keskiviikko 29. elokuuta 2018

Pikkuperjantain kimara – calimocho

Tiedän, että on keskiviikko, mutta tuntuu ihan perjantailta. Yövuorot loppuivat ja vapaani alkoivat, joten tänään oli hyvä tilaisuus kokeilla epäilyttävän kuuloista espanjalaista drinkkiä, calimochoa. Sangrian kanssa samaan perheeseen kuuluvahko juoma oli yllättävän kivan makuista, vaikka olin kyllä epäluuloinen. 

Kannullinen calimochoa

  • punaviiniä (ei sitä talouden arvokkainta)
  • colajuomaa
  • sitruunaa
  • minttua
  • jäitä
Laitan kannuun paljon jäitä. Laada kannuun yhtä paljon punaviiniä ja colaa, purista sekaan hieman sitruunamehua ja leikkaa loppu sitruuna lohkoiksi. Lisää nekin kannuun minttuoksien kanssa. Sekoita ja anna juoman kylmentyä kunnolla. Kun tarjoat juomaa, laita ensin lasiin kunnon jäämötikkä ja kaada sitten päälle kylmää juomaa. Sujauta vielä lasiin oksa minttua ja kalasta kannusta siruunalohko. Virkistävä, mieto juoma lämpimään päivään, sellainen tänäänkin vielä oli, 22 astetta iltapäivällä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 


La Vueltan viides etappi oli taas luonnehdittu sanalla hill, eli mäkinen, muttei vuoristoinen. Loppu oli muutaman kilometrin matkalta tasamaata, joten jos porukka olisi pysynyt kasassa, olisi ollut mahdollisuus massakiriin. Tosin muutama seuraava etappi tulee olemaan tasamaan tallausta, niinpä kirimiehet eivät välttämättä uuvuttaisi itseään tämän päivän sahalaidassa ollakseen tulevissa kirietapeilla voimissaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, kärki oli kolmen miehen kokoinen ja toinen kolmikko oli vielä kärjen ja pääjoukon välillä. Voittajaksi ajoi Simon Clarke. Johtajan paita vaihtui ja punaisen paidan sai päällensä Rudy Molard, josta en ole ikinä kuullutkaan. Mutta nyt varmaan muistan tästä lähtien. Huomenna on vuorossa 155 km mittainen tasamaan etappi. 


tiistai 28. elokuuta 2018

Keräilyerät – gazpacho-lihapullakeitto

Tänään söimme päivälliseksi keräilyerät, tähdenlennot, joista sommittelin kuumottavan keiton. Vielä jos olisi palellut, niin olisipa ollut sopiva soppa.

Gazpacho-albondigaskeitto

Kumosin kattilaan kahden edellispäivän ruokien loput, gazpachon ja albondigat. Lisäsin vähän vettä saadakseni aikaan keittomaisen koostumuksen. Kuorin ja leikkasin porkkanan pikkupaloihin, avasin maissipurkin ja huuhdoin maissia hieman. Laitoin molemmat ainekset keittoon, samoin pientä kuviopastaa. Keittelin soppaa sen aikaa, että porkkana ja pasta kypsyivät. Maustoin keittoa suolalla ja pippurilla. Annoksen päälle raastoin hieman manchegoa ja asensin muutaman timjamioksan. Paahdoin muutaman viipaleen eilistä patonkia oliiviöljyssä, asetin pinnalle pienen viipaleen manchegoa ja tupsautin päällimmäksi pimentonia. Oli todella maukasta keittoa, tykkäsimme sakeasta koostumuksesta ja pienestä poltteesta, jonka toivat chili ja pimenton. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään keräilyeräruokiamme. 


La Vueltan neljäs etappi oli mäkinen taival, joka päättyi monen kilometrin nousuun. Näimme matkan varrella myös Granadan kaupungin, joka ei ollut meille se paras Espanjan kaupungeista. Tänään hatka kesti loppuun asti ja voittajaksi selviytyi Benjamin King. Punainen johtajan paita pysyi Michal Kwiatkowskilla. Huomenna homma jatkuu mid-mountainiksi luonnehditulla 188 km mittaisella koettelemuksella. 




maanantai 27. elokuuta 2018

Albondigas en salsa de tomate revisited


Tälle vuodelle taitaa tulla useampia revisited-tunnisteen alle meneviä kokkauksia Espanja-haasteeseen. Eilen meillä oli gazpachoa päivälleen seitsemän vuotta edellisen kerran jälkeen. Tänään oli muutama päivä enemmän edellisistä espanjalaisista lihapullista tomaattikastikkeessa. Ilokseni löysin lähdeohjeen blogista, jonka kirjoittaja on myös kävellyt caminon, vuotta aikaisemmin kuin minä, vuonna 2015. Unohduin lukemaan blogia, mutta muistin sentään tehdä ruokaakin. Sovelsin hieman ohjetta, mutta pääpiirteittäin sentään noudatinkin. 

Espanjalaiset lihapullat tomaattikastikkeessa

Lihapullat 2-3 hengelle

  • 400 g naudan jauhelihaa
  • 1 uuden sadon sipuli varsineen
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 5 cm pätkä chorizoa (otin tämän osuuden jostain toisesta ohjeesta)
  • puolikas punaista chiliä (ei kauhean tulista)
  • suolaa ja pippuria
  • 0,5 dl punaviiniä
  • 0,5 dl pankomurua (espanjalainen erikoisuus, no ei vainkaan)
  • 1 kananmuna
  • timjamia
  • basilikaa
  • rakuunaa
  • voita ja oliivöljyä paistamiseen
  • vehnäjauhoja

Kastike

  • 1 tölkki säilöttyjä kirsikkatomaatteja 
  • 2 uuden sadon sipulia varsineen
  • 1 valkosipulinkynsi
  • puolikas punaista chiliä
  • 0,5 dl punaviiniä
  • 1 rkl muscovadosokeria
  • muutama hippu sahramia
  • suolaa ja pippuria
Aloita pilkkomalla lihapullataikinaan tuleva chorizo pieniksi kuutioiksi ja laita ne pannulle paistumaan, ne eivät tarvitse öljyä, sillä niistä irtoaa kyllä rasvaa paistuessaan. Silppua sipuli, valkosipuli ja chili ja lisää ne pannulle chorizomurun kanssa paistumaan, sekoittele. 

Kerää kulhoon jauheliha, kananmuna, pankomurut (myös kuivan leivän murut tai korppujauhot käyvät tietysti), punaviini, yrtit, suolaa ja pippuria. Kaada pannulta mukaan chorizo- ja sipulit ja sekoita käsin kaikki tasaiseksi lihapullataikinaksi. Paista koepala ja maistele onko mausteita tarpeeksi. Minun täytyi lisätä hieman suolaa. Pyörittele taikina lihapulliksi ja pyörittele pullat lautaselle levitellyissä vehnäjauhoissa. 

Lisää pannulle loraus oliiviöljyä ja nokare voita ja kuumenna pannu uudelleen. Kun pannu on kuuma, nostele jauhotetut lihapullat paistumaan, kääntele niitä välillä, että saavat kauniin paistopinnan. Lihapullien ei tarvitse vielä kypsyä kokonaan. Nosta pullat lautaselle odottamaan. 

Valmista kastike samalla pannulla. Lisää sinne silputut sipulit, valkosipuli ja chili. Kun ne ovat laiskistuneet, kaada mukaan tölkillinen tomaatteja, ne voivat missä muodossa vain, tai voit käyttää tuoreita tomaatteja. Lisää mukaan punaviini, hieman sahramia ja sokeria. Tomaattikastike tarvitsee aina hieman sokeria, minulla oli päässyt tavallinen sokeri loppumaan talosta, mutta muscovadoa löytyi. Sekoittele ja anna kastikkeen kiehua muutamia minuutteja melko kovalla tulella, että kastike sakenee. Maistele, lisää suolaa ja pippuria, jos se vaatii (lihapullissa on makua melkoisesti) tai sokeria, jos tomaatin kirpeä maku ei ole vielä taittunut. 

Lisää lihapullat pannulle kastikkeeseen kypsymään loppuun, se ei vie montaa minuuttia. Nämä espanjalaiset lihapullat ovat tyypillinen tapas, mutta ne käyvä pääruoaksikin vaikka pastan tai riisin kanssa, miksei patatas bravasin kanssakin. Minä lämmitin tetrallisen valkoisia papuja ja ne olivat myös oivallinen lisäke lihapullakastikkeelle. Annoksen päälle raastoin vielä manchegoa. 



