Jotain pientä naposteltavaa – voita ja retiisiä

Päivän Jeanne d'Arc

Nyt on ollut melko lämmin päivä, eikä sitä viilentänyt se, että oli vuodevaatteiden pyykkipäivä. Ei kuitenkaan tarvinnut laittaa ilmastointia sänkypainin (lue: petaamisen) ajaksi päälle. Mitään varsinaista keitettyä taikka paistettua ruokaa ei tehnyt mieli, joten sommittelin pienen ranskalaisen napostelulajiltelman, jonka päätähtenä olivat retiisit ja voi. Luit oikein, retiisit ja voi. Näin ohjeen, jossa ranskalaisena aperona tarjottava puolitettu retiisi pienellä voinokareella ja suolahipuilla sanottiin olevan hyvää. Se kuulostikin heti hyvältä. Ostimme nipun pitkulaisia retiisejä naatteineen jo toissapäivänä ja tänään oli tosiaankin viimeinen hetki käyttää ne, olivat hieman nahistuneet. Pesun ja naattien leikkaamisen jälkeen olivat vielä kuitenkin syötäviä.

Koska retiisit eivät olleet pyöreitä ja pulskia, halusin niiden kanssa tuoretta leipää ja sitä voita, sillä monessa kohden ohjeissa retiisit ja voi oli yhdistetty tuoreeseen patonkiin. Muuten sommittelin lautasille paria pientä kestomakkaraa, kirsikoita ja rypäleitä. 

Vähän minä epäröin, että astummeko nyt vetelälle alustalle, kun katan pöytään ranskalaisen voipaketin. Niitähän meillä meni aiemmilla Ranskan matkoilla aikamoista kyytiä, mutta pienen terveyspohjaisen ryhtiliikkeen vuoksi emme ole tällä matkalla käyttäneet voita kuin hyvin vähän paistamiseen. Tämä "ohje" vaati nyt sitä oikeaa voita ja päätin ottaa riskin. Jos tämän jälkeen en puhu muusta kuin ranskalaisesta voista ihan kaiken muun syötävän kanssa, olemme retkahtaneet ja voimme joutua myöhemmin rankkaan voistavieroitushoitoon.

Antin hankkima bretagnelainen perinnepatonki oli mitä parhainta leipää, ranskalainen voi törkeän hyvää ja retiisit, miten hyvältä näiden kolmen yhdistelmä maistuikaan. Eikä se suolaripauskaan pahaa tehnyt. Eikä jäänyt nälkä. Varastoista menivät loppuun kirsikat, retiisit ja rypäleet. Makkaroita on vielä. Niistä yhdessä on homejuustoa ja Antti joutuu aina maistamaan puolikkaan, ennen kuin antaa minulle palasen, minulla on siis koemaistaja. En halua syödä homejuustoista kestomakkaraa. Voitakin on vielä ja toivottavasti tuo pieni pakkaus kestääkin vielä pitkään, emmekä katoa voilla liukastettuun kaninkoloon.

Tour de Francen kuudes etappi oli vähän yli 180 km mittainen vuorietappi. Tänään omakustanteinen netti toimi paljon paremmin kuin eilen, kun nostin puhelimeni vähän korkeammalle ja annoin sen olla hotspot-pisteenä tietokoneelleni enkä näprännyt koko aikaa somea. Paidanvaihtamiset olivat taas tiedossa, sillä Tadel Pogacar otti ja lähti soolona nousemaan Tourmaletin nousua ja jätti muut taakseen. Vielä eilen johtopaikkaa pitänyt Træen ehti jo menettää johtopaikkansa virtuaalisesti, mutta sen sinetöi sitten kaatuminen laskussa. Hän kuitenkin pystyi sinnittelemään maaliin asti, vaikka varmasti sattui ja kävi kipeää. Jonas Vingegaard tuli maaliin toisena 2 min 38 sek perässä ja se on nyt hänen ja Tadejn välinen ero kokonaiskilpailussakin. Eikäkö hyvityssekuntien räknäämisen jälkeen ero on 2 min 42 sek. 

Giro d'Italian päätöspäivän panzanella

Giron viimeisenä päivänä meillä oli päivällisenä panzanella, italialaista salaattia, jonka tärkeässä osassa ovat paahdetut leipäkuutiot. Blogiarkistojen mukaan olen tehnyt kerran aikaisemmin panzanellaa, se oli vuonna 2015 ja silloinkin Giron päätöspäivänä. Tuolloin voittajana oli ikisuosikkini Alberto Contador. Ehkä olen sen jälkeenkin tehnyt panzanellaa, mutta siitä ei ole todistusaineistoa. 

Tänään tein hyvin yksinkertaisen panzanellan. Se olisi sopinut mitä parhaiten oikein kuumaan päivään, mutta kyllä se maistui tänäänkin, vaikka lämpötilat ovat laskeneet siedettäviin lukemiin Noirmoutierin saarella. Äsken, kun Giro ehti maaliin Roomassa, minun piti jo tulla sisälle autoon tarkenemissyistä.

Panzanella kahdelle

• 15 cm pätkä aamuista patonkia kuutioiksi leikattuna
• 2 rkl oliiviöljyä leipäpalojen paahtamiseen
• 3 oikein kypsää tomaattia isohkoiksi kuutioiksi leikattuna (vihreä, keltainen ja punainen)
• 1/4 fetapaketista (hävikistä herkuksi)
• 1 Roscoffin sipuli pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• paljon tuoretta basilikaa

Sekoitin kastikkeen salaattikulhossa, oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja pippuri ja lisäsin mukaan sipuli- ja tomaattikuutiot. Ne saivat ottaa makua kastikeesta. Kuumensin tilkan oliiviöljyä pannulla ja paahdoin patonkikuutiot pannulla, noin 5 minuuttia. Leikkasin fetan pieniin paloihin, tämä oli jäänyt aiemmilta aterioilta ja oli hyvä käyttää ajoissa pois. Sekoitin basilikan, fetan ja paahdetut leipäkuutiot salaattikulhossa muihin aineksiin ja annoin salaatin maustua muutaman minuutin. Kastiketta oli sen verran, että koko annos sai hyvän kastikekylvyn. Söimme ruoan aika pian, etteivät leipäpalat vettyneet liikaa. Todella olisi ollut mainio hurjan helteen ruoka, mutta meni näin viileämpänäkin päivänä. 

Jälkiruokaa ei tänään ollut erikseen, mutta avasimme illaksi Suomesta asti tuodun proseccon, sillä välillä Ranskassa on vaikea löytää muiden maiden kuohuvia, tai ne ovat pöhkön kalliita. Tämä merkki on juuri Giron virallinen kuohuva. 

Giron viimeisen etapin nopein oli kuin olikin monien vaiheiden jälkeen Jonathan Milan ja kokonaiskilpailun voitti odotetusti Jonas Vingegaard. Tämä oli oikein hyvä Giro, sopivasti jännittäviä vaiheita ja tietysti se on aina kivaa, että suosikki voittaa. Nyt emme syö pastaa muutamaan päivään ja jäämme haastevapaalle aina Tour de Francen alkuun asti. 

Crostinit siirtymä- ja museopäivänä

Tämän vuoden reissullamme on ollut kaksi teemaa, hitaus ja meille uudet paikat. Olemme onnistuneet kummassakin oikein hyvin, auto on liikkunut melko vähän. Kuudessa viikossa on ollut huomattavasti enemmän päiviä, jolloin auto ei ole liikkunut metriäkään ja olemme olleet enemmän meille uusissa kuin tutuissa paikoissa. 

Tänään oli siirtymän lisäksi myös museopäivä, kävimme Valençayssa automuseossa ja linnassa, niihin sai ostaa yhdistelmälipun, joka oli hieman edullisempi kuin erikseen ostettuna ja sekös meille maistui. 

Keväisin tulee aina tämä pyhä- ja muiten vapaapäivien suma, joka alkaa nyt olla lopuillaan, vielä kaksipäiväinen helluntai ja sitten seuraavan kerran heinäkuussa, kun Ranskassa on kansallispäivä. Sitä emme tosin osaa edes aavistaa missä silloin olemme. Tänään saavuimme yhteen suosikkipaikkaamme, Amboiseen, jonne olimme tehneet pari päivää sitten varauksen pyhien ylitse. Nyt on kiva oikein rauhoittua tänne, missä pidämme eniten kaikesta. Jopa kuumailmapallot, joita olemme täällä usein nähneet, lähtivät juuri liikkeelle tutun puhinan kera. Vannon, ettemme yhtään hihitelleet pallon tekstiä. 

Siirtymäpäivän nopeaksi päivälliseksi sommittelin meille crostineja, italialaisia pieniä paahdettuja leipiä kahdella eri päällisellä. Meillä oli hieman ricottaa toisesta kokkauksesta jäljellä, samoin aurinkokuivattua tomaattia, tuoreita tomaatteja ja mozzarellaa ja niillähän homma jo melkein hoituikin. Eikä tullut ruokahävikkiä. 

Crostinit

• vaaleaa hapanjuurileipää (12 pientä viipaletta, kaupan leipäosastolla leikattua)
• yrttimaustettua oliiviöljyä
• 1/4 purkillinen ricottaa (Pirkkaa, kotoa asti tuotua, edelleen oli kunnossa)
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa
• 2 tomaattia, vihreä ja punainen
• 6 palaa aurinkokuivattua tomaattia
• purkillinen minimozzarellapalloja
• lisää tuoretta basilikaa

Tässä ei ole kovinkaan vaativasta reseptistä kyse, leipäviipaleet paahdettaan grillissä öljytilkassa. Kun ne jäähtyvät, sekoitetaan ricottatahna, johon tulee ricottan lisäksi sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja basilikaa. Tomaatit ja aurinkokuivatut tomaatit leikataan viipaleiksi ja suikaleiksi. Kun leivät ovat jäähtyneet, niille sivellään ensin ricottatahnaa, päälle lisätään tuoreita tomaattiviipaleita ja puolelle leivistä aurinkokuivattua tomaattia. Kummallekin laadulle sitten vielä mozzarellaa, pippuria ja basilikaa. Nälkä siirtyi ja huomiselle sitten taas jotain muuta. 

Giro d'Italian 11. etapin pariin pääsimme tallenteelta samaan aikaan, kun söimme crostineja. Laitoin tabletilta näkymään noin 40 viimeistä kilometriä. Sen nopein oli Jhonatan Narvaez, hän on tämänvuotisen Giron ihmemies, voitti jo kolmannen etapin. Kokonaiskilpailun kärjen tilanne ei muuttunut, Afonso Eulalio johtaa edelleen ja vähän alle puolen minuutin päässä on Jonas Vingegaard. 

Pan con tomate – ihana tomaattileipä

Tänään olen vähän alavireessä, kurkku toispuolisesti kipeä, eikä tee mieli syödä ja kokata mitään. Sataa vettäkin, niin piti kyllä ennusteiden mukaan sataakin. Toisen ennusteen mukaan ei ollenkaan, näin Ranskassa. Käytän tänään erittäin yksinkertaisen ruokaohjeen, joka löytyy jemmapostauksistani. Teimme tätä muutama päivä sitten salata mixtan sivukkeena ja loput sitten seuraavana päivänä. 

Pan con tomate

• 1 suuri tomaatti kaltattuna ja pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 tl valkosipulimurskaa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa
• patonkipaloja
• 1 rkl oliiviöljyä ja pieni nokare voita

Tässä ei nyt ole sen isompaa ohjettakaan, kunhan sekoitin tomaattikuutiot, valkosipulimurskan, oliiviöljyn ja mausteet. Annoin seoksen maustua sen aikaa, kun puuhasin muuta aterialle. Kun kaikki alkoi olla valmista, kuumensin paistinpannulla oliiviöljyä ja voita ja paistoin patonkiviipaleita kummaltakin puolelta niin, että ne ottivat kunnolla väliä. Tulimme myös tarkistaneeksi, että CampaAdrian palovaroitin toimii, sillä käänsin paistinpannulle selkäni pariksi sekunniksi liikaa ja leipien kulmat kärähtivät. Kyllä toimii, kaikki hyvin. 

La Vueltassa oli eilen siis sekava päivä, eikä etapille laitettu lainkaan voittajaa (kaikille tuli sijoutukseksi toinen), tämä johtui mielenosoituksesta maalialueella. Tänään sitten taas normimeininkiä, nopein oli Juan Ayoso ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Jonas Vingegaard 50 sekunnin turvin. Toisena on Joao Almeida. 

Vuohenjuusto-parsabruschettat kahdelle

Nyt en taas muista mistä italialaisen ruoan kirjastani olen tämän ohjeen ottanut, otin kuvia monesta kirjasta ennen matkaa, että voisin kokonaisia kirjoja mukana kuskaamatta käyttää näiden Italia-viikkojen. Voisi olla, että ohje on Ella Kannisen kirjasta, jonka nimeäkään en nyt tähän hätään muista. Pahoittelen. 

Vuohenjuusto-parsabruschettat kahdelle

• 10 viipaletta patonkia hyvin vinottain leikattuna (ei ollut sopivaa limppumallista leipää saatavilla, mikä kuulostaa kummallliselta, kun sijaitsemme juuri Ranskassa)
• nippu vihreää parsaa, 18 kpl
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 150 g purkki levitettävää vuohenjuustoa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia, persiljaa ja basilikaa

Tein tämän aterian täältä Ranskasta ostetulla sähköisellä paistolevyllä, näimme niitä monilla leirialueilla pari vuotta sitten etenkin ranskalaisilla ja tuumimme, että tuollainen voisi olla hyvä meillekin, sillä olemme useimmiten sähköpaikoilla. Tuo ihan bulkkituote maksoi noin 25 €, eikä tarvitse olla yhtään fiinimpi. Sillä mahtuu tekemään kahdelle ruokaa todella hyvin. Olemme nähneet melkein metrin mittaisia levyjäkin joillakin, siihen mahtuu sitten enemmänkin ruokaa paistumaan. 

Ohjeessa parsat puolitettiin pitkittäin, minä en tehnyt sitä. Leikkasin patongin tosiaan vinoiksi viipaleiksi ja söimme aperitiiveiksi päätypalat voin kanssa. Sekoitin vuohenjuuston kupissa sitruunamehun, oliiviöljyn, yrttien, suolan ja pippurin kanssa tasaiseksi kastikkeeksi. 

Laitoin paistolevyn kuumenemaan ja lorautin sille hieman oliiviöljyä. Nostelin parsat toiseen päähän levyä kypsymään ja toiseen päähän leipäviipaleet. Kääntelin niitä kaikkia muutaman minuutin välein. Kun parsat olivat napakan kypsiä, ripotin niille suolaa ja pippuria. Nostelin leipäviipaleet tarjottimelle ja jaoin vuohejuustokastikkeen leiville. Nostelin parsat leipien päälle, kahteen riitti vain 1 parsa, mutta valkkasin ne paksuimmat niihin kahteen leipään. Yksinkertaista ja hyvää, mutta tietysti aivan väärään aikaan syöty. 

Tänään leirialueen pitäisi tulla täyteen, jo aamulla respan ovessa luki Complet. Ei kyllä näytä siltä vielä näin kuuden pintaan. Melkoisia saapumistapahtumia on kyllä nähty, kolmen auton seurue piti ensin metakkaa laittaessaan autojaan sopiviin asemiin. Yksi meinasi kaivautua pitchin hiekkaan perusteellisemminkin. Nyt tulometakka on vaihtunut viihtymismetakkaan, eli kaikki hyvin. 

Giro d'Italian seitsemästoista etappi oli taas vuoripitoinen. Meillä oli kisakatsomo ulkona markiisin alla. Pakko myöntää kokkaamisen, syömisen  ja campingkyttäämisen vieneen hieman huomiota kisasta. Mutta etapin voitti ilmeisen yllätyksellisesti sitä johtava Isaac del Toro. Hän johtaa kokonaiskilpailua edelleen ja toisena on Richard Carapaz 41 sekuntia perässä ja Simon Yates on kolmantena 51 sekuntia ykkösestä jääneenä. 

Paluu hapanjuurileivonnan pariin – taas

Olen muutamia kertoja aloittanut enemmän tai vähemmän innolla hapanjuurileivonnan, ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 2017. Silloin en vielä päässyt oikein kummoisiinkaan tuloksiin, muutama vuosi myöhemmin sitten jo vähän paremmin. Sitten juuri pääsi taas pilaantumaan ja into laantumaan. 

Tänä vuonna syksyn matkalta palattuamme ostin Satu Koiviston Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirjan ja ajattelin, että nytpäs minä reipastun ja alan taas leipoa itse leipää. Haudoin kirjaa ensin muutamia päiviä tai viikkoja sitä avaamatta, kunnes eräänä päivänä ryhdistäydyin ja rupesin lukemaan kirjaa. Ja koin pettymyksen, kirjassa ei ollutkaan juurenteko-ohjetta, olin aivan itse olettanut kirjassa sellaisen olevan. Oma vika. 

Sain kuitenkin Satu Koivistolta postissa juurta ja nyt se on hyvässä toiminnassa, tänään oli noin viides tai kuudes leivonta siihen juureen, jonka nimesin Tarinaksi, ikään kuin Satu-nimen toisintona. Meillä leipää menee melko vähän, minun ei kannata leipoa kahta leipää kerrallaan, sillä ei ole järkevää alkaa pakastaa aina joka kerta puolta leivotusta leivästä. Niinpä olen nyt sitten sommitellut yhden kookkaan leivän tuottavan taikinan ja metodikseni on muodostunut kaikilta kolmelta tietolähteeltäni tässä aiheessa, siskoltani, ystävältäni Sauvajyväseltä ja Satu Koivistolta, kokoamani neuvot. 

En tee taikinaa niin pieteetillä kuin siskoni ja Sauvajyvänen, mutten ihan niin rennosti kuin Satukaan. Koska olemme pörssisähkötalous, kyttään leivänpaistoon sellaista hetkeä, että sähkö olisi mahdollisimman edullista. Näin teen:

Hapanjuurileipä Tarina-juuresta

Juuri

Juuri on minulla suurempi kuin siskollani, minulla on sitä noin 3-4 dl litran purkissa ja toisinaan toinenkin purkillinen, jossa on vähemmän. Kun sain juuren Satulta (tai Sadulta, en muista kumpi tapa on oikein kirjoitettu) sitä oli noin puoli desiä pienessä lasipurkissa. Siirsin juuren suurempaan puhtaaseen purkkiin ja lisäsin sinne 60 g luomuvehnäjauhoja ja 60 g kädenlämpöistä vettä. Vesi oli hanasta otettua kylmää vettä, jota lämmitin hetken mikrossa. Lämmintä hanavettä ei tule käyttään mihinkään ruoanlaittoon tai leipomiseen. Sekoitin juuren purkissa hyvin ja laitoin purkin jääkaappiin. Siellä se oli muutaman päivän ja alkoi hieman kuplia. Toisena tai kolmantena päivänä ruokin juuren uudelleen 60 g vettä ja 60 vehnäjauhoa. Nyt purkissa alkaa olla juurta noin 3-4 dl.

Noin viidentenä tai kuudentena päivänä lähetin juuripurkista kuvia siskolleni, joka valtuutti minut kokeilemaan ensimmäistä leivontaa. Hänellä on pitkä kokemus hapanjuurileivonnasta, joten hän on auktoriteettini asiassa. Satu Koiviston metodi on hieman toisenlainen ja helpompi omaksua, uskon että sillä pääsee nopeammin onnistuneisiin leipiin. En vertaile tässä nyt erilaisia metodeita kovin paljon, vaan kerron millaiseen olen itse päätynyt. 

Kun on aika tehdä leipätaikina, otan toiseen purkkiin (0,5 l lasipurkki)

• 60 g leipäjuurta
• 60 g vettä
• 60 g luomuvehnäjauhoa

Sekoitan nämä huolellisesti ja laitan purkin ympärille kumilangan merkiksi sille korkeudelle, johon juurta riittää. Jätän juuren tekeytymään siksi aikaa, että määrä on purkissa noin kaksinkertaistunut. Tämä vie juuren ollessa hyvässä aktiivisuusvaiheessa noin 2-4 tuntia riippuen siitä miten lämmintä keittiössä sattuu olemaan. Olen pitänyt purkkia myös mikrossa luukku kiinni (muttei tietenkään mitään tehoja päällä) tai tiskarissa astianpesun jälkeisessä pienessä lämmössä, jos on ollut tosi viileää keittiössä tai kiireempi taikinan kanssa. 

Jääkaapin juuripurkkiin lisään 60 g vettä ja 60 g vehnäjauhoa, sekoitan ja laitan purkin jääkaappiin, jossa se saa olla seuraavaan leivontaan asti. 

Taikina

• noin 180 g juurta (ne sieltä aktivoitumassa olevasta purkista)
• 450 g vettä
• 650 g jauhoja (joista 3/4 vehnää ja loput leseitä, ohrajauhoja, siemeniä tai muuta, mitä tahtookaan kokeilla)
• 12 g suolaa

Kun juuri on lähtenyt hyvin kuplimaan kaavin sen suureen lasikulhoon ja kaadan päälle kädenlämpöistä vettä, melkein kaikki jauhot ja suolan. (monissa ohjeissa suola lisätään vasta myöhemmin, mutta minä laitan sen heti, etten unohda, suolaton leipä on kamalaa) Sekoitan leivontakaapimella taikinan tasaiseksi, vielä melko tahmeaksi massaksi, varon laittamasta liikaa jauhoja, mieluummin taikina saa olla hieman pehmeän puoleista kuin liian tanakkaa. 

Seuraava vaihe on sitten muutaman tunnin mittainen, taikinaa taitellaan kulhossa noin tunnin välein. Sen voi tehdä siinä sekoituskulhossa tai sitten vaikka muoviastiassa, joka on kevyesti öljytty. Öljyäminen helpottaa siinä, ettei taikina tartu kulhon tai muun astian pintaan, mutta minä yleensä tiskin säästämiseksi taittelen taikinaa siinä lasikulhossa, jossa olen aineksetkin sekoittanut. Samalla taikinakaapimella nostelen taikinaa alta keskelle päällepäin noin 3-4 kertaa/taittely. Toistan taitteluita 4-5 kertaa noin tunnin välein, mutta ei se haittaa, jos välit ovat vähän tiiviimmin tai venähtävät, kunhan ei kokonaan unohda taikinaa. 

Ensimmäisellä taittelulla taikina on vielä tahmeaa eikä hyvin irtoa kaapimesta, mutta myöhemmillä kerroilla taikinaan tulee sopivaa rakennetta ja se irtoaa kaapimesta ja parhaassa tapauksessa se kohoaa hyvin. Minulla ei ole yleensä taikina kohonnut mitenkään erityisen hyvin, ei kaksinkertaiseksi. Ehkä juuri on vasta kehittymässä siihen parhaaseen vauhtiinsa. 

Noin viidennen tai kuudennen taittelun jälkeen alkaa yleensä olla jo alkuilta, on aika tehdä taikinalle ensimmäinen muotoilu. Kaavin taikinan suuren puisen leikkuulaudan päälle, tässä vaiheessa ei käytetä yhtään jauhoja. Samainen taittelussa käytetty kaavin on taas käytössä. Työnnän kaapimen taikinan reunan alle ja pyöräytän taikinaa noin kolmasosan kierrosta, toistan samanlaisia pyöräytyksiä niin, että taikinasta alkaa muotoutua pyöreä ja pullea taikinapallo, johon parhaassa tapauksessa tulee pintajännitystä. Peittelen taikinapallon leivinliinalla noin puoleksi tunniksi. 

Seuraavaksi on vuorossa viimeinen muotoilu kohotuskoriin. Otan esille kohotuskorin ja laitan sen pohjalle keittiöliinan ja sirotan sille teesihdillä tasaisesti vehnäjauhoa. Sirotan myös leikkuulaudalle hieman jauhoja ja otin myös käsiini hieman jauhoja. Otan leivinliinan pois taikinapallon päältä ja kuopaisen taikinan kaapimella jauhoisiin käsiini ja kiepautan pallon ylösalaisin jauhoiselle leivinlaudan päälle. Eli siis äsken päällipuoli on nyt alapuoli. Tähän äskeiseen alapuoleen, nyt päällipuoleen ei laiteta jauhoja. Taikinasta muotoillaan venyttäen neliönmuotoinen lätty. Nostan sen kulmat keskelle päin kuin tekisin pienen kirjekuoren. Sitten kiepautan kyljet keskelle ja näin muodostuu pötkylä, jonka nostan käsiini ja käännän taas ylösalaisin ja nostan leivän jauhotetun keittiöliinan päälle kohotuskoriin. Tällöin päälle tulee se puoli, joka oli äsken pohjalla leikkuulaudan jauhotetulla pinnalla. 

Ripotan vielä jauhoja leivän pinnalle, peitän koko komeuden liinan reunoilla ja laitan vielä suihkumyssyn kohotuskorin ympärille. Leipä menee nyt jääkaappiin paistamiseen asti. 

Tämä alla oleva leipä on tehty pyöreää kohotuskoriin ja tältä se näytti ennen jääkaappiin menoa. 

Leivän paistaminen

Paistan leivän aina aamuisin melko varhain, yleensä sähkö on silloin vielä edullisempaa kuin myöhemmin päivällä ja saamme tuoretta leipää aamiaiselle. Olen nyt opetellut käyttämään uunimme höyrytoimintoa, vaikkei siihen kyllä oikein hyviä ohjeita löytynyt sen enempää uunin käyttöohjeista, valmistajan sivuilta kuin muutenkaan netistä. 

Kun on aika paistaa leipä, laitan uunin höyrytoiminnon päälle ja kaadan uunin vesisäiliöön vettä kunnes merkkivalo näyttää säiliön olevan 2/3 täynnä, tämä on noin 7 dl vettä. Ymmärtääkseni maksimi tässä uunissa on 9 dl. Laitan lämpötilan 220 asteeseen ja uuniin leivinpellin jolla on arkki leivinpaperia. Pelti saa lämmetä uunissa sen aikaa, että uuni saavuttaa toivotun lämpötilan. Vesi säiliössä alkaa kehittää höyryä, muttei mitenkään näkyvästi, kuvittelin että uuni on ihan höyrystä samea. 

Kun uuni on kuuma, otan pellin pois ja nostan se leikkuulaudalle. Kumoan jääkaapista otetun leivän liinan suojista ylösalaisin pellille paperin päälle ja viillän leipäterällä pintaan viillon. En ole siinä ollenkaan hyvä vielä, en osaa mitään koristeluita. Viilto auttaa siinä, ettei leipä repeile holtittomasti uunissa. 

Tässä alla on joulun alla paistamani leipä oltuaan yön yli jääkaapissa, se oli kohonnut tosi paljon, pelkäsin, ettei puhti riitä enää uunissa vaan leipä lässähtäisi. 

Tässä sama leipä pellillä menossa uuniin, mutta vielä vailla viitoa. 

Paistan leipää ensin 220 asteessa 20 minuuttia ja sitten raotan uunin luukkua ja päästän höyryä pois. Sitä tosiaan tulee kunnolla ja pitää varoa kuumaa höyryä, jos käyttää silmälaseja. En ole saanut selkoa uunin käyttöohjeista, että olisiko syytä käyttää höyryä koko paistamisen ajan vai ei. Tässä uunissa ei taida olla sellaista crisp-toimintoa, joka lopettaisi höyryn lopussa ja rapeuttaisi kuoren. Minä olen siis päästänyt höyryä pois ja pienentänyt 20 minuutin jälkeen lämpötilaa 200 asteeseen. Jos vesi ehtii loppua uunin säiliöstä, alkaa kuulua äänimerkki ja pitää kääntää toiminto höyryltä tavalliselle keskilämmön asetukselle. 

Leipä on yleensä paistunut kypsäksi 48-52 minuutissa, kokeilen sisälämpöä mittarilla noin 50 minuutin tienoilla. Tavoittelen 98 asteen sisälämpötilaa ja sitä, että leivän pohjaa koputtaessa kuuluu kumea ääni. Kun leipä on kypsä, nostan sen ritilälle jäähtymään. Pitäisi  malttaa odottaa ainakin 45 minuuttia ennen kuin leivän leikkaa. 

On tavallaan hauska ajatus, että tämän hetkisessä elämässäni viikon kohokohtia ja jännittävin hetki on se, kun otan leikkuuveitsen ja halkaisen leivän. Saan leipään jo kivasti ilmareikiä ja höyrytoiminnolla pinta on kauttaaltaan aika ohut, mutta rapea, myös pohjapuoli.  Jäähdyttyään leipää on helppo leikata ja se säilyy hyvin 3-4 päivää paperipussissa. En halua ihan vain leikkuulaudalla leikkuupinta alaspäin säilyttää leipää syömisten välillä, sillä laudalla on muutakin käyttöä. Paperipussi on hyvä säilytykseen. 

Tämän Tapaninpäivän leipä onnistui erittäin hyvin, mutta enempää ohraa ei kyllä kannata käyttää, oli juuri sopiva määrä yhdessä vehnän ja ruisleseen kanssa. 

Kun seuraava leivonta lähestyy, otan taas juuren kaapista, otan siitä puolet ja loput ruokin ennen jääkaappiin palauttamista. Käytin juurta myös ruisleipätaikinaan yhdessä pakastetun ruisjuuren kanssa ja kuten edellisestä postauksesta voi lukea, onnistuin ensimmäistä kertaa todella hyvin ruisleivänkin kanssa. Aion ottaa vehnäjuurta seuraavallakin kerralla ruisleipään.

Ruisleipä uudestaan

Minulla on tapana aika helposti alkaa luulla liikoja itsestäni. Se tapahtuu näin: Onnistun kerran leipomaan ja paistamaan hyvän hapanjuurileivän ja seuraavaksi ajattelen olevani yhtä hyvä ruisleivän suhteen. Ei se niin mene, yleensä liiallinen itsevarmuus kostautuu ja homma menee ihan plörinäksi. 

Joskus kuitenkin onnistun siinä ruisleivässäkin. Kuten tänään. Mutta tästä on aika varmasti seurauksensa. Seuraavat ihan mitkä vaan leipomukset tai kokkaukset menevät aivan pilalle! 

En ollut tehnyt ruisleipää pitkään aikaan, en edes muista kuinka pitkään aikaan. Olen viime vuosina askaroinut vaihtelevalla menestyksellä vehnäjuuren parissa ja alkanut nyt taas päästä hieman jyvälle (pun intended) siinä hommassa. Äidiltä saamani ruisjuuri pakastimessa kuitenkin houkutteli minua, kun etsin jotain aivan viatonta pakastimesta, vaikka herneitä tai torttutaikinaa. 

Tämä on pitkällinen juttu, ehkä ruisleipää voi tehdä nopeamminkin, mutta minä olen äidintyttö, teen kuten äiti on opastanut. Ja sitten myös sovellan hieman ja kuuntelen siskoa. Kirjoitan tähän nyt koko pitkän tarinan tänään onnistuneista ruisleivistäni. 

Päivä 1

Otin sulamaan pakastimessa olevan ruisleipäjuuren, jota oli rasiassa noin 1,5 dl. Jollei sinulla ole valmista ruisjuurta sen voi tehdä vaikka tämän ohjeen mukaan. Jätin juuren sulamaan jääkaappiin yön yli.

Päivä 2

• 1,5 dl ruisjuurta
• 2 dl vehnäjuurta
• 15 dl vettä
• 10 dl ruisjauhoja

Tämä on varsinaisen leivänteon ensimmäinen päivä, otin sulaneen juuren jääkaapista pöydälle. Kiehautin puolitoista litraa vettä ja kaadoin sen yleiskoneen kulhoon jäähtymään. Tarkoitus on käyttää kiehautettua, huoneenlämpöön jäähtynyttä vettä taikinan nesteenä. 

Kun vesi oli jäähtynyt kaadoin kulhoon sulaneen ruisjuuren ja vehnäjuuripurkistani sen verran kuin raaskin. Tarina-niminen juureni oli päässyt kasvamaan vähän liian suureksi siihen nähden miten usein/harvoin paistan hapanjuurileipää. Sekoittelin juuret veteen ja kumosin seuraavaksi mukaan 10 dl ruisjauhoja. Vispilöin koko homman tasaiseksi velliksi. Peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin huoneenlämpöön. 

Päivä 3

Jos tarpeen:

• 1-2 dl ruisjauhoja

Kolmantena päivänä leipätaikinan alkua kurkitaan kiinnostuneena ja toivotaan, että sen kuplii mukavasti, mutta pysyy kiltisti kulhossaan. Ruisvellini kuplikin ihan kivasti, paremmin kuin ikinä, jonka arvelin johtuvan aktiivisesta vehnäjuuresta. Ei ollut tarpeen lisätä ruisjauhoja tässä vaiheessa, mutta jos velli olisi ollut eloton, olisin lisännyt hieman jauhoja ja jättänyt taas taikinan tekeleen odottamaan aikaa parempaa huoneen lämpöön. 

Päivä 4

• 3 dl ruisleseitä
• 1,5 dl ohrajauhoja
• 15 dl ruisjauhoja (jätä vähän leivän muotoilun vaiheeseen)
• 5 tl suolaa

Nyt oli se päivä, jolloin leivän tekemiseen menee eniten aikaa, etenkin jos sattuu olemaan kalliin sähkön päivä, kuten meillä oli tänään. Jatkoin taikinan parissa heti aamulla. Kiinnitin yleiskoneen kulhon, jossa taikinan alku oli ollut jo useamman päivän, koneeseen ja kiinnitin taikinakoukun. Lisäsin kulhoon ensin ruisleseitä, hieman ohrajauhoja, suolaa ja sitten vähitellen noin 15 dl ruisjauhoja, jonkun verran jätin muotoiluvaihetta varten. Yleiskone vaivasi taikinaa pienellä nopeudella noin vartin verran ja tuloksena oli märän sementin kaltainen ryyninen taikina, joka ei juurikaan tarttunut nuolijaan, muttei erityisesti irronnut kulhon reunoista. Olipa sellaista tanakkaa jänkkiä. 

Tämä tapahtui aamupäivällä noin kymmenen aikaan. Kuten sanottu, sähkö oli kallista koko päivän, joten jarruttelin huolella, mitä en yleensä jaksa ollenkaan, vaan nopeutan kaikkia kohotuksia ja lepuutuksia. Otin kulhon pois yleiskoneesta ja peitin sen suihkumyssyllä. Panin merkille taikinan korkeuden kulhon reunassa, paljonko oli vielä tilaa. En ole ikinä saanut ruistaikinaa mitenkään erityisesti kohoamaan missään vaiheessa, käytinpä hiivaa tai hyvää juurta tai en. 

Kahden aikaan iltapäivällä palasin taikinan pariin (olin toki kurkkinut suihkumyssyn alle muutamaan kertaan) ja ilokseni ruisjuuren ja vehnäjuuren avulla taikina oli hieman kohonnut, noin 2-3 cm kohti kulhon yläreunaa. 

Kaavin tahmean taikinan leivinlaudalle runsaan ruisjauhokasan päälle ja jaoin sen kolmeen osaan. Muotoilin jauhotetuin käsin kolme pitkulaista palaa ja nostin ne kolmeen leipävuokaani. Mitenkähän olen joskus älynnyt ostaa kolme samanlaista leipävuokaa? Ihme kertakaikkiaan. Taikinaa ei siis vaivata mitenkään erityisesti tässä vaiheessa, kunhan muotoillaan leivän mallisiksi pötkylöiksi. 

LISÄYS: TÄSSÄ KOHDEN PITÄÄ MUISTAA OTTAA JUURTA TALTEEN NOIN 1,5 DL JA PAKASTAA SE. OLEN USEIN UNOHTANUT SEN JA JOUTUNUT PYYTÄMÄÄN ÄIDILTÄ UUDEN JUUREN. 

