torstai 26. heinäkuuta 2018

St Germain Shandy

Tänään en ehdi viettämään aikaa CampaKeittiössä, mutta nautimme eilen kuuman päivän virkistykseksi drinkin, johon tuli St Germain-likööriä ja pian tuosta pitkästä pullosta on käytetty jo ainakin 1/10. Ohjeen Antti otti St Germainin omilta sivuilta, siellä oli monenlaista juomaa, mutta tämä kylmä shandy kiinnosti eniten keittiöpuuhien lomassa. Shandy ei välttämättä ole kovin houkutteleva paperilla, mutta kannattaa kokeilla. Yleensä shandyyn tulee olutta ja virvoitusjuomaa, mutta tällä kertaa siihen pääsi myös tuota seljankukkalikööriä. 

St Germain Shandy

  • 5 osaa olutta
  • 1,5 osaa St Germain-likööriä
  • sitruunamehua ja -viipale
  • jäitä
Laita pitkään lasiin paljon jäitä ja purista sinne puolikkaan sitruunan mehu. Mittaa mukaan likööri ja toppaa oluella. Laita lasin reunaan vielä pullea viipale sitruunaa. Todella virkistävää ja raikasta!

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 


Tour de Francen tilanne muuttui eilen ratkaisevasti ja minun mielestäni hyvään suuntaan. Koitan olla hihkumatta sille, ettei tilanne taida olla aivan Chris Froomen suunnitelmien mukainen, sillä saatan olla totaalisen väärässä. Jo se, että Nairo Quintana ajoi eilisen kokoonkeitetyn kauhuetapin voittoon sai mieleni niin iloiseksi. Samaan tapaan viime vuoden Vueltassa repesin riemusta, kun Alberto Contador voitti etapin uransa viimeisellä mahdollisella hetkellä. Alberto oli muuten eilen haastateltavana ja hän ajoi yhden nousun yhdessä Juan Antonia Flechan kanssa. Mietin, mitä hän on mahtanut käyttää tai olla käyttämättä nyt uransa jälkeen, sillä hänen äänensä kuulosti erilaiselta kuin ennen. Espanjaa en osaa sen enempää kuin ennenkään, mutta hän näytti kyllä siltä, että ajeltua on tullut edelleen ja leppoisa lomaparta kruunasi kokonaisuuden. 

Tämän päivän etapista kuulen vasta illalla myöhään, kun pääsen töistä. Tiedossa on vaihteeksi tasamaan etappi, joka olisi kirimiesten mieleen. Heitä vain ei taida olla mukana enää montakaan. Peter Sagan kaatui eilen, mutta pääsi kyllä maaliin. Saa nähdä pystyykö hän jatkamaan tänään, toivottavasti. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti