Hortoiluletut ja lohirillette revisited

Tein pari vuotta sitten ensimmäisen kerran nokkoslettuja ja silloin nokkosia piti monen vuoden ahkeran (en minä) kitkemisen jälkeen etsiä ja saalis oli laiha. Viime vuonna niitä oli taas vähän enemmän ja letut paistuivat silloinkin. Tänään saimme kerättyä oikein hyvän satsin pisteleviä lehtiä. Tein 4 dl lettutaikinan ja paistoin siitä tänään noin puolet ja lopusta teen huomenna pannukakun jotenkin soveltaen. 

Nokkoslettutaikina

• noin litra nokkosenlehtiä
• 1 l vettä nokkosen ryöppäämiseen
• 4 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• suolaa ja pippuria
• 20 g sulatettua voita taikinaan + runsaasti paistamiseen
• karpaloita koristeluun

Revin nokkosen lehdet irti varsista hansikkaat käsissä. Pesin lehdet ensin kylmässä vedessä ja käytin ne salaattilingossa, lehdissä oli ulkoa tuotaessa niin paljon siitepölyä. Kiehautin vettä kattilassa ja laitoin lehdet kiehuvaan veteen noin pariksi minuutiksi, tämä vie lehdistä pistelevyyden. 

Valutin ryöpätyt ja kokoon menneet lehdet, laitoin ne blenderin kannuun ja kaadoin päälle puolet maidosta. Surruutin seoksen tasaiseksi vihreäksi liemeksi. Lisäsin kannuun muut ainekset, lopun maidon, suolaa ja pippuria, kananmunat, sulatetun voin ja vehnäjauhot. Blenderi teki työtä käskettyä ja taikinasta tuli tasainen ohuenpuoleinen liemi. Kaadoin sen toiseen kannuun, että pääsin pesemään blenderin kannun. Taikina sai tekeytyä kannussa huoneenlämmössä pari kolme tuntia, ei haittaisi pitempikään aika. 

Kun oli aika valmistella päivällinen, kuumensin pienessä kattilassa ison nokareen voita paistamista varten. Otin esille nelikoloisen lettupannun ja paistoin 12 lettua. Pidin niitä lämpöastiassa odottamassa. Kun arvelin, että nyt lettuja on tarpeeksi, laitoin loput tiiviiseen rasiaan ja käytän sen huomenna johonkin. 

Päivällisen toinen osa oli lohirillette, jollaista en ole tehnyt kuin kerran aikaisemmin ja siitä onkin jo aikaa, se oli vuonna 2013. Vilkaisin silloista ohjetta ja siihen aikaan runsaita kommentteja. Tuli ikävä sitä aikaa, kun kommentoimme toistemme postauksia, ystävät. Tein rilleten nyt vähän eritavalla, ihan omasta tai asiakkaan päästä. Näistä ainesmääristä tuli noin 4-6 hengen annos, joten nyt kun söimme kahden hengen määrän, on lopuille keksittävä huomenna jotain. Viime kerralla käytin maustekurkkua, mutta nyt käytin avomaakurkkua ja myös kaprista, kuten silloin jo arvelin, että voisi sopia. En ollut väärässä. 

Lohirillette kahdesta lohesta 

• 200 g raakaa lohta
• 150 g lämminsavulohta 
• 2 uuden sadon punasipulia varsineen
• 1 luomusitruunan kuori raastettuna ja mehu
• 2 tl pieniä kapriksia
• 150 g ranskankermaa
• 2-3 rkl sulatettua voita
• suolaa ja pippuria
• runsaasti tuoretta tilliä silppuna
• puolikas avomaankurkku kuorittuna ja raastettuna
• toinen puoli avomaankurkusta viipaleina koristeluun
• rucolan lehtiä

Laitoin ranskankerman kahvisuodatinpussiin valumaan. Poistin raa'asta lohipalasta nahkan ja ruodot. Laitoin palasen tiiviisti suljettavaan astiaan ja kaadoin kalan päälle niin paljon kiehuvan kuumaa vettä, että kala peittyi kunnolla. Suljin astia kannella ja jätin kala kypsymään noin puoleksi tunniksi. 

Silppusin sipulit, tillin ja kaprikset. Kuorin avomaankurkun ja raastoin siitä ensin puolet karkeaksi raasteeksi ja leikkasin mandoliinilla loput niin ohuiksi viipaleiksi kuin mahdollista. Puristelin kurkkuraasteesta vettä pois ja kokosin kulhoon kurkkuraasteen, sipulit, kaprikset ja raastoin mukaan sitruunankuoren. Murustelin savustetun lohen kulhoon, otin pois ylimääräistä rasvaa, nahkan ja ruotoja. Sekoittelin. 

Kun kuumassa vedessä lempeästi kypsennetty lohi oli valmista, nostin palasen paperin päälle valumaan ja jäähtymään. Kalan jäähdyttyä pienin senkin mukaan muiden ainesten kanssa samaan kulhoon. Sekoitin massaan valutetun ranskankerman ja puristin mukaan sitruunamehua, maustoin suolalla ja pippurilla. Maistelin, lisäsin sitruunaa,  suolaa ja pippuriakin. Tilliä voi aina lisätä. Sekoitin tasaiseksi. 

Kokosin annokset sullomalla stanssiin rilletteä soikeille lautasille, joille olin asetellut jotain vihreitä salaatinlehtiä, tällä kertaa rucolaa. Painoin rilletten pinta tasaiseksi stanssin kannella, mutta sen voi tehdä myös lusikalla tai pienelle lastalla tai nuolijalla. Poistin stanssin ja koristelin ohuilla kurkkuviipaleilla, tillillä ja pippurilla. 

Nostin lautasen toiseen päähän pinon lämpimänä pidettyjä pinaattilettuja ja nostelin päälle jäisiä karpaloita. Lurittelin niin rilleten kuin lettujenkin päälle pikkuisen sulatettua voita. Tämä oli meille 30-vuotishääpäivän ateria ja sopi tilanteeseen oikein hyvin. Rikkaruohoja syömällä pääsee pitkälle!

