tiistai 2. toukokuuta 2017

Grillatut latva-artisokat



Tein tänään jonkunlaisen ennätyksen. Alle tunnissa työvuoron päättymisestä olin tehnyt melkein koko koneellisen tiskiä ja kompostikuppi tursuili ylitse. Sellainen oman elämäni masterchef minä olen, tarvitsen oman kölvini siivoamaan jälkiäni, pesemään veitsiä ja ojentamaan puhtaita käteni ulottuville. Olen selkeästi tehokkaampi kuin siisti. Tai ehken olisi kovin tehokas, jolleivat selkäni takana tiskit siirtyisi koneeseen ja veitset puhtaina tukkiin. 

Päivällinen muodostui siitä sun tästä grillatusta, mutta mukavaksi uutuudeksi kokeilimme latva-artisokan grillaamista. 

Grillatut latva-artisokat kahdelle

  • 2 latva-artisokkaa
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • oliiviöljyä
  • voisulaa
  • suolaa ja pippuria

Latva-artisokan käsittely ei ole monimutkaista, mutta kaikenlaista silppua siinä syntyy. Kannattaa aloitta sillä, että nyppii pois kaikki mahdollisesti kuivettuneet ylimmät lehdet, tai miksihän kynsiksi niitä voisi kuvailla. Sitten leikataan kokkiveitsellä kanta poikki ja suiposta päästä sen verran, että päästä tulee suora ja tasainen. Seuraavaksi artisokka halkaistaan pitkittäin kannan kautta niin, että pääsee käsiksi sisukseen. Sisällä oleva kuituinen sisus kaivetaan pois ja pohja raaputetaan puhtaaksi. Tässä vaiheessa voi vielä nyppiä muutamia ulkolehtiä pois, että saadaan kauniin vaaleanvihreä, tasamuotoinen puolikas aikaan. 

Siivotut puolikkaat laitetaan veteen, johon puristetaan sitruunamehua. Pohjia keitetään noin 15 minuuttia ja nostetaan sitten valumaan lautaselle. Kun muut aterian osat ovat menossa grilliin, valutetaan puolikkaille hieman oliiviöljyä ja niitä grillataan molemmin puolin muutama minuutti. 

Söimme latva-artisokat sitruunamajoneesin kanssa. Nypimme lehden kerrallaan ja kastoimme sitä perusmajoneesiin, joka oli maustettu lirauksella sitruunamehua. Kun lehdet oli riivitty, leikkasimme pohjaosan irti kannasta ja söimme senkin. Grillaaminen oli oikein hyvä tapa viimeistellä latva-artisokat. 


4 kommenttia:

  1. No mistäs tietää, että latva-artisokka on hyvä. Vai onko se ihan arpapeliä? En ole ostanut kotiin kuin säilöttyjä, mutta tuoreetkin kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sellainen käsitys, että mitä painavampi latva-artisokka on, sen varmemmin se on hyvä. Se kuivuu todella nopeasti ja kevenee sitä kautta ja nuo eilisetkin olivat jo pinnaltaan hieman kuivuneet, sain nyppiä aika monta suomua pois.

      Poista
  2. Oi nam! Latva-artisokat ovat niin herkullisia alusta asti itse valmistettuna, mutta se sotkun ja näperryksen määrä on sellainen, ettei kovin usein jaksa hommaan ryhtyä, vaan käsi hakeutuu laiskasti säilykekaapille :)

    VastaaPoista
  3. En tiedä mikä on kölvi, mutta mäkin taidan tarvita sellaisen....

    VastaaPoista