lauantai 31. elokuuta 2019

Albóndidas en salsa amarilla de almendras

Tiedän, etten osaa espanjaa, mutta silti luulen tietäväni, että otsikko tarkoittaa lihapullia keltaisessa mantelikastikkeessa. Sellaista ainakin tein. Olen tehnyt espanjalaisia lihapullia aikaisemminkin, mutta ne ovat olleet punaisessa tomaattikastikkeessa. Tällä kertaa tein toisenlaisen kastikkeen ja tykkäsimme siitä kovasti. Ohjeen otin tästä blogista ja kannustan lukemaan postauksen, se on aika kiva. Minusta oli liikuttavaa, miten hän kertoi, että isoäiti ei käyttänyt ohjeen vaatimaa sahramia, koska se oli niin kallista vaan elintarvikeväriä, joka ajaa kyllä asiansa. Minulla oli juuri tuota samaa elintarvikeväriä, ostin sitä siltä reissulta, jolla olimme katsomassa La Vueltaa Espanjassa kaksi vuotta sitten. 



Ostin sen ihan paketin vuoksi ja nyt se tuli avattua aivan Sandyn mummon muistoksi. Minulla on kyllä paljon oikeaa sahramiakin, minusta se ei ole ollut kauhean kallista ostaa Espanjasta. Suhteellista tietysti. Pikkuisen muuntelin ohjetta, mutta en mitenkään yltiöpäisesti. 


Espanjalaiset lihapullat keltaisessa mantelikastikkeessa

Lihapullat

  • 350 g naudan jauhelihaa
  • 2 pientä keltasipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tuoretta lehtipersiljaa ja oreganoa (paljon)
  • 2 pientä kananmunaa
  • 3 rkl pankomurua
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • oliiviöljyä

Kastike

  • 1 pieni keltasipuli
  • 2 valkosipulinkyntä
  • 1 viipale kuivahtanutta vaaleaa leipää
  • oliiviöljyä
  • muutama oksa lehtipersiljaa
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 3 dl kanalientä (meillä oli jotain lintulientä, ehkä kalkkunasta)
  • 3 rkl jauhettua mantelia
  • suolaa ja pippuria
  • sahramia
  • colorante alimentario (siis oranssia elintarvikeväriä)
Aloitin tekemällä ensin lihapullat. Silppusin sipulit, valkosipulit ja yrtit (lehtipersiljan ja oreganon) ja sekoitin ne kananmunien ja pankomurujen kanssa tasaiseksi taikinaksi, maustoin sen suolalla ja pippurilla. Paistoin pienen koepalan eikä mausteita tarvinnut lisätä. Pyöritin taikinasta 15 lihapullaa ja kierittelin ne vehnäjauhoissa odottamaan paistamista. Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja paistoin lihapullien pinnat kauniin ruskeiksi kahdessa erässä. Jätin lihapullat peltilautaselle odottamaan muitten aterian osien valmistumista.

Kastikkeen tekemisen aloitin silppuamalla sipulin ja valkosipulin sekä palasen eilistä vaaleaa leipää. Kuumensin kasarissa oliiviöljyä ja paistoin leipäpaloja ja sipuleita hetkisen. Varoin polttamasta niitä. Lisäsin kasariin persiljasilpun ja kuullotin sitäkin hetkisen. Kaavin koko setin kannuun yhdessä valkoviinin kanssa ja surruutin sen sauvasekoittimella tasaisenpuoleiseksi massaksi. Palautin sörsselin kasariin ja kuumensin sen, lisäsin mukaan kanaliemen, mantelijauheen, sahramin, suolaa ja pippuria. Maistelin. Nostelin lihapullat kastikkeeseen, sekoittelin ja värjäsin kastiketta hieman elintarvikevärillä. Maistelin taas, lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Jätin kastikkeen hautumaan pienellä lämmöllä noin vartiksi. Söimme tätä todella  maukasta lihapullakastiketta pikkuisten pimentonilla maustettujen paistettujen perunoiden kanssa, mukana oli myös myöhemmin postattavia friteerattuja munakoisaviipaleita.


La Vueltan etappi meni hieman ohitse tänään, oli niin paljon juteltavaa. Voittajaksi ehti vesisateessa minulle aivan tuntematon Nikias Arndt. Kokonaiskilpailun johtaja on niinikään minulle tuntematon Nicholas Edet. Olen siis täydellisen pihalla. Ehkä huomenna pääsen kärryille. Tai tarakalle. 

perjantai 30. elokuuta 2019

Tästä tuli sellainen hyvä tapa, tonnikalatapa

Tänään söimme edellispäivien tähdenlentoja, mutta niitä ennen haukkasimme tonnikalatapat, jotka tein siitä, mitä kaapeista löytyi. 

Tonnikalatapa kahdelle

  • 2 viipaletta virolaista tummaa mustleipää
  • nokare voita
  • 2 viipaletta kylmäsavustettua tonnikalaa
  • 2 palaa tonnikalaa öljyssä (jäi vähän kesäkurrepaistoksesta
  • 4 tl aiolia (lidliläistä valmistuotetta)
  • 2 isoa kaprista
  • 2 hapsua tilliä
  • eikä sitten muuta
Leikkasin leipäviipaleista pyöreät kiekot metallisella stanssilla. Kuumensin pannulla nokareen voita ja paistoin leipäviipaleet rapeiksi. Sipaisin viipaleille teelusikallisen aiolia kiinnittämään kylmäsavutonnikalaviipaleet leiville. Nostin kylmäsavukalan päälle palaset öljyistä tonnikalaa ja siihen päälle teelusikalliset aiolia. Koristelin kapriksilla ja tillillä. Hyvää!


La Vueltassa oli taas melkoinen tappomäki lopussa. Juan Antonio Flecha näytti esittelyssä, miten hän raahasi itsensä maaliin 8 km/h nopeudella ja moitti hieman itseään nykyisestä painostaan ja kunnostaan, mutta hyvin hän monta vuotta sitten ammattilaisuransa lopettaneeksi selvisi. Kisaajat tulivat maaliin hieman nopeammin, kaikkein ensimmäisenä Alejandro Valverde. Olin toivonut Nairo Quintanan voittoa, hän kutittelikin kolmen muun kärkiajajan kiriherkkyyttä. Ilmeisesti hänet on nyt sivuutettu Movistarin kapteenin paikalta, mikä on minusta huutava vääryys ja selvää työpaikkakiusaamista, mutta en välttämättä tiedä ihan kaikkea. Mutta silti, Nairoa ei saa kiusata! Kokonaiskilpailun johtoon jo kolmannen kerran nousi Miguel Angel Lopez. 

torstai 29. elokuuta 2019

Chorizokauden avaus

Chorizoa menee meillä noin puolitoista kiemuraa vuodessa ja näin La Vueltan aikaan sitä kuluu 90 %. Nyt emme ole aikoihin syöneet tätä maukasta makkaraa, joten oli taas aikakin. Löysin ohjeen espanjalaiseen kanavuokaan, muina raaka-aineina perunaa ja sitä chorizoa. Ohjeen otin täältä, blogia pitää Mike. 

Uunista ulos kanaa, perunaa ja chorizoa

  • 4 broilerin filettä
  • 1 pieni lenkki chorizoa
  • 6 keskikokoista perunaa
  • 1 pieni keltasipuli
  • 1 pieni punasipuli
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • kuivattua appelsiininkuorimurua (olen ostanut sellaista Portugalista, vaihtoehtona voi käyttää appelsiinin raastettua kuorta)
  • tuoretta oreganoa ja lehtipersiljaa 
Kuumenna uuni 220 asteeseen. Ota esille uunivuoka ja lorauta sen pohjalle oliiviöljyä. Leikkaa pestyt perunat  ja makkara suupaloihin ja puolita broilerifileet. Levitä ne kaikki uunivuokaan ja ripottele päälle suolaa, pippuria, silputut yrtit ja appelsiininkuoriraaste tai kuten minulla -murut. Sekoittele kunnolla, niin että kaikki ainekset ovat hyvin öljytyt. Paista vuokaa noin 45-60 minuuttia, kunnes broileri ja perunat ovat kypsiä ja makkara rapeaa. 


La Vueltan kuudes etappi oli keskivaikea vuorietappi, eilen en Vueltan nettisivulta saanut sitä selville. Juuri ennen suoran lähetyksen alkua oli tapahtunut suuri kolari, jossa useita ajajia oli loukannut itseään ja keskeyttämään joutuivat ainakin Nicolas Roche ja Rigoberto Uran. Nousuun päättyneen etapin voittajaksi ajoi Jesús Herrada. Kokonaiskilpailun johtoon nousi etapin kakkonen, Dylan Teuns. Nairo Quintana putosi muutamia sijoja viidenneksi, mistä olen hieman nyrpeissäni, mutta paremmat menee edelle, niin se vaan on. 

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Uudenlainen täytetty kesäkurre

Tehokkaita päiviä osuu kohdelleni harvoin, mutta sentään toisinaan. Tänään saimme mummonsekomehuhommat loppuun tältä vuodelta, 11 litraa mehua on viilentymässä ja odottamassa pakastimeen pääsemistä. Mehuaseman hoitelun ohella tein meille päivälliseksi uudenlaiset täytetyt kesäkurpitsaveneet, joiden ohjeen otin summittaisesti täältä. Meillä ei ollut pyöreitä pieniä kesäkurpitsoja, vaan yksi pitkulainen suuri, lähes Jorma-kokoa. Myöskään kastiketta en tehnyt kuten ohjeessa, vaan käytimme lisäkkeenä eiliseltä jääneen tomaattisalsan. Uutta minulle tässä ohjeessa oli tonnikalan käyttäminen ja se, miten täytteeseen laitettiin kananmunaa, joka muodosti täytteeseen munakokkelimaisen lisän. Kuulostaa oudolta, mutta oli todella hyvää!

Tonnikalatäytteinen kesäkurpitsa

  • 1 suuri pitkulainen kesäkurpitsa
  • oliiviöljyä
  • 1 sipuli
  • 1 keltainen paprika
  • suolaa ja pippuria
  • tonnikalaa (hyvälaatuista MSC-sertifioitua tonnikalaa öljyssä, saa silloin tällöin ostettua Lidlistä lasipurkkiin pakattuna)
  • 2 kananmunaa
  • manchegojuustoa raastettuna
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin ja koverra sisus pois, varo rikkomasta kuorta. Sivele veneiksi koverrettuihin kuoriin hieman oliiviöljyä, ripota suolaa ja pippuria. Laita veneet uunipannulle ja paista niitä sen aikaa, kun valmistat täytteen, ainakin 15 minuuttia. (alkuperäisohjeessa koverretut kurret esikeitettiin, mutta minusta paistaminen on parempi tapa) Ota vuoka uunista ja jätä veneet vähän jäähtymään. Ripota veneiden pohjalle hieman raastettua manchegoa. 

Silppua kurpitsan sisus, sipuli ja paprika ja paistele niitä noin kymmenen minuuttia, kunnes seos on paistunut kasaan. Lisää mukaan tonnikala paloihin pienittynä ja sekoita vielä pannulle kaksi kananmunaa kevyesti vatkattuna. Sekoittele täytettä niin, että kananmuna kypsyy munakokkelin tapaan ja sekoittuu täytteeseen. Mausta suolalla ja pippurilla. Varmasti joku, monikin yrtti sopisi tähän, mutta multitaskasin sen verran mehuhommassa, että yrtit unohtuivat. 

Lusikoi täyte veneisiin ja päälle vielä runsaasti juustoraastetta. Paista täytettyjä veneitä kunnes juusto on kauniin värinen, minä paistoin noin 15 minuuttia. Malta odottaa hetki, sillä tämä on tosi kuumaa ruokaa ainakin vartin verran uunista ottamisen jälkeen, siinä on sen verran kosteutta ja juustokuori vielä pitää lämpöä hyvin. 



Happy Joen alkoholiton siideri ei ole ollenkaan hassumpaa.
La Vueltan viides etappi oli jännitystä täynnä. Jyrkkään nousuun päättyneen etapin vei nimiinsä vekkuli Angel Madrazo Ruiz, joka jallitti hatkakavereistaan ainakin Jose Herradaa, ei ehkä niinkään joukkuekaveriaan Jetse Bolia. Kokonaiskilpailun johtoon nousi Miguel Angel Lopez, joka on nyt 14 sekuntia Primoz Roglicin edellä ja 23 sekuntia Nairo Quintanan edellä. Huomennakin on mäkinen etappi, mutten oikein saanut kuvauksesta selkoa voiko sitä pitää aivan vuorietappina. Hyvin tämä Vuelta on alkanut, vaikka minä pääsinkin mukaan menoon vasta hieman jälkijunassa. Ymmärrän kyllä, etteivät odottaneet minua. 

tiistai 27. elokuuta 2019

Pikkuinen iltapala La Vueltan alussa


La Vuelta on alkanut jo viime lauantaina. Olimme silloin reissussa ja sittemmin olen ollut töissä niin, etten ole ehtinyt mitenkään paneutua yhdeksännen espanjalaisen ruokahaasteen toteutukseen. Ensimmäisen päivän kisatapahtumien lopun ehdimme sattumalta katsomaan tallinnalaisessa hotellissa ja teimme sen yhdistämällä äänen kännykältä ja kuvan telkkarista, jonka kuva oli noin puoli minuuttia edellä tapahtumia. Ei haitannut. Tänäänkään en ehtinyt kotiin ennen kuin kisa oli jo käyty, mutta ensimmäistä kertaa löysin Eurosport Playerista tallenteen etapin lopusta. Lähetykset eivät ole niin pitkiä kuin tänä vuonna olivat Girossa ja Tourissa, mutta parituntisia kuitenkin. 

Minua odotti töistä tullessani maistuva iltapala, josta sain jo vihjettä töihin. Arvelin, että nyt on molekyylikokkausta. 


Pan con tomate revisited

  • vaaleaa leipää viipaleina
  • suuria tomaatteja (meillä 12 kpl) 
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 valkosipulinkynttä
  • basilikaa
Silppua valkosipuli oikein hienoksi. Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi. Ota suureen kulhoon kylmää vettä ja jääpaloja.  Leikkaa tomaattien pohjaan ristiviilto. Nosta tomaatit kiehuvaan veteen reikäkauhalla hetkeksi, noin minuutiksi. Kun kuori alkaa kääriytyä pois, nosta tomaatit kylmään jääpalaveteen. Kun ne ovat jäähtyneet, vedä kuori pois tomaattien päältä. Leikkaa nahattomat tomaatit lohkoiksi ja fileroi niistä siemenet pois. Leikkaa fileet kuutioiksi. 

Kerää tomaattikuutiot kulhoon, mausta suolalla, pippurilla, valkosipulisilpulla ja basilikalla. Lisää oliiviöljyä. Maistele ja lisää suolaa ja pippuria, mikäli tarpeen. Kylmennä jääkaapissa.


Leikkaa leipä viipaleiksi ja sutikoi niille hieman oliiviöljyä. Grillaa leipäpaloja hetkinen tai käytä niitä kuumalla pannulla. Syö kuumina yhdessä kylmän tomaattisilpun kanssa. Loistavaa, niin kesäistä ja makoisaa!


La Vueltan neljäs etappi oli tasamaan etappi pienellä nousulla höystettynä, yli 20 viimeistä kilometriä oli tasaista, joten massakiriähän tästä odotettiin ja sellainen tuli. Voittajaksi tuli Fabio Jakobsen ja kokonaiskilpailua johtaa Nicolas Roche, mutta hänen johtonsa Nairo Quintanaan on vain kaksi sekuntia ja kolmantena olevaan Rigoberto Uraniin 8 sekuntia, joten aika jänskää on jo alusta. Ei liene salaisuus, että Nairo Quintana on ollut suosikkini jo vuosia. Täytyy tässä lähipäivinä paneutua paremmin siihen, ketä oikein on mukana kisassa, näin heppoisin tiedoin en ole kertaakaan kisaa alkanut seurata. 




tiistai 13. elokuuta 2019

Kaakonkulmalla osa 2

Pienen CampaReissumme jälkimmäiset kaksi päivää olivat perjantai ja lauantai. Siten ne tavallisesti menevät peräkkäin, oletteko huomanneet? Yö Lappeenrannan leirialueella oli tyypillisen hiljainen, ei lentomelukaan haitannut, vaikka lentoasema oli aivan vieressä. Edellisiltana taisimme kuulla yhden Ryanairin laskeutuvan. Keittelimme verkkaiset aamukahvit ja järjestelimme mielessämme päivän kohteita. 

Ensimmäiseksi menimme katsomaan yhtä (tai oikeastaan samalla kertaa kahta) Saimaan kanavan sulkua. Olimme nähneet sen/ne edellispäivänä valtatieltä ja halusimme katsastaa paikan tarkemmin. Kyseessä oli Mälkiän sulku. Löysimme sinne pienellä kiertelyllä ja kävimme kävelemässä erittäin miellyttävässä puistossa, joka oli rakennettu Mälkiän vanhan sulun, nykyään museoidun ja uuden, käytössä olevan sulun ympäristöön, joka näytti olevan paikallisten koiranulkoiluttajienkin suosiossa oleva paikka. Kiertelimme Urho Kekkosen puistossa ja luimme opastauluja. Kanavan reunalla oli pieni museokin, jossa kävimme katsomassa mielenkiintoisen näyttelyn kanavan rakentamisen eri vaiheista. Museo oli maksuton ja siellä oli pieni kahvilakin. 




Kello oli sitten jo sen verran, että pian aukeaisi Lappeenrannan lentokentän kupeessa oleva Karjalan ilmailumuseo. Se oli juuri sellainen pieni, mukava paikka, jossa ei ole suuria harvinaisuuksia eikä hienoja rakennuksia, mutta katsottavaa vaikka kuinka paljon sellaiselle, jota lentokoneet ja ilmailu kiinnostaa. Minäkin jaksoin olla kiukuttelematta. Ilomielin maksoimme 5 euroa lippukassaan tästä nähtävyydestä, jossa oli kyllä rehellisyyden nimissä enemmän palasina olevia koneita kuin kokonaisia. 







Vanha VOR:n koppi voisi olla meille töihin hyvä kahvikerhon sauna. 


Huomioimme, että Lappeenrannassa oli huomattavan edullista polttoainetta ja meillä olikin tankkaamisen tarvetta. Pysähdyimme eräälle tankkauspaikalle ja mitäpä näinkään sen pihassa kuin tutun leipomologon, Rikkilän leipomon. Tosin varsinainen leipomo sijaitsee toisaalla, mutta kahvila ja myymälä oli tässä pihapiirissä. Rikkilän leipomo on tuttu ystäväperheen kautta ja monet monituiset kerrat olemme syöneet Rikkilän leipiä ja pullia vuosien saatossa. Kipaisin ostamaan ruisleipää, mutta ottikin ohraleipä, kun muistin sen juuri olleen Antin erityinen suosikki. Se olikin juuri niin hyvää kuin muistimme, söimme sitä päivän aikana välipalaksi jollain levähdyspaikalla, kun emme enää malttaneet säästellä. Oi, miksen ostanut kahta ohraleipää!


Olimme lukeneet vastikään jostain, varmaan Hesarista, jutun Luumäellä sijaitsevasta Kotkaniemestä, Svinhuvudin kotimuseosta. Koska olimme kulmilla, teimme mutkan sinne. Vaikka sitä luulee olleensa hereillä historian tunneilla, niin kyllä oli taas oppimista, mutten kehtaa tunnustaa, mitä en ollut tiennyt tai olin unohtanut. Kotkaniemi oli museokorttikohde, joten kukkarokaan ei köyhtynyt tästä visiitistä. Pihapiirin käsityökaupassa emme tehneet ostoksia, emmekä kahviloineet. 






