Nigella neuvoo – roosa pasta

Matkamuisteloiden väliin mahtunee yksi ruokaohje, samalla edistän viime kesänä Minnan aloittamaa keittokirjahaastetta. Sen teemana on tehdä ruokaa ainakin kerran jokaisesta omistamastani keittokirjasta ja tässähän sitä sarkaa piisaa, kirjoja on kokonainen kirjahyllyllinen ja sen lisäksi pinoja siellä täällä. 

Tällä kertaa kokkasin pastaa Nigellissima-kirjasta, joka on tietysti Nigella Lawsonin italialaiseen ruokaan keskittyvä kirja muutaman vuoden takaa. Se on siitä harvinainen kirja, että olen kokannut siitä aikaisemminkin, tarvitsenhan joka toukokuu paljon italialaisia ruokaohjeita Giron aikaan. Tätä kyseistä rapupastaa en ollut tehnyt aikaisemmin. Ei siitä ihan roosaa tullut, mutta hyvää siitä tuli. En tietenkään tehnyt ihan kuten kirjan ohjeessa oli, mutta melkein.

Roosa rapupasta kahdelle

• 1 valkosipulinkynsi
• 1 rkl oliiviöljyä
• muutama chilihiutale
• 2 rkl vermuttia (ei ollut, käytin madeiraa)
• 100 g katkarapuja 
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 2 rkl mascarponea
• 2 rkl maitoa
• suolaa ja pippuria
• 250 g pastaa
• suolaa keittovedessä
• parmesania

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja suolaa se tymäkästi. Keitä pastaa pakkauksen ohjeen mukainen aika.  Sekoita tomaattipyre, maito ja mascarpone tasaiseksi seokseksi astiassa ja jätä odottamaan. Pastan kypsyessä kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja laita silputtu valkosipulinkynsi pannulle kihisemään yhdessä chilihiutaleiden kanssa. Lisää pannulle vermutti, tai joku muu alkoholi, minä käytin madeiraa. Anna seoksen kiehua hetkinen ja lisää mukaan ravut. Jos ne ovat raakoja, anna niiden viihtyä pannulla juuri sen aikaa, että ne muuttuvat vaaleanpunaisiksi. Minulla oli kypsiä pakasterapuja, joten olin sulattanut ne valmiiksi ja kuivannut niitä hieman paperilla. Kypsät ravut eivät tarvitse kuin hetken pannulla, että ne kuumenevat. Sekoita mukaan tomaatti-marcarponeseos ja pyöräyttele nuolijalla kastike tasaiseksi. Kaada pannulle kypsä, valutettu pasta, sekoita ja raasta päälle parmesania, jos kehtaat. Minulla on vielä pieni pala parmesania jäljellä ja käytän sen tietysti pois, mutten osta toistaiseksi uutta palikkaa. 

Tämä oli kyllä jänskä ruoka. En tiedä minkä eron vermutti olisi tehnyt, mutta madeira maistui hienosti, muttei liikaa. Mascarpone pehmensi makua mukavasti ja toi ruokaan kiinnostavan vivahteen, jollaista en ollut tehnyt kotioloissa aikaisemmin. Olen varmaankin syönyt tämän tapaista pastaa joskus ravintolassa ja tuli heti mieleeni, että kyllä sitä vodkapastaakin pitää kokeilla. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. Nigellissima-kirja ei päädy kierrätyspinoon, pidän siitä kovasti ja varmaankin teen toukokuussa siitä taas jonkun ruoan. Nigella ohjeet ovat aina mukavan rentoja, niitä voi huoletta soveltaa ja muutella, sillä ne eivät alunalkaenkaan ole monimutkaisia tai puritaanisia. Ne ovat useimmiten helppoja ja nopeita ja ihan aina maistuvia. 

Italia, tervetuloa Campakeittiöön!

Perjantaina alkoi 99. Giro d'Italia ja tänään on vuorossa neljäs etappi. Me olemme ehtineet katsoa vain hieman sieltä täältä tähänastista kilpailua. Suosikkimielessä kisa taitaa olla hieman laihanpuoleinen minulle, mutta se lupaa sitten hyvää Tour de Francen kannalta. Katsomme illalla neljättä etappia tallenteelta, sen alussa pinkissä ajaa Marcel Kittel, tuo Saksan kirikuningas. 

Tänään alkoi myös Italia-aiheinen keittiöhaasteemme tälle vuodelle, tämä on jo kuudes kerta. Campasimpukan viides synttäri oli 7.5. ja sen merkeissä on menossa arvonta, johon voi osallistua edellisen postauksen kommenttilaatikossa vielä useiden päivien ajan. Kiitos kaikille jo osallistuneille ja muutenkin kommentoineille, kiitos kaikista ystävällisistä sanoista! En vastaa sinne kommenttiketjuun, että arvonta on helpompi järjestää. 

Koska olen ollut pois kotoa monta viikkoa, en ole kokkaillutkaan pitkään aikaan. Nyt intoa riittää siihen. Söin monenmonta lautasellista pastaa caminon aikana, mutten ole ollenkaan kyllästynyt pastaan. Kammenpyörittäjä marisi aamulla, että miksi hänen pitää aina työpäivänä lähteä töihin. Sellaista se on. Minä sain jäädä kotiin ja lupasin tehdä hänelle pastaa siiheksi, kun työpäivä on ohitse ja hän saapuu kotiin. 

Se kuulema olikin poissaoloni aikana omituista, hän puuhasi vaikka mitä ja kun tuli nälkä, ei ruokaa ollutkaan, vaan sitä piti itse tehdä tai olla nälissään. Semmoista se on. Vaimo on kätevä olla olemassa. (oikeasti meillä oli toisiamme suuresti ikävä ja nyt on niin mukavaa olla taas yhdessä)

Kävin etsimässä kaikki Italia-aiheiset keittokirjani keittiöön inspiraatiota tuomaan. Ajattelin tänä vuonna mennä enemmän kirjojen avulla kuin nettiohjeiden. Ensimmäiseksi selailin pari vuotta sitten ostamaani Nigella Lawsonin kirjaa Nigellissima Instant Italian Inspiration. En päässyt kuin muutaman sivun, kun vastaan jo tuli ohje, johon minulla löytyi kaikki ainekset kotoa. Tosin parmesaania en löytänyt, mutta aloitetun manchegon, joten sillä mentiin. Pitää mennä kauppaan täydentämään Italia-aineksia. 

Kesäkurpitsapasta Nigellan neuvoin kahdelle

• 200 g pastaa
• suolaa pastankeittoveteen
• oliiviöljyä
• valkosipulitahnaa
• 4 kevätsipulia
• 500 g kesäkurpitsaa
• 0,5 dl kuivaa valkoviiniä tai vermuttia
• persiljaa (meillä ei ollut, käytin basilikaa)
• 1 dl pastankeittovettä
• raastettua parmesaania (ei ollut vielä, käytin manchegoa)
• voita
• suolaa ja pippuria

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Kuutioi kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi ja silppua sipuli ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja lisää sille valkosipulitahna (tai murska, jos käytät kynttä). Kun sipulit ovat hieman hautuneet, lisää pannulle kesäkurpitsakuutiot. Hauduta muutama minuutti. Kaada mukaan viini ja osa silputusta basilikasta. Anna viinin kuplia ja haihtua pois. Kun pasta on kypsää, ota tallelle kupillinen keitinvettä. Valuta pasta ja kaada se pannulle, jolla kesäkurpitsa on juuri parahultaisen kypsää. Sekoita, lisää mukaan hieman keitinvettä ja juustoraastetta. Maistele, lisää suolaa jo tarpeen, pippuria nyt joka tapauksessa. Viimeiseksi sekoita mukaan muutama nokare voita. Tarkista vielä mausteet, lisää jos tarpeen.