Peitin vuoat suihkumyssyllä ja jätin odottamaan sitä hetkeä, ettei sähkö olisi enää niin kallista. Tällä kertaa siinä meni noin 3 tuntia. Aiemmin olen seisottanut taikinaa ensin kulhossa noin tunnin ja sitten vuoassa toisen tunnin. Nyt koko hommaan meni noin 5-6 tuntia. 

Viiden aikaan iltapäivällä laitoin uunin lämpenemään 230 asteeseen. Pistelin leipiin kalapiikillä reikiä ja kun uuni oli kuumentunut, nostin kolme vuokaa pellille ja pellin hieman uunin keskiosan alapuolelle. Laitoin ajastimeen 20 minuuttia. 

Kun 20 minuuttia oli kulunut, laskin lämpötilaa 180 asteeseen ja paistoin vielä 40 minuuttia. Mittasin leipien sisälämpötilaa, joka oli siinä vaiheessa 96 astetta. Tavoittelin 98 astetta, joten paistoin leipiä vielä 10 minuuttia, kunnes haluttu sisälämpötila oli saavutettu. Kaikkiaan paistoaika oli siis 70 minuuttia, joista ensimmäiset 20 minuuttia 230 asteessa ja loput 180 astetta. 

Kumosin leivät pellille, en muistanut ritilän olevan parempi jäähdytysalusta. Noin kolmen vartin päästä en malttanut enää odottaa, vaan leikkasin yhden leivän puolesta välistä kahtia. Ihanaa! Leipä oli kokonaan tasaisen kypsä, kuori rapea, muttei liian kova. 

Hetken päästä maistoimme viipaleet voin ja juuston kera. Olipa hyvää, sopiva suola, pehmeä, mutta kypsä rakenne. Olen niin iloinen. Käärin leivät keittiöliinaan ja huomenna pakastan niistä osan puolikkaina, osan viipaleina ja tietysti syömme leipää tuoreenakin. 

Olen toiveikas, että osasyy onnistumiseen olisi vehnäjuuri, jota käytin tähän ruisjuuren lisäksi. En mielelläni käyttäisi leivissä hiivaa, jos kohoamisen saisi aikaan juurellakin ja nyt lopputulos oli paras koskaan aikaansaamani.  

Pan con Tomate

Tänään meillä oli melko viitteellinen päivällinen, varastossa oli neljä pientä raakamakkaraa, jotka paistoimme pannulla ja niiden kaverina oli tomaattileipiä. Kävimme aamulla markkinoilla, jotka ovat joka sunnuntai Amboisessa joen rannassa ja sieltä ostimme hyvän hapanjuurileivän. Arvelin, että nuo artesaanileivät ovat kalliita, mutta ainakin tässä kojussa oli hinta hyvin kohtuullinen, kilohinta oli 7,50€ ja tuo melko iso leipä maksoi 4,40€. Söimme siitä puolet tänään ja huomenaamulla sitten lisää. 

Pan con Tomate kahdelle

• 6 viipaletta hapanjuurileipää
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 3 eriväristä tomaattia
• 1 tl valkosipulimurskaa
• ripaus suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa

Olin liian laiska kaltatakseni tomaatit, leikkasin niistä kuoret vähän puolihuolimattomasti, enkä myöskään poistanut siemeniä, sillä silloin tomaattia olisi jäänyt liian vähän jäljelle. Leikkasin kuoritut tomaatit kuutioiksi ja sekoitin niihin valkosipulimurskaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Juuri ennen tarjoilua sekoitin vielä mukaan basilikasilppua.

Leivät paistoimme grillin tasaisella paistolevyllä, jolle oli laitettu pikkuisen öljyä ja voita. Lusikoimme tomaattia kuumille leiville ja söimme yhdessä niiden pikkumakkaroiden kanssa. Kolme viipaletta leipää ja kaksi pientä makkaraa oli aivan riittävästi yhdelle aterialle. 

La Vueltassa oli hilly-tyyppinen etappi, jota pystyimme katsomaan koneelta oikein hyvin. Sen nopein oli Kaden Groves ja punaisessa johtajanpaidassa ajaa huomenna Wout van Aert. Katsoimme samaan aikaan naisten Tour de Francen päätösetappia Ranskan telkkarista ja sen voitti Demi Vollering, mutta hän ei pystynyt saavuttamaan kokonaiskilpailun voittoa, vaan sen otti Katarzyna Niewiedoma. 

Fromage Fort

Kävimme aamulla Tampereella Tulintorin kauppakeskuksen Boulangerie Marcossa, se avautuikin ranskalaisittain varhain, jo kello 07.30. Ostimme hapanjuurileivän ja patongin. Eiväthän ne halpoja ole, mutta ei tarvitse ollakaan. 

Kotiin tultuamme tein meille nopeat uunissa paistetut juustoleivät, ohjeen nimi on Fromage Fort ja otin sen täältä. 

Fromage Fort

• erilaisia juustojen loppuja, comtea, gruyèreä, parmesaania, punakittijuustoa, brietä, tuhkajuovajuustoa yhteensä noin 150 g
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 tl valkosipulimurskaa
• pippuria

Laitoin uunin kuumenemaan 225 asteeseen. 

Leikkasin veitsellä erilaisten juustojen loput pienehköihin kuutioihin ja keräsin ne blenderin kannuun, kaadoin mukaan ensin puolisen desiä viiniä ja pikkuisen valkosipulimurskaa. Laitoin blenderin töihin ensin pulsella ja sitten yhtäsoittoa siksi aikaa, että juustoista muodostui tahna. Lisäsin vielä hieman viiniä ja pippuria ja jatkoin seloittamista. Kun massa oli melkoisen tasaista ja aika paksua, kaavin sen lasiseen säilytysrasiaan. 

Leikkasin hapanjuurileivästä neljä viipaletta ja levitin niille juustotahnaa, tästä määrästä kului noin puolet. Loput laitoin jääkaapin kylmimpään osaan tiiviillä kannella suljettuna. Paistoin leipiä uunissa leivinpaperin päällä pellillä noin 15 minuuttia, kunnes juusto oli osaksi imeytynyt leipään ja osaksi saanut kivoja paistopilkkuja. 

