Mix liika on liikaa

Eilen oli perjantai, aamusta asti. Minilomanen Tallinnassa tuntui menevän niin nopeasti, että taas se loppuisi kesken. Eilen emme kävelleet jalkojamme muusiksi, vaan lähdimme sittenkin autoillen liikkeelle. Olisihan auto pihassa muuten jo luullut, ettemme tykkää siitä enää. Meidän oli tarkoitus käydä joka tapauksessa suuressa marketissa ruokaostoksilla ja samantien voisi käydä tsekkaamassa muutaman kartanon. Tehdä sellainen pieni paikkuureissu. Kerätä muutamia lähellä olevia paikkoja, jotka jostain syystä eivät ole aikaisempien kartanoreissujen verkkoon tarttuneet. Sää oli taas mitä mainioin, jopa edellispäivää lämpimämpi, hieman ohutta yläpilveä ja niin pois päin.

Nyt minulla ei ole aikaa kirjoittaa kartanoista tarkemmin, etsiä niistä minua kiinnostavia anekdootteja, mutta laitan kuitenkin kuvia käymistämme paikoista muistin tueksi ja editoin myöhemmin postausta niiltä osin kuin tietoa löydän. Liitän kartanot vasta siinä vaiheessa Mõishulluutta-välilehden luetteloon. Nyt siellä on jo yli 200 kohdetta, mikäli jotakuta kiinnostaa. EDIT: teinkin näistä kartanoista oman postauksensa, jonka voi lukea tästä. 

Kävimme paikoissa nimeltä Cederhielm Höfchen, Sprinkthal, Löwenruh, Hüüru, Jälgimäe, Voore, Sutlema ja Viimsi. Lisätietoa tulee piakkoin. Libertyä ja Maidlaa emme lopulta löytäneet. 

Viimsin oltua viimeinen kohteemme olimmekin jo lähellä Piritaa ja kävimme lempparikaupassamme, suuressa Selverissä. Meillä oli taas hupsulta kuulostava ostoslista, joka alkoi Rimin kirsikkahillo, jota sentään älysimme olla etsimättä Selveristä. Ehdimme mukavasti pois alta ennen perjantain ostosruuhkaa ja pääsimme keskustaankin, jossa liikenne jymähti D-terminaalin kulmalle, sillä paatti tai kaksi oli juuri saapunut. Puolen tunnin liikennehillolla siitäkin selvittiin. Saimme asunnon sisäpihalta saman hyvän parkkipaikankin. Oli kyllä onnistunut päivä, vaikkei yhtään aivan mahtavaa kartanoa osunut reitille. Kävelyä tuli noin viisi kilometriä ja takkia oli puettu ja riisuttu ahkerasti. Muutamalla kartanolla oli niin lämmintä, ettei takkia tarvittu lainkaan. Oli kiva, että sillä yhdellä kartanolla Baskervillen koira oli lopulta kettingin päässä, sitä säikähdin ihan kunnolla, kun kävelimme sen makuun liian läheltä sen omaa tonttia. 

Meillä oli päivällisvaraus puoli kahdeksalta, joten oli hyvä aika hieman lepuuttaa ennen kävelyä vanhaankaupunkiin. Tsekkasimme taas kukkakioskit ja nyt pioneja oli jo useammassa kojussa kuin edellispäivinä. 

Sää oli edelleen mitä parhain, kun kävelimme Viru-keskuksen ohitse vanhaankaupunkiin. Kävimme jo perinteeksi muodostuneilla ostereilla Restoran Lusikasissa, Antti söi ja minä katsoin. Tällä kertaa hän otti vain kaksi osteria ja minä katsoin kuinka hän söi ne kaksi osteriaan. 

Olin aamulla nopeasti etsinyt meille päivällispaikkaa ja olisin tahtonut meidän pääsevän paikkaan nimeltä Moon. Se oli kuitenkin illalla jo täynnä, joten eksyin sellaisen ravintolan kuin Mix sivuille. Sen kerrottiin olevan fuusioravintola, mutta minulta meni ohitse, että se on hotellin ravintola. Se ei ole meille yleensä se parhain suositus. Kuvat näyttivät kivoilta ja varauksen saattoi tehdä netissä, joten siinä minulle riittävästi kannustusta. Varaus meni nopsasti läpi ja niin meillä ei ollut päivällishuolia koko päivänä, perjantai-iltana ei olisi ollut kiva kysellä minne mahtuu ja minne ei. 

Ostereiden jälkeen olikin jo melkein aika kävellä Mixiin. Se löytyi helposti läheltä Oopperaa ja menimme kellarikerroksessa olevaan ravintolaan muutaman minuutin etuajassa. Olimme jo valmiiksi tuumineet tilata neljän ruokalajin yllätysmenun, joista saattoi valita joko kalaisen tai lihaisan vaihtoehdon. Ymmärsimme ensin hieman väärin, luulimme, että valinta tarkoittaa vain pääruokaa, mutta se koskikin jälkiruokaa lukuunottamatta kaikkia ruokalajeja. 

Alkuun saimme aivan tulikuumaa tummaa leipää miniatyyrikoon limppuina ja alkujuoman, jonka kerrottiin olevan talon tarjoama lisä juomapaketissa. 

Ensimmäisinä ruokina oli carpaccio kummallekin. Minun annokseni oli siitä harvinainen, että minun oli mahdotonta syödä sitä. En osaa sanoa mikä siinä oli. Tai osaan vähän. Se oli ilmeisesti jonkunlainen prässätty rapumassa, joka oli siivutettu carpaccion tapaan, oikein ohuita viipaleita. Sen rakenne oli erikoinen poksuva ja mieleen tuli huonolaatuinen kalkkunaleikkele, jossa on liikaa syömäkelvotonta jännettä ja sinkaletta. Minun oli taisteltava, että saisin syötyä ensimmäisen suupalan. Antti otti lautasen puolelleen ja ihmetteli, että mikä tässä muka mättää. Hänestä se oli ihan hyvää. Ei minunkaan mielestäni maku ollut paha, mutta raaka-aineen rakenne oli suutuntumaltaan sellainen, etten vain kyennyt sitä syömään. Sain sitten syödä Antin lihacarpacciota. Oli vähän kumma olo, sillä en yleensä ole mikään sihtikurkku tai ylen epäluuloinen syöjä. 

Toisena ruokana olivat keitot. Minulla oli vahvaan hummeriliemeen tehty rapukeitto. Lautasella oli pieni keko rapua ja tarjoilija kaatoi mukaan sankkaa lientä. Ai että oli makua vaikka myydä alkaisi! Antin keitossa oli peuraa ja keitto-osana sileää maa-artisokkaa. Nämä olivat kumpikin kummankin mieleen. 

Pääruoat olivat sitten jo hyvinkin arvattavasti lihaa ja kalaa. Minulla oli taimenta ja Antilla lammasta. Kumpikin annos oli liian suuri. Etenkin Antilla oli lihaa sen verran lautasella, että siitä olisi kaksi syönyt aivan mainiosti. Enkä minäkään jaksanut oikein mainiosti paistettua kalaani syödä. Lautasella oli myös pikkulusikallinen oikeaa kaviaaria ja kaksi pikkuista jonkun kasvin lehdestä tehtyä laatikkoa. Toinen niistä oli täynnä kasvispaistosta, ikään kuin minikokoisena paistoastiana, toinen rasia oli tyhjä. Sen funktiota en ymmärtänyt, mutta sen kyllä, että tarjoilija sanoi, etteivät ne laatikot ole syötäväksi tarkoitettuja. Annokset olivat vähän pikkunättejä, sellaisia kuin minäkin pipertäisin keittiössäni osaamatta ihan osua naulankantaan. 

Pääruoka se usein vain on hieman kompastus pitemmissä menuissa, se on melkein aina liian suuri (ei koskaan vaikuttaisi olevan liian pieni) ja jos menun alkupäässä on ollut rohkeita makuja tai nokkeluutta, se usein hiipuu pääruoan kohdalla. Tekisi mieli joskus pyytää, että saisiko pääruoan pienempänä (kokonaisuuden hintaan puuttumatta). Monen annoksen voi aivan hyvin tehdä pienempänä, minunkin kalapalani olisi voinut puolittaa. Tietysti sitten tulee se ongelma, että onko samana iltana ketään muuta, joka tahtookin pienemmän annoksen. On vaan jotenkin noloa, kun aivan asiallista ruokaa jää lautaselle, kun ei vaan jaksa syödä. Tarjoilija kysyi huolestuneena oliko ruoassa jotain vikaa, mutta siitä ei ollut kyse. 

Jälkiruoka oli sitten taas kiva, mutta sekin liian suuri. Ihan varmasti puolta pienempi viipale raikasta mangokakkua olisi piisannut. Aterian päätös oli kuitenkin mukava. 

Jäi hieman ristiriitainen tunne paikasta. Söimme siellä minilomasen kalleimman aterian, mutta paremmuusasteikolla se on tällä hetkellä peränpitäjä. En usko, että  menemme uudelleen Mixiin syömään tällaisessa kaupungissa, joka on väärällään hauskoja ja jänniä ravintoloita. Etukäteisurkinta on tehtävä paremmin jatkossa, ettei tule tällaisia puolihuteja. Tarjoilu täälläkin oli asiallista ja hyvää.

Ilta oli eilen rauhallinen Tallinnan kaduilla, sää viilentynyt niin, että oli ihan mukava vetää hansikkaat käteen ja vetää takin vetoketju ihan ylös asti. Kävelimme asunnollemme noin vartissa ja päivän kävelysaldoksi tuli lopulta noin 8 km. 

Tänään on viimeinen kokonainen päivä Tallinnassa. Auto saa taas olla pihalla parkissa ja kunhan kevyt aamiainen on syöty, suuntaamme Lennusadam-museoon ja katsomaan muutenkin seutuja siellä päin. Päivällispaikaksi olemme varanneet pöydän Kivi Paber Käärid-ravintolasta jo aikaisin, jotta ehdimme sen jälkeen käydä Junimperium-ginipaikassa. Näistä kahdesta löysin suositukset Sooloiluja-blogista. 

Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille. Mõishulluutta saa täydennystä vasta myöhemmin.