sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Pettymystä niellen

Giro d'Italia päättyy tänään Romaan, seremoniallinen etappi on menossa. Me putosimme eeppisesti tarakalta perjantaina, kun ihan viattomasti söimme hyvää ruokaa Oulussa. Emme nähneet hotellissakaan Eurosportia ja luin vasta illalla, että post-albertoajan uusi suosikkini Simon Yates otti ja putosi kyydistä. Eikä siinä vielä kaikki, vaan Chris Froome otti tilaisuudesta vaarin ja ajoi yksinään kymmeniä kilometrejä, voitti etapin ja nousi kokonaiskilpailun kärkeen. Ei tämän nyt näin pitänyt mennä. Mutta meni kumminkin. Nyt nuo tuolla ajavat seremoniallista etappi ilmeisesti melkein loppuun asti, ja kilpaa pari viimeistä kierrosta, eikä minulla ole harmiltani enää oikein kiinnostusta koko hommaan. 

En pääse hetkeen nettiin kuin hieman ontuen puhelimella, joten tämä viimeinen tämän vuoden Italia-haasteen postaus on ruokapuoleltaan varsin viitteellinen. Tänään söimme tähdenlentoaterian eilisestä savulohen lopusta, samalle vadille päätyivät eiliset tähdeperunatkin. Joka patonginpätkä pääsi krutonkeina mukaan. 


Jälkiruokana oli edes aavistuksen italialainen raparperikompotti mascarponevaahdolla. Mukana olivat myös kesän ensimmäiset löytämäni kotimaiset mansikat. 


Nyt alkaa pieni paussi pyöräilyn seuraamisessa, saatan toipua pettymyksestäni ennen Tourin alkua heinäkuun alussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti