Passiossa ties monettako kertaa

Passio on muodostunut lempiravintolaksemme Helsingissä, olemme syöneet siellä useita kertoja ja aina olleet tyytyväisiä lähtiessämme (niistä voi halutessaan lukea CampaSimpukan ylälaidasta löytyvältä Valmiissa pöydissä-välilehdeltä). Elokuun lopun perjantaina aloitimme viiden ruokalajin menun kello kuudelta ja ravintola oli tuolloin yli puolitäysi. Pieneksi pettymykseksemme Jussi Hukkanen ei ollut paikalla, mutta meille sattui oikein miellyttävä tarjoilija, jonka hoivassa olimme koko illan.

Jossain vaiheessa on ihan odotettavaakin, että käy niin kuin nyt kävi. Aivan aina ei kokemus voi olla se paras, joka kerta parempi kuin edellinen. Passion tuon illan menu oli jollain tapaan hajanainen ja parissa kohtaa minun täytyi luovuttaa. Yhdessä kohdin kyse oli siitä, että vierastin tarjolla ollutta raaka-ainetta. Se ei ole millään muotoa ravintolan eikä keittiön vika, kateenkorva oli varmasti oikein hyvin valmistettu. Minä en vain saata sitä maistipalaa enempää syödä, suutuntuma on sellainen, etten vain kykyne.

Toinen kohta, jossa minun naamani saattoi hieman valahtaa oli jälkiruokaa edeltävä annos, joka esiteltiin ainakin naapuripöytään (ei pitäisi höristellä korvia väärässä kohtaa), ellen aivan väärin ymmärtänyt/kuullut, ensimmäisenä jälkiruokana. Passiossa on muistaakseni aina ollut pitemmässä menussa kaksi jälkiruokaa. Kyse oli kuitenkin enemmän suolaisesta annoksesta, jossa oli homejuustoa. Olisin juustofobioissani suhtautunut siihen aivan toisin, jos olisin heti ymmärtänyt kyseessä olevan juustoannos. Olen pahoillani, mutta minun suuhuni se maistui melkeinpä pahalta. Onneksi illan päättänyt varsinainen jälkiruoka oli kaunis ja hyvä. Ilahduin siitä, että erittäin pätevää kohokasta ei tällä kertaa ollut lautasillamme, vaan jotain muuta. Kohokasta kyllä näytettiin vievän pöytiin muissa menuissa. Illan kalapääruoka oli todella hyvin paistettu pala siikaa, mutta päällismuruihin oli ripsahtanut suolaa hieman liikaa, lihapääruoasta minulla ei ole valittamista. Päivällinen kahdelta viinipaketin ja alkujuomien kanssa maksoi 270 euroa.

Passion astiastot olivat vaihtuneet ainakin osittain, mikä ilahdutti minua. Eteeni ei tuotu kuin yksi annos rypyliäisellä lasilautasella. Passion pöydät on päällystetty tummanruskealla nahkaa muistuttavalla pinnalla ja lasilautanen sillä ei tee aina annokselle palvelusta. Tarjoilu Passiossa on edelleen meitä miellyttävää, ystävällistä, mielistelyvapaata ja tarkkaa. Viinejä ei tarvinnut odotella, eikä laseja kinostunut pöytään tai aterimia puuttunut. Leipää tarjottiin useaan otteeseen ja muutenkin ateria sujui jälleen kerran todella miellyttävissä merkeissä.

Näistä lautasista pidin erityisen paljon!

Tämä postaus tulee ajastettuna meidän ollessamme minilomasella Virossa ja liitän sen myöhemmin CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.