Tolkuttoman hyvät pastisravut Epernayssa

Yhäkin olemme Epernayssä ja autossa alkoi epäilyttävästi näyttää siltä, että reissumoodi on hukassa, ohjaamon lattia oli päivällä täynnä kenkiä. Kun ne eivät mene kiltisti omille paikoilleen pari kerrallaan, olemme jumitusvaiheessa. 

Korjasimme asian tänään, auto on siivottu, pyykit on pesty ja huomenna matka jatkuu. Eilinen ajatus siitä, että kävelisimme tänäänkin keskustaan lasillisille muuttui aamulla säätiedotusta katsoessa. Lupasi melkein 30 astetta lämmintä ja niin lämpimästä minä en tykkää. Ja kyllä me rehellisyyden nimissä eilen maistoimme jo samppanjaa aika tarpeeksi. 

Kävimme pyöräilemässä kanavan vartta kymmenisen kilometriä, suurimman osan pyöräteitä, mutta myös muutaman samppanjakylän läpi. Kaikkialla oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla, ei näkynyt auki olevia viinikellareita eikä oikein ihmisiäkään, paitsi meitä turisteja vähän. Ja joutsenperhe.

Palasimme kaupan kautta leirille, siinä varmistui jo päivällissuunnitelmakin. Olin jo kotona ottanut kopioita kahdesta ranskalaiseen ruokaan keskittyvästä kirjasta, edellisvuosilta tutusta Rachel Khoon kirjasta The Little Paris Kitchen ja Teresa Välimäen Le Keittiökirjasta. CampaAdriassa ei ole liiaksi kiloja tavaran kuljettamiseen, joten nippu A4:sia on parempi kuin kaksi kirjaa. 

Tänään kokkasin meille Teresan ohjeella pastisrapuja. Olemme tässä syöneet katkarapuja muutenkin, mutta Carrefourissa oli tarjouksessa hienoja isoja katkarapuja ja jääkaapissa oli suuri purkki ranskankermaa (tosin se on Alankomaista ostettua Fransk Kwarkia enkä oikein tiedä mikä tuote se on, mutta hyvin sopi dippikastikkeeksi tänään). Teresa teki 400 grammasta rapuja 4-6 hengen naposteluannoksen, minä tein 512 grammasta kahden hengen pääruoka-annoksen. Eihän siinä varsinaisesti syötävää ollut varmaan kuin 150-200 g max.

Teresa Välimäen liekitetyt pastisravut

• 512 g pakkaus suuria kypsiä katkarapuja kuorineen päivineen, silmineenkin ja mahanalus täynnä jalkoja
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• 3 valkosipulin kynttä viipaleina
• chilihiutaleita
• 4 cl Pastista
• suolaa ja pippuria

Viipaloin valkosipulinkynnet ja mittasin Pastiksen lasiin. Otin esille ja ulos suolan, chilihiutaleet ja pippurin. Laitoin pannulle nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä. Avasin rapupakkauksen. Kuumensin pannua Campingazin liekillä ja kun pannu oli kuuma, lisäsin sille valkosipuliviipaleet ja chilihiutaleita. Hetkisen kuluttua, kun valkosipuli oli otttanut hieman väriä ja arvelin sen olevan pehementynyt ainakin vähän, kumosin ravut pannulle. Sekoittelin ja ripautin päälle suolaa ja pippuria. Koska ravut olivat jo kypsiä, ei tarvinut huolehtia siitä, että ne jäisivät raaoiksi. Kaadoin pannulle Pastiksen ja heiluttelin pannua hieman. Antti tuli sytyttimen kanssa ja sytytti Pastiksen palamaan ja heiluttelin pannua sen aikaa, kun alkoholi paloi. Kumosin ravut pahviselle lautaselle, sillä kauniimpaa tarjoiluastiaa ei nyt tähän hätään ollut. 

Mahdollisesti ranskankermakastike

• 2 dl jotain alankomaalaista maitotuotetta (8% rasvaa), muistutti eniten meidän kermaviiliä
• 1 valkosipulinkynsi raastettuna
• 1 uudensadon sipulin vihreä varsi silppuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl limetinmehua

Sekoitin ainekset tasaiseksi kastikkeeksi ja maistelin, valkosipulia oli ainakin tarpeeksi! Meillä oli oikein hyvää hieman karkeampitekoista patonkia lisänä ja lusikoimme sille kastiketta, päälle rapuja ja limetin mehua ja jopa oli hyvää! Vähän roiskui pöytäliinalle, joten saimme uuden pyykinsiemenen pyykkipussiin. 

Tour de Francessa käytiin tänään Sveitsissä, tv oli päivällä auki kisan edetessä, mutta pyykkäykset ja siivoukset veivät huomiotamme ja katsoimme vain ihan lopun aktiivisesti. Wout van Aert oli taas nopein ja Tadej Pogacar tuli kolmanneksi. Hän pitää keltapaidan huomennakin, nyt etumatkaa toisena olevaan on 39 sekuntia. 

Kalavartaat hienon Matisse-museon ja kuudennen etapin päivänä

Tänään emme enää olleet etapin varrella, vaan jatkoimme matkaa syvemmälle sisämaahan. Poikkesimme katsomaan Cambrain kaupungin laitaman sotilashautausmaata. Siellä oli samalla hautausmaalla vierekkäin ainakin ranskalaisia, brittejä, venäläisiä ja saksalaisia sotilaita ensimmäisen maailmansodan ajalta. Tuli mieleen, kuten aina, kun tuollaisissa paikoissa käy, että miten monta ihmiselämää sota on katkaissut ja tekee yhä. Tuollaisessa paikassako sitä pitäisi tiettyä presidenttiä käyttää muistuttamassa mieleen, että tätäkö maailma tosiaan tarvitsee lisää? 

Vesitorneja on ihan valtavasti, näimme tänään varmaan 50 vesitornia, mutta emme varsinaisesti menneet niitä katsomaan. Otin kuvia ohiajaessa vaihtelevalla menestyksellä. Tässä pari torneista. 

Päivän museo oli Matisse-museo Le Cateau-Cambresissa. Näin eilen sinne tienviitan ja iltasella katsoimme, että sehän olisi mukavasti matkan varrella kohti Epernayta. Matisse syntyi tuossa kaupungissa vuoden 1869 viimeisenä päivänä. Museo oli kertakaikkiaan hieno paikka ja ilahduimme lipunhinnoistakin, vain 6 €. Matissen töitä oli tietysti laajalti esillä, mutta myös esimerkiksi Chagalia. 

Museon jälkeen lähdimme suunnistelemaan kohti samppanja-aluetta. GPS tykkäsi vähän liian pienistä teistä, joten meidän oli oltava hieman tottelemattomia ja suunnistimme itse isommille teille. Nyt jopa maksulliselle moottoritielle kohti Reimsiä. Saavuimme iltapäivän ruuhka-aikaan Epernayn kunnalliselle leirialueelle ja nyt olemme mukavasti asettuneet suurten puiden varjoon, jos sattuisi tulevina päivinä aurinko paistamaan enemmän kuin nyt.

Päivällisenä meillä oli Antin kalareissun saalis, hän kävi aika lähellä olevassa jättimäisessä Carrefourissa ja toi kalavartaita ja katkarapuja grillattavaksi ja söimme ne oikein hyvällä ruokahalulla tuoreen patongin ja salaatin kanssa. Sen kummempaa ruokaohjetta tässä ei tarvita, kunhan grillasimme merenelävät Campingazin grillin tasaisella levyllä ja sommittelimme muut ainekset lautasille. 

Tour de Francessa oli suurten muutosten päivä. Wout van Aertille sattui ilmeisesti jonkunlainen väsähdys, sillä 20 km ennen maalia hän oli vielä yksin kärjessä, mutta lopussa hän tuli maaliin minuutti kaupalla voittajan jälkeen kaukana pääjoukon takana. Voittajaksi ajoi Tadej Pogacar ja olipa hän iloisen näköinen maaliviivalla. Hän johtaa nyt kokonaiskilpailua ja nuorten kilpailua. 

Pippuripihvi konjakkikastikkeella taas kerran

Tänään meni ruoanlaittoon puoli pulloa konjakkia. Pullon koko oli tosin 5 cl. Pippuripihvi konjakkikastikkeella on ollut Ranska-haasteessamme pari kertaa aiemminkin, mutta nyt en keksinyt mitään muuta tälle päivälle. Antti toi kauppareissulta laastereitten lisäksi pihvit ja arveli, että jotain niistä varmaan voi tehdä. Laastereista lisää myöhemmin. Oli tarkoitus paistaa pihvit ulkona, mutta täällä tulee välillä niin, ettei olisi konjakit pysyneet pannulla, joten tein koko ruoan CampaAdrian keittiössä. 

Mobilepihvit konjamiinikastikkeella

• 2 pientä naudanpihviä, jotkut peräpään palat, ei filettä
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• paljon mustapippuria karkeana rouheena
• suolaa
• 2 valkosipulinkynttä viipaleina
• 2 oksaa mobileyrtistön rosmariinia 
• loraus konjakkia 
• 1 dl kermaa (viimeisiä Valion-kermapurkista kotoa asti)
• 1 rkl sileää Dijon-sinappia 

Pihvipalat (tai mitä ne nyt olikaan) olivat Adrian lämmössä noin tunnin, nostin ne lautaselle paperin päälle ja ripottelin päälle suolaa ja paljon pippuria. Kun oli aika paistaa pihvit, kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä. Laitoin ensin valkosipuliviipaleet ja rosmariinioksat pannulle ja kohta pihvit perään. Paistoin pihvejä ensin noin kaksi minuuttia puoleltaan ja nostin ne lautaselle odottamaan. Kaadoin konjakin pannulle,  mutta varoin nyt päästämästä sitä palamaan, sillä en aikonut liekittää CampaAdrian keittiössä. Kun konjakki oli kiehunut melkein kokoon, lisäsin pannulle sinapin ja kerman ja sekoittelin. Nostin pihvit takaisin pannulle ja ne saivat kypsyä kastikkeessa loppuun, noin 5-6 minuuttia kaikkiaan, käänsin kylkeä pari kertaa. 

Tarjolla oli myös hauskoja hollantilaisia perunanoppia, puolivalmisteita. Olemme ostaneet niitä jo aiemminkin tällä retkellä, pienin mahdollinen pussi riittää meille kahteen ateriaan. Paistan ne foliovuokassa airfryerissä. Herneitäkin oli pieni pussinjämä, nekin kiehautin aterialle. 

Tour de Francen kolmas ja samalla viimeinen Tanskan etappi, sekin oli tasamaan etappi, ymmärrettävistä syistä. Dylan Groenewegen ajoi ykkösenä maaliin, lunttasin sovelluksesta, Wout Van Aert jatkaa kelpapaidassa. Huomenna tour-revohka siirtyy Ranskaan ja meillä syödään jotain ihan tuntematonta juttua, ei osaa edes arvata. Mutta ei etanoita, siitä olen varma. Eikä mustaa makkaraa. 

Niin, ne laastarit. Minä en mennyt tänään Rotterdamin keskustaan pyörällä, sillä kaatua kupsahdin pyörällä ihan suoralla tiellä aivan omia aikojani alle kilometrin päässä leiriltä, ajoin melko korkean asvalttipäällysteen yli pehmeälle nurmelle ja yritin korjata virhettä väärään suuntaan. Onneksi en rikkonut pyörääni ja henkisten hiertymien lisäksi kyynärpää ja polvi ottivat osumaa. Piti taluttaa lyhyt matka takaisin leirille, niin Antti sai oikaistua ohjaustangon ja laitettua ketjun takaisin paikalleen. On se hullua, kun ekana tulee mieleen, että eihän kukaan nähnyt. Antti kävi sitten yllytettynä yksin Rotterdamin keskustassa ja toi mukanaan pihvit ja isoja laastareita, minä kuuntelin sillä välin Austenin Emmaa ja nuolin henkisiä haavojani. Huomenna matka jatkuu, ei vielä tiedä minne. 

Kanaa valkoviini-dijonkastikkeessa ja pyöräilyä

Tänään olimme kivalla pyöräretkellä Dordrechtissä, jonne oli leirialueeltamme reipas 10 km matkaa. Ajelimme hienoja ulkoilureittejä ja katselimme maisemia. Paluumatkalla poikkesimme tekemään ruokaostokset. Antti valitsi meille päivälliseksi kanaa ja minä valitsin miten se tehdään. 

Kanaa valkoviini-dijonkastikkeessa

• 2 isoa kanan rintafilettä
• 2 rkl voita 
• 2 rkl oliiviöljyä
• 3 kevätsipulia varsineen silputtuna
• 3 suurta valkosipulinkynttä viipaloituna
• suolaa ja pippuria
• Provencen yrttiseosta kuivattuna
• 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
• 1 dl kermaa
• 2 rkl sileää dijon-sinappia 

Maustoin rintafileet suolalla ja pippurilla ja paistoin niiden pinnat voin ja oliiviöljyn seoksessa korkeareunaisessa paksupohjaisessa retkikattilassa (tiskin minimoimissyistä). Nostin fileet lautaselle odottamaan ja paistoin samassa kattilassa lopussa voin ja öljyn seoksessa kevätsipulisilppua ja valkosipuliviipaleita hetkisen. Lisäsin kattilaan viinin ja annoin sen kiehua noin puoleen ja lisäsin mukaan sinapin ja kerman. Nostin fileet kattilaan ja jätin ne kypsymään noin vartiksi kannen alle, välillä niiden kylkeä käännellen. Lopussa otin kannen pois, että kastike sakenisi ja senhän se tekikin. Lisänä meillä oli airfryerissä paistamamme perunapaistokset ja herneitä. Oli niin ranskalaista niin ranskalaista. 