Karpaloita camembertissa

Vuonna 2012 teimme viimeksi paistettua valkohomejuustoa ja ilmeisesti olimme silloin niin höveleitä valkosipulin kanssa, ettei kyseistä herkkua ole sittemmin tehnyt mieli. Ostimme pienen kiekon camembertia viime Viron matkalta ja nyt sen päivämäärä alkoi ahdistella sen verran, että tänään paistoimme taas valkohomejuustoa. Nyt jätimme valkosipulin kokonaan pois ja tilalle tulivat karpalot ja portviini. 

Karpaloita camembertissa

• kiekko camembert-juustoa, koko sen mukaan miten suuria juustonystäviä on paikalla ja kuinka monta
• rosmariinia
• karpaloita
• valkoista portviiniä

Juuston voi paistaa uunissa, mutta me teimme sen kaasugrillissä kannen alla yläritilällä. Ei huvita kuumentaa uunia sisällä, vaikka aivan upouusi uuni onkin viimein käytössä. Kuumensimme grilliä niin, että kannen lämpömittari näytti noin 200 astetta. Otin juuston pois pahvilaatikostaan ja irrotin muovikääreen. Laitoin juuston takaisin pahvikotelon alaosaan. Leikkasin juuston pintaan salmiakkikuvioita ja pistelin viiltoihin jäisiä karpaloita ja pieniä rosmariinioskia. Lorautin pikkuisen portviiniä päälle. 

Laitoimme juuston peltilautasella grillin yläritilälle noin 15 minuutiksi. Hieman juustoa saattaa paeta rasiasta, sen takia peltilautanen on tarpeen, ettei joutuisi siivoamaan grilliä. Kun juusto oli pehmentynyt ja alkoi tuoksua, laitoimme kaasun pois ja jätimme juuston kannen alle vielä hetkeksi. Leikkasimme patonkia viipaleiksi ja avasimme pullo Cremantia, sillä huomenna on vapaapäivä ja tänään oli jännittävä etappi Tour de Francessa. 

Ehdimme katsoa etappia tallenteelta vasta illempana. Etappi oli pitkä, yli 200 km mittainen ja siinä oli vuoria yllin kyllin, nyt oltiin jo Pyreneillä, jotka ovat tietysti suosikkivuoreni ihan heittämällä, enhän muita vuoria olekaan jalkaisin ylittänyt. Etapin alussa oli välikohtaus, jossa maanviljelijät olivat siirtäneet heinäpaaleja keskelle tietä reitin varrella. Mikäli oikein ymmärsimme, poliisit olivat häätäneet mieleosoittajia pois kyynelkaasulla, mitä olikin sitten leijunut kilpailijoidenkin silmiin ja heillä tuli tietysti siitä itku. Kilpailu piti pysäyttää siksi aikaa, että ajajat saivat huuhdottua silmiään ja tilanne rauhoittui. Kisa jatkui ensin etuauton takana tasavauhtia ennen kuin pääsi vauhtiin uudelleen. Matkaa maaliin oli tuolloin vielä noin 180 km. 

Philip Gilbert kippasi kivikaiteen yli kurvissa aivan hirveän näköisesti, mutta hetken päästä hänet nähtiin jo istumassa kaiteella lääkärien tutkiessa häntä ja mekaanikkojen hänen pyöräänsä. Sitten hän näytti kameralle peukkua ylös ja jatkoi matkaa. Olen kyllä ihmeissäni näistä ihmisistä, jotka aina vaan pystyvät kokoamaan itsensä ja jos fyysiset vammat eivät estä, he vain jatkavat. 

Etapin voittajaksi ajoi Julian Alaphilippe. Adam Yates oli jo kärjessä, mutta hän kaatui laskussa ja Julian meni ohitse. Pääjoukko saapui maaliin melkein 10 minuuttia  myöhemmin ja sen mukana varmistui, että kilpailun johdossa jatkaa Geraint Thomas ja toisena on Chris Froome. 

Vaikka eilen oli lepopäivä, kotoinen pyöräilijäni otti pientä osumaa Toyotaan ja Pinarello ja kypärä menevät vaihtoon. Suosittelin sairaalareissun jälkeen Antille uudeksi harrastukseksi vaikka postimerkkien keruuta, tosin se on hänen vanha harrastuksensakin. Nykyään olisi kaikkia kivoja muumimerkkejäkin. Voi olla, ettei hän suostu.

Pikkuruinen juustokakku isänpäivään tai jouluun

Karpalo on siitä  mainio marja, että se sisältää paljon pektiiniä ja sen tähden tämä juustokakku ei tarvitse lainkaan liivatetta. Hyytymiseen tarvitaan vain karpalopyrettä, tuorejuustoa ja kermaa. Mikään kamalan tanakka kakku tästä ei tule, mutta se on minusta just hyvä niin. Vinkit tähän kakkuun noin niinkuin sinne päin otin tästä blogista. Puolitin aineksen suurinpiirtein ja tein kakun jokunen vuosi sitten Mastermarkilta saamaani söpöön pieneen Lékuén juustokakkuvuokaan. 

Pieni karpalojuustokakku

Pohja

• 100 g pikkuisia amarettikeksejä
• 2 rkl voita

Täyte

• 2 dl karpaloita
• 2 rkl sokeria
• 2 rkl vettä
• 4-5  kardemumman kokonaista siemenkotaa
• 200 g rasia maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
• 1 dl tomusokeria
• 1 rkl marjalikööriä (minulla oli  just pikkutilkka lakkalikööriä)
• 1,5 dl kermaa

Tein ensin pohjan laittamalla keksejä Bamixin minileikkuriin niin paljon kuin siihen mahtui ja suurruutin ne atomeiksi. Lisäsin sitten vielä toisen setin siihen murujen päälle ja suurruutin nekin atomeiksi. Kaadoin myllyyn sulan voin ja sekoitin vielä koko homman tahmeaksi massaksi. Kaavin massan juustokakkuvuokaan. Se on sellainen, missä on keraaminen pohja ja korkea, kahdesta osasta muodostuva silikonireunus. Taputtelin voisen keksimurumassan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja nostin jääkaappiin jähmettymään. 

Sitten valmistin karpalopyreen. Kaadoin jäiset marjat pieneen kattilaan, lisäsin sinne veden, sokerin ja kardemummat. Keittelin seosta noin kymmenen minuuttia. Karpalot sitten sivumennen sanoa poksahtelevat iloisesti kuumentuessaan, joten kannattaa pitää kantta kattilan päällä, ellei erityisesti tykkää vielä toukokuussa huomata pieniä punaisia pilkkuja ympäri keittiötä. Näin joulun allahan sellaiset tietty ovat ihan paikallaan. Kun marjat olivat pohsahtaneet, kaavin koko seoksen tiheään siivilään ja puristin massaa nuolijalla siivilää vasten ja keräsin läpi tulevan sileän pyreen astiaan. Jäädytin seosksen ja laitoin siivilään jäänyt kuorimassa kompostiin. 

Seuraavana oli ohjelmassa tehdä täyte. Laitoin yleiskoneen tuorejuuston ja tomusokerin. Tuorejuuston neuvottiin ottamaan huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Sekoitin sitten kakkuvatkaimella muutaman sekunnin seosta, että juusto notkistui ja tomusokeri sekoittui siihen kunnolla. Sitten lisäsin mukaan liköörin ja karpalopyreen ja sekoitin taas. Viimeiseksi lisäsin kerman ja annoin koneen vatkata seosta alhaisella nopeudella muutaman minuutin, kunnes massaan muodostui teräviä huippuja, kun vatkaimen nosti ylös. Ei mitään voin tanakkaa massaa, mutta kumminkin sellaista käänteisvetelää. 

Kaavin kauniin vaaleanpunaisen täytteen kylmettyneen keksipohjan päälle vuokaan ja tasoitin pintaa minkä nyt osasin. Laitoin kakun peitettynä kylmään jähmettymään, ohjeessa neuvottiin antamaan kakulle aikaa ainakin 6 tuntia, 12 olisi vielä parempi. Kolmen tunnin päästä en jaksanut odottaa enää sekuntiakaan ja minun oli pakko irrottaa silikonireunukset kakun ympäriltä. Kakku pysyi nätisti kasassa, hieman tasoittelin lastalla reunuksia. Pohjan leikkaaminen onnistui ihan hyvin ja viipale pysyi kuosissa. Pudottelin palasen päälle hieman karpaloita. Aika hyvä kakku, ei liian jämäkkä ja ennen kaikkea ei liian makea. Sopii isänpäivään tai jouluun ja miksei mihin päivään hyvänsä. Tykkäsimme!

Karpalo-ohratto

Luin jokunen aika sitten puolukkarisotosta täältä. Ajatus jäi muhimaan, mutta joku kätevä emäntä laittoi kaikki puolukat mehumaijaan viime viikolla. Joku pieni rasiallinen jäi, mutta muuten huusholli on puolukaton. Mutta karpaloita jätin pussillisen, niitä on mukava laittaa liharuokien kaveriksi. 

Kyllä karpalot sopivat kala-ateriallekin. Viime perjantaina meillä oli ensin alkuruokana keittiöpeikko-osaston tartar ja pääruokana oli melkoista simultaanikapasiteettia vaatinut karpalo-ohratto paistetun nieriän kanssa. Minulla oli liedellä yhtä aikaa kaksi kattilaa ja kaksi pannua. Kaikki tuli yhtä aikaa valmiiksi, mutta poltin sormeni ja sain esiliinasta huolimatta paidalleni lähtemättömän rasvatahran. 

Karpalo-ohratto kahdelle

• 1 salottisipuli
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 dl punaviiniä (puolet karpalopyreeseen, toinen puoli kasariin)
• 1 dl ohrasuurimoita 
• 0,5 l kanalientä
• 1 dl karpalopyrettä
• suolaa ja pippuria
• iso nokare voita
• parmesaania

Laitoin jäiset karpalot (noin 2 dl) tehosekoittimen kannuun ja mukaan puoli desiä punaviiniä. Suurruutin yhdistelmän jääkohmeiseksi hyhmäksi, jonka kaavin tiheään siivilään. Puristin karpalomassan nuolijalla siivilän läpi kulhoon, sitä tuli noin desin verran ja se maistui todella intensiiviseltä ja väri oli ihana. 

Pilkoin sipulin oikein pieneksi silpuksi ja kuullotin sitä oliiviöljyssä muutaman minuutin varoen sipulin palamista. Lisäsin ohrasuurimot kasariin. Minulla ei ollutkaan mieluisampia vaaleita ohrahelmiä tai sitten en vain löytänyt. Pitäisi tehdä kuivakaappien kollaus. Pian, tämän vuoden loppuun mennessä. 

Kuullotin suurimoitakin hetkisen, taas varoen polttamista. Lisäsin sitten puoli desiä punaviiniä pannulle ja sekoittelin kunnes viini oli imeytynyt ja osaksi haihtunut. En ollutkaan koskaan aikaisemmin käyttänyt ohratossa (tai risotossa) punaviiniä. Aloin lisätä kuumaa kanalientä pieni kauhallinen kerrallaan ja sekoitin koko ajan. Ohratto kypsyi minusta risottoa nopeammin. Noin viiden minuutin päästä lisäsin kauniinpunaisen karpalopyreen kasariin. Ohraton väristä ei tullut niin kaunista kuin olisin toivonut, koska suurimot olivat tummia. Hetken kuluttua, kun sekä liemi alkoi olla lopussa että ohra kypsää, lisäsin mukaan voita ja parmesaania. Maistelin tuotosta, suolaa se ei tarvinut kuin ihan vähän, liemessä oli suolaa ja parmesaanissa myös. Pippuria laitoin enemmän. Minun oli tarkoitus laittaa annokseen vielä muutama kohmeinen karpalo, mutta enhän minä muistanut.

Ohraton kanssa söimme pannulla nopeasti paistettua nieriää ja yrtti-voikastiketta. Myös muutama timjaminen voissa paistettu porkkana pääsi lautaselle. Tuli muuten tiskiä, kun hääräsin kaikki yhtä aikaa valmiiksi. Kahden hengen ateriasta tuli koko tiskarillinen pestävää. Tosin olen minä yksinkin saanut koko tiskarin täyteen, viime viikonloppuna esimerkiksi, kun tein hieman shakshukaa. 

Mutta se karpalo-ohratto. Se oli todella hyvää! Purutuntumaa oli juuri oikea määrä, karpalon hapan kirpeys tunki läpi tosi mainiosti, ainoa miinus tuli väristä, johon jäi toivomisen varaa. Tämä sopisi hyvin jokun riistaruoan kanssa, mutta kyllä se komppasi hentoa nieriääkin, jonka paistaminen onnistui minulta ensimmäistä kertaa lähes täydellisesti. Aivan ei tullut syötävän rapeaa nahkaa, mutta melkein. 

