keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Naudan maksaa ja peruna-kurpitsasosetta



Tämä ruoka on melko samanlainen kuin viime joulukuussa tekemäni ateria, silloin kaatui maksa-niminen keittiöpeikko ja nyt oli uusinnan paikka. Tällä kertaa pannulle pääsi vasikan sijaan vanhemman eläimen maksaviipaleet. 

Naudan maksaa kahdelle

  • 300 g naudan maksaa neljänä ohuehkona viipaleena 
  • nokare voita
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • suolaa ja pippuria
Kuivasin maksaviipaleet ja taputtelin ne vehnäjauhojen, suolan ja pippurin seoksessa. Paistoin viipaleet voissa, noin 3-4 minuuttia puoleltaan (riippuu palojen paksuudesta). Varalta leikkasin yhteen paloista viillon kypsyyden tarkistamiseksi. Kun keskikohta oli vielä hennosti vaaleanpunainen, oli kypsyys kohdallaan.

Lisäke maksalle

  • nokare voita
  • 2 pientä omenaa 
  • 3 pientä sipulia
  • 0,5 dl valkoviiniä
  • pieni loraus Marsalaa
  • suolaa ja pippuria
Tein lisäkkeen toisella pannulla samaan aikaan, kun paistoin toisella pannulla maksaviipaleet. Viipaloin sipulit ohuelti ja leikkasin kuoritut omenat viipaleiksi. Paistoin sipulia ja omenaa voissa muutaman minuutin ja lisäsin mukaan viinin ja Marsalan, annoin kiehua kunnes liemi oli lähes hävinnyt. Maustoin pippurilla ja suolalla. 

Peruna-kurpitsasose kahden hengen aterialle

  • puikulaperunoita
  • nokare voita
  • suolaa ja pippuria
  • valkosipuli- ja sipulitahnaa
  • 2 dl kurpitsasosekeittoa
  • loraus kermaa
Tähän ruokaan käytin viikonlopun italialaiselta päivälliseltä jääneen keiton lopun. Höyrytin perunat kypsiksi ja puristin ne perunapusertimella lumeksi. Lisäsin mukaan voita, sipuli- ja valkosipulitahnaa ja kuumennetun keitonlopun, sekoitin soseeksi. Maustoin suolalla ja pippurilla. Sose oli vielä hieman liian paksua, joten lorautin mukaan vähän kermaa. Pidin soseen teräskattilassa sata-asteisessa uunissa odottamassa muitten aterian osien valmistumista. 

Kokosin aterian laittamalla lautaselle hyvän keon muusia, päälle maksaviipaleet, omena-sipuliseosta ja tuoretta timjamia. Muusissa oli tosi kiva makuvivahde, jonka kurpitsa toi ja maksan kypsyys oli oikein passeli. Luulen, että pidin viime talvisesta vasikanmaksasta hieman enemmän. Meillä on maksaa hyvin harvoin lautasella, mutta hinnasta se ei ole kiinni. Ostamani määrä maksoi 2,29 €.


2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan syksyinen annos! Nyt iski maksapihvien himo! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Terhi! Tuo valo oli kyllä kaunis, vaikka kuva on varmasti teknisesti ihan surkea. Maksa on mahtavaa, kun sitä syö oikein harvakseen.

      Poista