Tour de Francen toinen etappi ei meillä näkynyt, mutta Tourin verkkosivuilta vakoilin, että tasamaan 202 km etapin voittoon ylsi Wout Van Aert ja hän sai voitollaan myös kokonaiskilpailun johtajan keltaisen paidan. Lopputuloksista näin, että Peter Sagan oli kuudes, josta päättelen lopun olleen massakirityyppinen. Tadej Pogacar on kokonaiskilpailussa kolmantena ja eilinen aika-ajon voittaja on toisena. Huomenna vielä ajetaan Tanskassa, maanantai on siirtymäpäivä Ranskaan. 

Me pysymme samassa leiripaikassa ennätykselliset kolme yötä, huomenna teemme pyöräretken Rotterdamin keskustaan, sinne on noin 15 km matkaa. Maanantaina mekin teemme siirtymän, mutta emme vielä tiedä minne. 

Heinäkuu ja Tour de France alkoivat!

Meillä on CampaReissu22:n neljästoista päivä menossa, minun B:n matikallani olemme olleet kaksi viikkoa reissussa. Olemme onnistuneet siinä uutuustavassa, ettemme joka päivä vaihda leiripaikkaa, vaan olemme olleet enimmäkseen kahta yötä samassa paikassa. Olemme myös tehneet etukäteisvarauksia netin kautta, eikä sekään ole liiaksi kirvellyt, kun päivää tai kahta aikaisemmin olemme päättäneet seuraavan pysäkin paikan. Rannikoilla on ollut täydempää, se on aivan ymmärrettävää, mutta mitään vaikeuksia löytää majapaikkaa emme ole kohdanneet ainakaan vielä. 

Tänään ja huomenna CampaAdria on parkissa Rotterdamin eteläpuolella kivalla leirialueella, joka on Maas-joen rannalla, näemme koko ajan ohitse meneviä kontteja kuljettavia rahtialuksia, mahtaako nuo olla proomuja? 

Instan puolella olen maininnut, miten minun pyöräilyni tällä reissulla meinasi kuivua kokoon sähköavusteisen pyöräni akun kohdattua tiensä pään ja maailmantilanteen moninaiset kummallisuudet ovat tehneet uusista akuista sekä hankalia saada, että kalliita. Kyllähän pyörälläni voi ajaa ilman avustustakin, mutta se on hirveän raskas ajettava ilman. Onneksi eilen saimme uuden akun ostettua akkuihin erikoistuneesta liikkeestä Amsterdamin liepeiltä, heillä niitä oli hyllyssä, vaikka pyöräliikkeet myivät ei oota ja ei tiietä koska tuleekaata. Hinta oli suolainen, mutta olen päättänyt olla ajattelematta asiaa enempää, pakkohan se akku olisi ollut ostaa kotonakin. 

Siksipä itse tehdyt ruoat ovat nyt valttia ravintoloissa syömisen sijaan tasapainottamaan budjettia. Omassa keittiössä valmistui päivällinen tänäänkin ja koska Tour de France alkoi tänään, oli meillä lautasilla lämpimät leivät, jossa on ihan hirvittävästi ranskalaisuutta – koska sanon niin. Käytin leipiin sitä mitä meillä varastoissamme oli, siksi tässä autenttisuus on melkoisen hataraa. 

Jonkunlainen nizzansalaattileipä kahdelle

• 2 viipaletta maalaisleipää 
• 2 rkl voita 
• 1 kananmuna
• 4 retiisiä
• 2 minikurkkua 
• 4 kirsikkatomaattia
• kourallinen salaatinlehtiä
• 1 kevätsipuli varsineen
• 1 nektariini
• 130 g savustettua, nahatonta ja ruodotonta makrillia (sitä oli sopivasti Albert Hejn-kaupassa)

Vinaigrette

• 3 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl sitruunamehua
• 1 rkl sileää Dijon-sinappia
• 2 tl pieniä kapriksia
• 1 tl samppanjaviinietikkaa (mikä hyvänsä etikka käy, minulla oli nyt tuota pullo CampaAdriassa)
• pippuria

Leikkasin ensin retiisit ja kurkut matkamandoliinilla ohuiksi viipaleiksi, viipaloin kananmunan ja nektariinin ja hain ulkoa matkayrttilaatikosta muutaman salaatinlehden. Tomaatit leikkasin neljään osaan. Kevätsipulin leikkasin ohuiksi viipaleiksi. Sekoitin vinaigretten ainekset keskenään. 

