keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lempeää lohta


Ruoanlaitto on taas palannut lähes jokapäiväiseksi Campakeittiön toiminnoksi. Erinäiset sairastelut alkavat olla takanapäin, vielä kun saisin ääneni takaisin. Päivällisenä meillä oli tänään lempeästi foliossa kypsennettyä lohta kasvisten kanssa. Ohjeen ruokaan otin Running to the Kitchen-blogista.

Srirachalohi kolmelle

  • 600 g lohta 
  • kukkakaalin nuppuja
  • parsakaalin nuppuja
  • 9 kirsikkatomaattia
  • 2 pientä perunaa
  • 1 sipuli varsineen
  • herneitä
  • 3 rkl hunajaa
  • 1,5 rkl srirachaa
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl riisiviinietikkaa
  • suolaa ja pippuria
  • ruohosipulia
  • seesaminsiemeniä
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Ota esille kolme suurehkoa arkkia vahvaa foliota ja muotoile niistä kaukalot. Leikkaa lohi annospaloiksi, poista ruodot, nahka ja mahdolliset rasvareunat.  Pilko kaalit pieniksi nupuiksi, leikkaa perunat, sipuli ja tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Ota esille tuoreet tai pakasteherneet. Sekoita sriracha, hunaja, soija, oliiviöljy ja riisiviinietikka tasaiseksi marinadiksi.


Jaa kaikki kasvikset kolmeen foliokaukaloon tasaisesti. Aseta päälle lohipalanen kuhunkin annokseen. Ripauta kalan päälle suolaa ja pippuria ja jaa marinadi kolmeen osaan kalojen päälle. Kääri folio tiukasti kiinni. Nosta nyytit uunipellille ja paista ensin 25 minuuttia. Avaa yksi nyyteistä ja kokeile kasvisten kypsyyttä. Kääri nyytti uudelleen kiinni, jos kasvikset tarvitsevat lisää aikaa. Kun ne ovat kypsät, avaa kaikki nyytit ja kääri foliota syrjään. Käännä uunin grillivastus päälle ja paahda nyyttejä vielä hetki, jotta kalaan tulee kaunis pinta. Ripota päälle ruohosipulia ja seeseminsiemeniä. Ruoan kypsymiseen meni pidempi aika lähdeblogin aikaan verrattuna. Siellä ruoka oli valmista jo alle 20 minuutissa. Minä paistoin kaikkiaan noin 30-35 minuuttia.


Kalassa oli mukavan mieto tulisuus ja hunajan makeus, kasvikset alla olivat maukkaita myös. Pidimme tästä ruoasta kovasti. 

Ai kuinka fiksuksi tunsinkaan itseni

6 kommenttia:

  1. Pussinsulkijat auttaa kaikkeen. Myös housunlahkeisiin pyöräillessä.

    VastaaPoista
  2. Jep. Meilläkin on käytetty ICAn ja Ikean pussinsulkikoita ties mihin.

    VastaaPoista
  3. Marinadi kalalle kuulostaa tosi hyvältä! Sillä saa kivasti vaihtelua lohen makuun verrattuna tavanomaiseen suolaa, pippuria ja sitruunaa -yhdistelmään.

    VastaaPoista