lauantai 6. heinäkuuta 2019

Vaniljalohta ja valkoisia papuja


Tänään alkaa CampaSimpukan yhdeksäs ranskalaisen ruoan haaste. Päivällisen viimeistelin vasta Tour de Francen ensimmäisen etapin maaliintulon jälkeen. Tämä ruoka on ranskalainen, koska sanon niin. Jouduinhan käyttämään kääntäjää, jotta ymmärsin ranskalaisesta blogista löytämäni ohjeen. Itse asiassa ymmärsin melkein kokonaan aineluettelon, joten voinee sanoa, että ranska on nyt hallussa! Ainakin pikkuisen. Kukkakaalia minulla ei ollut saatavilla, joten lohen lisäkkeeksi tein valkoisista pavuista pienen paistoksen. 

Vaniljalohi

Lohi

  • 2 annospalaa nahatonta, ruodonta lohta (noin 125 g/pala)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä
  • valkosipulin vartta silppuna
  • limen mehua

Papulisäke

  • 1 tölkki säilöttyjä valkoisia papuja
  • oliiviöljyä
  • 1 kesäsipuli varsineen
  • 4 kirsikkatomaattia
  • pätkä kurkkua
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä 
  • valkosipulin vartta silppuna
  • limen mehua
Leikkaa lohi annospaloiksi ja poista nahka, varmista ettei palaan jää ruotoja ja siisti reunoilta rasvat pois. Sekoita vaniljatahna oliiviöljyyn ja sivele lohipalat joka puolelta vaniljaöljyllä. Ripota paloille suolaa ja pippuria. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Avaa papupurkki ja huuhdo pavut viileällä vedellä, jätä ne siivilään valumaan. Leikkaa sipuli silpuksi, tomaatit lohkoihin ja kurkku pieniksi kuutioiksi. 

Laita lohipalat vuokaan ja uuniin paistumaan. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja lisää sille sipulisilppu. Kuullota sipulia hetkinen ja lisää mukaan tomaatit. Hetken päästä kippaa kyytiin vielä valutetut pavut. Mausta suolalla, pippurilla ja limen mehulla (tai sitruunamehulla, minulla oli sitruunat finito). Lopuksi lisää mukaan kurkkukuutiot ja pinnalle vielä tilliä ja silputtua valkosipulin vartta.

Kala paistuu nopeasti, noin 10 minuutissa, sisälämpö on hyvä noin 50-55 asteessa. Paista enemmän, jos pidät kypsemmästä. Lusikoi papulisäkettä lautaselle ja nosta lohipala päälle. Lirauta vielä vähän limen mehua pinnalle ja koristele tillillä, jos sitä vielä löytyy ja valkosipulinvarsisilpulla. Vanilja olisi saanut maistua enemmän, joten olisi pitänyt laittaa ainakin 1,5 tl ellei 2 tl vaniljatahnaa oliiviöljyyn. Antti viimeisteli lohipalojen pinnat tohottimella, mikä teki pinnan nätimmäksi, arvostan. 



Tour de Francen ensimmäinen etappi alkoi Brysselistä ja sinne se päättyikin. Kyseessä oli kunnolla nousuja sisältävä, mutta lopultaan melko tasainen etappi. Olin jo vähän innoissani, että nyt Peter Sagan voittaisi, mutta toiseksi hän jäi. Hänen edelleen ehti muutaman sentin turvin Mike Teunissen. Hän saa tietysti huomenna pukea päälleen johtajan keltaisen paidan. Tosin hänen joukkueensa paita olisi muutenkin melko keltainen, hän ajaa Team Jumbo/Vismassa. 

Tänä vuonna kisassa on minulle riittävästi suosikkeja. Peter Sagan ja Andre Greipel ovat kirisuosikkejani ja siedän myös Elia Viviania. Nairo Quintana ja Simon Yates kelpaisivat minulle kokonaiskilpailun voittajiksi. Ikävä kyllä Chris Froome (ihmeiden aika ei ole ohitse, että häntä kaipaan) ja Tom Dumoulin eivät ole mukana. Froome on pahasti loukkantuneena ja Dumoulin vähemmän. Tästä tämä taas lähti käyntiin ja tiedossa on välillä päiviä, jolloin minulla on hyvin aikaa kokkailla ranskalaista ruokaa, mutta jokunen pitkä työpäivä estää kotikokkailun tehokkaasti. 

5 kommenttia:

  1. Hmm, lohta ja vaniljaa, kuulostaa mielenkiintoiselta kombolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi siihen tartuinkin, mutta jäi vaniljan osalta hieman vajaaksi, kalan kypsyys oli optimaalinen, mutta vaniljaa olisi pitänyt olla enemmän. :D

      Poista
  2. Vanilja sopii yllättävänkin hyvin merenelävien kanssa. Oma bravuurialkupalani vuosien takaa on tehdään alkupalaksi leikkaamalla poikkipäin kampasimpukoita ohuiksi viipaleiksi. Ne sitten marinoidaan muutama tunti limemehulla ja sen jälkeen ladotaan lautaselle ja päälle laitetaan vaniljainfusoitua oliiviöljyä. Koristellaan ruohosipulisilpulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolaa ja rouhittua mustapippuria voi hiukan ripsauttaa päälle, jos haluaa.

      Poista
    2. Voi jestas, miten hyvältä kuulostaa! Tätä on ehdottomasti kokeiltava.

      Poista