lauantai 4. heinäkuuta 2015

Dutch Babies Tourin aloituspäivään


Tour de France alkoi tänään Utrechtissa henkilökohtaisella aika-ajolla. Viimevuotista voittoaan puolustaa Astana-tallin Vincenzo Nibali. Mukana ovat kaikki suosikkini, ykköslempparini on edelleen Alberto Contador. 

Koska etappi ajettiin Hollannissa, käytin aamulla hyvän tovin löytääkseni jonkun toteuttamiskelpoisen hollantilaisruoan. Tein muutama vuosi sitten hollantilaisia aamiaispannukakkuja, nyt tein niistä jälkiruokamuunnoksen. Melkein mikä vain ruoka on söpömpää, kun sen pienentää. Niin Dutch Babytkin. Ohjeita vilkuilin monesta eri lähteestä. 

Small Dutch Babies (12 kpl)

  • 1,5 dl maitoa
  • 3 kananmunaa
  • 1,75 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 0,5 dl sulatettua voita
  • koristeluun tomusokeria
  • marjoja tai hilloa
  • jäätelöä tai kermavaahtoa
  • vaahterasiirappia
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele muffinivuoan koloset voilla runsaskätisesti, ulota voita hieman reunoillekin, jotteivat pannarit tartu vuoan kolojen yläreunaan kohotessaan. Riko kananmunat kulhoon ja sulata voi.  Lisää kulhoon maito, suola, sokeri, vanilja ja jauhot. Vatkaa tasaiseksi. Lisää jäähtynyt voi mukaan ja sekoita taas taikina tasaiseksi. 

Kun uuni on kuuma, annostele taikina muffinivuoan voideltuihin koloihin, sitä tulee olla maksimissaan puolet kolosen tilavuudesta, mieluiten noin kolmanneksen. Paista pannukakkuja noin 15-18 minuuttia. Noin kymmenen minuutin kohdalla pannukakut alkavat kohota. Valmistele täytteet, sillä pannukakut pitää kuvata syödä heti, sillä ne lätsähtävät hetkessä. Kun pannukakut ovat komean pulleita ja alkavat ruskettua, ota ne uunista ja nosta heti kuumasta vuoasta pois hellävaraisilla pihdeillä. Kuopaise jäätelöä pannukakun keskelle muodostuneeseen koloon, annostele marjoja ja sirota tomusokeria pinnalle. Viimeistele annos vaahterasiirapilla. Vaikka pannarit lätsähtävät nopeasti, se ei vaikuta makuun huonontavaksi. Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevaan Pannukakut-välilehdelle. 

Tour de Francen ensimmäisen etapin vei nimiinsä BMC:n Rohan Dennis. Huominen etappi on jo oikea 166 km mittainen maantie-etappi. Tästä se taas lähtee käyntiin. Toivomme jännittävää kisaa ja hyvää onnea jokaiselle ajajalle!


8 kommenttia:

  1. Mulla on edelleen taistelu kesken, että saisin Selinit ääneen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Playerin kanssa? Minä en saanut sitä toimimaan, kun Giron aikaan yritin. Ilmeisesti se tilin aktivoiminen on jotenkin sikavaikeaa, uuden tilin ottaminen onnistui minuuteissa. Jotain piti tehdä nimenomaan tietokoneella, ei tabletilla tai puhelimella, mutta lannistuin sen kanssa ja jätin koko homman kesken.

      Poista
    2. Tilissä ei ole ongelmaa, vaan mun kalustossa. Mulla ei ole windows-koneita ja nää vanhat louskut vaatii miljoona temppua näyttääkseen silverlightia käyttäviä streameja.

      Poista
    3. Ai no toivottavasti selkiää. Eilenkin juttelivat niin kivoja :) Sorry, kun käänsin veistä haavassa ;)

      Poista
  2. Söpöjä pupuja! Mä olisin voinut ottaa noita pannareita aamupalaksi.
    Niin se kisa sitten pyörähti käyntiin. Aika isoja eroja tuli lyhyellä matkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä just eilen mietittiin, olosuhteet oli kumminkin varmaan tasaisen kuumat kaikille, mutta niin ne vaan aika-ajomiehet erottuu. Kun katsottiin se esittelylähetys torstaina, oltiin vissiin juuri missattu se joukkue, jossa Fabian ajaa, kun luulin, ettei hän ole mukana. Ja Voeckler on edelleen mukana! :D

      Poista
  3. Söpöjä pupuja. Meillä Tour de Francea katsotaan aina maisemien takia vähintäänkin ne eteläiset etapit. Mistähän tuon nyt saisi näkyviin? Ilmeisesti jostain netistä olet itse ainakin katsonut. Taidanpa vilkaista muita artikkeleitasi kaiken varalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkarista katson kotona, meidän kanavapakettiin kuuluu Eurosport. Mutta kun ollaan liikenteessä kotimaassa katsoisin Eurosport Player-palvelusta, jos osaisin aktivoida talveksi sulkemani tilin. :)

      Poista