Yksi monista Salpalinjan kohdista, Salpa-asema osui tiellemme heti Kotkaniemen jälkeen. Kohdalla oli hyvä pysäköintipaikka ja linjalle oli lyhyt matka kangasmetsän polkua. Kävimme kurkkimassa konekiväärikorsun sisälläkin. 



Niin se vain päivä alkoi kääntyä illaksi ja suunnistimme seuraavaksi Kotkaan. Meillä oli sieltä jo katsottuna leirialue, mutta sitä ennen kävimme vielä yhdessä viime aikojen parhaista museoista, sillä Museokortti tykkää, että sitä käytetään. Kyseessä oli Merikeskus Vellamo. En ollut tiennyt, että se on niin laaja ja mahtava paikka, hyvä että ehdimme parissa tunnissa tarpeeksi tutustua siihen. Suosittelemme lämpimästi aivan kaikenikäisille! 




Aluksi kävimme katsomassa satamassa olevaa jäänmurtaja Tarmoa. Sekin on museokorttikohde ja lippu sinne hankitaan Vellamon lipputiskiltä. Laivassa oli paikalla opas, joka oli halukas kertomaan Tarmosta lisää. Se on tällä erää vierailtavana vain tämän kuluvan viikon loppuun, en tiedä onko myöhemmin uudelleen. 






Tarmon jälkeen palasimme museoon ja tosiaan olin ällistynyt, miten laaja ja mielenkiintoinen paikka se onkaan. Menimme ensin Karhulan lasitehtaan tuotannosta ja vaiheista kertovaan näyttelyyn, se on nähtävillä pitkään, aina vuoteen 2022 asti. Kuvia ei tullut otetuksi, mutta olipa kiinnostava näyttely! Hääaiheisen näyttelyn ja merimonsterit kävelimme nopsemmin läpi, mutta Pohjantähti, Etelän risti-näyttelyssä viivyimme pitkään, katsomista oli niin paljon. Venehallin kauniit paatit olivat myös mielenkiintoisia, vaikkei minkäänlainen vesilläliikkuminen olekaan minulle tuttua. 




Kotkassa majoituimme suurensuurelle leirialueelle, jonka nimi on Santalahti. Se on kuulema Suomen ainoa viiden tähden leirintäalue, mikä ei meille varsinaisesti ole se houkuttelevin asia. Tällaisista paikoista olemme ulkomailla käyttäneet nimeä leirintähelvetti, mutta koska kotimaassa on välillä valinnanvaraa niin vähän, saatoimme taipua tämmöiseen luksusteluun yhdeksi yöksi. Ja tottahan se on, että Santalahti on oikein korkealaatuinen leirialue. Saavuimme paikalle rankan vesikuuron hetkellä ja Antti menetti paikkansa jonossa etsiessään sateenvarjoa. Paikalla oli monenmoista tinkijää. Kun sisäänkirjautuminen ja maksaminen viimein hoitui, saimme valittua ihan hyvän paikan muitten samanmielisten välistä, tällä paikalla oli asvaltoituja läpiajopaikkoja, mikä on suurten matkailuautojen kanssa oikein kätevää. Ensimmäisen valitsemamme paikan sähkötolppa oli kuitenkin epäkunnossa, mutta toisessa vapaassa paikassa sekin toimi. 


Olimme ajatelleen grillata hampurilaispihvejä, mutta illan aikana satoi niin moneen kertaan niin kiivaasti, että teimme ruokaa CampaAdrian asiallisessa keittiössä sisällä, onnistuivat pihvit pannukin ihan hyvin. Muistimme ottaa alkukesän Ruotsin reissulta hankkimiamme hampurilaisrasioitakin käyttöön, tuli vähemmän tiskiä ja sotkua. Venäläisiä tv-kanavia ei ikäväksemme enää Kotkassa näkynyt.