Laitoin kahdelle pannulle (meillä on uusi paistinpannu eikä vanhaa ole vielä kierrätetty, joten käytin kumpaakin) voita sulamaan liedellä ja kun voi hieman alkoi kuplia, nostin leipäviipaleet pannuille, näin sain kummankin annoksen tekeille samaan aikaan. Paistoin leipiä molemmin puolin minuutin verran. 

Nostin leipäviipaleet lautasille ja ladoin päälle ensin salaatinlehdet, sitten hieman sektoreittain retisiiä, kurkkua, nektariinia, tomaattia ja kananmunaviipaleita. Sitten nostin leiville savustetun makrillin palat ja ripottelin kevätsipulisilpun. Jaoin vinaigretten leiville ja sitten me söimme. Juomana oli Alsacen Rieslingiä, Albert Hejn-kaupan tarjouksesta sekin. Voi että vinaigrette kruunasi muutenkin toisiinsa sopivat maut ja yksi runsaasti ladattu leipä riitti oikein mainiosti. 

Tour de France alkoi tänä vuonna Tanskasta, aivan kuin Giro d'Italia alkoi vuonna 2012. Silloin olimme paikanpäällä palelemassa ja katsomassa paria etappia. Tänä vuonnakin ajattelimme ensin mennä Tanskaan katsomaan etappeja, mutta muutimme mieltämme, koska voimme. Tänään kisa alkoi henkilökohtaisella aika-ajolla Kööpenhaminassa. En ole ehtinyt katsoa juurikaan keitä on mukana, muta Tadej Pogacar nyt ainakin! Emme näe nyt kisoja Eurosportilta, koska emme ole ehtineet selvittää mahtavilla ATK-taidoillamme, että kuinka paljon voisimme katsoa netin kautta puhelinliittymillämme. Saimme selville, että  Yves Lampaert voitti aika-ajon, toiseksi tuli Wout Van Aert  ja kolmantena oli Tadej Pogacar. Näillä kisa saadaan käytiin. 

CampaReissu22 – ensimmäinen viikko

Emme ole koskaan ennen tätä kertaa olleet matkalla, jonka päättymispäivä ei olisi ollut tiedossa. Aina on ollut lentolippu, laivalippu tai ainakin viimeinen lomapäivä tiedossa. Matkoilla on ollut alku, taitekohta ja paluumatka. Nyt meillä oli vain alku, sekin kahteen kertaan aikaistettuna ja suuntakin muutettuna. Sen jälkeen kaikki on ollut enemmän tai vähemmän sattuman kauppaa. 

Tulimme suoraan Saksaan Helsingistä Finnlinesin laivalla ja teimme samalla ihmiskokeen olla ilman internettiä 30 tuntia. Uusi pihi minä ei halunnut maksaa 29 euroa nettiyhteydestä etukäteen enkä sitten edes sortunut ostamaan sitä tärisevin käsin ja pulssi korkealla vielä kalliimmalla laivan vastaanotosta. Jonkun Ruotsin saaren kohdalla pääsimme hetkeksi Ruotsin verkkoon ja sain vilkaistua instaa ja Facebookia ja niillä pärjäsin sitten Saksaan asti. Onnistunut ihmiskoe siis.

Olimme ottaneet mahdollisimman vaatimattoman hytinkin, koska voimme. Ei siis ikkunaa ulos, mikä helpotti uneen vaipumista ja siinä pysymistä, nukuimme 12 tunnin yöunet ja parin kolmen tunnin päikkärit, minkä nyt syömiseltä ehdimme. Ateriapaketin sentään olimme ostaneet ihan kummallekin. Ruoka ei ollut enää ihan niin hyvää kuin edellisellä kerralla vuonna 2015 ja sitä ennen, tai sitten aika on vain kullannut muistot. Mutta kyllä vatsat tulivat täyteen monta kertaa ja oli taas helppo vaipua uneen. 

Laiva tuli Travemünden satamaan jonkun verran myöhässä ja ulosajo laivasta kesti todella kauan, onneksi se peruutusnäytös seitsemännen kannen ahtaaseen tilaan tapahtui laivaan tullessa, ulospäin pääsi suoraan eteenpäin. Olimme ajatelleet päättää yöpaikan vasta maihin päästyämme riippuen kellonajasta ja kellohan oli jo paljon, melkein puoli yö, kun olimme ulkona satamasta. Ei muuten ollut mitään muodollisuuksia, ei tullin, terveysviranomaisten tai poliisin puolelta. Sen kun vain ajoimme maahan. 