La Vueltan kolmas etappi oli luonteeltaan mäkinen. Mittaa etapilla oli 178 km. Reitti kulki Rondan liepeiltä, siellä me viime vuonna vietimme yhden yön. Lopussa hatka ajettiin kiinni, kuten niin usein käy. Viimeisenä kärjessä sinnitellytkin joutui antamaan periksi. Massakiri oli paljon eilistä isompi ja sen ykköseksi rynni Elia Viviani. Suosikkini Peter Sagan ei aivan saanut itseään tällättyä parhaaseen paikkaan loppukirin alkaessa. Kokonaiskilpailua johtaa Michal Kwiatkowski. Huomenna on myös mäkinen etappi, jota seuraa kolme tasamaan etappia ennen vuoristoon siirtymistä. La Vuelta 2018 on hyvässä vauhdissa. 

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Vesimelonigazpacho


Viime kesänä olimme Espanjassa katsomassa La Vueltaa, mitä häiritsi kyllä hieman sen, että olimme kumpikin kamalassa flunssassa ja sää oli niin kuuma. Muutamana päivänä emme jaksaneet syödä mitään, joimme vain marketin tomaattikeittoa. Ainoa mikä maistui yhtään hedelmien lisäksi.  


Eilen juhlittiin läksiäisiä ja tein tänään tähdenlennoista tapastyyppiset leivät, joiden kaveriksi surautin raikasta vesimelonigazpachoa, sillä minulla oli jemmassa vielä pienen vesimelonin puolikas odottamassa käyttöä. Ohjeen löysin Cilantro&Citronella-blogista. Pienensin hieman ohjetta sen mukaan, miten paljon vesimelonia oli. Keittoa tuli litran verran. Olen tehnyt gazpachoa päivälleen seitsemän vuotta sitten blogin ensimmäisenä kesänä. Jo olikin aika uusia ja varioida. 

Vesimelonigazpacho 

  • 450 g vesimelonia (paino ilman kuorta)
  • 2 suurta pihvitomaattia
  • 1 pieni omena
  • puolikas pienehköä kurkkua
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 pieni sipuli (meillä ei ollut!)
  • 1 pieni punainen paprika
  • 1 pieni keltainen paprika
  • 1 rkl cavaetikkaa (mikä vain etikka käy, tai ehkä ei pyykkietikka) 
  • 0,5-1 dl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • basilikaa
Aloita leikkaamalla melonista kuori pois ja pilko hedelmä isohkoihin kuutioihin. Samoin leikkaa tomaateista kannan kovempi kohta pois ja lohko ne. Kuori valkosipuli ja leikkaa kurkku muutamaan palaan, jätä pieni palanen koristelua varten. Poista paprikoista kanta ja siemenet, jätä paprikaakin pikkuisen koristeluun. Poista omenasta kara. Laita kaikki ainekset blenderiin, lisää mukaan etikka ja ripaus suolaa ja pippuria. Anna koneen suristella. Ohjeessa keitto siivilöitiin, mutta minä en viitsinyt. Jos vesimelonissa olisi ollut mustat kovemmat siemenet, niiden blenderissä rikkoutuneet palat olisin varmaan siivilöinyt pois. 

Pienennä blenderin teho pienimmälle ja otan kannesta pois se pienempi tulppa, jos siinä sellainen on. Se minkä kautta voi lisätä käynnissä olevaan blenderiin aineksi. Lisää sitä kautta oliiviöljyä ja käytä konetta kolmisen minuuttia, öljy emulgoituu keittoon tehden rakenteesta pehmeän samettisen. Mausta suolalla ja pippurilla vielä jos tarpeen. Viilennä keitto oikein kylmäksi. 

Ennen tarjoilua silppua vielä kurkkua ja paprikaa ihan pieniksi kuutioiksi ja lusikoi niitä annoksen päälle, lisää mukaan vielä pikkuinen oksa basilikaa, muutama tippa oliiviöljyä ja kierros pippurimyllystä. 




Tänään pääsimme katsomaan La Vueltan eilisen etapin vaiheet, kyseessä oli henkilökohtainen aika-ajo Málagassa. Sen nopein oli Rohan Dennis. Hän lähti tänään päivän etapille kuuden sekunnin johtoasemassa. Tänään ajatettu toinen etappi olikin sitten jo 165 km mittainen. Ovat muuten La Tasamaan etapista muotoutui minimassakiriloppuinen, vaikka päättyikin loivaan nousuun. Kymmenennen kerran Vueltassa etappivoittoon ajoi "elämästä pitkään nauttinut" (kuten Peter Selin sanoi) Alejandro Valverde. Michal Kwiatkowski siirtyi johtajan punaiseen paitaan. 

Vueltan sivujen tekijät käyneet jonkun ATK-kurssin, nyt alkavat verkkosivut olla sellaiset, joista löytääkin jotain ja jotka toimivat! Maaliintulosta on vasta muutama minuutti, olen valmis julkaisemaan postauksen ja nyt jo alkaa tulla tuloksia verkkosivulle, hienoa! Kunhan vielä ovat oikein, niin jopa olen tyytyväinen.

lauantai 25. elokuuta 2018

Tapaksilla alkuun

Kaksi vuotta sitten aloitin vuotuisen Espanja-haasteen tekemällä työporukalle ruokaa mökkiolosuhteissa, tuntuu että vieläkin hiki nouse otsalle, kun muistelee sitä 7 lihakilon grillaamista ja churrojen paistoa 18 hengelle. Tänä vuonnakin olen La Vueltan ensimmäisenä päivänä muonittajana samalle porukalle hieman laajennettuna, tällä kertaa vietämme läksiäisiä. Suunnittelin menun niin, että voin valmistaa kaiken edellispäivänä ja saman päivän aamuna, eikä kuumana tarjottavaa ruokaa ole tarjolla. Mikään päivän ruoasta ei ole leimallisesti espanjalaista, joten saadakseni tälle päivälle kuitenkin Espanja-haasteen mukaisen postauksen, tein jo eilen tapas-annoksen, jolla kuittasimme kiireisen päivän aterian. Otin ohjeen tähän suupalaan aiemmilta vuosilta tutusta L'Exquisit-blogista.

Tapas viiriäisenmunista ja serranonkinkusta

  • 12 viiriäisenmunaa
  • 6 viipaletta serranonkinkkua
  • puolikuivia tomaatinpuolikkaita
  • timjamia
  • kuminansiemeniä
  • maldonsuolaa
Meillä oli sattumalta jääkaapissa pussinpohja hyviä puolikuivia tomaatteja, joita silloin tällöin ostan Lidlistä, ne taitavat olla Italia-sarjaa, muttei se ole niin nokonuukaa.

Keitin viiriäisenmunat ja kuorin ne veden alla, sillä tapaa eivät hermot ole riekaleina toisen munan kohdalla. En siis sukellellut missään uima-altaassa, vaan pidin käsiä kattilassa veden alla ja kuorin viiriäisenmunat siellä ja nostin sitten kuoritut munat talouspaperiarkille kuivahtamaan.

Laitoin pieneen kuppiin maldonsuolaa, timjaminlehtiä (minulla ei ollut kuivattua timjamia) ja murskattuja kuminansiemeniä. Pyöritin viiriäisenmunia tässä mausteseoksessa hyvin kevyesti. 

Leikkasin kinkkuviipaleet puoliksi ja taittelin ne pieniksi nyyteiksi ja leikkasin kuusi tomaattipalaa puoliksi. Pistelin tapastikkuihin ensin kinkkuviipanyytin, sitten maustetun viiriäisenmunan ja viimeiseksi puolikuivan tomaattipalan. Pinnalle tiputtelin hieman oliiviöljyä ja kuivattua tomaattimaustetta. 

Antti sai näiden kanssa lasillisen punaviiniä, minä sain mehua, sillä edessä oli yövuoro. Kyllä se Espanja-haaste näilläkin lähti liikkeelle, joskin vuorokauden etuajassa. 




Viime vuonna olimme reitin varrella katsomassa kisaa, oli todella kuumaa ja tukalaa paikoin. Tänä vuonna lämpimään säähän on saanut tottua täällä Suomessakin, mutta aivan niin kuumaa ei sentään ole ollut. Nyt on siis edessä vuoden viimeinen kolmesta ruokahaasteesta ja tavoitteena on nauttia mahdollisimman useana kisan 21 päivästä jotain espanjalaista ruokaa tai juomaa. 

Tämän vuoden Vueltassa on monta suosikkiani, kuten Peter Sagan, Vincenzo Nibali ja Nairo Quintana. Toivon kisasta mielenkiintoista ja jännittävää. Vueltalle ovat ominaisia karmeat loppunousut vuorietapeilla ja usein tämä kilpailu muodostuu paljon paremmaksi kuin alkuasetelmista ja lähtölistasta tohtisi toivoakaan. Pääsemme katsomaan vasta sunnuntaina tallenteelta miten ensimmäisessä etapissa käy. Kyseessä on 8 km mittainen henkilökohtainen aika-ajo Malagassa, se toimii sopivasti kisaesittelynä. 

perjantai 24. elokuuta 2018

No nyt tuli hyvät kesäkurret

Kesäkurpitsa on nyt sesongissa ja vaikka CampaSimpukassa on muutama täytettyjen kesäkurrejen ohje, laitan vielä tämän yhden, sillä nyt täytteestä tuli tosi hyvä. Ja hassua kyllä, sitä oli aivan lusikalleen oikea määrä. Yleensä teen kaikkia täytteitä liian paljon. Söimme tätä kivaa ruokaa töissä yhteislounaana, rauhallisen työpäivän etu on se, että tauolla ehtii tehdä ruokaa kaikille. Osa raaka-aineista oli työkaverin kasvimaalta ja osa saatua, sekin edullisti yhteislounasta kummasti. 

Täytetyt kesäkurpitsat 6-7 hengelle

  • 3 melko suurta vihreäkuorista kesäkurpitsaa
  • 3 uuden sadon sipulia varsineen
  • 1 pieni tetra kypsiä punaisia linssejä
  • 1 pieni tetra paseerattua tomaattia
  • 250 g jauhelihaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • pizzayrttimausteseosta (sitä oli työpaikan keittiössä)
  • jauhettua paprikaa
  • tuoretta basilikaa
  • 175 g pussi juustoraastetta
Aloitin laittamalla uunin kuumenemaan 200 asteeseen. Halkaisin kesäkurpitsat pitkittäin ja raaputin ruokalusikalla puolikkaat veneiksi. Leikkelin irrotettua sisusta hieman pienempiin paloihin. Kolmesta suuresta kesäkurpitsasta tuli niin paljon sisussilppua, että käytin täytteeseen noin 3/4, kaikkea ei olisi saanut mahtumaan. 

Laitoin uunipannulle arkin leivinpaperia ja sutikoin siihen vähän oliiviöljyä. Nostin kurpitsaveneet paperin päälle. Kuusi puolikasta mahtui juuri ja juuri vakiouunin pellille. Luritin veneisiin pikkuisen oliiviöljyä ja ripotin pinnalle suolaa ja pippuria. Laitoin veneet esikypsymään 200 asteiseen uuniin siksi aikaa, kun valmistin täytettä, noin 20 minuutiksi. 


Kuumensin pannulla hieman oliiviöljyä ja laitoin silputun kurpitsamassan pannulle kypsymään. Silppu menee kyllä kasaan aika paljon pannulla, joten mitenkään liikaa sitä ei ollut, maustoin sitä kevyesti suolalla ja pippurilla. Kumosin seoksen kulhoon ja huudoin linssit. Sekoitin ne kulhossa kurremassan kanssa. 

Lisäsin pannulle hieman öljyä ja silppusin sipulit, kuullotin niitä hetkisen ja lisäsin pannulle jauhelihan. Pienensin jauheliha murusiksi ja maustoin suolalla ja pippurilla. Kaadoin mukaan paseeratun tomaatin ja sekoittelin taas. Annoin seoksen kypsyä muutamia minuutteja. Maistelin ja lisäsin hieman jauhettua paprikaa. 

Katselin jääkaapin sisältöä sillä mielellä, että olisiko siellä jotain keitokseeni sopivaa, mutta jätin mansikkahillon ja vaahterasiirapin nyt kuitenkin kokeilematta. Toisaalta, eivätkö ne kulinaariset tähtihetket joskus synny erikoisista kokeiluista tai siitä, että tulee kaataneeksi väärästä purkista?

Kun pannulle oli muodostunut melko sakea tomaattinen jauhelihakastike, kaadoin sen kulhoon ja sekoitin kurpitsamassan ja linssien kanssa sekaisin. Maistelin ja maustoin. Täyte tarvitsi aika paljon suolaa, melkein hämmästyttävän paljon. 

Olin ottanut kurpitsaveneet uunista, ne olivat sopivasti hieman kypsyneet, mutteivat mitenkään levahtaneet. Lusikoin veneisiin täytettä ja ihme kyllä, sitä oli aivan lusikalleen sopiva määrä. Ripotin pinnalle juustoraastetta ja sitäkin oli juuri passelisti. 


Paistoin täytettyjä kesäkurreja noin 35-40 minuuttia. Lisänä meillä oli työkaverin kasvimaalta todella hyviä perunoita, paria silliä ja yksinkertaista salaattia. Täyte oli todella onnistunut, muttei sille olisi tehnyt pahaa pieni polte vaikkapa chilin muodossa. Kastikemainen täyte toimii paremmin kuin kuivemmat aineet täytteenä. Jauhelihan olisi voinut hyvin vaihtaa papuihin. Oli kiva tehdä ruokaa työkavereille ja syödä yhdessä.

torstai 23. elokuuta 2018

Saarenmaalta mantereelle, kartanokierroksen osa 4

Minilomanen jatkui matkalla Saarenmaalta takaisin mantereelle ja siellä Pärnuun. Lähdimme melko aikaisin liikkeelle hotellimme mukavan aamiaisen jälkeen ja aloitimme bongauksen Kastin kartanosta. Sitä on rakennettu 1700-luvulta aina 1900-luvulle asti, nyt se on aivan raunioina. Löysin kuvia siitä, miltä Kasti on näyttänyt vuonna 1973. Pihapiirissä oli ikivanhoja omenapuita ja puisto vielä jotenkuten hahmotettavissa. Kartanon viimeinen saksalainen omistajasuku oli nimeltään von Buxhövden. 





















Ilpla-niminen kartano jäi pikaisen kurkkauksen varaan, sillä se oli hyvin yksityisen oloinen ja sen pihalla juoksenteli koira, jonka kanssa emme halunneet tehdä tuttavuutta lähemmin. En oikein löytänyt tietojakaan Ilplasta. Rakennus lienee 1700-luvulta. Se jäi hieman mysteerikartanoksi. 


Kolmas kohde oli sitten varsinainen kärpäspyydys. Pihtlaa (Pichtendahl) etsimme hyvän aikaa, löysimme viimein perille nykyisen suuren maatilan navettojen tai tallien läheiseen pusikkoon, josta rauniot pilkistivät ja kärpästen surinaa oli korvissa kuin Sinuhella ikään. Kävimme katsomassa pensaiden ja puiden välistä pilkottavaa punaista talon päätyä. Vielä pari vuotta sitten otetuissa kuvissa pöheikköä ei ollut juurikaan kartanon raunioiden ympärillä ja vielä kymmenkunta vuotta sitten punaisen kiviosan molemmin puolin oli puiset sivurakennukset, nyt niistä ei ole jäljellä enää mitään. Kartano oli peräjälkeen monen suvun omistuksessa, viimeinen omistaja ennen maareformia oli nimeltään Albert Schlup, joka toimi juustoalalla. Mietin, että sanoisinko hän juustotehtailijaksi, mutta ei sekään oikein kuulosta oikealta, saksaksi sana on Käsefabrikant. Vuoden 2004 kartanokirjassamme sanotaan, että nykyiset omistajat asuvat Sveitsissä. Eivät taida käydä Saarenmaan tiluksillaan kovin usein. 





Tõllusten kartano oli saksalaiselta nimeltään Töllist ja senkin ehti omistaa moni von-alkuinen suku, viimeisenä von Sengbusch. 1820-luvulla rakennettu taloa remontoidaan parhaillaan. Tässäkin talossa on rumat kattopahkat, joita ei ole vielä vuodelta 2001 olevassa kuvassa, jonka näkee täältä. Tõlluste on toiminut kouluna viime vuosisadalla, kuten monet muutkin kartanot. Löysin tiedon, että vuonna 2014 sen osti venäläinen kosmetiikkayritys, mutta vieläkö se omistaa paikan, sitä en tiedä. Koitin ymmärtää paikallislehden keskustelupalstan kommentteja uutisesta, mutta en ihan päässyt selville pitivätkö lukijat uutta omistajatahoa hyvänä vai huonona. Samanlaiselta jankkauselta keskustelu vaikutti kuin meikäläisten lehtien kommenttiosioissa. Joku tietää aina paremmin kuin muut. 

Sivurakennusten kerrottiin kirjassamme olevan jopa mielenkiintoisemmat kuin päärakennuksen, mutta emme tulleet huomanneeksi niistä toista, vain tämän.

Seuraavaksi ajelimme katsomaan Laimjalan kartanoa. Sen klassista tyyliä edustava päärakennus on noin vuodelta 1800 ja siellä ovat asustaneet mm. von Sassen suku. Mikäli ymmärsin oikein Suomessa Perniössä sijaitseva Melkkilän kartano on kuulunut samalle suvulle jossain vaiheessa. Nykyään Laimjalassa on kunnan toimintoja. Ovenpielessä olevassa kyltissä luki teenuskeskus, joka tarkoittaa palvelukeskusta. Sivurakennus oli melkoisen huonossa kunnossa. 






Otin kartanoa pääsimme katsomaan vain portin takaa. Se on nykyisin yksityisomistuksessa ja ilmeisesti siellä on kyllä majoitustoimintaa, kuten kotisivulla kerrotaan. Hiljaiselta siellä näytti. Linkistä voi lukea paikan historiasta, sekin on ollut monenlaisessa käytössä viime vuosisadalla. Viimeinen omistajasuku ennen maareformia oli nimeltään von Aderkas. 



Kun olimme jo jatkaneet matkaa kartanolta, huomasimme muutaman kilometrin päässä hautausmaan reunalla kauniin vaaleanpunaisen rakennuksen, jota pysähdyimme katsomaan. Otimme kuvan siitä ja myöhemmin varmistui, että se oli Aderkasin suvun kappeli. Tai mitähän sanaa tässä pitäisi käyttää, oliko kyse hautakammiosta, vai kappelista? Viron kielen sana kabel tarkoittaa kääntäjän mukaan kappelia. 



Tumala ei ollut kovin vaikuttava kartano nykyasussaan, se on kuulunut Stackelbergin suvulle ja viime vuosisadalla siellä oli koulu. Katon puhkaisevat ikkunahökötykset kuuluvat kouluvaiheeseen, rakennus itsessään on barokkityyliä. Jotain EU:n rahoittamaa restaurointia kartanon puistossa on ilmeisesti tehty joitakin vuosia sitten, muttei se ole tainnut saada jatkoa, eikä tuloksia oikein näkynyt missään tällä erää. 



Jätimme sitten Saarenmaan taaksemme ja ajoimme kannastietä Muhun saarelle. Ennen kuin menimme lautalla mantereelle, kävimme vielä katsomassa Pädasten kartanoa (Peddast). Sen päärakennus on uusgoottilaista tyyliä ja valmistunut vuonna 1875. Kartanon mailla on monta muutakin näyttävää rakennusta ja se on yksi harvoista kartanoista, jotka ovat todellakin meren rannassa. Sen omistajina ovat olleet jo tässäkin postauksessa mainitut Aderkasit ja von Buxhövdenit. Vuoden 1919 jälkeen kartanossa oli monenlaista toimintaa, esimerkiksi vanhainkoti, se on ollut armeijan tiloina ja kalateollisuuden käytössä. Vuoden 1996 jälkeen se on kokenut uuden tulemisen boutiquehotellina ja hienona ravintolana, siellä voisi syödä mitä hienoiten ja ottaa monenlaista hoitoa ja pamperointia, kuten tältä kotisivulta ilmenee. 



Kyllä täälläkin maalipurkille olisi käyttöä.


Mantereelle pääsy kävi kuin elokuvissa. Emme olleet tarkoituksella katsoneet aikataulua, sillä lauttoja meni vielä tässä vaiheessa kesää tosi tiuhaan. Ajoimme satamaan, suoraan lippuluukulle ja lautalle. Samalla minuutilla auton perästä ajoramppi nousi ylös ja lautta lähti liikkeelle. Puolen tunnin matkan aikana oli mukava taas syödä virolaiset jäätelöt. 


Matkalla Virtsun satamasta Pärnuun kävimme katsomassa vielä aika monta kartanoa. Ensin etsimme, missä olisi Virtsun kartano, kirjassamme siitä oli vain nimi mainittuna ja menimme karttamerkin mukaan. Kartanoa ei ollut olemassa enää 101 vuoteen, mutta tästä klikkaamalla pääsee katsomaan millainen puutalo se on ollut. Nyt on jäljellä enää kartanon muurin portti ja tallirakennus. Päärakennus tuhoutui tarkoituksella sytytetyssä tulipalossa vuonna 1917.





Puhtu on yksi niistä kartanoista, joita emme menneet katsomaan liian läheltä, sillä sen pihalla liehui pyykkiä kuivumassa ja siellä oli hyvin yksityinen tunnelma. Puhtusta en löytänyt oikein mitään tietoa, enkä ole ihan varma, että näkemämme talo oli varsinainen kartano, vai oliko Puhtu aikoinaan puinen suurempi rakennus. 


Vatla (Wattel) on varhaisklassista tyyliä edustava kartano, joka toimii nykyään kouluna. Sen viimeinen omistajasuku ennen vuotta 1919 oli von Maydell. 