Nigellissima apuun! Jogurtti-vaniljakakku

Tänään on aika kortilla, mutta päivän Italia-osuus tuli jo uunista ulos. Selailin foodgawkeria ja silmiini osui jogurttikakku, jonka ohjeen mainittiin olevan Nigella Lawsonin kirjasta. Kipitin heti kirjahyllylleni ja siellähän samainen opus olikin ja sain ohjeen grammoin, desein ja celciuksin ilmaistuna. 

Italialainen jogurtti-vaniljakakku

• 150 g maustamatonta jogurttia
• 1,5 dl mietomakuista öljyä (käytin auringonkukkaöljyä)
• nokare voita vuoan voiteluun
• 3 kananmunaa
• 250 g sokeria
• 2 rkl vaniljauutetta
• puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
• 175 g vehnäjauhoja + hieman vuoan jauhottamiseen
• 75 g maissitärkkelystä
• tomusokeria koristeluun

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele ja jauhota vuoka. Nigella käytti savariinivuokaa, minulla oli tavallinen piirakkavuoka. 

Erottele valkuaiset omaan kulhoonsa ja keltuaiset toiseen, isompaan kulhoon, jossa taikina sekoitetaan loppuun. Mittaa muut ainekset valmiiksi. 

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja jätä odottamaan. Kaada jogurtti ja sokeri keltuaisten päälle ja vatkaa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Lisää öljy mukaan seokseen koko ajan vatkaten ja seuraavaksi vaniljauute ja sitruunankuoriraaste, vehnäjauhot ja maissitärkkelys. Viimeiseksi kääntele nuolijalla valkuaisvaahto mukaan taikinaan muutamassa erässä. 

Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista noin 35-40 minuuttia, kunnes kokeilutikku on puhdas koepistoksen jälkeen. Anna kakun jäähtyä ja koristele se sitten tomusokerilla. Sopii hyvin teen tai espresson kaveriksi.

Tämänpäiväiseen Giro d'Italian etappiin en taida päästä kiinni ennen kuin huomenna, sillä olen tänään myöhään töissä. Olen päässyt jo yli sen pettymyksen, ettei Nairo Quintana ole mukana, eikä oikein niitä kirimiehiäkään, jotka ovat suosikkejani. Toisaalta se lupaa sitten hyvää Tour de Francen suhteen, sillä moni tuntuu tähtäävän sinne jättäen Giron väliin. Italian maisemat ovat jo ihanan kesäiset, mutta luultavasti vuorietapeilla vielä kärsitään vilua ja nälkää. Nuo Giron viralliset nettisivut ovat mielestäni muuten todella hankalat käyttää, vaikka niissä englantia jo onkin ihan auttavasti. Mutta logiikka on niin kimurantti, että haluamani tiedon löytämiseen menee aikaa. Steephill on usein nopeampi ja toisinaan luotettavampikin.

Nigellan pikamousse

valmiina lähtöön

Blogaanimiitit ovat legendaarisia tapahtumia, joiden takia valvotaan öitä ja taistellaan siitä, mitä kukin saa tuoda. Se ei ole heikkohermoisten hommaa alkuunkaan, voin sanoa muutaman miitin perusteella. Ei silläkään näytä olevan merkitystä, onko miitti pohjoisessa vai etelässä, Pohjanmaalla tai Hämeessä, aina pääsee överiähkyyn ja vatsalihakset löytyvät pitkästä aikaa kaikesta nauramisesta. 

Tällä kertaa matkamme vie Kivistöön, tuonne Strömsön etäpesäkkeeseen, jossa kaikki myös ilmeisesti onnistuu ja aina on ihanaa. Se oli ehdottomasti nähtävä, joten kutsuin itseni ja Kammenpyörittäjän mukaan kyseisiin kinkereihin. Minulle vakuutettiin, että kutsu olisi muutenkin aivan tuota pikaa tullut, mutta jäihän se nyt vähän arvailun varaan.

Tämän postauksen julkaisuhetkellä olemme jo matkalla miittiin, olemme olleet jo aamusta varhain. Lähellä varsinaista destinaatiosta sijaitsee muutamia kiinnostavia kohteita, joita haluamme poimia muistojemme aarrearkkuun, kun kerran tilaisuus on. Giro d'Italia jää tänään meiltä väliin, mutta huomenna taas pääsemme tarakalle siinä, missä mennään. 

Meidän viemisemme kulinaarisille festivaaleille ovat mennessämme vielä aivan alkutekijöissään, sillä tein mielenmuutoksia asian suhteen aivan viimeiseen asti. Olin tuuminut Italia-viikkojemme hengessä tiramisun sommittelua, mutta sain kuulla, että mascarponea oli jo ostettu jo kauppoja tyhjiksi, joten aloin etsiä jotain muuta vaihtoehtoa. Ja sehän löytyi mainiosta Italian herkkuihin keskittyvästä Nigellissima-kirjasta, jossa on muuten ärsyttävä fontti, niin ohut ja korkea, ettei siitä meinaa edes suurennuslasilla ottaa selkoa. Mutta ohjeet ovat kivoja, taattua No Fuss Nigellaa. Kokeilin jälkiruokaa keskiviikkona ja tein sitä pienen annoksen, josta riitti kuudelle. Tämä on helppo tuplata tai triplata ja säätää annosastioiden koolla annosten määrää. 

Nopea suklaamousse Nigellan tapaan kuudelle

• 5 dl kermaa
• 175 g kondensoitua maitoa
• 150 g niin tummaa suklaata kuin sielu sietää
• 30 ml appelsiinilikööriä
• 30 ml appelsiinimehua
• puolikkaan appelsiinin kuori raastettuna

Aseta suklaa pilkottuna vesihauteeseen sulamaan. Mittaa kondensoitu maito (175 g oli noin puolet meikäläisissä kaupoissa myytävien purkkien sisällöstä) kulhoon ja kaada päälle 2,5 dl kermasta, jätä loput kermasta odottamaan. Vatkaa kondensoitua maitoa ja kermaa muutamia minuutteja, kunnes se alkaa tanakoitua, mutta älä vatkaa liikaa. Se riittää, että vatkaimesta jää valutettaessa pintaan kiemuroita. Kun suklaa on sulanut, ota astia sivuun kattilan päältä hieman jäähtymään. Sillä välin raasta appelsiininkuori ja purista kaljusta hedelmästä mehua. 