Ulkona muuten satoi kuvanottohetkellä, mutta onneksi aika pieniä pisaroita!

Karpalokeikauskakku

Aamuinen karpalostamisemme ei ollut niin satoisa, kuin olimme toivoneet. Joku oli ehtinyt suolle ennen meitä ja sehän on vain hyvä. On aina hienoa, että marjat luonnosta päätyvät jonkun ämpäriin. Meillekin riitti sen verran, että pieni ämpäri tuli lähes täyteen, noin 2,5-3 litraa. Kammenpyörittäjän uudet kumisaappaat tulivat testatuksi, enkä minäkään tällä kertaa kaatunut rähmälleni suohon. Vaihtelua. 

Halusin tehdä jonkunlaisen karpalojälkiruoan ja päädyin kakkuun. Löysin ensin kivalta vaikuttavan ohjeen amerikkalaisesta blogista, mutta sen kanssa olisi pitänyt alkaa yksikköjen muunteluun ja ainesmäärien muutteluun sopivaksi käyttämälleni vuoalle. Niinpä hylkäsin ohjeen ja naputtelin TOP-100 Ruokablogit-sivun hakuun sanan keikauskakku ja pian olinkin löytänyt mieleiseni ohjeen. Se löytyi muutenkin tuikitutusta sauvajyvänen-blogista. Siellä oli tehty raparperikakkua, mutta arvelin ohjeen toimivan myös karpalon kanssa. Muunsin ohjetta sen verran, että käytin fariinisokerin sijasta muscovadoa. 

Karpalokeikauskakku

Vuokaan:

• 50 g voita
• 2 dl muscovadosokeria
• 3 dl karpaloita
• pieni sipaisu voita vuoan reunoihin

Taikina:

• 150 g pehmeää voita
• 2 dl sokeria
• 2 kananmunaa
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl vaniljatahnaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Laita vuoan pohjalle voi ja muscovadosokeri (tai fariini, jos sitä käytät). Laita vuoka lämpenevään uuniin muutamaksi minuutiksi, kunnes voi sulaa. Levittele sokeri ja sula voi koko vuoan pohjalle ja jätä odottamaan. 

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna kerrallaan ja vatkaa tasaiseksi. Lisää mukaan jauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe, sekä vaniljatahna (tai -sokeri). Sekoita taikina tasaiseksi. Sipaise hieman jäähtyneen vuoan reunat voinokareella ja kumoa karpalot vuoan pohjalle, levittele ne tasaisesti. Kaavi ja levitä taikina marjojen päälle sileäksi kerrokseksi. Minun vuokani on 26 cm halkaisijaltaan, vähän liian iso tälle taikinamäärälle, kakusta tuli aika matala. 

Paista kakkua uunin keskiosassa noin 50 minuuttia. Jos käytät irtopohjavuokaa, laita vuoka leivinpaperilla vuoratulle pellille siltä varalta, että vuoka vuotaa. Kokeile kakkua, jos tikku tulee puhtaana taikinasta, kakku on kypsä. Anna sen jäähtyä vuoassa noin vartin verran. Pyöräytä reunaa veitsellä ja kumoa kakku lautaselle. Jos olet onnekas, saat vuoan nätisti irti ja kakkuun jää kaunis marjapinta. Minun piti pieni reunanpala asetella takaisin paikalleen. Söimme kakkua jälkiruokana vaniljajäätelön kanssa. Hyvää, kirpeää, makeaa. 

Karpalokakku blogiähkyn poistoon

Tämä kaunis kakku osui silmiini, kun avasin pitkästä aikaa foodgawkerin. Ajatella miten nopeasti ideat ja ohjeet leviävät nykyään. Sweet Pea's Kitchen-blogissa Christina Peoriassa (Illinois) leipoi tätä kakkua toissapäivänä ja nyt minä voin jo kokeilla samaa. Muunsin ohjeen ainemäärät cupeista deseiksi omintakeiseen tarkkuuteeni.

• 3,5 dl karpaloita
• 3,5 dl vehnäjauhoja + lusikallinen karpaloiden jauhottamiseen, jos ovat kosteita
• 2 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 2,3 dl maustamatonta jogurttia (meillä ei ollut, käytin vaniljanmakuista)
• 2,3 dl sokeria
• 3 kananmunaa
• 2 tl raastettua luomuappelsiinin kuorta
• 1 tl vaniljauutetta (jätin pois maustetun jogurtin tähden)
• 0,8 dl rypsiöljyä
• nokare voita ja vähän korppujauhoja vuoan jauhottamiseen

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Voitelin pitkulaisen leipävuoan ja jauhotin sen makeilla korppujauhoilla. Raastoin appelsiinin kuoren ja mittaisin jauhot valmiiksi, sekoitin suolan ja leivinjauheen jauhoihin. Mittasin sokerin, jogurtin, (vaniljauutteen), appelsiininkuoriraasteen, kananmunat ja öljyn yleiskoneen kulhoon ja vatkasin aineita hetkisen. Lisäsin jauhot muutamassa erässä ja sekoitin taikinan nuolijalla tasaiseksi. Minulla oli jäisiä karpaloita, joten en jauhottanut niitä ennen taikinaan sekoittamista. Kosteat marjat kannattaa jauhottaa, etteivät ne painu niin herkästi taikinassa vuoan pohjalle. Kääntelin karpalot mukaan taikinaan, jonka sitten kaavin valmisteltuun vuokaan. Paistoin kakkua 50 minuuttia, kokeilin tikulla kypsyyttä. Kun tikku tuli ulos kakusta puhtaana, kakku oli kypsä. Paistamisen aikana keitin appelsiinisiirapin kakun kostukkeeksi. Siihen tuli:

• 1 dl appelsiinimehua
• 1 dl sokeria

Mittasin aineet pieneen kattilaan ja keitin siirappia muutaman minuutin. Jätin siirapin jäähtymään. Kun kakku oli kypsä ja jäähtynyt hetken vuoassaan, kumosin sen ritilälle. Pistelin siihen tikulla muutamia reikiä ja sutikoin kakun pintaa jäähtyneellä appelsiinisiirapilla. Jätin kakun jäähtymään kokonaan. Lopuksi sekoitin kuorrutteen, johon tuli:

• 2 dl tomusokeria
• 2-3 rkl appelsiinimehua

Mittasin sokerin pieneen kulhoon ja lisäsin sinne vähitellen appelsiinimehua sen verran, että seoksesta muodostui kuorrute, joka oli kaadettavissa kakun päälle ohuena nauhana, annoin kuorrutteen valua reunoilta ylikin ja jätin kakun vielä asettumaan siksi aikaa, että kuorrutekin jähmettyisi.

