sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Campasimpukka yksityisillallisella

pöytäkoristeet ennen Pekan pannulle joutumista

Edit: kaupallinen yhteistyö, Mastermark

En olisi muutama vuosi sitten uskonut, millaisiin tilaisuuksiin blogaanina tulen menneeksi. En oikein nytkään meinaa uskoa, että minä, sivullinen omasta tahdostani, löysin itseni marraskuisena perjantaina Rikhardinkadun sisäpihalta etsimästä Emon ja Olon yksityisravintolaa, jossa tarjottaisiin Swiss Diamond-illallinen Pekka Terävän valmistamana. Olin paikanpäälle kävellessäni vilkuillut ympärilleni toiveikkaana, että näkisin jonkun tutun blogaanin, tai edes jonkun vieraan blogaanin saapuvan samaan kutsuvierastilaisuuteen.

Paikalla olivat kutsun esittäneet Mastermarkin edustajat Anu Niva ja Harriet Johans, sekä myynnin ja ostamisen asiantuntijoita kaupan alalta. Ja Pekka Terävä. Ja minä. Kaksi muuta kutsun vastaanottanutta blogaania oli joutunut perumaan saapumisensa, joten olin sitten ainoana lajiamme edustamassa. Nielaisin nopeasti ujouteni samalla kulauksella alkukuohuvan kanssa.

Tilaisuuden aloitti Jaana Painilainen, nainen joka tietää timanteista kaiken tietämisen arvoisen. Hänen Diamondo-niminen yrityksensä ostaa ja myy näitä säihkyviä jalokiviä. Jaana piti pienen esityksen timanttien synnystä ja niiden käytöstä erilaisiin tarkoituksiin, lähinnä tietysti koruissa. Minä hieman nolona kiskoin hihaa aitomuovisen aktiivisuusrannekkeeni päälle, minulla ei ole yhtäkään timanttia missään muodossa. Jos joskus hankkisin timantin, saattaisin kyllä kääntyä Jaanan puoleen.

Timanttitietoiskun aikana saatoimme nähdä, kuinka illan ateriasta vastannut Pekka Terävä valmisteli meille syötävää rauhallisuuden perikuvana. Kolmen tunnin illallisen aikana keskustelu aaltoili niin monen aiheen parissa, ettei pitkästymisen vaaraa todellakaan ollut. Minusta oli myös todella mielenkiintoista nähdä keittiömestarin työskentelyä, se oli kuin hyvin harjoiteltua tanssia, jossa ei ylimääräisiä sivuaskelia nähty. 

miniblini ja kotimainen kaviaari
seitä vähän kotikeittiötä fiinimmin
kurpitsakeittoa
yhdellä kanalla taituri ruokki seitsemän naista
possunkylki suppilovahveroiden ja pöytäkoristeiden alla piilossa
taivaallinen jälkiruoka, jollaisia Harriet olisi kuulema voinut syödä vaikka viisi annosta
Aterian ja viinit tarjoili meille nuori Justus yhdessä keittiömestarin kanssa ja heiltä näytti myös jälkien siivoaminen sujuvan kuin ajatus. Samaan aikaan kun pyyhimme suitamme jälkiruoan kadottua kupeistamme, kiilsi keittiö ja viimeisetkin lasit päätyivät puhtaina takaisin hyllyille. Ollapa itsellä edes kymmenys tuosta tehokkuudesta. 

Kutsuvieraana en osaa sanoa paljonko tuollainen ateria viineineen maksaisi, tällä kertaa ei siis tarvinut kukkarolle mennä. Sen lisäksi, että Mastermark tarjosi upean illallisen ja hauskan päivälliskeskustelun, tulen myöhemmin saamaan Swiss Diamond-paistinpannun kokeiltavaksi ja toisen arvottavaksi lukijoiden kesken. Tilaisuus ei ollut paistinpannujen markkinointitilaisuus, eikä minulta pyydetty muuta kuin illasta kertovaa postausta ja myöhemmin käyttökokemuksia pannusta.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidassa olevalle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

16 kommenttia:

  1. Siis et saanut timantteja kokeiltavaksi??? No, olen kiinnostunut myös tuon paistinpannumerkin ominaisuuksista, joten jään odottelemaan raporttia. Olen joskus pyöritellyt sellaista käsissäni kaupassa ja miettinyt, onko hyvä.

    VastaaPoista
  2. Minä sain kesällä Mastermarkin kattilan kokeiltavaksi,ja todella hyväksi on osoittautunut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun nykyinen pannuni alkaa olla finaalissa, joten kiinnostava nähdä millainen Sveitsin pannu sitten on käytössä. Kuuntelin tarkkaan Terävän vinkit pannun suhteen, kuulema Olossa paistelevat tämän merkkisillä pannuilla.

      Poista
  3. Aikamoista luksusta ja valtavan kauniita annoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja juuri sopivan kokoisia! Tykkäsin ihan joka ruokalajista. Kerrankin oli oikea kamera mukana, vaikka sittenkin vielä ujostelin vähän kuvata, vaikka siihen kannustettiin ja annettiin aikaa.

      Poista
  4. Mä niin kärsin. MÄ NIIN KÄRSIN! (olin siis toinen aamulla peruuttamaan joutuneista blogaaneista...)

    VastaaPoista
  5. Ehheheeee mitä vip-kohtelua :-)

    VastaaPoista
  6. Voisin uhrautua syömään kunnollisen paistinpannun takia :P

    VastaaPoista
  7. Oh, aika hieno setti. Ja symppaan sua niin tuossa että kun joutuu tai pääsee jonnekin ainoana tuttuna bloggarina niin on aina pikkuisen semmoinen "nielaus" - olo :) Mutta sitten se asia yleensä vie mukanaan ja keskittyy kuuntelemaan mielenkiinnolla koko settiä. :) Ihana ilta varmasti! Pekka Terävä on ihan sankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä ujous unohtui :) ja Terävän ruokien perässä kyllä kannattaa mennä!

      Poista