Sekoita hieman jäähtyneeseen suklaaseen kolmasosa kermaseoksesta ja sekoita rivakasti, seos paksuuntuu nopeasti. Sitten kippaa tämä tanakka seos loppuun kerma-kondensoitumaitoseokseen ja sekoita pyöräyttävin liikkein verkkaisesti. Kun seos on tasaista moussea, lisää sinne likööri, appelsiinimehu ja kuoriraaste ja sekoita tasaiseksi. Annostele pieniin kuppeihin. Mousse on heti syötävissä, mutta sitä voi pitää jääkaapissakin, vaikka seuraavaan päivään. Ennen tarjoamista vatkaa loput kermasta ja lusikoi kermavaahtoa moussen päälle ja koristele kuoriraastehipuilla. Tosi hyvää! Eikä yhtään kananmunaa.

Huomioni: Seuraavaan päivään säilytettäessä mousse on aika tuhtia tavaraa, joten suosittelen lusikoimaan sen parempiin suihin muutaman tunnin kuluttua valmistamisesta. Jos nyt kuitenkin tulee säilyttäneeksi tätä moussea seuraavaan päivään, kannattaa pehmeää kermavaahtoa laittaa päälle ylimääräinen lusikallinen keventämään annosta, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

ps. en yhtään tiedä käytetäänkö kondensoitua maitoa Italiassa ikinä koskaan milloinkaan mihinkään, muttei anneta sen nyt häiritä!

Kun äidin piti olla pois kotoa

söin salaa yhden annoksen, mutta vain kuvan tähden, tietysti

Tänään minun piti olla reissussa koko päivä ja olin varautunut siihen hyvin. Olin tuuminut, että vaikka olisin itse liesussa aamusta iltaan, pitää perhe jälkiruokkia, olin myös askaroinut ajastetun postauksen päivän Italia-teemaamme. Tein valmiiksi pakastimeen tätä Nigellissima-kirjan (tiedän, uusi raamattuni) semifreddomukaelman. Nigellan kaikki ruoat ovat mukaelmia, ehkä siksi niin helppoja ja mukavia. Minäkin mukailin ohjetta mielinmäärin.

Suklainen semifreddo neljälle

• 100 g tummaa suklaata (70%)
• 3,3 dl purkki kermaa
• 5 isoa marenkia
• 2 rkl tummaa rommia

Nigella kertoi tv-ohjelmassaan, miten kätevä tämä jälkiruoka on tehdä aamulla ennen töihin lähtöä ja laittaa se pakastimeen. Illalla siitä saisi mukavan päätöksen arki-illankin päivälliskutsuille. Meillä ei kauheasti päivälliskutsuja vietetä, enkä aamuisinkaan muista kyllä vielä ajatella jälkiruokia. Mutta jos olisin Nigella, muistaisin.

Vuoraa pienehkö suorakaiteen muotoinen vuoka tuorekelmulla niin, että kelmua jää runsaasti reunojen ylitse. Pilko suklaa terävällä veitsellä pieneksi silpuksi. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita siihen suklaasilppu ja kämmenten välissä rikotut marengit. Lisää mukaan tujaus rommia tai muuta lempijuomaasi ja sekoita. Lusikoi vaahto vuorattuun vuokaan ja peitä pinta kelmulla. Pakasta. Oma vuokani oli liian suuri vaahdon määrään nähden, muotoilin massan toisen pään käsin suoraksi ja toivoin parasta. 

Ennen tarjoilua ota vuoka pakastimesta hetkeksi lämpenemään. Palikaksi jäätynyt jälkiruoka irtoaa vuoasta kelmun avulla helposti. Kun se on hieman pehmentynyt, leikkaa siitä ohuella veitsellä viipaleita ja koristele marjoilla tai suklaakastikkeella. 

Huomautuksena itselleni: tekemäni marengit eivät olleet tarpeeksi makeita, mikäli sellainen on lainkaan mahdollista. Olisi kannattanut makeuttaa semifreddomassaa hieman enemmän. Mutta voihan sitä leikkiä, että tämä oli terveellinen jälkiruoka!

Eilisen Giro-lähetyksen näin illalla, kun tulin töistä kotiin. Kammenpyörittäjä oli aloittanut tallennuksen juuri sopivasti kohdasta, jossa puhuttiin jostain ruokablogista, jossa oli tehty kanakeittoa. Tilastoissa näkyi kävijäpiikki, joka ilahdutti keuhkojaan pihalle yskivää. Ja tietysti myös loppukiri oli tallennettu, ettei sentään unohdeta, mistä tässä varsinaisesti on kyse. Viidennen etapin voittajaksi kiri Diego Ulissi Team Lampre-Meridasta ja miehekkään vaaleanpunaisessa paidassa jatkaa Orica-Greenedge-tallin Michael Matthews.

Tänään kuudes etappi ajetaan Sassanosta Montecassinoon, etappia kuvaillaan tyypilliseksi Girolle, pituutta lähes 250 km ja lopussa kymmenen kilometrin nousu. Sadetta uumoillaan jälleen saattajaksi tielle, toivottavasti emme näe kolareita ja kaatumisia. Lähetys alkaa tuota pikaa ja sen sijaan, että nauttisin ihmiskokeesta, asetun mukavasti (ihan kuin en jo olisi) sohvalle ja laitan kanavaksi Eurosport (ihan kuin ei jo olisi).

Aamuedit: Girossa ei todellakaan vältytty kolareilta ja kaatumisilta, niitä oli aivan kamalasti. Moni joutui keskeyttämään kisan loukkaantumisen vuoksi. Etapin voitti kokonaiskilpailuakin johtava Michael Matthews. Cadel Evansille kävi joku viime hetken herpaannus, hän jäi kolmanneksi ja väänteli naamaansa näyttävästi harmistuksesta.

Neljännet pinkkiviikot alkavat! Arvontaa ja pastaa!

Tänään oli viimein pitkään odotettu päivä, jolloin Giro d'Italia alkoi. Tällä kertaa kilpailun ensimmäiset etapit ajetaan Pohjois-Irlannissa ja Irlannissa. Kolmen etapin jälkeen kilpailu siirtyy lepopäivän jälkeen Italiaan. Tämän vuotisessa kisassa on poikkeuksellisesti kolme lepopäivää. Minulla ei vielä ole suosikkia kisaan, sillä tavanomaiset mielikkini eivät tänä vuonna osallistu. Jussi Veikkanen lähti kisaan mukaan, häntä tietysti kannustamme. Ensimmäinen etappi on joukkueaika-ajo Belfastissa, se toimii hyvänä joukkueiden esittelynä. Lähetys etapista tulee näin melko myöhään illalla, joten lopputulosta joudumme odottamaan vielä yli tunnin. 

Tämän vuoden Italia-viikoilla aiomme erityisesti keskittyä pastaruokiin. Heti ensimmäisenä päivänä valitsin päivällisruoaksi Nigella Lawsonin uudehkosta kirjasta Nigellissima ohjeen tonnikalapastasta. Se olikin helppo ja nopea valmistaa. 