Antti oli katsonut jostain lukuisista appeista meille mahdollisen matkaparkin, eikä sinne ollutkaan kuin muutama kilometri satamasta. Olipahan hieman jännä ajomatka aivan pimeässä, emme yleensä ikinä aja matkoilla pimeän aikaan, jollei ole aivan pakko. Löysimme matkaparkin hyvin ja vartissa olimme nukkuvalmiita. Sisäänajoväylän vieressä oli automaatti, josta ostettiin parkkilippu ikkunalle, paikassa oli myös vessat (erittäin siistit) ja sähköä sai ostaa kilowattitunneittain automaatista. Emme kuitenkaan yöllä nukkumisen ajaksi tarvinneet sähköä, jääkaappi pysyi kylmänä kaasulla. Yöpaikka maksoi näin kesäaikaan 20€/24h, voi siis saapua mihin aikaan vain ja paikka on käytettävissä vuorokauden. Talvella paikka maksaa 15€. Vähän kallis matkaparkiksi, mutta oikein hyvä paikka yöpyä, siellä oli noin 30 paikkaa, .Aamulla olimme kärppinä hereillä jo varhain, aivan ilmiselvää matkajännitystä. Siinä 6-7 tunnin aikana oli muuten käyty siivoamassa ne jo valmiiksi siistit vessat. Meidän ei tarvinnut ostaa vettä, eikä jättää harmaata vettä, mutta nekin asiat olisi voinut toimittaa paikalla. Aamiaisen jälkeen jätimme hyvän matkaparkin taaksemme ja ajoimme Lyypekin Cittiin. Se on valtava kauppa, jossa olemme yleensä käyneet reissujen paluumatkalla. Emme mitenkään tulleet hulluiksi kaupassa, ostimme vain vähän ruokatarvikkeita ja juomia odotellessamme, että läheinen katsastuskonttori Dekra aukeaa. Sieltä haimme CampaAdrian ikkunaan vihreän ympäristötarran. Sieltä saa sen maksutta, kunhan on auton rekisteriote mukana. Ei siis ole mitään järkeä tilata sitä Autoliiton tai minkään muunkaan välittäjän kautta. Autoliitto ottaa välitystyöstään jäseniltä muistaakseni 17€ ja ei-jäseniltä vielä enemmän, 23€ ja vähän päälle. Kauppa se on mikä kannattaa. Dekran toimistoja on hyvin tiheästi ja niillä on aivan hyvät aukioloajat, joten piipahtaminen ei ole hankalaa.

Meillä oli jonkunlainen ajatuksenpoikanen, että menisimme ensin Cuxhavenin tienoille toiseksi reissuyöksi, Hampurin ohitus moottoritietä sujui mallikkaasti. Aina se ihmetyttää, mistä niin autoja oikein riittää kaikille Saksan moottoriteille. Olimme katsoneet Cuxhavenista muutamia mahdollisia yöpaikkoja, mutta ne eivät olleet ollenkaan sellaisia, joista olisimme tykänneet. Yksi oli valtava hiekka-aukio, jossa ei ollut varjon häivää ja toinen oli leirintähelvetiksi kutsumamme leirialue, joilla on enemmän vakioasukkaita kuin kulkijoita ja kulkijoille annetaan aina ne huonoimmat paikat kalleimmilla hinnoilla. Vesitorni osui kuitenkin reitille sopivasti Cuxhavenista. 

Jatkoimme hieman etelään päin ja osuimme erittäin kivalle pienelle yksityiselle leirialueelle, josta kyllä sieltäkin saimme kulkuripaikan, joka oli kuitenkin ihan kohtuullinen. Alueelta löytyi uima-allas aikuisille ja lapsille, oli baari ja oikein siistit saniteettitilat ja tiskipaikka. Ja puhelikoppikirjasto! Grillasimme ostamiamme kanavartaita päivälliseksi ja vietimme kivan illan rauhallisella alueella. 

Aamuksi saattoi tilata sämpylöitä ja muita leipätuotteita baarista noudettavaksi. Tämä alue maksoi sähkön kanssa 29€. Suihkujen lämmin vesi kuului paikkamaksuun. Ja olikin oikein siistit suihkut, vedenpaine vain tosi alhainen, mutta kuluipa vettä sitten vähemmän. Tämän paikan nettisivu on tämä. (en tiedä, miksi tämä kappele tuli toisenlaisella fontilla, enkä osaa korjata asiaa)

Olimme noin tunnin ajomatkan päässä Bremenistä ja sinne suuntasimme seuraavana päivänä. Tämä onkin ihan uusi tapa meille, siirtyä vain lyhyt matka päivän aikana ja majoittua aikaisin. Matkaparkeissa on erilaisia käytäntöjä, mutta tässä jonne nyt menimme, oli erityisen hyvät käytännöt. Sinne voi saapua mihin aikaan vain ja 17€ vuorokausimaksulla saa olla seuraavaan päivään kello 14 asti. Ja tietysti sitten voi viipyä pitempäänkin, hintaan tulee aina uusi 17€/vrk. Sähkö maksoi 60 senttiä/kWh ja sitä ostettiin kolikoilla automaatista. Hyvin helppoa ja järkevää. Me saavuimme paikkaan aamupäivällä jo kymmenen maissa ja silloin oli juuri paljon autokuntia lähdössä pois. Tämä paikka on vain matkailu-, retkeily- ja henkilöautoille. Matkailuvaunujen kanssa sinne ei voi tulla. Paikan nettisivu on tämä.

Paikkoja on noin 90-100 kpl, vähän eri mittaisille autoille eri puolilla puistomaista aluetta. Sisään ajettaessa otetaan automaatista porttikortti ja sen jälkeen on vartti aikaa etsiä mieluisa paikka. Jollei sellaista löydy, voi ajaa maksutta ulos. Mehän löysimme hyvän paikan ja asetuimme siihen. Mistään neljän metrin turvaväleistä ei nyt sitten enää puhuta yhtään mitään, autot ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta päätimme olla ajattelematta asiaa enempää. Jos tulee henkilöautolla, voi autopaikkojen väliselle ruohokaistaleelle pystyttää pienen teltan tai voi nukkua siellä autossaan. Matkailu- ja retkeilyautoväki voi ottaa esille ulos pöydät ja tuolit, markiisejakin näki, mutta meille se ei ollut tarpeen, sillä auto oli ihanasti suurten tammien varjossa. WC- ja suihkutiloihin tuli ostaa automaatista 2€:n ovikortti, mikäli niitä halusi käyttää ja suihku maksoi lisäksi vielä euron viideltä minuutilta lämmintä vettä. En ole koskaan mussuttanut tätä saksalaista tapaa vastaan, kukin maksaa siitä, mitä käyttää. Tuo vessakortti oli myös voimassa ostohetkestä seuraavan päivän klo 14 asti. Ja saatoimme siis käyttää kumpikin samaa korttia. Vessoja ja suihkuja oli vähän, mutta ruuhkaa niihin ei silti ollut ja tilat olivat oikein siistit. 

Heti paikan valittuamme otimme sähköt autoon ja huomasimme, että jokaiselle paikalle oli piuhalla saatavissa myös satelliittikanavat telkkariin, mikäli tv autossa on sellainen, että se ottaa vastaan kyseistä lähetystä. Nykyään ei ilmeisesti tavanomaisella tv-antennilla näe enää Saksassa mitään kanavia, ääni kyllä kuuluu. Meillä ei ole omaa satelliittiantennia, emmekä ole ajatelleet sellaista hommatakaan. 

Matkaparkista oli matkaa keskustaan noin 1,5 km ja kävelimme sinne heti majoittumisen jälkeen. Oli ihana aurinkoinen sää, ei vielä liian kuumaakaan. Kävelimme keskustassa katuja, katsoimme yhden kirkon ulkoa ja sisältä, näimme vesitorninkin ja söimme lounaan Nordseessä. Jotenkin oli sellainen ylitsevuotavaisen iloinen mieli, kun kaikki oli niin hyvin ja mukavaa ja Saksa ihana. Minä olin ollut edellisen kerran Saksassa vuonna 2016 ja Antti vuonna 2019. 

Eivät siirtyneet millään syrjään, odotin vaikka kuinka kauan,
että olisivat vuorollaan kaikki poseeranneet. 

Olimme Bremenissa kaksi yötä ja toisena päivänä ohjelmassa oli taiteen katsomista Kunsthalle Bremenissä. Sinne menimme joen ylitse pienellä lautalla ja kävelimme kauniin puiston halki juuri sopivasti museon aukeamista ajatellen. Tuo torstai oli sitten jo todella helteinen päivä ja lounastettuamme hieman käänteiskevyesti keskustassa taapersimme takaisin leirille varjoon. Antti kävi vielä hieman lämmittelemässä lähiseuduilla, matkaparkin molemmin puolin on valtavat siirtolapuutarha-alueet ja virkistusalueet. 