Kiersin vielä pippuria kuumien leipien päälle ja nyt jälkeenpäin mietin, että juustomassaan olisi sopinut hyvin pieni tilkka Kirschwasseria, sitä viinaa jota laitetaan juustofonduen terävöittäjäksi. Ehkä teen lisäyksen loppumassaan huomenna, kun paistan vielä yhdet leivät meille airfryerissä. 

Tour de Francessa oli taas vuorossa vuorietappi. Ehdimme katsoa siitä tallenteena loput 20 km. Vaikka Richard Carapaz ei ole suosikkilistallani, en nyt murjota, vaikka hän voittikin etapin. Nyt hänkin liittyi siihen porukkaan ajajia, jotka ovat kaikki voittaneet etapin kaikissa kolmessa Grand Tourissa. Kokonaiskilpailun johtajana jatkaa Tadej Pogacar. Enää on jäljellä neljä etappia ja toivon, että Tadej pitää pintansa. 

Köyhät ritarit loimulohella

Eilen söimme raclettea ja sitä varten ostettua rosmariinileipää jäi puolet. Leipä oli sen oloista, ettei se paranisi seuraavaan päivään eikä olisi kovin hyvää syötävää sellaisenaan. Niinpä tein siitä köyhät ritarit tänään aamiaiselle. 

Loimulohta köyhillä ritareilla kahdelle

• 4 viipaletta vaaleaa rosmariinileipää
• 1 dl maitoa
• 1 kananmuna
• 1 rkl voita

Päälliset

• 1 rkl voita
• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria
• palanen loimulohta 
• salaatinlehtiä
• kirsikkatomaatteja

Sekoitin lautasella kananmunan ja maidon tasaiseksi ja unohdin maustaa seoksen, hieman vaikka jauhettua paprikaa oli sopinut. Kastoin leipäviipaleet munamaitoon ja paistoin ne pannulla voissa. Toisella pannulla paistoin kevyesti vatkatut kananmunat ja maustoin ne suolalla ja pippurilla. Siinäkin olisin voinut hieman iloitella mausteilla. Nostin köyhät ritarit tarjoiluvadille ja sommittelin joka palaselle salaatinlehtiä. 

Paistoin munakkaan vai toiselta puolelta, yläpuoli sai vain hyytyä pienellä liekillä. Jaoin munakkaan neljään osaan ja nostin jokaiselle ritarille salaatin päälle munakasta. Jaoin loimulohipalan neljään osaan ja ne leiville. Päälle vielä kirsikkatomaatteja puolikkaina. Vähän olisi voinut olla räväkämpi makumaailma, mutta kyllä se marraskuun lopun sunnuntain aamupalalla maistui. Kaasuliedellä valmistui koko aamiainen kahveja myöten, mutta valoa oli ihan pakko vähän sytyttää, vaikka sähkö maksaakin tänään taas paljon. 

Pan con tomate – revisited

Pienessä kiireessä ehdin yhtenä päivänä tekemään välipalaksi Espanjan herkkua, pan con tomatea. Se saa kesän kielelle aivan varmasti. Katsoin vinkit omasta blogista, kesällä 2019 Antti teki minulle tomaattileipiä, kun olin vielä töissä ja tulin nälkäisenä vuorosta. Nyt kiireet olivat kotihommiin liittyviä, kiire kuin kiire, on kiva saada jotain nopeaa syötävää. 

Pan con tomate kahdelle

Leivät

• 8 viipaletta vaaleaa leipää, meillä kauraleipää
• 2 rkl sitruunalla maustettua voita (jäi edellispäivän kokkailusta)
• 2 rkl oliiviöljyä

Tomaatit

• 4 keskikokoista tomaattia
• kiehuvaa vettä kalttaamiseen
• kylmää vettä tomaattien jäähdyttämiseen
• puolikas valkosipulinkynsi raastettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa

Kalttasin tomaatit jo päivemmällä, kiehautin kattilassa vettä ja tein tomaatteihin ristiviillot. Käytin tomaatteja kiehuvassa vedessä noin minuutin, pari. Sen aikaa, että kuori alkoi kääriytyä viiltojen kohdalla rullalle. Nostin tomaatit kuumasta vedestä kylmään ja hetkisen kuluttua kuorin ne. Se käy helposti, kuuma vesi irrottaa tehokkaasti tomaatin kuoren ja kylmä vesi pysäyttää kypsymisen. 

Leikkasin tomaatit ensin lohkoiksi ja poistin siemenet ja sitten leikkasin lohkot pieniksi kuutioiksi. Jaoin kuutiot kahteen annoskuppiin. Toiseen annokseen raastoin mukaan hieman valkosipulia, oman annokseni jätin ilman, sillä minulla oli seuraavana päivänä hammaslääkäri. Sekoitin kumpaankin hieman oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, sekä tuorett basilikaa. Jos olisi ollut aikaa, tomaattisalsan olisi ollut hyvä viilentyä jääkaapissa tarjoiluun asti, mutta me söimme ruoan saman tien. 

Kuumensin paistinpannua ja lisäsin sille edellispäivän kokkailusta jääneen sitruuna-voin ja lorauksen oliiviöljyä. Paistoin leipäviipaleita seoksessa muutaman minuutin kummaltakin puolelta, kunnes ne olivat mukavan rapeita. Lusikoimme leiville tomaattisilppua ja maistui niin Espanjalle, minunkin valkosipuliton annokseni. 

Minulla on pieni Vuelta-paussi tähdellisen viikonloppuohjelman vuoksi, mutta kurkkasin nyt lauantaiaamuna, että eilen voittajaksi ajoi Jesus Herrada ja etapin päätteeksi kokonaiskilpailua johtaa edelleen parin sekunnin turvin Remco Evenepoul. Tänään ja huomennakaan en ehtine kisaa seurata ja maanantaina on lepopäivä, mutta tiistaina viimeistään palaan kisan pariin.