuden kellon Alikersantille Kampin Swatchista. Minun ensimmäinen Swatchini on vuodelta 1984, edelleen se toimii, vaikka minuuttiviisari on kulunut puhki. Saimme myös varaosan yhteen reissussa rähjääntyneeseen Swatchiin. Hyvä ja ystävällinen palvelu, suosittelemme Kampin Swatchia!

Narinkkatorilla viriteltiin Hävikkiviikon ilmaisia lounaita, mutta me emme ehtineet niitä nauttia. STT:n mukaan Narikkatorilla jaettiin 3000 annosta. 


Kammenpyörittäjä jatkoi paluulennolta suoraan töihin, minä kotiin aloittamaan varsinaisesti pitkiä yövuorovapaitani. Palasin Vuelta-kartalle katsomalla toissapäiväisen etapin koosteen ja eilisen etapin lähetyksen ja olin hieman huolissani Alberton puolesta. Toivon, että hän sinnittelee ykkösenä sunnuntain aika-ajoon päättyvän kisan loppuun asti. Toisaalta Chris Froome on tehnyt hienon nousun kohti kärkeä. Tänään Campakeittiössä syödään jotain espanjahkoa ruokaa tai itketään ja syödään. Niin vakava asia tämä on.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Humpat!-välilehdelle, jonne kerään humppa-aiheisia postauksiamme. 

8 kommenttia:

  1. Samaan lankaan menin minäkin elokuussa, kun en katsonut bussin numeroa ja luin vain Rautatientori ja sitten tein sen sightseeingmatkan kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan aika kivannäköisiä paikkoja oli heti Jumbon jälkeen, kauniin värisiä, vähän kaarevia pieniä kerrostaloja, tuli mieleen saksalaiset kylät. En kyllä tiedä, minkänimistä aluetta se oli :) Ja kiva, kun ihmiset pääsi kotiin töistä, ei siinä mitään, mutta oma mieli oli jo Helsinkiin äkkiä!

      Poista
  2. 80-luku ja Swatchit... nostalgista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli silloin niin ihanan erilaisia, kun sitä ennen minullakin oli pieni korukello :D Swatch oli vähän rouheempi!

      Poista
  3. Minä oon käynyt niin harvoin pääkaupungissä, että olen ajanut vaan mittariautolla. Entisen firman piikkiin tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt ajaa vielä metrolla, niin matka olisi ollut täydellinen! :D

      Poista
  4. Mullakin on pari niitä alkuaikojen swatcheja, kysymys kuuluu vaan, että missä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on siellä jemma-nimisen paikan ylähyllyllä, lämpörullien takana!

      Poista