Illalla meillä on ohjelmassa kulttuuria Jyväskylän Paviljongissa. Siellä esiintyy Leningrad Cowboys yhdessä Venäjän Ilmavoimien Kuoron kanssa. Kammenpyörittäjä suuressa viisaudessaan hommasi meille Vip Cpasiba-liput, johon kuuluu musiikkitarjonnan lisäksi jonkunlainen pikkujoulumenu. Odotan iltaa mielenkiinnolla. Odotellessani yritän päättää kummat upouusista sammareistani puen jalkaani. Se on näitä elämän suuria päätöksiä.

Tie työkavereiden sydämiin käy vatsojen kautta

Meillä alkaa olla työpaikan taukokeittiössä perustarpeet tavallisimpiin leipomisiin. Näin sadonkorjuun aikaan sieltä löytyy usein omenia yleisesti syötäväksi. Työpäivästä muodostui hiljaisen puoleinen ja muiden tullessa päivävuoroon, siirryin keittiöön kehittelemään jotain päiväkahveille. 

Käytin tätä Mustikkasuu-blogin ohjetta ja tuunasin sitä hieman. Edellisellä kerralla tein aivan ohjeen mukaan, joten nyt olikin jo aika alkaa soveltaa. 

• 4 kananmunaa
• 2 dl sokeria (vähensin määrää desillä)
• 150 g voita sulatettuna
• 2 dl maitoa
• 2 tl vanilliinia
• 3tl leivinjauhetta
• 5 dl vehnäjauhoja

Täyte:

• 6 pientä omenaa
• nokare voita
• 2 rkl fariinisokeria
• kourallinen kuivattuja, pehmeitä karpaloita

Kuumensin uunin 200 asteeseen (se pitää aloittaa hyvissä ajoin, taukokeittiön uuni on universumin hitain) ja sulatin voin kattilassa. Pilkoin omenat ohuehkoihin lohkoihin ja sulatin paistinpannulla nokareen voita. Lisäsin pannulle omenaviipaleet ja fariinisokerin, paistelin lohkoja hetkisen ja jätin ne sitten pannulle hautumaan lieden reunalle. Vatkasin sokerin ja kananmunat vaahdoksi. Lisäsin mukaan jauhot, leivinjauheen, vanilliinin ja maidon, viimeisenä sulan, jäähtyneen voin. Levitin taikinan leivinpaperilla vuorattuun lasivuokaan. Asettelin hieman pehmenneet, karamellisoituneet omenaviipaleet taikinan pinnalle ja ripottelin väleihin kuivattuja karpaloita. Marjoja olisi voinut hieman painella taikinan sisälle, ne näyttivät kuivettuneilta rusinoilta valmiissa piirakassa. Paistoin piirakkaa noin 35 minuuttia. Kakkutikun puutteessa kokeilin kypsyyttä kuivalla spagetilla, jota kaapista löytyy myös aina. 

mustat pilkut EIVÄT ole kärpäsiä

Tein myös sämpylöitä, jotka tällä kertaa muotoilin vähän uuteen tapaan. Taikinan tein aivan näppituntumalla, mutta suurinpiirtein näitä aineksia käytin:

• 0,5 l lämmintä vettä
• 1 pussi kuivahiivaa
• 2 tl suolaa
• 2 rkl pizzamaustetta (yrttisekoitusta löytyi kaapista)
• 6 aurinkokuivatun tomaatin kappaletta pieniksi paloiksi leikattuna
• 0,5 dl oliiviöljyä
• noin 6 dl jauhoja, joista osa oli karkeita sämpyläjauhoja, osa vehnäjauhoja

Sekoitin kaikki ainekset pehmeäksi taikinaksi ja jätin sen kohoamaan piirakan leipomisen ajaksi. Kun taikina oli kohonnut kaksinkertaiseksi, taputtelin sen soikeaksi kiekoksi uunipellille. Painoin sen keskelle juomalasilla pyörylän ja sen ympärille isolla veitsellä sektoreita. Paistoin sämpyläkiekkoa noin 20 minuuttia. Leivästä tuli hauskannäköinen ja kukin saattoi ottaa sen kokoisen palan kuin halusi. Pienellä tinkaamisella sain tarpeeksi kehuja, joita olin vaillakin. Kuvat ovat taattua iLaatua. En pahoittele.

Kesäinen alkudrinkki ja lyonilaiset perunat

Olen ihan viikkopöllönä, sen se lomailu tekee, ei meinaa pysyä kalenterin laidalla. Olen luullut koko päivän, että on lauantai. Jossain vaiheessa minulle kerrottiin, että onkin perjantai. Kyllä sekin kelpaa. Sukulaisvierailun kunniaksi meillä oli aterian alkuun kesäinen drinkki, jossa hyödynsimme viime viikolla Kokit ja potit-Hannelen neuvoin keittämääni raparperi-karpalosiirappia ja kuivaa ranskalaista samppanjaa. 

Kaunis kesäsää houkutti loimuttamaan lohta ja sen lisäkkeeksi valmistin Tour de Francen hengessä lyonilaisia perunoita. Bongasin ohjeen foodgawkerista tällaisesta blogista. Kuuden hengen sovellettuun annokseen  käytin:

• 1 kg uusia siikliperunoita
• 2 nuorta sipulia
• ruohosipulia
• persiljaa
• rakuunaa
• suolaa
• pippuria
• voita paistamiseen

Pesin perunat ja höyrytin ne melkein kypsiksi asti. Leikkasin perunat pitkittäin muutamaan viipaleeseen.    Perunoiden kypsyessä leikkasin sipulit ohuiksi viipaleiksi ja kypsensin ne voissa pehmeiksi. Nostin kuullottuneet sipulit lautaselle odottamaan. Sopivasti ennen kalan valmistamista (miesväki hoiti kalahommat) paistoin perunaviipaleet voissa molemmin puolin, niin että niiden pinnat olivat rapeita. Levittelin perunaviipaleet uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle. Juuri ennen kuin kala alkoi olla valmista, loppukypsensin perunat uunissa 220 asteessa. Sekoitin niihin pehmeät sipulit ja ison kourallisen silputtuja yrttejä, maustoin lisäkkeen ruohosipulisuolalla ja pippurilla. Lyonilaiset perunat  nousivat aterian kunkuksi ja tulivat syödyksi viimeistä viipaletta myöten loimulohen kanssa. 

Tour de Francessa ajettiin Montpellieristä Albiin 200,5 km matka. Näimme kirpakoita nousuja ja kaunista kesäistä Ranskaa. Jukka Pakkanen sanaili lähetyksen aluksi, muttei meillä ollut juuri silloin aikaa kuunnella, palaamme tallenteeseen huomenna. Porukan hännille jäi kirimiehiä sisältänyt joukko, joka päätti jo hyvissä ajoin, ettei tänään yritetä tämän enempää, vaan ajetaan aikalailla sunnuntaityyliin. Pääjoukko ajoi kolmen miehen kärkeä kiinni raivokkaasti ja onnistui siinä muutama kilometri ennen maalia. Loppukirissä suosikkikukkoni, Peter Sagan ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Daryl Impey jatkaa keltaisessa paidassa. 

Minä kans-raparperisiirappia

Monissa blogeissa on tehty raparperimehua - juomaa, tai -siirappia ja minulle jäi erityisesti mieleen Kokit ja potit-blogin raparperinen onnittelujuoma. Sellaista tahdoin minäkin tehdä. Ja teinkin. Kesä on jo sen verran pitkällä, ettei hennonpunaisia raparperinvarsia enää osunut kohdalleni, joten käytin vihertävämpiä.

• raparperinvarsia
• 2 dl karpaloita
• 2,5 dl valkoisen ja ruokosokerin sekoitusta
• 2 tl vaniljauutetta
• 3,5 dl vettä 

Leikkasin varret noin sentin pätkiksi, niitä tuli litran kannullinen äärimmilleen täyteen, 6 tai 8 vartta. Kaadoin palaset paksupohjaiseen kattilaan yhdessä sokerin, veden ja vaniljauutteen kanssa. Keittelin raparperia hetkisen aikaa ja aloin olla tyytymätön siirapin väriin, ruokosokeri ja keski-ikäiset raparperit tekivät siirapista aika rusehtavaa. Niinpä nappasin pakastimesta pienen rasian viime syksynä poimimiamme karpaloita ja lisäsin ne mukaan. Hetimiten väri kaunistui ja tuoksu muuttui makeasta hieman kirpeämpään suuntaan. Muistin nyt, että karpalot poksahtelevat iloisesti kiehuessaan ja kannetin kattilan. Keittelin seosta puolisen tuntia ja valutin sen sitten siivilään asetetun puuvillakankaan läpi.

Tulokseksi sain  0,75 l kauniin punaista, huumaavan tuoksuista siirappia, josta joku kielen osa maistaa lempeän raparperin ja toinen tomeran karpalon, oikein hyvä yhdistelmä! Pilkkuveden kanssa tästä saa kauniin alkumaljan tai kesäisen janojuoman. Varmasti siirappi passaa alkoholipitoisiin sekoituksiinkin, mutta niihin pitää palata tuonnempa, sillä vaikka "koko Suomi" nauttii juhannusvapaista, minulla on työvuoro tänään. Vapaani alkavat illalla ja toiveissa on joku suloinen raparperi-karpalodrinkki.

Lentävä ebelskiver-pannu

Mainitsin tässä jokunen aika sitten , että yritän olla ostamatta uusia keittiövälineitä siitä yksinkertaisesta syystä, etten oikeasti tarvitse mitään. Tarkoitin tietysti sitä, etten tarvitse mitään sellaista, mitä minulla jo on. Jos huomaan kuitenkin aivan ilmiselvän, vakavan puutteen välineistössäni, asiahan on tietysti korjattava mitä pikimmiten. Tähän muotoseikkaan vedoten minun on ilo esitellä keittiöni uusi tähti: ebelskiver-pannu!
 

Pari viikkoa sitten hiljaiseksi äityneen työvuoron loppupuolella selailin foodgawkeria ja lähistöllä istunut työkaverini hihkaisi, että hei mitä nuo söpöt pallerot ovat. Ne olivat ebelskivereitä. En ollut koskaan kuullut näistä pienistä tanskalaisista pannukakkupalleroista, mutta hetken kuluttua tiesin ainakin sen, että tuollainen pannu minun on saatava. 

Tällä viikolla pannuni saapui, se aivan lensi luokseni. Perjantai-iltana sain USA:sta sähköpostin, joka kertoi pannun olevan matkalla. Maanantaina päivällä ovikello soi ja paketti oli perillä. On kyllä joskus vähän nolo olo, kun kuriiri ruskeissa polvihousuissaan tuo pakettejani juoksujalkaa ja kääreistä kuoriutuu esiin nippu etikettitarroja tai paistinpannu. Tuntuu, että noin kiireellä pitäisi kuljettaa vain jotain todella tähdellistä ja vakavaa, kuten rauhansopimuksia tai varaosia ydinvoimalaan.

Nolostus menee kyllä yleensä pian ohitse ja niin kävi nytkin. Pannu on ihastuttava, samalla tilasin pannukakkujen kääntämisen sopivat puutikut, ikään kuin mikä tahansa puikko ei siihen kelpaisi.  Selasin ohjeita ja tulin sivistyneeksi siinä määrin, että tiedän ebelskiver-kauden olevan auttamatta ohitse. Perinteisesti niitä on syöty Tanskassa joulun aikaan ja nimenomaan jälkiruokana, ei niinkään amerikkalaismallisesti aamiaisella. Kukaan ei varmasti kuvitellutkaan minun odottavan seuraavaan joulusesonkiin (enkä usko tanskalaistenkaan niin tekevän, jos ebelskivereitä tekee mieli), vaan aioin viikonloppuna tehdä ensimmäiset ebelskiverini. 

Tilatessani pannua en joko lukenut tuotetietoja riittävän hyvin (uskokaa tai älkää, joskus olen tilannut melkoisia sikoja säkissä) tai muuten missasin jotain, sillä en ymmärtänyt pannun käyvän vain kaasuliedelle. Se on täysin ymmärrettävää, viereinen kuva kertonee miksi.  Tästedes kyllä muistan  tutkailla hieman tarkemmin, mitä sinne erikoispikakiirehoppupakettiini oikein olen haalimassa. Onneksi meillä on kaasuliesi, joten en joutunut palautushommiin.

Koska omatuntoni kuitenkin hieman kolkutti uuden "tarpeellisen" pannun hankinnasta, bongailin sopivaa ebelskiver-ohjetta etsiessäni samalla muita käyttötarkoituksia pannulle. Vähentäähän se hankinnan tarpeettomuutta, jos keksin sille jotain muutakin käyttöä, kuin kerran kaksi vuodessa valmistetut pannukakut, eikö totta? Muutama kananmunaohje ainakin on jäänyt mielen pieleen kokeiltavaksi. Kokkeliseosta paistetaan pannun kolosissa, lisätään vaikka vuohenjuustomurua ja kevätsipulia, näytti hyvältä jonkun blogin ohjeessa. Kaksi käyttötarkoitusta on aina parempi kuin yksi.

En ole tunnettu kärsivällisyydestäni, tänään en jaksanut enää odottaa, viikonloppu on aivan liian kaukana. Kokeilin pannuani aamiaiselle, otin taikinan ohjeen täältä. Jälkikasvun ollessa koulussa tein puolikkaan annoksen, josta tuli kaikkiaan yksi pannullinen, 7 ebelskiveriä. Se oli oikein sopiva pieni koemaisto. Ohjeen mukaiset määrät tässä:

• 2,4 dl vehnäjauhoja
• 1,5 tl sokeria
• 0,5 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 2 suurta kananmunaa eroteltuina
• 2,4 dl maitoa
• 2 rkl sulatettua voita (+vähän paistamiseen)

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Vatkaa keltuaiset ja maitoa kevyesti ja lisää voisula niihin. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Yhdistä maito-keltuaisseos jauhoihin ja sekoita tasaiseksi, lisää valkuaisvaahto nuolijalla sekoittaen. 

Lämmitä pannua melko miedolla lämmöllä hetken aikaa ja pyyhkäise sulatettua voita pannun kolosiin. Lusikoi nopsasti koloihin vajaa ruokalusikallinen taikinaa ja pistele taikinaan samantien muutama marja, minä käytin karpaloita. Lusikoi toinen vajaa lusikallinen taikinaa päälle. Käännä pannukakkuset puisella tikulla työntäen reunasta, pallero pyörähtää nätisti ympäri. Tanskalaiset ebelskiver-spesialistit neuvovat amerikkalaisissa blogeissa, että kannattaa kääntää ensin neljäsosan verran, paistaa ihan pieni hetki ja sitten toinen neljäsosa, jolloin ebelskiveristä tulee sievän pyöreä. Melkein onnistuin tässä. Kannattaa varoa liian suurta lämpöä pannulla, etteivät pallerot saa liikaa väriä. Alle neljässä minuutissa pannukakut olivat kypsiä. Monessa blogissa vakuutettiin, että paksuhko taikina käyttäytyy nätisti tavallisella lettupannullakin, vaikkei sen matalissa koloissa saakaan aikaan pyöreitä pannukakkuja. Voin tekemisestä jäänyt hera olisi sopinut tähän taikinaan hyvin, mutta olin käyttänyt sen jo sämpylätaikinaan.

Ebelskiverit maistuivat ihastuttavan kevyiltä ja karpaloiset sattumat poksahtivat kivasti suussa tuoden upean arominsa peliin. Pidin näistä tosi paljon ja viikonloppuna paistan näitä lisää, myös suolaisia vaihtoehtoja, joiden perässä meninkin linkittämääni blogiin. 

Ankankoivet braising-menetelmällä

Kertokaa minulle mitä braising-menetelmä on suomeksi, olkaa kilttejä. Olipa nimi mikä hyvänsä, käytin menetelmää parhaani mukaan valmistaessani meille tänään ankankoipia. Ohjeet ruokaan otin täältä. Ainekset vähän mittoja soveltaen ja muutenkin säätäen:

• 1 ankankoipi syöjää kohden
• muutama oksa kuivattua timjamia
• 5 valkosipulinkynttä murskattuna
• (suolaa ja pippuria, niitä ei ohjeessa mainittu, mutta kyllähän niitä nyt vähän...)
• 1,5 dl punaviiniä
• 2 dl kuivattuja karpaloita
• noin 5 dl kanalientä

Leikkasin ankankoipien nahkapuolelle kevyet viillot helpottamaan rasvan sulamista. Kuivasin koivet, ripotin niille suolaa ja pippuria ja laitoin niitä kaksi kerrallaan kuumalle valurautapannulle nahkapuoli alaspäin. Paahdoin koipia 10-15 minuuttia, kunnes pinta oli rapsakka ja kauniin ruskea. Käänsin koivet ja varoin roiskuvaa rasvaa. Paistoin koipia lihapuolelta pari minuuttia ja nostin ne uunivuokaan. Toinen kaksikko koipia sai saman käsittelyn. Välissä kaadoin irronneen rasvan pois pannulta talteen.

Kun kaikki koivet oli pintapaistettu, kaadoin taas rasvan pois pannulta ja tilalle kaadoin punaviinin, timjamin, valkosipulin ja puolet karpaloista. Raaputin pannulta kaikki makuainekset irti viiniin ja annoin viinin kiehua kasaan melkein olemattomiin. Kaadoin viinin mausteineen ja karpaloineen koipien päälle. Lisäsin pannulle kanalientä sen verran, että sitä ylsi koipien nahan tienoille, mutta nahkaosa ei peittynyt liemeen. Viritin folion päälle ja laitoin vuoan uuniin 170 asteeseen kahdeksi tunniksi.

