torstai 6. elokuuta 2015

Suuri voimainponnistus - naked cake, trendikäs tietämättäni


Toista viikkoa toiminut sairastupa alkaa tyhjentyä, enää öisin täällä asustelee eri huoneissa yskiviä unettomia. Kyljyspotilaskin alkaa olla paremmassa voinnissa, mikä ilahduttaa minua suuresti. Oma vointini on sellainen tuuriluonteinen, jaksan asioita noin 15-30 minuutin pätkissä ja sitten pitääkin jo hengähtää. Oudointa on se, etten jaksa syödä ollenkaan. Olen saanut vatsan täyteen pelkästään ruokakuvia katsomalla, ensin Jokihaan oliiveja alkupalaksi, sauvajyväsen kyyhkypullia pääruoaksi ja lopuksi luimupupulan mustikkapiirakkaa

Tänään käytin puolen tunnin voimavarojani pieneen kakkuoperaatioon. Huomenna perheessä on merkkipäivä, mutta emme ehdi sitä kotona juhlistaa, joten tein kakun jo tänään. Ilokseni huomasin, että minun tapani tehdä täytekakkuja onkin nyt trendikäs. En ole koskaan osannut kuorruttaa kakkuja nätisti, joten olen yleensä jättänyt sen tekemättä. Nyt se on sitten muotiakin. Ei tuo kakku vieläkään, ollessaan trendikäs, ole nätti, myönnän sen auliisti, mutta toivottavasti se maistuu meille toipilaille. Kenellekään meistä ei juuri ole nyt makuaistia, joten on hyvä, että silmällä näkee jo päältä, milloin pitäisi maistua mansikka, mustikka ja vadelma. 

Pikkuinen täytekakku

  • 2 kananmunaa
  • 0,75 dl sokeria
  • 0,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • musti- ja mansikoita
  • vadelmia
  • 3,3 dl purkki kuohukermaa
  • 1 rkl hunajaa
  • laimeaa omenamehua kakkupohjan kostutukseen
Kuumenna uuni 175 asteeseen, voitele ja vehnäjauhota pieni rengasvuoka, jonka halkaisija on noin 18 cm. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi mukaan yhteensekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaavi se vuokaan. Paista noin 30 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, jos kakkuun pistetty tikku on puhdas, on kakku kypsä. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassaan ja irrota se sitten vuoasta ja anna jäähtyä huoneen lämpöön. Kakun voi laittaa pussilla suojattuna jääkaappiin, se säilyy muutamia päiviä, tai pakastaa tuonnempaa käyttöä varten. Jos pakastat kakkupohjan, suosittelen leikkaamaan sen kerroksiin ja laittamaan väliin suikaleet voipaperia, näin sinun on helpompi käsitellä sulanutta kakkupohjaa. 

Tällä ohjeella tuli mukavan korkea kakkupohja pienessä vuoassa, joten saatoin leikata siitä kolme kerrosta. Vatkaa kerma ja hunaja pehmeäksi vaahdoksi, mutta varo saamasta siitä kokkareista voin alkua. Jostain syystä kesällä tuntuu käyvän niin helposti. 

Levitä alimmalle kostutetulle pohjakerrokselle ensin noin kolmasosa kermavaahdosta, tasoittele huolettomasti. Asettele vadelmia koko pohjan alalta. Nosta seuraava kakkulevy päälle ja kostuta sitäkin muutamalla lusikallisella mehua. Laita taas kermaa pinnalle ja siihen marjoja, tällä kertaa minulla oli mustikoita. Nosta päällimmäinen kakkulevy paikalleen, kostuta se ja levitä loput kermavaahdosta päälle. Täytä pinta mansikoilla. Sinun kakkusi on taatusti sievempi kuin minun!


16 kommenttia:

  1. Päivän naurut tuosta KYLJYSpotilaasta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että naurat siellä matkan päässä! Täällä spontaanit naurukohtaukset aiheuttavat tuskaa :D

      Poista
  2. No ei kun juurikin oikeanlainen nakukakku! Taatusti myös herkullinen :)

    VastaaPoista
  3. Nakukakut on niin kivoja, kun niiden kanssa ei tarvitse olla ihan millintarkkana :) Sopii siis mulle!

    VastaaPoista
  4. Hieno kakku, trendikkyydestä huomimatta!
    Toipumista sinne kotikaupungin pohjoisosaan.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Hauska, kun omaan silmään se on edelleen se kömpelö kakku, jollaisia olen aina tehnyt :D Muistan jonkun lasten synttärikakun, johon koitin tehdä karkeista jonkunlaista kuviota, synttärilapsen ilme oli jotenkin paljon puhuva, se sanoi suoraan, että "äiti, ei sun tarvi yrittää" :D

      Poista
  6. Nakukakun pitääki olla raffin näköinen, kaiken sen sisuksen pitää näkyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! :D Olen nähnyt sellaisia, joissa reunat on niin siistejä, etten koskaan saisi aikaan moisia.

      Poista
  7. Kyljyspotilas aiheutti täälläkin naurunpyrähdyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyljsypotilas on jo noussut pyörän selkään, piti kuulema tarkkaan valita pyörä, että pääsisi poiskin :D

      Poista
  8. Herkullisen näköinen, nuo marjat tulevat kivasti esille.

    VastaaPoista