maanantai 15. heinäkuuta 2019

Ranskalainen lehtikaali-linssikeitto

Muutama päivä sitten Antti osti lehtikaalia ja tänään hoksasin, että olen nähnyt joskus ranskalaisia keittoja, joihin lehtikaalia laitetaan. Löysinkin sopivan ohjeen ja mikä parasta, siihen tuli myös pekonia, jota oli nollalaatikossa muutama viipale. Osviittaa otin tästä blogista. Tästä tuli noin neljän hengen annos. Ohjeessa käytettiin vihreitä linssejä, minulla oli jemmassa punaisia, close enough.

Lehtikaali-linssikeitto

  • 2 porkkanaa
  • 3 uuden sadon punasipulia
  • 4 paksua viipaletta savustettua pekonia
  • oreganoa
  • timjamia
  • muutama chilihiutale
  • tilkka punaviinietikkaa
  • 4 dl vahvaa kanalientä + vettä sen verran, että lientä oli tarpeeksi
  • 1 pieni tetra kypsiä punaisia linssejä
  • 1 suuri pussi lehtikaalia, noin 10 suurta lehteä
  • suolaa ja pippuria
  • parmesaania
  • persiljaa
Leikkasin sipulit ja porkkanat pieniksi kuutioiksi ja pekonin ohuiksi suikaleiksi. Poistin lehtikaalilehdistä (höpö sana) kaikki keltaiset kohdat ja lehtiruoditkin. Silppusin kaalit suikaleiksi ja keräsin ne kaikki suureen siivilään. Laskin päälle kylmää vettä ja huuhtelin kaalisilpun hyvin. Samoin kaadoin punaiset linssit siivilään ja huuhdoin ne. Sulatin kanaliemikalikat. 

Kuumensin suurta wokkipannua ja kippasin sille pekonisuikaleet kypsymään. Niistä irtosi hyvin rasvaa. Muutaman minuutin päästä lisäsin pannulle sipulit ja porkkanat, silputut timjamit ja oreganot, chilihiutaleet ja punaviinietikan. Annoin seoksen kypsyä joitakin minuutteja. 

Lisäsin pannulle linssit ja liemen, sekä vettä jonkun verran. Painelin mukaan lehtikaalisilpun ja lisäsin vielä hieman vettä. Nostin keiton kiehumaan muutamaksi minuutiksi, että lehtikaali alkoi antautua, muttei vielä mennyt aivan lötköksi. Maistelin keittoa ja maustoin sitä suolalla ja pippurilla, kunnes maistui tarpeeksi. Annoksen päälle ripottelin hieman persiljaa ja raastoin muutaman ohuen lastun parmesania. Lisänä meillä oli näppituntumalla tehtyä vaaleanpuoleista leipää (sämpylätaikina leipävuokiin ahdettuna) ihanan virolaisen ruususuolavoin kanssa. Tämä saattoi olla enemmän kaalikeitto linsseillä, kun lähdeblogissa oli linssikeitto lehtikaalilla. Molempi parempi.




Tour de Francen kymmenes etappi oli taas pitkä kuin nälkävuosi, aurinkoisena päivänä reitti näytti mukavalta, mutta varmasti väsymys jo painoi kilpailijoiden jalkoja. Jussi Veikkasen kommentointipäivät loppuivat ainakin tältä, mutta tilalle tullut Kimmo Kananen on yhtä miellyttävä kuunnella. Toivoin kovasti, että Peter Sagan viimein voittaisi etapin, sillä minusta olisi hänen vuoronsa, mutta toivettani ei otettu huomioon. Voittajaksi kerkisi Wout van Aert. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Julian Alaphilippe. Huomenna on lepopäivä ja keskiviikkona kisa jatkuu. 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Sienitäytteinen omeletti

Ranskalainen omeletti sopii aamiaiselle, mutta kyllä se lounaastakin menee, kuten meillä tänään. Otin ohjeen täältä, tosin hieman muutin ohjetta, vaihdoin vuohenjuuston kipakkaan gruyèreen. 

Marsalasienillä täytetty omeletti kahdelle 

Sienitäyte

  • ruskeita herkkusieniä, noin 15 kpl (paketin loppu)
  • 1 uudensadon punasipuli
  • 1 rkl voita
  • 0,75 dl marsalaa
  • suolaa ja pippuria

Omeletti

  • 4 kananmunaa
  • 2 rkl maitoa
  • suolaa ja pippuria
  • ruohosipulia
  • raastettua gruyèreä
  • 1 rkl voita

Perunalisäke

  • 8 pientä perunaa
  • 1 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
Laitoin perunat kiehumaan, paistoin ne lopuksi lisäkkeeksi, sillä kuvittelin, että meillä oli suurempikin nälkä. Silppusin sipulin ja leikkasin sienet viipaleiksi. Raastoin juuston. Kun perunat olivat kypsiä, otin ne lautaselle jäähtymään ja kun näpit kestivät, leikkasin ne viipaleiksi. 


Sulatin pannulla ruokalusikallisen voita, jossa kuullotin hetken sipulia. Seuraavaksi lisäsin pannulle sieniviipaleet ja paistoin niitä noin 5-10 minuuttia, kunnes ne olivat saaneet hieman väriä. Kaadoin pannulle marsalan ja sekoittelin. Annoin viinin kiehua kokoon ja maustaa sienet perusteellisesti. Lisämaustoin sienet vielä suolalla ja pippurilla ja kaavin seoksen peltilautaselle odottamaan, peitin sen huolellisesti foliolla.

Pesin pannun ja laitoin sille uuden lusikallisen voita, jossa aloin paistaa perunaviipaleita niin kauan, että niihin tuli hyvä rapea paistopinta. Samaan aikaa rikoin kananmunat kulhoon, vatkasin ne kevyesti. Lisäsin mukaan lorauksen maitoa, suolaa ja pippuria. 

Kuumensin soikean kalapannun, jonka arvelin soveltuvan myös omeletin paistamiseen. Laitoin pannulle voita ja sutikoin pannun sulalla voilla koko pohjan alalta ja myös hieman reunoja ylöspäin. Pienensin lämpöä pannun alla ja kaadoin kananmunaseoksen pannulle. Kallistelin pannua niin, että raaka munamassa alkoi hyytyä. Kun pinta oli lähes hyytynyt, otin paistetut sienet lautaselta ja levittelin ne omeletin päälle pitkittäin keoksi, jonka päälle ripottelin juustoraasteen ja ruohosipulia. Käänsin munakkaan reunat sienien päälle. 

Kokosin ruoan pitkälle vadille, jonka reunoilla oli salaatinlehtiä. Yhteisvoimin nostimme kolmella lastalla pitkulaisen munakkaan vadille, emmekä pudottaneet tai rikkoneet sitä, mistä olen iloinen. Reunoille nostelin paistettuja perunaviipaleita ja tomaatteja. 

Marsala oli maustanut sienet ihan täydellisiksi ja omeletti jäi oikeaoppimisen vaaleaksi. Perunoita ei olisi kyllä välttämättä tarvinnut, mutta ainahan sitä voi syödä hieman paistinperunoita. Emme nimittäin jaksaneet koko omelettia, kolmaskin syöjä olisi kyllä tästä tullut kylläiseksi. 

Minulla on ruokajuomana virolaista limsaa,
joka on melkein samanväristä kuin Antin ranskalainen siideri,
yövuoro esti minulta siiderit tänään.
Kuppeina vuosia sitten ostetut ranskalaiset perinteiset siiderikupit,
joita tavallisesti käytämme maitokahvikuppeina,
ihme ettemme ole rikkoneet niitä (vielä).
Tour de Francen yhdeksäs etappi oli mäkinen 170 km mittainen sunnuntailenkki. Ranskan kansallispäivän sää näytti oikein passelilta seurata kisaa reitin varrella, väkeä oli todella paljon. Ykkösenä maaliin ajoi toinen karkulaisista, Daryl Impey. Pääjoukko tuli maaliin melkein vartin myöhemmin ja kokonaiskilpailun kärjessä pysyi edelleen Julian Alaphilippe. Huomennakin ajetaan, lepopäivä on vasta tiistaina, mikä on huomaavaista, sillä sinä päivänä lähden vuotuiselle museomatkalle ystäväni kanssa enkä ehtisi katsoa kisaa. 


lauantai 13. heinäkuuta 2019

Täytetyt kesäkurpitsaveneet


Tänään ei kyselty ranskalaisuuden perään sen enempiä, sanon vain, että tämä oli taas courgettea. Menin iltapäivällä töihin ja ruoka valmistettiin jo puoliltapäivin ja kyseessä oli vieläpä oman kulatungan satoa.  Löysin kyllä jotain rankalaisten blogien kesäkurpitsojen ohjeita, mutta tein lopulta omasta tai asiakkaan päästä

Täytetyt kesäkurpitsaveneet kahdelle

  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa 
  • 1 uuden sadon punasipuli varsineen
  • 6 keskikokoista ruskeaa herkkusientä
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 paksua viipaletta savustettua pekonia
  • pieni keko raastettua cheddaria
  • pieni keko raastettua gruyèreä
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin ja kaavi terävällä lusikalla (käytin melonikauhaa) kurpitsojen sisukset pois niin, että saat aikaan veneet. Sivele veneitten pohjalle hieman oliiviöljyä ja ripottele niille suolaa ja pippuria. Laita veneet vuokaan ja vuoka uuniin noin 15-20 minuutiksi esipaistumaan. Nosta vuoka jäähtymään. 

Silppua kurpitsojen keskuspalat, sienet, sipuli ja pekoni ja paista seosta sen aikaa, että pekoni rapeutuu ja muut ainekset kypsyvät. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Raasta juustot valmiiksi. Lusikoi esipaistettujen kurpitsaveneiden keskelle täytettä ja sommittele päälle juustoraasteet. Paista veneitä noin 20-30 minuuttia, sen aikaa että juusto on houkuttelevan väristä.



Tour de Francen kahdeksas etappi oli mäkinen ja 200 km pitkä. En ehtinyt katsoa koko etappia, mutta sen päätyttyä lunttasin, että voittajaksi ajoi Thomas de Gendt ja keltaisen paidan otti itselleen takaisin Julian Alaphilippe. Huomenna on taas vuorossa mäkinen etappi, mutta vähän lyhempi kuin tänään, vaivaiset 170 km. Ja puoli kilsaa päälle. 


perjantai 12. heinäkuuta 2019

Velouté de courgette eli kesäkurresoppa

Sillä on merkitystä miten asioita nimeää. Kun kyse on ranskalaisesta ruoasta, vihannes on tietysti courgette, ei kesäkurpitsa, ei edes zucchini. Mutta kesäkurre se voisi olla, Kivistön Liisa tai Mari käytti sanaa jokunen vuosi sitten ja ihastuin siihen oitis. Meillä oli tänään kesäkurresoppaa, fiinimmin velouté de courgette. En ollut pitkään aikaan touhunnut sifonin kanssa, joten sekin pääsi pantry II:sta keittiön puolelle. 

Syy miksi meillä oli tänään kesäkurresoppaa oli se, että ostin muutama päivä sitten pari nättiä pyöreää kesäkurpitsaa. Antti oli menossa illaksi ulos, joten söimme fiinin keiton jo päivällä samaan aikaan, kun Tour de Francen seitsemäs etappi tekeytyi. Oli siinä taas pojilla polkemista, 230 km, suurimmaksi osaksi tasamaata. Otin ohjeen täältä. Jätin ohjeen vehnäjauhon pois, sillä vierastin ajatusta keiton suurustamisesta. Muutenkin tuo ohje oli hieman epäselvä, joten käytin omaa järkeäni ja mittavaa kokemustani sifonin käytöstä, ruoanlaitosta ja elämästä yleensä. Esimerkiksi lisäsin keittoon valkosipulin varsia, sillä kokemukseni sanoo, että melkein kaikki on parempaa valkosipulilla. No ei ehkä seuraavan aamun hönkäys, mutta se on sen ajan murhe.


Velouté de courgette

  • 2 pienehköä kesäkurpitsaa
  • 1 kesäsipuli varsineen
  • valkosipulin ja sipulin varsia (värisyistäkin)
  • iso nokare voita
  • 2 dl kasvislientä
  • suolaa ja pippuria
  • lehtipersiljaa
  • 0,5  dl kermaa
  • 2 ohutta kiekkoa yrttipäällysteistä tuorejuustoa
Silppusin sipulin ja valkosipulin varret ja leikkasin kesäkurpitsat pieniksi kuutioiksi. Sulatin kasarissa asiallisen nokareen voita ja kuullotin ensin hetken sipuleita. Lisäsin kurrekuutiot, kattilaan ja kuullotin niitäkin. Kaadoin mukaan kasvisliemen ja annoin sen tehdä hommansa, kypsentää kasvikset parahultaisiksi.

Kasvisten kypsyessä otin esille puolen litran sifonin, siihen kannen, tiivisteen, patruunakahvan, kaasupatruunan ja keittosuulakkeen. Tälläsin tiivisteen huolellisesti paikalleen kannen sisälle. Jos tässä tössii, pullo ei ole tiivis, kaasu karkaa ja kaikki on pilalla. 

Kun kasvikset olivat kypsiä, maustoin seosta suolalla ja pippurilla. Nostelin ensin reikäkauhalla kaikki sattumat blenderin kannuun ja perään  hieman keitinlientä sekä silputut persiljat ja valkosipulinvarret. Käytin blenderiä siihen, mitä se parhaiten osaa, eli tekemään kasviksista ja vähästä liemestä tasaista paksua pyreetä. Lisäsin hieman lientä ja sekoitin (tai se kone siis) vielä lisää. Kaadoin keiton takaisin huuhdottuun kattilaan, josta olin kaatanut pois jäljelle jääneet liemet. Lisäsin mukaan kerman ja kuumensin keiton uudelleen. Syy miksi pippuri ja yrtit täytyy laittaa ennen blenderöintiä on siinä, että ne menevät mahdollisimman atomeiksi. Muuten ne tukkivat sifonin suuttimen ja taas kaikki on pilalla. Olen kokeillut. 

Kun keitto oli kuumaa ja tasaista ja maistui tarpeeksi, kaadoin sen erittäin tiheän siivilän läpi sifoniin. Siivilöinnillä kerätään talteen kaikki mahdolliset kököt, mausteista tai muista raaka-aineista, jotka tukkisivat helposti suuttimen. 

Sitten vain kiersin kannen huolella pulloon, tarpeeksi tiukalle, muttei hulluntiukalle. Samoin kiersin keittosuulakkeen paikalleen ja viimeisenä kahvan, jonka sisälle olin laittanut kaasupatruunan. Kun kahva menee tarpeeksi tiukalle, sen sisällä olevan patruunan sinetti rikkoutuu ja kaasu purkautuu pulloon. Ravistin pulloa rivakasti pyyhkeellä suojatuin käsin, sillä pullon pinta kuumeni nopeasti. Näin käy, kun sisältö on kuumaa. 

Jos keittoa ei söisi heti, sen voisi laittaa kuumaan vesihauteeseen (max 75 °C) odottamaan, pariin tuntiin asti ainakin. Kuumassa pitämisen jälkeen pulloa taas ravistellaan ennen annosten tekoa. Me söimme keiton heti, joten käänsin pullon alassuin keittolautasen päälle ja puristin kahvasta niin, että kuohkeaa velouté de courgettea purkautui lautaselle ilmava keko. Jos rakenne arveluttaa, kannattaa ensin ottaa pieni koepursotus johonkin muuhun astiaan. Välillä sisälmys roiskahtaa ja sottaa tarjoilulautasen eikä se ole kivaa, etenkään jos on tarkoitus kuvata annos. 

Meillä oli koristeina keitossa ohut kiekko yrteillä päällystettyä tuorejuustoa, persiljaa ja orvokinkukka. Tästä annoksesta tuli kolme pientä lautasellista kummallekin, eli määrä olisi riittänyt alkuruoaksi ainakin neljälle ja vielä pienemmistä astioista kuudellekin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään sifoniohjeita, mitäpä muutakaan?



Ruokajuomana meillä oli varastoaarre, Antin mielestä se oli melkein aikansa elänyt, minä en huomannut mitään moittimista.



Tour de Francen seitsemäs etappi oli, kuten sanottu, pitkä ja sitä luonnehdittiin tasamaan etapiksi. Mausteena oli pari pientä nousua. Tänään oli siis toiveissa kirimiesten juhla ja luultavasti massakiri. Lähetys alkoi jo puolilta päivin ja olikin kiva kuunnella Peter Selinin ja Jussi Veikkasen jutustelua. Ilmeisesti myös Roklitsi&Karapatsi-mies tulee myöhemmin kisan edetessä kommentoimaan, mutta koska sen enempää Roklitsi kuin Karapatisikaan ei ole mukana kisassa, kestänen.

Kaksi ajajaa oli karussa hyvin pitkään, mutta heidät ajettiin kiinni vähän ennen maalia ja massakiri siitä todellakin tuli. Voittajaksi kiri Dylan Groenewegen ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Giulio Ciccone. Huomenna ajetaan mäkinen 200 km mittainen "pätkä".


torstai 11. heinäkuuta 2019

Ranskalaiset päärynäkakut

Tänään alkoi pikkuinen vapaani, pääsin töistä jo kahdelta ja ehdin katsomaan Tour de Francen kuudennen etapin alusta asti. Meillä on nyt ensimmäistä kesää Eurposport Player ja ihan hyvin tuntuu toimivan, mitä nyt jymähtää kerran pari pitkän lähetyksen aikana. Lähetyksen ohessa tein meillä jälkiruoaksi ranskalaisia päärynäkakkuja. Ohjeen otin täältä ja sovelsin sitä yhden isomman kakun sijaan pieniin alumiinisiin vuokiini, jossa paistuu ihan mikä vain hyvin. Muutenkin vähän lisäilin aineksia enkä ota kuuleviin korviini epäilyä aikaansaannokseni ranskalaisuudesta. 

Ranskalaiset päärynäkakut 

  • 2 suurta kananmunaa tai 3 pientä
  • 1,5 dl sokeria (käytin tummaa muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl jauhettua kanelia
  • 100 g sulatettua voita
  • (ripaus suolaa, jos voi on suolatonta)
  • 1 rkl konjakkia (calvados olisi sopinut myös)
  • 2 päärynää
  • pieniä suklaanappeja
  • voita ja vehnäjauhoja vuokien voiteluun ja jauhottamiseen
Tästä taikinasta tuli neljä pientä kakkua ja kuusi pientä muffinikokoista lisäkakkua. Jos olisin tehnyt yhden kakun, siihen olisi sopinut 20 senttinen irtopohjavuoka. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Kuorin päärynät ja leikkasin ne kuutioiksi, näissä päärynöissä ei ollut kotaa juuri lainkaan. Sulatin voin ja jätin sen jäähtymään pikkukattilaan. Vatkasin kananmunat vaahdoksi ja lisäsin vaahtoon sokerin ja vaniljatahnan. Yhdistin vaahtoon jauhot, kanelin, leivinjauheen (+ suolan mikäli voi on suolatonta), konjakin ja sulatetun, hieman jäähtyneen voin. Sekoitin taikinan tasaiseksi. Kääntelin mukaan päärynäkuutiot ja suklaanapit. Lusikoin taikinan ensin pieniin alumiinivuokiin ja koska taikinaa oli vielä jäljellä, paperisiin muffinivuokiin. Paistoin kakkuja 20 minuuttia, kokeilin kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli pistoksen jälkeen puhdas, olivat kakut kypsiä.



Tour de Francen kuudes etappi oli ensimmäinen vuorietappi. Heti alusta karkuun lähti neljäntoista ajajan hatka ja jännitystä oli tiedossa. Viimeinen kilometri oli taas aivan karmeaa nousua, vieläpä osin hiekkatietä. Kahteen mieheen kutistunut hatka jaksoi maaliin asti, voittajaksi Dylan Teuns. Toiseksi tullut Giulio Ciccone sai keltaisen paidan Julian Alaphilippeltä aivan muutaman sekunnin turvin. Huomenna on vuorossa seitsemäs etappi, joka on pitkä (230 km) tasamaan etappi.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Saganatorin kanaa


Otsikko on vähintäänkin viitteellinen, ei tämä ruoka ole Peter Sagania nähnytkään, eikä Peter Sagan sitä. Olen niin iloinen hänen Tour de Francen etappivoitostaan ja siitä, että ehdin ylipäätään katsomaan tämän päivän etappia, joten otsikko enemmän kuin paikallaan. Ja ihan oikeasti, uskon että Peter söisi tätä ruokaa, jos sattuisi vieraaksi CampaKeittiöön. Ohjeen raamit otin täältä ja loput tein kuten itse tykkäsin.

Ranskalaista polkupyöräilijän kanaa ja sieniä sekä pastaa

  • 500 g broilerin ohuita fileitä
  • marinadia, jonka sisällöstä en ole varma, koska en tehnyt sitä itse, mutta silmämääräisesti siinä oli oliiviöljyä, rosmariinia, rakuunaa, timjamia, inkivääriä, sitruunaa ja limeä, kokonaisia mustapippureita (joista mussutin ruoanlaittovaiheessa), oletettavasti suolaa ja kuivattua tomaattimurua
  • 2 rkl voita ja loraus oliiviöljyä
  • 2 kesäsipulia varsineen
  • 3 kynttä valkosipulia
  • 10-15 pientä ruskeaa herkkusientä
  • 6-8 pikkuista tomaattia
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 dl kanalientä
  • 1 dl kermaa
  • puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu puristettuna
  • 1 rkl vehnäjauhoja+ 0,5 dl vettä
  • tuoretta rakuunaa ja basilikaa
  • 250 g kuivaa kierrepastaa + vettä keittämiseen + paljon suolaa
Antti oli laittanut broilerin ohuet fileet vakuumimarinadiin jo eilen, siinä vaiheessa hän ei vielä tiennyt millaiseen ruokaan ne tulisivat. Minä etsin ohjeen ruokaan, jossa olisi ranskalainen vivahde, se muodostui kanasta (lue:broilerista) ja sienistä. Mietin, että mitä tällä ruoalle tekisikään lisäkkeeksi ja päädyin pastaan, vaikkei se ihan hirveän ranskalaista olekaan. Sainpa pussinpojan pastaa käytettyä pois. 

Aloitin silppuamalla sipulin, valkosipulin ja tomaatit ja puolittamalla sienet. Laitoin pastaa varten vettä kiehumaan suureen kattilaan. Kuumensin pannua ja sillä voita ja oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, laitoin sille marinoidut kanafileet, joista olin nyppinyt kokonaiset mustapippurit pois mahdollisimman tarkkaan. Kun fileet olivat saaneet molemmin puolin hyvän paistopinnat, nostin ne lautaselle odottamaan. Sitten lisäsin pannulle sipulit ja valkosipulit, joita kuullotin pari kolme minuuttia. Lisäsin mukaan tomaattisilpun ja sienet puolikkaina. Kypsyttelin koko settiä noin 10 minuuttia. 


Palautin broileripalat pannulle sipuleiden, tomaattien ja sienien kaveriksi ja kaadoin mukaan viinin, kanaliemen, kerman ja sitruunamehun. Sekoittelin ja annoin seoksen kiehua muutaman minuutin. Samaan aikaan pastavesi alkoi kiehua. Suolasin sen tanakasti ja kaadoin pastan kypsymään, tämä laatu vaati 8 minuuttia. 

Kun pastalla oli vielä noin 4 minuutti aikaa kypsyä, nostin broileripalat pois pannulta lautaselle ja peitin ne foliolla. Sekoitin pannulla olevaan kastikkeeseen vesitilkkaan sekoitetut vehnäjauhot suurusteeksi. Kastike sakeni nopeasti, lisäsin vielä tilkan sitruunamehua ja ihan vähän kermaa. Maustoin vielä suolalla ja pippurilla, sekä basilikalla ja rakuunalla. 

Kaadoin pastan lävikköön ja siinä tarjoilivadille. Nostelin broileripalat pastan päälle ja kaadoin siihen pinnalle kastikkeen pannulta. Ihan päällimmäksi vielä puristin loput sitruunanpuolikkaasta. Tämä oli hyvää ja maistuvaa ruokaa, sitä oli vain niin paljon, että syömme siitä huomennakin. Huomisen ranskalaisen ruoan haasteeseen sopivaksi sommittelemme jotain päärynöistä tai luumuista jälkiruoaksi. 


Tosiaan Peter Sagan voitti Tour de Francen viidennen etapin ja se teki minut tosi iloiseksi. Kokonaiskilpailua johtaa Julian Alaphilippe (oletan hänen olevan pohjanmaalaista sukua). 

tiistai 9. heinäkuuta 2019

CampaSimpukan kampasimpukat

Tänäänkään minulla ei ole aikaa ruoanlaittoon, sillä työvuoro sattuu olemaan koooooooko päivän mittainen. Siksipä muistelen vielä toisen postauksen verran menneitä ja tällä kertaa blogin nimeen liittyvän sanaleikin mukaan. Kun aikoinaan mietimme blogille nimeä, oli se todella hankalaa. Siihen aikaan blogien nimet olivat hyvin nokkelia, pidän niitä nokkelina ja hyvinä bloginiminä edelleen (esimerkiksi legendaariset Pastanjauhantaa ja Liemessä). CampaSimpukka viittaa tietysti siihen, ettei taloudessamme siedetä Shimanon osia ja loppu on sitten jonkunlainen tuonaikainen toive oppia ruoanlaittoa niin, ettei kampasimpukkanaan olisi enää keittiöpeikko. Sitä ei se ole ollut enää aikoihin, mutta kun vilkuilin miten olen tuota herkkua laittanut, niin melko vähiin tavat ovat jääneet. Etenkin sen jälkeen, kun sain joululahjaksi sifonin. Tässä pieni CampaKeittiön kampasimpukkakimara.

Vuonna 2013 olimme heinäkuussa käymässä Tampereella, ei pysty muistamaan miksi, mutta kauppahallissa kävimme ja ostimme pakollisen käpykakun lisäksi kampasimpukoita. Valmistin ne simpukankuorissa ja kuorrutin paksulla kastikkeella. Julia Childin ohje oli apuna. Ruokalajin nimi oli mutkikas Coquilles St. Jacques à la Provençale.  (siitä johtuu, että kun kopioin tuon nimen otsikosta, fontti muuttui osaan postausta, enkä minä suoraan sanottuna osaa sitä korjata, loivimmat pahoitteluni)



Seuraavana vuonna olimme taas Tampereella, tämähän näyttää siltä, että meillä on ns. paha tapa. Kävimme silloinkin kauppahallissa ja ostimme kampasimpukoita. Ostimme muitakin vedessä elelleitä otuksia, tai niiden paloja oikeammin ja teimme Härmälän leirialueella aivan mainion retkiboullabaissen. Pikkuinen orava ilahdutti meitä ja muutenkin se oli kiva reissu, meillä oli silloin vielä pieni t@b-vaunumme, jonka kanssa retkeily oli jotenkin niin pientä ja sievää. 


Kesällä 2016 olin vapaa kuin taivaan lintu, eli vuorotteluvapaalla. Kaikki sen vuoden muistot ovat jotenkin erityisihania. Silloin tein alkuruoaksi kampasimpukoita tähän tapaan. Nuoriso oli syömässä ja oli todella kiva päivä. 



Talvella 2017 kampasimpukat olivat taas lautasillamme, tällä kertaa kahdella tapaa. Näistä pidimme kovasti. Jostain on valoa saatu nipistettyä noihin talvipäivän kuviin. 





Saman vuoden toukokuussa tein Giro d'Italian aikaan italialaistyylisiä kampasimpukoita, eivätkä nekään olleet hassumpia. Parempi annoskuva ei suostu tulemaan ujouttaan tähän koosteeseen. Sillä on semmoinen päivä tänään. 


Edelleen vuonna 2017 olen näköjään ollut vähän leuhkana ja nimennyt alkuruokana olleet kampasimpukat vähän paremmiksi. Ainakin paistopinta näyttää ihan ookoolta. 



Kesällä 2018 vuorossa oli jälleen kampasimpukat sifonilla tehdyssä pyreessä, tämä oli oikeasti taivaallinen annos, luultavasti paras koskaan kotona kokkailemani annos. Maissia ja kampasimpukoita, kuulostaa valjulta, mutta toi melkein kyyneleen silmäkulmaan.


Ilmeisesti innostuin tuosta edellisestä onnistumisesta, että tein vielä paremman muutamaa viikkoa myöhemmin, tällä kertaa kampasimpukoiden kaverina oli sipulikastiketta. Ihan älyttömän hyvää. Olin aivan polleana siitä pekoninkäsittelystäni. Olin oman elämäni Master Chef aivan selkeästi. Kikkailu on ollut päivän sana.


Elokuussa yhdistin kampasimpukat ja tomaatit La Vueltan aikaan, se oli hyvää, mutta sitä oli liikaa. Muistan etten jaksanut syödä kaikkea. Tuo peruna ainakin oli ihan turha, mutta ehkä siinäkin oli olevinaan jotain espanjalaista. 


Tämä kampasimpukkakimara päättyy brutaalinväriseen punajuuri&kampasimpukkapostaukseen, joka on peräisin tämän vuoden ensimmäiseltä päivältä. Ruoka tosin syötiin jo edellisenä iltana, olimme näköjään pariskuntaflunssan kourissa emmekään jaksaneet syödä mitään muuta kuin muutaman lusikallisen punajuuripyreetä ja kuusi kampasimpukkaa. Se jälkeen en muistaakseni olekaan tehnyt mitään kampasimpukkaruokia. Mikä sen paremmin todistaisi blogaanin kyseessä ollessa, ettei ole postausta aiheesta. Huomenna taas on aikaa tehdä jotain ranskalaista ruokaa ja katsoa Tour de Francea. 



maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kootut selitykset

Tänään en työperäisistä syistä ehdi tehdä mitään ruokaa, joten vilkuilin mitä aikaisempina blogaanivuosina tein Tour de Francen ensimmäisenä maanantaina. 

Vuonna 2011 CampaSimpukka oli aivan untuvikko, olimme ensimmäisen kolmiosaisen ruokahaasteen toisessa osiossa ja innostusta oli runsaasti. Tuolloin tein quiche lorrainea ja luultavasti se oli ihan hyvää, en mitenkään voi muistaa sitä tarkasti. Tältä se näytti. Ehkä piiraan keskusta on jäänyt aavistuksen raa'aksi, vai mitä sanotte?


Vuonna 2012 Tour de Francen ensimmäisenä maanantaina tein elämäni ensimmäisen kohokkaan, se oli varsinainen keittiöpeikko,  mutta hyvin se onnistui. Sen verran toheissani olin kohokkaiden kuvaamisen ja syömisen kanssa, että vasta paljon myöhemmin huomasin, että uuninluukku oli jäänyt auki ja uuni posotti kuumuutta keittiöön kauniina kesäiltana. Tuolloin mukana kisassa olivat Andre Greipel ja Peter Sagan, kuten tänä vuonnakin, mutta etapin voittajaksi leipoutui nyt poissa kisasta oleva ikisuosikkini Mark Cavendish.


Vuonna 2013 olimme Tour de Francen alussa pienellä kotimaan reissulla, olimme Kuopiossa emmekä kokkailleet mitään. Ostimme pieniä juustopaloja ja hilloja ja leikimme Ranskaa hotellihuoneessa. Oli todella kuuma päivä, eikä huoneessa ollut ilmastointia, eikä Eurosportia. Aika kamalaa siis. 


Vuonna 2014 oli heinäkuun alussa palaamassa pyöräilymatkalta ja tuona kyseisenä päivänä saavuimme Lyypekkiin. Ei mitään ranskalaista kokkailua silloinkaan. Mutta hieno matka oli ollut kuitenkin, sitä ei käy kiistäminen. Vasta kotona pääsin sitten ranskalaisen ruokahaasteen pariin kunnolla, tai ainakin jonkun verran. Tourin ensimmäiset etapit ajettiin Englannissa ja tuona päivänä voitti Marcel Kittel ja kokonaiskilpailua johti Vincenzo Nibali, joka saisi minun puolestani johtaa tänä vuonnakin, tai sitten Nairo Quintana, jompsin kumpsin. 



Vuonna 2015 tein Tourin ensimmäisenä maanantaina belgialaisia porkkanoita, sillä kisa alkoi Belgiasta, kuten tänä vuonnakin. Alberto Contador oli silloin kokonaiskilpailussa sijalla 8, se varmasti on mukava muistaa edelleenkin. Belgialaiset porkkanat olivat hyviä, se muistan varmasti, mutten ole toiste niitä tehnyt. 



Vuonna 2016 meillä oli frangipanea lautasella ja olin iloinen Peter Saganin etappivoitosta ja keltaisesta paidasta. Tuona vuonna olin vuorotteluvapaalla, se oli hieno vuosi. 


Vuonna 2017 olin innostunut vakuumista ja sous videstä ja päivän ranskalaisuutta edustivat sous vide vihannekset. Silloinkin Peter Sagan oli voittanut etapin, tulin nimittäneeksi häntä epeliksi. 


Vuonna 2018 kokeilin valmistaa crémet nantaisia ja muistaakseni se onnistuikin, vaikkei se ollut ihan niin ihanaa kuin olin toivonut. Tiskiä tuli paljon. Tourissa oli joukkueaika-ajon päivä, kuten tänäänkin on. En saa aivan selostuksestani selkoa, kuka johtaa, mutta Peter Sagan putosi sijalle 80, mikä oli tietojeni  mukaan odotettavissa. 


Ja sitten ollaankin jo vuodessa 2019, niin se aika vierähtää ja muita kliseitä. Voi olla, etten huomennakaan ehdi kokkailla, sillä tiedossa on liki kymmentuntinen työvuoro. Ehkä keksin jotain muita muistoja vuosien varrelta. 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Croque madame tai ainakin melkein

Tämän päivän ranskalaisen ruoan virkaa toimittaa sinne-päin-tyyppinen croque madame-aamiaisleipä. Eihän se aivan oikea ollut, mutta hyvä kumminkin. Onneksi en tehnyt kuin yhden kummallekin, siinäkin oli jo syömistä. 

Oikeaan croque monseur-leipään tulee bechamel-kastiketta ja madameksi leipää pääsee haukkumaan, kun sen päälle laitetaan vielä kananmuna, se voi käsittääkseni olla häränsilmä tai uppomuna. Minä en viitsinyt aamulla alkaa keittelemään kastiketta, joten oikaisin vähän ja varmaan sitten lisää vielä, niin että joku puritaani on saanut jo sydänkohtauksen. Pikaista paranemista sitten vaan. 

Paistetut aamaisleivät

  • 4 viipaletta vaaleaa leipää (mitä rustiikkisempaa, sen parempaa, meillä ihan peruspaahtista)
  • hieman voita
  • gruyèreä raastettuna
  • cheddaria raastettuna
  • 2 viipaletta kalkkunaa (kinkku olisi tietty paikallaan, mutta eipä tuota ollut)
  • 2 kananmunaa
  • suolaa ja pippuria
  • sipulin ja valkosipulin varsia silppuna
Sipaisin leipäviipaleille ihan vähän voita ja nostin kahdelle palalle kalkkunaviipaleet ja paljon juustoraastetta. Nostin toiset leipäviipaleet kansiksi. Kuumensin pannun ja sulatin sillä voita (melkein poltin). Nostin kerrosleivät pannulle paistumaan (melkein poltin nekin). Kuumensin toisen pannun ja sulatin sillä nokareen voita ja paistoin kaksi kananmunaa häränsilmiksi. Käänsin leivät hetkisen kuluttua ja painoin niitä yhteen paistinlastalla. 

Kun leivät olivat saaneet hyvän värin pintaansa, nostin ne lautasille. Jaoin jäljellä olleet juustoraasteet kuumien leipien päälle ja nostin kruunuksi häränsilmäkananmunat. Kiersin päälle pippuria ja suolaa ja ripottelin sipulien varsisilppua koristeeksi ja mauksi. Olisi se juustokastike ehkä ollut paikallaan, puritaani olisi selvinnyt kohtauksetta. 


Tour de Francen toinen etappi ajettiin vielä Belgiassa, kyseessä oli joukkueaika-ajo. Ne eivät ole minulle mieluisimpia etappeja, mutta kyllä sen kesti. Nopein joukkue oli Team Jumbo/Visma, joten Mike Teunissen jatkaa kokokeltaisessa.  Huomenna etappi lähtee Belgian puolelta ja se päätöspaikka on meidän lempparisamppanjakaupunkimme Epernay.