Sitruunainen tonnikalapasta

• 200 g hyvälaatuista purkkitonnikalaa öljyssä
• 1 sitruunan kuori raastettuna ja mehu
• 2 kevätsipulia
• nippu rucolaa
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl valkosipulimurskaa
• 1 tl chilihiutaleita (unohdin, hyvin alkaa taas!)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 250 g spagettia

Keitä spagetti reilusti suolatussa vedessä. Pastan kypsyessä ehdit hyvin valmistella tonnikalalisäkkeen, jota ei kuumenneta erikseen. Valuta tonnikala ja pilko se suupaloihin isoon kulhoon. Lisää mukaan sitruunan kuori raastettuna ja purista mehu. Silppua kevätsipuli ja sekoita se ja valkosipulimurska tonnikalaan. Ota rucola valmiiksi odottamaan. Kun pasta on kypsää, ota talteen kauhallinen keittovettä ja valuta pasta. Sekoita kuuma pasta tonnikalaan, lisää mukaan pastavesi ja rucola. Rouhi päälle pippuria ja ripauta pinnalle suolakiteitä. Syö heti, sillä pasta jäähtyy nopeasti. 

Kun esikoinen saapui kotiin lomalle, laitoimme hänet heti töihin. Hän suoritti Campasimpukan kolmivuotissynttäreiden kunniaksi järjestämämme arvonnan. Koska osanottajia oli mukavan paljon, lisäsimme palkintoja. Sotilashenkilömme nosti pääpalkinnon voittajan lipun ensin, sitten kaksi lisäpalkinnon voittajaa ja vielä yhden lohdutuspalkinnon saajan. Kaiken varalta, jollen tavoittaisikaan jotakuta voittajaa, nostatimme kaksi varalappusta, joista leivotaan voittajat myöhemmin, jos tarpeen. 

Pääpalkintona on mainio pizzaleikkuri, joka otettiin vain kuvaussyistä pois pakkauksestaan. Meillä on omassa käytössä toinen, keltainen pyörä ja se on hämmästyttävän tukeva, vaikkei heti uskoisi. Onni suosi Reettaa! Hänelle lähti heti sähköpostia osoitetietojen vaihtamiseksi.

Lisäpalkinnoiksi varasimme Coffeasta hankkimiamme Ramlösa-suklaalakritseja, jotka ovat erityisen hyviä. Niitä lähtee kahdelle osallistujalle, kolme makua kummallekin. joonatoivonen ja h lammas olivat onnekaita tässä osastossa. Heillekin lähti tietoa jo voitosta.

Vihoviimeiseksi lohdutuspalkinnoksi Kammenpyörittäjä kaivoi Eläkeläis-varastojaan ja luovutti sieltä poroaiheisen tuotesetin, jonka hän hankki Jokisen valinnasta. Myyntipuheessa leikkuulaudan kaverina olevan veitsen luvattiin olevan oikein huono. Uskon sen pitävän paikkaansa. Tämän tähdellisen lohdutuspalkinnon voitti Marja Soppaa ja silmukoita-blogista. Onnea Marja!

Vielä kerran saarivaltion nelikosta ja ihan vähän itsestäni

Liesi on joskus noinkin siisti

Keittokirjahaasteeni 2013 sai nimenomaan arvoisensa päätöksen nelisen tuntia ennen määräajan umpeutumista. Olen nukkunut klo 21.30-07.00 muutaman tunnin sulatellut koko juttua ja tehnyt johtopäätöksiä. Ensin muutama itsestäni tämän haasteen tiimoilta.

1. luulin itsestäni liikoja (aloittaessani moista)
2. olin toivottoman laiska (lorviessani 340 päivää 365:sta)
3. en tajunnut luovuttaa (vaikka muutoin se ei kyllä tuota tuskaa)
4. sain kyllä aikaan ja asioita valmiiksi (vasta oli kun ihan pakko)
5. maalissa sitten olin kyllä ihan voittajaa 

Se mikä tammikuun ensimmäisenä päivänä tuntui aivan loistavalta idealta, eikä ollenkaan isolta jutulta toteuttaa, oli jotain ihan muuta joulukuun puolivälin tienoolla, kun savolainen projektini oli lähestulkoon sellainen edelleen. Muistan miten tammikuussa hellin ajatusta ottaa mukaan uusia kirjoja vuoden varrella, koska edelliset osiot alkaisivat olla valmiita siinä kevään korvalla. Sallikaa minun nauraa. Lisään listaani kohdan    

 

     6. itsetuntemuksessani on vielä aukkoja

Olen aloittanut elämässäni lukemattomia asioita ja jättänyt ne kesken. Olen oikein hyvä aloittamaan, mutta intoni lopahtaa. Jos olenkin hyvä aloittamaan asioita, niin olen sitä vain kertaalleen, en ole hyvä aloittamaan uudelleen, alusta, nousemaan jaloilleni. Siinä olen ihan surkea. 

Laiskuuden olen nimennyt aikoja sitten hyveeksi sillä verukkeella, että laiska ei viitsi edes tuhlata. Eikä saa urheiluvammoja. Ja on helposti tavoitettavissa kotoa, sohvalta, lähes aina. 

Luovuttaminen on oikein hyvä taito ihmisessä. Se liittyy tietysti asioiden keskenjättämiseen, jossa olen, kuten sanottu, kehittynyt erittäin taitavaksi. On oikein järkevää luovuttaa siinä vaiheessa vaellusretkeä ja soittaa apua, kun ripuli jatkuu kolmatta päivää, vessapaperi on loppu ja lätäköt jäässä. Ei ole paha asia luovuttaa, jos ei kertakaikkiaan jaksa lukea Peltirumpua (sen kyllä luin loppuun, mutten tajua miksi). Sitten on joitakin asioita, joissa ei vain luonto anna periksi. Syyhän on täysin päivänselvä. Mitä pienempää ääntä on pitänyt asioista, sitä helpommin niistä voi vähin äänin luopua, lakaista maton alle ja olla kuin ei olisikaan. Kun menee huutelemaan suunnitelmistaan ulkomaailmalle, on asia aivan toinen. 

Blogi on ollut minulle hyväksi, sillä vaikka kohtien 1-6 asiat eivät ole muuttuneet miksikään, olen silti saanut valmiiksi asioita, joita ole aloittanut. Nimenomaan asioita, joista olen blogissa kertonut. En usko, että mikään kurinpitoneuvosto olisi tänä aamuna ollut ovemme takana, jollen olisikaan saanut keittokirjahaastettani valmiiksi. Olisin hyvin voinut kuitata koko homman kirjoittamalla jonkun postauksen jossakin sivulauseessa, että enpä sitten saanut sitäkään valmiiksi. Tai vaieta se kuoliaaksi. Ja sillä selvä. Mutta mukavampi on saada asioita valmiiksi. En sano onnistua, sillä se ei tässä ollut tavoitteena, sen verran ovelasti rakensin haasteeni, riitti kun räpiköin maaliin. 

Sitten itse kirjoihin. En enää oikein muista, miksi tulin valinneeksi juuri nuo opukset haasteeseeni. Luultavasti siksi, etten ollut tehnyt niistä ainuttakaan ruokaa. Olen edelleen tyytyväinen valintaani, sillä ne ovat hyviä kirjoja. Etukäteen luulin tietäväni miten tämä homma menee. Luulin, että Jamie Oliverin kirja Jamie's Great Britain on se helppo juttu, koska Jamie on niin rento ja minä itse kans. Luulin, että Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Every Day olisi se vaikea pala, mutta se osuus tuli ensimmäisenä valmiiksi, tosin vain noin 12 tuntia ennen muita, joten ei siinä isosta voittomarginaalista ollut kyse. Ladyt Racel Allen (Rachel's Food for Living) ja Nigella Lawson (Kitchen) luulin suurinpiirtein pikku- ja isosiskoikseni, minä tuosta vaan kokkailen kivojen tyttöjen ohjeilla ruoat lautasille huhtikuun loppuun mennessä.

opin tekemään Béarnaise-kastiketta

Merkkasin tammikuun alussa lähmälapuilla kirjoihin ruokaohjeita, 12 kpl/kirja, joita tulisin kokkaamaan. Loppujen lopuksi tein alle puolet noiden valintojeni pohjalta, jopa vähemmän. Tein pienempiä juttuja, kuin olin suunnitellut, en tehnyt vaativampia ollenkaan. Osin raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi, osin alun kohtien 1-6 vuoksi. 

Olen varma, että jokaisella näistä ruokapersoonasta on niin vahva itsetunto, ettei heistä kukaan lannistu, vaikka laitankin heidät nyt omaan suosikkijärjestykseeni. Voihan sekin olla mahdollista, etteivät he ole henkeä pidätellen seuranneet edistymistäni ja eilen peruuttaneet uudenvuoden pippalonsa saadakseen selville kuinka tässä käy. En kyllä  huomannut blogitilastoissa yhtään kovin suurta liikennettä Britanniasta päin. Tosin tuollaiset kuuluisuudet saattavat olla jossain lomalla näin vuodenvaihteessa. Ties vaikka ovat lentäneet Lappiin lunta ja poroja ihailemaan. 

viimeisenä syöty haasteruoka ennen kuoren rikkomista

Vuoden mittaisen kohelluksen päätteeksi tohdin sanoa, että noista neljästä suosikikseni nousi Hugh'n kirja. Toiseksi eniten pidin Rachelin kirjasta, kolmanneksi eniten Nigellan ja vähiten Jamien kirjasta. Kirjat tulivat hyvin tutuiksi, koska lehteilin niitä lukemattomia kertoja löytääkseni jotain, mitä saattaisin osata tehdä. Toisaalta, aivan viimetipassakin huomasin ohjeita, jotka olin sivuuttanut koko vuoden aivan systemaattisesti. Tällainen oli Jamien kaniragù. Siellä se oli kirjassa kaikenaikaa, mutten harkinnutkaan sen tekemistä ennen kuin tässä viime metreillä. Jotkut etukäteen varmoina pitämäni ohjeet jäivät kokeilematta, kuten Nigellan tortillalasagne ja grasshopper pie.

Luulenko käyttäväni jatkossa noita kirjoja ahkerasti? En luule. Sen vuoksi, etten ylipäätään käytä keittokirjoja nykyään kovin paljon. Etsin ohjeet netistä ja omat suosikkini ja käyttämäni vakio-ohjeet ovat pikkuhiljaa kinostumassa blogiini, josta ne näppärimmin löydän. Tästä minun on tehtävä se johtopäätös, että jatkossa minun on käytettävä hyvin tiuhaa seulaa sen suhteen, millaisia keittokirjoja ostan omikseni. Ei enää sen vuoksi, että joltakulta on nyt taas sylkäisty uusi kirja markkinoille, tai siinä on nätti kansi. Se tietää kyllä romahdusta Amazonin myyntitilastoissa, toivoakseni firma kuitenkin selviää, kai sieltä joku muukin tilailee. 

Yksi tärkeä asia nousee vielä mieleeni. Jos tästä koko hommasta ei muuta hyötyä olisi ollutkaan, niin nyt muista miten Hugh Fearnley-Whittingstallin nimi kirjoitetaan! On sekin jotain. 

Nyt tossut kohti Tallinnaa, pelastusliivit päälle jo kotipihassa!

Viimeisen kerran:

Viimetipan hosumiset, osa 2

Jaana Kauton työ löytyi joulupaketistani ja pääsee pantryn seinälle postikortin tilalle

Edellinen postaukseni oli niin pitkä, että tein näistä kolmesta viimeisestä keittokirjahaasteeni osasta oman postauksensa. Etsin tänä aamuna kirjoista pieniä juttuja tehtäväksi, aterian lisäkkeeksi tai alkuruoaksi. Niillä ei voi paljon henkseleitä paukuttaa vaativuuden puolesta, mutta sainpahan viimeisen silauksen haasteelleni.

Aterian alkuun tein pikkupurtavaa Jamie's Great Britain-kirjan ja Nigellan Kitchen-kirjan ohjeilla. Jamien kirjasta poimin pienien perunakakkujen ohjeen. Jouduin hieman soveltamaan, sillä graavilohi ei tuoksunut enää oikealta, vaan jouti kompostiin. Käytin sen tilalta kirjolohenmätiä. Kuuteen kakkuseen käytin:

• 6 keskikokoista puikulaperunaa
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl vehnäjauhoja + vähän perunakakkujen jauhottamiseen
• (ruohosipulia) 
• pikkuisen voita
• ihan vähän leivinjauhetta
• 2 kananmunaa
• kirjolohenmätiä
• jotain vihreää, meillä vähän timjamia
• oliiviöljyä

Kuorin ja pilkoin perunat paloiksi. Kypsensin ne höyryssä ja kaadoin kypsät perunat kattilaan. Lisäsin kattilaan jauhot ja leivinjauheen ja muusasin perunat sekoittaen jauhot mukaan. Maustoin perunamuusin suolalla, pippurilla ja voinokareella. Muotoilin massasta käsin pieniä kakkusia ja jauhotin ne ympäriinsä. Paistoin kakut voissa molemmilta puolilta muutamaan kertaan käännellen. 

Nostin kypsät perunakakut lautasille ja laitoin samalle pannulle hieman voita sulamaan. Vatkasin kevyesti kaksi kananmunaa ja kaadoin ne pannulle, kun voi lakkasi kuohumasta. Siirtelin kananmunaa hieman nuolijalla välttäen kumimaista rakennetta. Kun kananmuna oli melkein hyytynyt, otin pannun pois liekiltä ja annostelin kokkelin perunakakuille ja lusikoin päälle mätiä. Koristelin alkupalan muutamalla oliiviöljytipalla ja timjamilla. Olivatpa tosi hyviä, mutta täyttäviä. Eikä lohen vaihtuminen mätiin haitannut yhtään.

Toiseksi alkupalaksi tein Nigellan kirjan mukaisia marsalalla höystettyjä chorizoviipaleita. Leikkasin kolme pientä raakachorizoa viipaleiksi ja paistoin niitä pannulla, kunnes ne olivat rapeita ja kauniin värisiä. Lorautin hieman marsalaa (sherryn puutteessa) pannulle ja sekoittelin makkarapaloja niin, että ne saivat lisää hyvää makua. Napsimme niitä ennen pastaa oliivien ja tuhkaraitajuuston kanssa.

Kolmas ja viimeinen haasteeni kokkaus on myös simppeli juttu, mutta kuka tässä nyt siitä alkaisi mussuttaa? Kanipastan kaveriksi tein patongista valkosipulileipiä Rachelin ohjeella. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja leikkasin patongin vinottain parin sentin siivuihin. Sulatin pienessä kattilassa ison nokareen voita ja lisäsin mukaan teelusikallisen valkosipulimurskaa ja silputtua persiljaa. Sivelin leipäpalat molemmin puolin maustevoilla ja asettelin viipaleet leivinpaperille uunipellille. Paistoin leipiä sillä aikaa, kun pasta kiehui. Nämä rapeat leivät sopivat hyvin pastan seuraksi ja vähän vanhakin leipä tulee käytettyä.

Se oli sitten siinä. Keittokirjahaasteeni on valmis, osat 45-48/48 tulivat tässä. Ja aikaakin jäi monta tuntia!

Nigella 12/12

Rachel 12 /12

Jamie 12/12

Hugh 12/12

Summaan ajatuksiani tästä sekalaisesta sopasta, kunhan kerkiän. Kammenpyörittäjän neuvo minulle oli seuraava: Jos aiot joskus aloittaa jotain vastaavaa, niin älä aloita!

Tämän postauksen myötä toivotamme

 kaikille Campasimpukassa 

vieraileville hyvää ja onnellista vuotta 2014!

Idioottivarmaa?

talvipyöräilyä 2013

Edelleen minulla on vakaa aikomus selviytyä voittajana maaliin itseasetetussa keittokirjahaasteessani, vaikka hikeä pukkaa ja pian nuo neljä kirjaa tulevat uniinikin, taisivat jo tullakin. Vaikka Jamie's Great Britain on pahasti alakynnessä, en tänäänkään keksinyt sieltä mitään tarpeisiini sopivaa, vaan käytin kolmea muuta kirjaa. 

Koska joulunaikaan on tullut syötyä yhtä jos toista, josta on jäänyt tähdenlentoja, ilahduin kovin, kun huomasin Nigella Lawsonin kirjassa tähteitä hyödyntävän mixed meat pilaf-ohjeen. Minulla oli eiliseltä kaksi sisäfilepihviä ja toissapäivältä tortillatäytekanaa. Pari riisipussin pohjaakin tuli käytettyä pois.

• 3 rkl maapähkinäöljyä paistamiseen
• 2 pientä sipulia
• 1 tl korianterinsiemeniä
• 1 tl kuminansiemeniä
• 1 tl kuivattua timjamia
• n. 200 g riisiä
• 0,5 l kanilientä
• suolaa ja pippuria
• kaksi pientä eilistä paistoa olevaa naudanlihapihviä
• pieni rasiallinen tähdekanaa ja paprikaa tortillapäivälliseltä
• pieni kämmenellinen pinjansiemeniä
• 1 tomaatti fileroituna ja kuutioituna (korvaamaan granaattiomenan siemeniä)
• tuoretta korianteria ja persiljaa

Kuumensin öljyn padassa ja kuullotin siinä silputtua sipulia hetkisen. Sulatin kaniliemikalikan. Lisäsin pataan sipulien kaveriksi kuivatut mausteet ja annoin niiden herätä eloon kuumassa öljyssä. Muutaman minuutin päästä kaadoin riisit mukaan ja sekoittelin niitä, niin että ne saivat öljyisen pinnan kauttaaltaan. Lisäsin pataan sulaneen, kuuman kaniliemen ja nostin seoksen kiehumaan, jonka jälkeen pienensin lämmön mahdollisimman alhaiseksi niin, että liemi kuitenkin kiehui. Paahdoin kuivalla pannulla pinjansiemenet ja jätin ne lautaselle jäähtymään ja odottamaan. 

Riisi kypsyi hissuksiin noin 40 minuuttia, etenkin tumma luomubasmati otti enemmän aikaa kuin valkoinen basmati. Kokeilin riisin kypsyyttä maistelemalla ja lisäsin suolaa ja pippuria. Leikkasin tomaatin pieniksi kuutioiksi ja silppusin yrtit odottamaan, samoin leikkasin pihvit ohuiksi suikaleiksi, kanapalat olivatkin ohuita valmiiksi. Kun muu ruoka oli valmista ja riisi kypsää, lisäsin lihat pataan kuumenemaan. Kuuman ruoan lusikoin isoon vatiin ja ripottelin päälle tomaattikuutiot, yrtit ja pinjansiemenet. Vadin reunoille nostin Rachelin ohjeella tekemäni parsakaalilisäkkeen.

Pilahvin valmistuessa pilkoin isohkon parsakaalin pään lohkoihin, jotka esikypsensin höyryssä melkein kypsiksi. Kun pilahvi alkoi olla melkein kypsää, kuumensin suurella pannulla 2 rkl oliiviöljyä ja kuullotin siinä teelusikallisen valkosipulimurskaa. Nostelin melkein kypsät parsakaalipalat öljyyn ja raastoin päälle yhden luomusitruunan kuoren ja hieman parmesaania. Maustoin lisäkkeen suolalla ja pippurilla. 

Jälkiruokana meillä oli Hugh'n crème brûlée. En nyt tiedä miten tämä pitäisi tulkita, sillä hän kirjoitti sen olevan idioottivarma. Neljän hengen annokseen käytin:

• 3,3 dl purkin kermaa
• 4 kananmunankeltuaista
• 75 g sokeria
• vaniljatanko siemenet raaputettuina

Olen aikaisemmin tehnyt wanna-be-brûléen keittämällä kastikkeen kattilassa ja hyydyttämällä jääkaapissa. Nyt halusin kokeilla oikeaoppista uunissa, vesihauteessa kypsentämistä. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja keitin valmiiksi pannullisen vettä keittimessä odottamaan. Asetin uunipellille pienemmän uunivuoan ja siihen neljän pientä annoskuppia. Kuumensin kerman ja vaniljansiemenet (vaniljatanko mukana) lähes kiehumispisteeseen. Jätin seoksen hieman jäähtymään ja vatkasin sillä välin keltuaisia ja sokeria hetkisen. 

Kun kerma oli hieman jäähtynyt, kaadoin sen keltuais-sokeriseokseen ja sekoitin kaikki tasaiseksi seokseksi. Poimin vaniljatangon kyydistä. Annostelin seoksen tarjoilukuppeihin ja kaadoin pieneen vuokaan annoskuppien ympärille kiehuvankuumaa vettä kuppien puoliväliin asti. Siirsin pellin vuokineen päivineen uuniin kypsymään. Hugh väitti, että jälkkäri hyytyy puolessa tunnissa ja sen tulisi olla hienoisesti hyllyvää vielä tässä vaiheessa. Tässä aloin epäillä, mitä se idioottivarmuus nyt tarkoittikaan, sillä kastike oli edelleen aika juoksevaa. Annosten pinta alkoi loivasti ruskettua, joten peittelin ne foliolla ja paistoin lisää samalla, kun hääräsin päivällisen kimpussa. 

Kun brûléet olivat olleet uunissa lähes tunnin, nostin ne ulos jäähtymään. Aterian jälkeen ne olivat jo ihan viileitä. Sirotin pinnalle ruokosokeria ja Kammenpyörittäjä otti isojen poikien tohottimensa ja poltti pintaan sievän karamellikerroksen. Se raksahti kivasti ja täytyy sanoa, että kastike maistui todella hyvältä, muttei se ollut hyytynyt ollenkaan niin paljon, kuin olisin toivonut. Johtopäätökseni on siis se, etten ole idiootti, koska en onnistunut tässä nyt täydelleen. Jätän useimmat möhlingit kertomatta blogissa, mutta tämä pääsee nyt postaukseen asti, sillä hätä ei lue lakia ja tarvitsen pisteen haasteeseeni. Eikä maussa tosiaankaan ollut valittamista. Joku meni aineiden mittasuhteissa pieleen, kun kastike ei hyytynyt, tai käsitin tekniikan jotenkin pielukseen. Saa neuvoa. 

kuvitellaan, että kaikki on hyvin

Keittokirjahaaste edistyi tällä sessiolla osat 36-38/48

Nigella 11/12

Rachel 11/12

Hugh 10/12

Jamie 6/12

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Kootut tekoset

Päivällisellä meillä nähtiin niin hieman uuvahtanut, jäitä kolistellut talvimeloja, kuin yksi päivän pyjamassa viettänytkin. Lautasille keräsin keittokirjahaasteeni kirjojen sivuilta poimimieni ohjeiden ruokia. Aion viimeiseen asti sinnitellä, josko saisin haasteen valmiiksi. 

Aloitin aterian valmistelut leivällä. Tein meille Hugh'n ohjeella focacciaa. Siihen en yleensä paljon ohjeita enää katsele, mutta nyt tietysti tämän haasteen vuoksi tankkasin ohjeen alusta loppuun. Pienehköön leipään tuli:

• 500 g vehnäjauhoja
• 5 g kuivahiivaa
• 3,5 dl lämmintä vettä
• iso ripaus suolaa
• 3 rkl öljyä, käytin avokadoöljyä
• pinnalle lisää öljyä, suolakiteitä ja silputtua tuoretta rosmariinia

Mittasin kulhoon jauhot ja suolan ja sekoittelin niitä hieman. Lisäsin lämpimään veteen hiivan ja kaadoin nesteen kulhoon. Alustin taikinan tasaiseksi ja lisäsin alustamisen loppupuolella öljyn käteni kautta. Kun taikina oli kiiltävä pyöreä pallo, jätin sen peiteltynä kulhoon kohoamaan kaksinkertaiseksi, noin 45 minuuttiia. Öljysin uunipannun ja kumosin kohonneen taikinan pannulle. Levittelin sen pannulle ja annoin taikinan hieman vielä kohota ennen kuin öljysin taikinan pinnan, pistelin siihen sormilla koloja. Ripottelin pinnalle suolahiutaleita ja rosmariinia. Paistoin leipää 230 asteessa, kunnes se sai kauniin paistopinnan, noin 20 minuuttia. 

Aterian päätähti olivat pihvit, joita emme olekaan syöneet pitkään aikaan, viimeksi grillauskaudella. Pihvinpaistamisessakaan en yleensä lue ohjeita, kun kypsyyksissä ei vaadita ihan MC-tasoa, mutta saadakseni tilastojani kaunistelluksi, luin ohjeet tarkasti kirjasta Rachel's Food for Living. Siivosin naudan sisäfileestä kalvot ja vähät rasvat pois ja leikkasin tasapaksusta keskikohdasta 2,5 cm paksuja pihvejä. Hankasin pihvejä kuoritulla ja halkaistulla valkosipulinkynnellä ja öljysin ne kauttaaltaan oliiviöljyllä. Jätin pihvit odottamaan paistamisen hetkeä.

Perunoiden ohjeen otin taas Hugh'n kirjasta River Cottage Every Day. Kuorin jauhoisia puikulaperunoita sen verran, kuin arvelin meidän neljän jaksavan syödä yhdellä aterialla. Leikkasin perunat muutamaan epäsäännöllisen muotoiseen palaan ja esikypsensin niitä höyrykattilassa noin 8 minuuttia. Kun oli perunoiden paistoaika ja leipä tuli juuri uunista, laitoin uuniin vuoan ja siinä muutaman lusikallisen ankanrasvaa. Kun vuoka oli kuuma ja rasva sulanut pihiseväksi, otin vuoan uunista. Ravistelin höyrykattilassa odottavia perunoita hieman, että niiden kulmat hankautuvat rikki. Ripottelin perunat vuokaan ja kääntelin niitä hieman isolla lusikalla, että kaikki saivat ankanrasvakylvyn. Sirottelin suolakiteitä ja pippuria päälle ja asettelin muutaman timjaminoksan perunoiden väliin. Paistoin perunoita noin 40 minuuttia. Puolen tunnin kohdalla kääntelin niitä hieman, että varmasti joka puolelta perunoissa olisi rapea pinta.

Ennen pihvien paistamista tein elämäni ensimmäisen Béarnaise-kastikkeen. Arvelin ensin, etten tohdi ottaa sitä ohjelmaan, kun tekeillä oli niin paljon kaikkea muutakin. Rohkaisin kuitenkin mieleni.  Näin se tapahtui:

• 4 rkl valkoviinietikkaa
• 4 rkl kuivaa valkoviiniä
• 2 tl pieneksi silputtua salottisipulia
• ripaus pippuria
• 1 rkl vettä
• 2 keltuaista
• 100 g voita kuutioiksi leikattuna
• 1 tl dijon-sinappia
• tuoretta rakuunaa (meillä pakastimesta juuri ennen käyttöä otettuna)

Silppusin sipulin ja laitoin sen yhdessä viinin, etikan ja pippurin kanssa pieneen kattilaan. Annoin seoksen kiehua kasaan niin kauan, että sitä oli jäljellä enää noin ruokalusikallinen, lopussa sai olla varovaisena, ettei seos pala pohjaan. Sammutin liekin kattilan alta ja lisäsin mukaan ruokalusikallisen vettä. Jätin kastikepohjan (onko tämä nyt se redu?) jäähtymään. Rachel neuvoi, että sen annetaan jäähtyä niin kauan, että käsin kestää koskea kattilan kylkiä. Siinä vaiheessa laitoin kattilan kaikkein pienimmälle liekille ja annoin seoksen ihan vähän lämmetä. Vatkasin pienellä vispilällä keltuaiset mukaan ja sen jälkeen voinokareita muutama kerrallaan, kunhan ne ehtivät sulaa. Minulla oli varalta kylmää vettä lähellä, jota voisin laittaa lusikallisen, jos leikkaaminen uhkaisi. Sain kuin sainkin kastikkeesta sileää ja kaunista, lopuksi sekoitin joukkoon juuri pakastimesta otetun silputun rakuunan ja lusikallisen dijon-sinappia. Viritin kastikkeelle lämpöhauteen siten, että kaavin kastikkeen pieneen Pyrex-mittakannuun, jonka laitoin paksupohjaiseen kattilaan ja kaadoin kattilaan varovasti vedenkeittimessä kuumentamaani vettä. Kastikkeen luvattiin säilyvän tässä hauteessa tunnin parikin. Juuri ennen tarjoilua vatkasin pikkuvispilällä kastikkeen vielä sileäksi. 