Mikäli olen braising-menetelmästä mitään ymmärtänyt, se tarkoittaa sitä, että liha kypsennetään niukassa liemessä. Lukemissani ohjeissa ei puhuttu erityisesti siitä, että ruoka peitellään  (koska se on varmaan niin itsestäänselvää), mutta tein joka tapauksessa niin. Oletan, että liemi haihtuisi pois, eikä mehevyyttä saavutettaisi ilman kantta tai foliota.  Älkää nyt sitten naurako ihan hirveästi, jos olen ymmärtänyt ihan väärin, vaan neuvokaa nätisti.

Kahden tunnin puolivälissä laitoin uuniin paahtumaan esikeitettyjä, ankanrasvassa pyöriteltyjä perunalohkoja, tässä sain samantien käytettyä koivista irronneen rasvan. Tällaiset perunat ovat parasta suklaan ja mansikoiden jälkeen, luulen. Kun koivet olivat olleet kaksi tuntia uunissa, nostin ne pois vuoasta ja peittelin ne astiaan folion alle. Kaadoin siivilän läpi vuoassa olevan liemen kattilaan, jolloin yrtit, valkosipuli ja karpalot jäivät kyydistä. Lusikoin varovasti liemen pinnalta näkyvää rasvaa pois ja lisäsin uuden setin kuivattuja karpaloita ja lorauksen punaviiniä ja keitin seosta hetken aikaa kastikkeeksi.

Koivista tuli meheviä, mutta suolaa ja pippuria lisäsimme lautasille kyllä ripauksen jos toisenkin.

nyt ei ole nälkä

Wannabe-Martan kokeilu, karpalohyytelö

Kammenpyörittäjä on ollut taloutemme säilömisvastaava, minä olen osallistunut lähinnä valmiiden tuotteiden lusikoimiseen lautaselle. Siinä olen aika hyvä. Nyt kuitenkin halusin kokeilla karpalohyytelön tekemistä, ei vähiten siksi, että osa marjoista oli omin pikkukäsin poimimiani. Ohjeen otin Dansukkerin sivuilta ja lisäsin mukaan kaksi kanelitankoa, joita eräässä toisessa ohjeessa käytettiin.  Martat neuvoivat miten purkit pitää puhdistaa, mutta koska eilen en vielä haaveillutkaan hyytelön tekemisestä, en aloittanut liottamalla purkkeja yön yli. Mikäli hyytelöni ei hyydy tai homehtuu tai molempia, tiedän katsoa peiliin. Noin kolmenkymmenen epäonnistuneen kuvan jälkeen sain valaistusapua Kammenpyörittäjältä ja hyytelöni kaunis väri erottuu hyvin. Kunhan hyytelö on asettunut viileässä, raportoin onko minussa ainesta Martaksi.

Karpaloperjantai

Tänä syksynä kotimme lähellä olevalla suolla (koordinaatit salaisia) on todella paljon karpaloita, noita soidemme pikku vitamiinipommeja. Kammenpyörittäjä keräsi jo eilen pienen ämpärillisen marjoja, mutta sanoi niitä jääneen vielä runsaasti. Niinpä tämä aamuna myös taloutemme sohvavastaava ryhdistäytyi, nousi polkupyörän selkään ja pyöräili vaativan 10 minuutin matkan suon reunaan. Kaunis, aurinkoinen sää ja sopivan pieni ämpäri siivittivät minutkin poimimaan innokkaasti karpaloita, joita oli tosiaan aivan tolkuttoman paljon. Aiemmat kokemukseni karpaloiden poimimisesta ovat olleet sen kaltaisia, että yksi marja siellä ja toinen täällä, mutta nyt oli toisin. Suo oli paikoin melkoisen kostea, sen sain kokea myös ihan rähmälläni, sillä unohduin liian pitkäksi aikaa sijoilleni ja kaunis punainen kumpparini imeytyi suohon, jolloin seuraava askel jäikin haaveeksi ja otin kontaktia ainakin muutamaan eri sammallaatuun. Kiitos nykyisten ulkoiluvaatemateriaalien, ei muuta kuin rivakka suoveden kiertäminen pois polvista ja jatkamaan poimimista! Saimme parissa tunnissa viitisen litraa karpaloita, kylmät varpaat ja punaiset posket. 

Kotona oli ohjelmassa tietysti marjojen puhdistamista, joka ei ollutkaan kovin työlästä, suolta poimittujen karpaloiden seassa oli vain vähän kuivia heinänkorsia. Kammenpyörittäjä kehitti pikaisen iltapäivälämmikkeen, jonka nimesimme suoshotiksi. Pari lusikallista marjoja survottiin soseeksi. Lusikallinen sosetta, jääpala ja pikku tömpsy vodkaa talouden pienimpään lasiin, pinnalle muutama ehjä marja. Kylläpä puistatti (hyvällä tapaa) ja lämmitti. 

Suurin osa karpaloista päätyi sellaisenaan pakastimeen, mutta puolisen litraa meni tämän päivän jälkiruokaan, karpalokiisseliin. Laitoin puoli litraa marjoja ja litran vettä kattilaan ja annoin kiehua hetken aikaa, karpalot poksahtelevat iloisesti kuumetessaan, joten kansi ja varovaisuus oli paikallaan, kuuma karpalotirskaus ei tehnyt kauhakädelle hyvää eikä ollut niin kiva siivota liedeltäkään. Jätin kiehahtaneen kiisselipohjan kattilaan hautumaan noin puoleksi tunniksi, jonka aikana lopun suosaaliin puhdistaminen jatkui. Siivilöin marjojen kuoret pois liemestä ja painelin marjamössöä varovasti kauhalla, varoen niitä marjoja, jotka vielä eivät olleet poksahtaneet. Kaadoin siivilöidyn karpaloliemen takaisin puhtaaseen kattilaan ja kuumensin sen uudelleen, lisäsin mukaan ruokosokeria sen verran, että liemen kirpeäys taittui ja maku oli sopivan makea. Sekoitin noin 5 ruokalusikallista perunajauhoa tilkkaan vettä ja kaadoin suurusteen ohuena nauhana mehuliemeen ja nostin sen vispilällä kevyesti sekoittaen pulpahtamaan kerran tai kaksi, jolloin kiisseli sakeni. Kaadoin kiisselin kulhoon jäähtymään ja nautimme sen iltaisena jälkiruokana kermavaahtolusikallisen kanssa. 

Päivällisellä meillä oli toinen erä ravioli vs minä. Sen lopputuloksesta tuonnempana.