Eilen aamulla sää oli hieman viilennyt ja tiedossa oli ukkoskuuroja ja rankkasateita iltapäivän puolella. Me ajoimme ulos matkaparkista siinä puoli yhdeksän aikaan aamulla, kaksi yötä maksoi 34€, sähköä ostimme noin kuudella eurolla (käytimme ilmastointiakin toisena yönä, kun oli niin kuumaa) ja wc-kortteihin meni 4€ ja suihkuihin euro käynniltä. Sähköä jäi käyttämättä noin yhden kilowattitunnin verran, joku seuraava sai siitä sitten aluksi sähköä meidän piikkiimme, ihan kuin mekin saimme tullessamme vähän edellisen käyttäjän maksamaa. Tällekin paikalle saattoi tilata aamuksi sämpylöitä tai croissanteja, illalla laitettiin tilaus postilaatikkoon, kuoren päälle auton rekkari, mitä haluaa tilata ja raha kuoreen. Aamulla sitten tilauksen saattoi hakea pienestä Brötchen-tuvasta, pusseihin oli kirjoitettu tilaajan auton rekkari. Olisi varmaan ollut hirveä etikettimoka ja rikos ottaa jonkun toisen tilaus. 

Olimme varanneet seuraavat kaksi yötä Zwollen läheltä leiripaikan, sillä jotenkin alkoi tuntua, että onkohan paikat umpitäysiä, kun Pohjois-Saksassa alkoi juuri koululaisten lomat ja muutenkin väkeä tuntuu olevan liikkeellä. Zwolle näytti oikein kiinnostavalta kaupungilta, emmekä olleet siellä koskaan aikaisemmin olleet. Ajoimme siis kohti Alankomaita ja tulihan se matalapaine sieltä vastaan, kuten ennusteissa olikin. Bremenistä oli noin 250 km matka Zwolleen ja ajoimme osan moottoritietä, osan pienempiä teitä. Kävimme matkalla ruokakaupassa ja saavuimme Zwolleen kolmen pintaan. Yhden liikenneruuhkan väistimme täpärästi siirtymällä pois moottoritieltä juuri ennen jonon päätä, en siis tiedä kuinka pitkästä stausta oli kyse. Allaolevassa kuvassa stau oli vielä edessä päin, ehdimme juuri jutella, että onpa hiljaista ja sitten kohta olikin jo ruuhkaa. 

Tämä leirialue on enimmäkseen vakioasukkaiden paikka ja lyhytaikaisempaan majoittumiseen on eritasoisia paikkoja. Meillä on comfort pitch, mitä se sitten meinaakaan. Ainakin jokaiselle paikalle on oma vesipiste ja sähköpistoke, suoraan edessä on valtava puistoalue ja järvi tai lampi uimarantoineen. Täältä on matkaa saniteettitiloihin aika paljon, se käy liikunnasta, kun piipahtaa vessassa, jonne on matkaa noin 300 metriä. Hyvä tiskauspaikka ja pesukoneet löytyvät myös. Täällä sähkö kuuluu hintaan ja lämmin vesi suihkuissa, joita on vähän, samoin vessoja, mutta suurin osa näyttää käyttävän omia autojensa vessoja ja suihkuja, ei ole ollut ruuhkaa. 

Antti meni nyt hieman ajelemaan pyörällä, sillä eihän muuta voi Alankomaissa tietty tehdäkään. Saatamme mennä illempana keskustaan, tai sitten käymme siellä huomenna lähtiessä. Täällä on ollut mukava viettää juhannusta, ei melua, ei paljon väkeä.  

Ranskan ympäriajo alkaa ensi perjantaina Tanskasta, siihen asti meillä on vielä "ruokavapaata", emme ole joka päivä tehneet ruokaa itse, olemme syöneet ulkona tai olleet syömättä, kun ei ole ollut nälkä. Aamupalaa olemme sentään joka päivä syöneet ja parina aamuna myös ulkona auton vieressä. Koitamme tehdä jatkossa näin joka aamu, jos sää sallii. 

Polttoaine on tähän mennessä ollut jonkun verran edullisempaa kuin Suomessa, tankkasimme kaksi kertaa Saksassa ja toisella kertaa jopa alle kahden euron dieseliä. Huomenna pitänee tankata Alankomaissa ensimmäisen kerran, moottoriteiden jakeluasemilla hinnat ovat noin 30-50 senttiä litralta enemmän kuin kylissä ja kaupunkien laitamilla, joten motarin paikoista emme tankkaa kuin pakon edessä ja toivon, ettei sellaista pakko tulekaan. Pyrimme pitämään aina tankin vähintään puolitäytenä, ettei mahdollisiin ruuhkiin joutuessamme loppuisi polttoaine. 

Jatkosta emme vielä tiedä, tänään pitänee ainakin ilmansuunta päättää. Koitamme pitää mielessä sen, ettei meillä ole kiire, että kivassa paikassa voi viipyä, mutta myöskään keljussa paikassa ei tarvitse olla.