Iltasella kävimme kävelemässä alueen ympäri kuvitteellista leirintäkoiraamme ulkoiluttaen. Olen melko varma, että jos meillä olisi karavaanarikoira, se voisi olla villakoira, sillä niitä näkyy aika vähän. Tällä alueella koira oli melkein joka tontilla, useilla kaksikin. Suuria ja pieniä, muttei juurikaan haukuntaa. Kai koirat tottuvat tuollaista elämää viettäessään, että reviiri on melkoisen pieni, metri auton tai vaunun ympärillä. 


Eipä voinut sanoa, että perjantai-iltakaan olisi ollut liian railakas tällä alueella, vain mobilepigletit olivat unettomia, voi niitä raasuja, kun uni ei tule millään. 


Aamusella huomasin nettiä selatessani uutisen kauniista kukkapellosta, joka sijaitsi aivan lähellä, noin vartin ajomatkan päässä Kotkasta matkalla Pyhtäälle, jonka kirkkoa olimme aikoneet mennä katsomaan. Nyt hieman harmittaa, että tulimme käyneeksi kukkapellon reunalla. Ilmeisesti paikalle oli uutisoinnin seurauksena tullut valtava yleisöryntäys päivän kuluessa, eivätkä kaikki ihmiset olleet malttaneet pysyä pois pellosta, vaan kirmailleet keskelle ja tallanneet kukkia typerästi. Me olimme paikalla aamulla yhdeksän jälkeen, siellä oli silloin muutama ihminen, jotka kuvasivat kukkia pellon reunalta, kuten mekin teimme. Kukkia oli paljon, ne olivat kauniita, tosin osa jo ylimenneitä. Paikka oli ihastuttava kesäisenä aamuna, harmi että se  meni pilalle. 



Kukkapellon jälkeen aloitimme varsinaiset kohteemme, jotka olivat tuona päivänä kirkot. Mehän pidämme valtavasti kirkoista, suorastaan hämmästyttävän paljon ollaksemme epäuskonnollisia ihmisiä. Tällä kertaa ohjelmassa oli etenkin keskiaikaisia kivikirkkoja, joista ensimmäinen oli siis Pyhtään kirkko. Se on rakennettu noin vuoden 1460 tienoilla ja siellä on hienoja seinämaalauksia, jotka ovat paljastuneet viime vuosisadalla tehdyissä korjaustöissä. Hautausmaa kirkon ympärillä oli myös kiinnostava. 






Toiseksi ajelimme Loviisaan, jonka kirkko ei ole tietenkään keskiaikainen kivikirkko vaan ylväs tiilinen uusgoottilainen kirkko 1860-luvulta. Se sijaitsee komealla paikalla mäellä hyvin sympaattisen Loviisan keskustan torin lähellä. Emme jääneet sen enempiä tutustumaan kaupunkiin, mutta sinne voisi kyllä palata paremmalla ajalla. 




Tämä paikka oli kiinnostavan näköinen, muttei ollut auki juuri tuona lauantaina siihen aikaan. Kyseessä on kirkon naapurissa oleva Bongan linna. Siellä olisi nähtävillä Riitta Nelimarkan taidetta ainakin, linkin takaa on luettavissa lisää. 


Seuraavaksi oli taas vuorossa keskiaikainen kivikirkko, kun ajelimme eteenpäin kauniissa maalaismaisemissa Porvooseen. Emme ole sielläkään usein käyneet, tuskin koskaan. Kuulema olemme olleet Porvoossa kerran leirialueella, mutta muistikuvani ovat siitä jokseenkin hatarat. CampaAdriamme ei ole se pienin ajoneuvo vanhan kaupungin kapeilla ja mäkisillä kaduilla, mutta saimme sen asiallisesti parkkiin melko lähelle kirkkoa. Tuo lauantai oli lämmin, melkein helteinen, eikä ilmassa ollut lainkaan loppukesän tuntua, vaan aivan oikean kesän. Ihmisiä oli ihan valtavasti, paljon ulkomaalaisia turisteja myös, vaikka kuvista Antti onkin saanut heidät rajattua pois. Tuntui suorastaan hassulta sujahtaa ihmisvilinään kaikkien hiljaisten paikkojen jälkeen. Kirkossa oli pian alkamassa vihkitilaisuus, joten kurkistimme sinne sisälle vain lyhyesti ja muuten hieman kävelimme katuja. 