Kastikkeen odottaessa lämpöhauteessaan kuumensin valurautapannun kuumaksi. Lorautin sille hieman oliiviöljyä ja lisäsin nokareen voita. Kun voin kuohu kuoli, nostin pihvit pannulle ja paistoin ne molemmin puolin sellaiseen kypsyyteen, josta tiesin meidän pitävän. Maustoin pihvit suolalla ja pippurilla.

Olin niin kiireissäni keittiössä, etten muistanut salaattia ollenkaan, joten menimme hieman brutaalilla pihvi&peruna-linjalla. Huomisesta alkaen syömme muutakin vihreää kuin kuulia! Pihvien kypsyys meni nappiin, ankanrasvaperunoita nyt on vaikea pilata. Béarnaise-kastikkeeni onnistui oikein hyvin. Olisi se saanut olla ehkä aavistuksen sakeampaa, mutta se ei leikannut ja rakuuna maistui upeasti. Lautasia luututtiin niin pihvillä kuin leivälläkin ahkerasti. Yksi keittiöpeikko on kaadettu taas! 

Jälkiruokana meillä oli muunneltua crumblea Nigellan ohjeella. Hän teki omansa mansikoista, mutta olinkin jo käyttänyt edellispäivien jälkkäreihin mansikat, joten mustikoihin oli tyytyminen. Muutenkin soveltelin sokerilaatujen suhteen.

• 300 g pakastemustikoita
• 25 g mantelijauhetta
• 50 g sokeria
• 100 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 75 g kylmää voita kuutioina
• 50 g fariinisokeria
• 100 g mantelilastuja

Kiliskolistelin jäiset mustikat söpön piirakkavuokani pohjalle ja varistelin niille mantelijauheen ja sokerin. Mittasin jauhot ja leivinjauheen pieneen kannuun ja rypistelin sormin voikuutiot jauhoihin tavoitellen hiekkamaista rakennetta. Sen saavutettuani lisäsin kannuun fariinisokerin ja mantelilastut. Sekoittelin kaikki ja levitin seoksen mustikoiden päälle. Peittelin vuoan ulos odottamaan aterian päättymistä, jolloin laitoin uunin uudelleen 200 asteeseen ja vuoan uuniin. Paistoin crumblea noin 40 minuuttia, kunnes mustikan mehua alkoi pilkottaa reunoilta ja päällysmurut saivat kauniin värin. Jäätelö meillä oli vähissä, poikaset saivat sitä crumblensa kanssa pienimuotoiset pallot, me Kammenpyörittäjän kanssa otimme pehmeäksi vatkattua kermaa, jonka maustoin  pienellä lirauksella mustaherukkalikööriä, sitä olisi voinut laittaa isommankin lorauksen. Jälkiruokavatsassa oli kyllä hassusti tilaa, vaikka muuten olisikin melkein ähky. Crumble oli mainiota jäätelön ja kerman kaverina.

Keittokirjahaasteeni tämänhetkinen tilanne on 30-34/48

Nigella 10/12

Hugh 9/12

Rachel 9/12

Jamie 6/12

Mitä suurempi, sitä isompi

en ole vielä antanut periksi

Olen tehnyt keittokirjahaasteeni osina jo Hugh Fearnley-Whittingstallin ja Rachel Allenin suklaahippukeksit ja tulin ajatelleeksi, että ehkäpä Nigella Lawsonillakin olisi tähän asiaan jotain sanottavaa. Ja olihan hänellä. Kirjasta Kitchen löytyi hänen pikkuleipäohjeensa, jota kokeilin tänään, kun aikaa keittokirjahaasteen loppuunsaattamiseen oli vielä neljä päivää.

Nigella sanoi ihan pokkana kirjassaan, että tästä tulee 14 pikkuleipää. Minun taikinastani tuli 18 kpl ja nekin niin suuria, että täytyy puhua isoleivistä. Ei vain pieni ole kaunista. Tai ainakaan hyvänmakuista. Vaikka peruspikkuleipätaikina on melko samanlainen kaikissa ohjeissa, oli tässä kuitenkin tällä erää paras koostumus. Tein pikkumuutoksia reseptiin, sillä se nyt vain on paha tapani.

Suklaahippukeksit Nigellan tapaan eli isoleivät

• 150 g pehmeää voita
• 100 g sokeria
• 125 g fariinisokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 300 g vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa
• pussinpohjallinen pieniä suklaanappeja, noin 150 g

Ohjeessa neuvottiin sulattamaan voi, mutta minulla oli juuri sopivan pehmeää voita käytettävissäni, joten en sulattanut sitä. Sitten olisi pitänyt olla yksi kylmä kananmuna ja yksi kylmä keltuainen. Minulla oli kaksi huoneenlämpöistä kananmunaa, olin niin rebel, että käytin ne valkuaista erottamatta. Nigella laittoi niinkin ronskisti suklaanappeja, kuin 326 g, mikä lienee joku vakio brittimyyntipakkaus, minä en avannut uutta pussia, vaan ajattelin, että vähempikin riittää.

Kuumensin uunin 170 asteeseen. Otin esille kaksi peltiä ja laitoin niille viimeisiään vetelevät leivinpaperiarkit. Vatkasin sokerit, vaniljatahnan (olen ihastunut nyt siihen uutteen lisäksi, en muista, mitä purkki on meille siunaantunut, olisikohan Annan kaupasta?) ja voin tasaiseksi seokseksi. Lisäsin sinne kananmunat ja vatkasin hieman lisää. Seuraavaksi kaadoin mukaan vehnäjauhot ja soodan ja sekoitin napakalla nuolijalla taikinan tasaiseksi. Viimeiseksi lisäsin suklaanapit mahdollisimman pienellä vatvomisella. Lusikoin jälkiruokalusikallisia taikinaa leivinpaperin päälle. Mukamas jätin isot välit, mutta katin kontit, pikkuleivät levisivät osaksi toisiinsa kiinni paistamisen aikana. Isoleivät olivat uunissa noin 15-16 minuuttia, jonka jälkeen annoin niiden hetken olla kuumalla pellillä ennen kuin siirsin ne ritilän päälle jäähtymään loppuun. 

Näistä tuli tosi hyviä keksejä, vaikkei kauniita eikä söpöjä. Olisi kyllä hauska nähdä, minkä kokoisia keittiöjumalattaren (en puhu nyt Nannasta) cookiet oikein ovatkaan, kirjan kuvista ei voi varmaksi päätellä. Rakenne on mukavan sitkas ja suklaasattumat ilostuttavat suuta. Nämä oikein kiljuvat kuumaa kaakaota, kunhan astia on riittävät iso, että dippaaminen onnistuu. 

Keittokirjahaaste on vaiheessa 29/48

Nigella 9/12

Hugh 7/12

Rachel 7/12

Jamie 6/12