Ihastuimme kartanoa vastapäätä olleisiin kaareviin tallirakennuksiin, mutta sain selville niiden olevan paljon myöhempää tekoa, 1950- ja 1990-luvuilta, vanhojen rakennusten kopioita. 




Illuste on kartanoista uusimpia, se on valmistunut vuonna 1912 ja edustaa Heimat-tyyliä. Sekin kuului jo mainitulle von Maydellin suvulle. Linkistä näet, miltä talo on näyttänyt vuonna 1999, eikä sitä enää nykyasussa enää tunnistaisi kartanoksi, eikä hieman yli satavuotiaaksi taloksi. Tämän kartanon kohdalla ei voi kyllä sanoa, että onpa hienosti entistetty. 


Paatsalua jouduimme hieman etsiskelemään, mutta löytyihän se lopulta. Se on kuulunut myös samoille omistajille, von Maydelleille. Kartanon päärakennus on peräisin 1800-luvulta, mutta enempää tietoa en siitä saanut kaivettua, eikä se ollut kaikkein kauneimpia näkemistämme kartanoista. Nytkin piti oikein rapsuttaa päätä, että muistaisin mikä paikka se olikaan ja mikä kuva liittyy siihen. 



Uue-Varbla (Neu-Werbel) on nykyään jonkunsortin paikallismuseo ja piipahdimme sen pihassa vain pikimmiten. Rakennus on aivan 1800-luvun alusta ja sen omistajasuvun nimi oli tuolloin von Nascakin, nimi johon en ole aiemmin törmännyt. 



















Lähestyimme jo Pärnua ja jäljellä oli enää pari kartanoa. Niistä ensimmäinen oli Tõstamaa (Testama). Se on myös varhaisklassista tyyliä alunperin, mutta nykyasu suurimmaksi osaksi on 1870-luvun mukainen. Siellä toimii sekä koulu, että hostelli. Vastapäätä komeaa kartanoa on yhtä komea tallirakennus. 



























Päivän viidestoista kartano oli se, mikä jäi parhaiten mieleen. Kyseessä oli melko lähellä Pärnua sijaitseva Pootsi (Poodis). Senkin omistajaluettelossa ovat von Maydellit. Nyt sitä tarkemmin tutkiessani joudun hieman pettymään, sillä en tajunnut  tuolloin kartanon ulkomuodon runnelluksi. Se toimi kouluna viime vuosisadalla ja siihen rakennettiin toinen kerros 1960-luvulla. Olisihan se pitänyt katon ja toisen kerroksen ikkunoiden muodosta ymmärtää. Lainaan tähän nyt omin luvin kuvan kartanosta, tältä se saisi mieluusti vieläkin näyttää.


Ja tämmöinen se on nyt. 



Nyt siellä on menossa nykyisten omistajan masinoima mittava remontti ja osuimme pihaan yhtä aikaa kuin paikan isäntä. Hän kysyi haluaisimmeko nähdä kartanoa sisältä ja kyllähän me halusimme. Ensimmäinen kerros on kuulema vasta valmistunut ja saimme pienen kierroksen suurissa huoneissa. On siinä lääniä. Isäntä kertoi ostaneensa kalusteita suomalaisista huutokaupoista. Kellarin pitkiin käytäviin kurkistimme myös ja olimmepa niin höveleitä, että ostimme puheliaan isännän myymää marjaviiniäkin. Tuo paloauto oli kuulema pihassa sen takia, että sen nosturilla saadaan takapihalla olevaan suureen kuuseen jouluksi valot. 




Majoituimme taas kerran Pärnussa Rannahotelliin, sillä pidämme siitä niin paljon. Olemme onnistuneet saamaan huoneen aina aika edulliseen hintaan. Nyt maksoin vähän enemmän merinäköalasta ja kuvittelin sen tarkoittavan automaattisesti myös parveketta, kuten edelliskerralla talvella. Nyt huone oli suurempi kuin silloin, mutta parveketta ei sitten ollutkaan. Huone oli melkoisen kuuma, mutta jalallinen tuuletin piti ilmaa kuitenkin sen verran liikkeessä, ettei ollut liian tukalaa. Illalla menimme syömään ensimmäistä kertaa hotellin ravintolaan, mutta siitä lisää seuraavassa minilomaspostauksessa. Jäljellä on vielä yksi kartanopäivä ja Tallinnan osuus. 



Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

EDIT: Lisään postauksen myös CampaSimpukan uudelle Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, joissa käsitellään Viron kartanoita. Sieltä löytyvät kaikki kiertämämme kartanot aakkostettuina.