Porvooseenkin pitää tulla hyvällä ajalla, näimme muutamia nimituttuja ravintoloita, kuten Salt ja SicaPelle (vieläkin vierastan tuota nimeä). Mutta mikähän se tämä oikein onkaan?




Sama rakennus, eri kamera.


Suuntanamme oli seuraavaksi Järvenpää, tämänkertaisen CampaReissumme viimeinen kohde. Siellä halusimme aasinsiltani päätepisteeseen. Vielä ennen Järvenpäätä poikkesimme katsomaan kahta kirkkoa, ne olivat niin sopivasti matkan varrella. Ensimmäinen niistä oli Sipoon vanha kirkko. Se on rakennettu 1500-luvun puolivälissä ja oli käytössä uudemman tiilikirkon valmistumiseen asti. Kirkossa oli opas paikalla, joka kertoi meille kiinnostavia detaljeja kirkosta, sen rakenteesta, maalauksista ja vaiheista. Se ei kuulema ole niin suosittu hääkirkkona, koska siinä ei ole koko kirkon halkaisevaa keskikäytävää ja lattiakin on epätasaista kiveystä, mutta kyllä siellä edelleenkin tapahtuu, on konfirmaatioita jne. 


Aivan lähellä, mäellä on Sipoon uusi kirkko, joka sekään ei tietenkään ihan tuliterä ole, vaan rakennettu 1800-luvun lopulla, kun vanha kirkko kävi liian pieneksi ja sen pelättiin luhistuvankin. Tämä tiilikirkko oli juuri tulossa vihkimisen näyttämöksi, hääväkeä kertyi pihaan eri suunnista ja hääauto oli jo peruutettuna kirkon ovelle, joten emme menneet sisälle, vaan katsoimme vain ulkoa.  


Tässä vaiheessa alkoi kirkkokiintiö olla täynnä, eikä se haitannut, sillä matkan viimeinen kohde oli jo lähellä. Löysimme tiemme Järvenpään taidemuseoon, joka sijaitsee kirjaston alakerrassa. Siellä oli nähtävillä Seija Paasosen kuratoima näyttely Sadejuovia ja pilvisäteitä - taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin. Sillä sipulit kävivät näyttelyssä jokunen aika sitten ja olin siitä muutenkin jo kuullut ja toivonut saavani luettavaksi Seija Paasosen kirjan Taiteilijoiden taivaat, mutta sitä ei ollut ostettavissa museossa. Näyttely oli todellakin näkemisen arvoinen ja intoni päästä lukemaan kirja on vieläkin suurempi. 

Lainasin tämän omin luvin, saanko anteeksi?

Viimeisen kulttuurikohteen jälkeen oli jäljellä enää yksi rasti, nimittäin Järvenpään Citymarketin sushin ostaminen ja syöminen mitä pikimmiten. Tilasimme talvella ennakkoon suuren sushiplatterin, mutta siinä oli meille kahdelle liikaa. Nyt valitsimme kumpikin omat pikkutarjottimemme mieluisia susheja. Minä sain omaani tungettua 10,50 euron verran syötävää, Antti omaansa eurolla vähemmän. Pysähdyimme ensimmäiselle mahdolliselle levähdyspaikalle syömään ja oli se sushi edelleen tosi hyvää! 


Sitten ajelimme kotiin, vuorokautta aikaisemmin kuin oli tarpeen, mutta saahan sitä kotiinsa mennä. Oli ollut mukavat neljä päivää, jonka aikana näimme laskujeni mukaan seitsemän kirkkoa, kävimme kahdessa taidenäyttelyssä ja kolmessa museossa, testasimme kolme leirialuetta ja näimme monen monta uutta paikkaa, vaikka kauimmillaankin olimme kotoa vain 260 km päässä. Tämä saattoi olla tämän vuoden viimeinen CampaAdria-reissu, mutta voihan olla, että ehdimme vielä jossain piipahtaa.