tiistai 12. tammikuuta 2016

Ruispuolukkapuuro haudutuspadassa

Tänään ruoka valmistui ennen aikojaan, iltapalasta tuli lounas, muttei se ole kovin vaarallista. Kävin katsomassa sauvajyväsen muutaman vuoden vanhaa ruispuolukkapuuron ohjetta ja laitoin aamulla pienemmän haudutuspadan hommiin ohjeen mukaisesti. Käytin sokeroimattomia puolukoita, joten lisäsin hieman sokerin määrää, en ollut varma onko sauvajyväsen puolukkasurvos sokeroitua vai ei. 

Ruispuolukkapuuro haudutuspadassa

  • 4 dl ruisjauhoja
  • 4 dl puolukoita
  • 1,5 dl sokeria
  • 1,25 l vettä
Mittasin pataan ruisjauhot ja sokerin. Sulatin hieman pakastimesta ottamiani puolukoita ja survoin niitä pehmeällä kauhalla rikki. Aika moneen paikkaan tuli pieniä punaisia pisteitä, seinälle, rosteriin, lattialle, paitaankin. Kaadoin veden pataan ja sekoitin vispilällä seoksen tasaiseksi, lisäsin mukaan survotut puolukat ja sekoitin taas. 

Laitoin kannen päälle ja padan high-asetukselle. Ajattelin, että näin puuro ehtisi illaksi valmiiksi. Mutta kiirehtiminen oli turhaa, puuro oli valmista jo kolmen tunnin kuluttua. Käänsin silloin padan lämpimänäpito-asetukselle ja sekoitin puuron tasaiseksi. Lisäsin hieman vielä vettä ja jätin puuron rauhaan vielä tunniksi. Halusin tavallisen puuron sijaan tehdä ainakin yhden annoksen vispipuuroksi. 

Otin siitä kuumuuden kestävään kannuun lounasannoksen ja vatkasin puuron kuohkeaksi sähkövatkaimella ja söin annoksen maitotilkan kanssa. Puuro oli ihanan pehmeää ja juuri sopivan hapanta ja makeaa. Vatkaan siitä illalla Kammenpyörittäjän annoksen, kunhan tulee töistä. Hyvä ja helppo ohje ja hyväksi meidän puolukkavarastoillemme! Seuraavalla kerralla käytän low-asetusta ja muistan myös sekoittaa puuroa useammin, se kypsyy reunoilta nopeammin ja tahtoo muodostaa paksua kerrosta padan pintaan. Sekoittamalla puuron saa pysymään tasaisena.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

14 kommenttia:

  1. Tykkäsin ekalla luokalla koulussa ruispuolukkapuurosta, mutta en tiennyt mitä se oli ja äiti joutui soittamaan koulun keittäjälle ja tiedustelemaan mikä ruoka se oli.

    VastaaPoista
  2. Mmmmmm, lapsuuden klassikkoherkku. En muista, oliko meillä tuota koulussa, mutta kotona oli ja tykkäsin kovasti. Pitäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitää toistekin tehdä, täytyy vain ostaa jotain vielä parempia jauhoja. Ja survoa puolukat paremmin.

      Poista
    2. Rutalahden myllyn puuroruisjauhot? Niitä on ainakin Sokoksella.

      Poista
  3. Kiva että puuro onnistui. Vaikka aika ylimalkaiset ohjeet minulla oli, miten lie olen niin huolimaton ollut, teen puuron aina asetuksella low, eikä puolukkasoseessa ole sokeria. Minä laitan puuron tänään illalla tulemaan huomiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se low oli siellä mainittu, mutta luulin, ettei aikani riitä ja länttäsin padan high-asetukselle. :)

      Poista
  4. Ruis-puolukkapuuro on niiiiin ihanaa! Eipä ole koskaan tullut mieleenkään kokeilla vatkata sitä vispipuuroksi, vinkki menee kokeiluun :)

    VastaaPoista
  5. Eikö puuroa todellakaan tarvitse sekoittaa kypsennyksen aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, en ole huomannut tätä kommenttia, joten vastaus tulee "hieman myöhässä". En muista, että olisin sekoittanut. Tuo puuro valmistui niin paljon nopeammin kuin olin varautunut, joten se oli paksua ja sakeaa, kun menin sitä ensimmäisen kerran tutkimaan.

      Poista
  6. Ihan liikaa vettä , tuli lieru velliä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmillista. Mahtaisikohan johtua käyttämistämme jauhoista, että tuli erilainen koostumus. :( Pahoittelen.

      Poista