Mobileminestrone revisited taas

Tänään kävimme pyörälenkillä tutuissa paikoissa, katsomassa tutun kirkon ja tutun vuorovesivaihtelun mukaan vuoroin paljastuvan, vuoroin meren alle jäävätä pengertien, myös lähikylän markkinat tuli tarkastettua. Ne olivatkin isommat kuin osasin odottaa, mutta emme kuitenkaan tehneet mitään ostoksia tällä kertaa. Ihmiset tulevat selvästi markkinoille tapaamaan toisiaan ostosten tekemisen lisäksi. Nyt kun pyhät ovat ohitse, on pyöräteillä ja kaduilla paljon vähemmän liikkujia, on tosi kiva ajella ilman ruuhkaa. 

Avoautoilla oli jonkunlainen porukka-ajelupäivä, melko monta katotonta ajoneuvoa ehdimme nähdä. Me emme tunne vetoa ajaa tuota pengertietä mantereelle tai toiseen suuntaan, matka on noin 5 km mittainen.

Pyöräilyn jälkeen kävimme vilkaisemassa rantaa leirialueen kohdalla, laskuvesi ei ollut enää suurimmillaan, vaan vesi oli jo tulossa takaisin päin. Osteriviljelmiltä saavuttiin juuri veneellä kohti rantaa, traktorit olivat jo kuivalla maalla. 

Leirialueen ravintola on tänään auki ja melkein kehitin meille jo pizzamielihalun, mutta pääsin siitä iri ajattelemalla, että on tässä aikaa, syödään nyt omista varastoista. Tulee lähes nollakulupäiviä välillä, aamulla ostimme patongin, joka maksoi euron. Toki leiriytyminen maksaa joka päivä. Auto ei liiku minnekään, emmekä tuhlailleen mihinkään. Edes siihen pizzaan. Tein ihan kunnollisen mobileminestronen siitä, mitä sattui olemaan. 

Mobileminestrone kahdelle siitä mitä varastoissa oli

• 50 g pancettaa ohuina suikaleina
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 uuden sadon punasipulia varsineen + yhden sipulin varsi aiemmalta kokkaukselta jääneenä
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• 1 porkkana
• 5-6 violettia parsaa
• 1 liemikuutio
• 1 suuri tomaatti
• 1 dl pakasteherneitä
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 0,75 l vettä
• suolaa ja pippuria
• 1,5 dl oikein pienikokoista simpukkapastaa
• tuoretta basilikaa ja timjamia
• raastettua parmesaania

Kuorin porkkanan ja sipulit ja leikkasin ne viipaleiksi ja silpuksi, samoin leikkasin parsat ja tomaatin paloihin. Otin herneitä pakastimesta pikkukuppiin odottamaan. Kuumensin kasarin ja paahdoin pancettaa siinä muutaman minuutin. Lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä ja sipulit, parsapalat ja porkkanaviipaleet ja paistelin niitä pari kolme minuuttia. 

Seuraavaksi kattilaan pääsivät tomaattipalat, tomaattipyre, liemikuutio ja vesi. Kun keittopohja oli kiehunut muutaman minuutin, lisäsin sinne herneet, pastan sekä hieman suolaa ja pippuria. Kun pasta ja vihannekset (lähinnä porkkana) olivat kypsiä, maistelin ja lisäsin pippuria ja ihan vähän vielä suolaa. Koska vettä oli niinkin vähän, keitosta tuli sopivan sakeaa. Annoksiin tuli vielä raastettua parmesaania ja tuoreita yrttejä. Olisi ollut taas hyvä pakkaspäivän ruoka, mutta kyllä se maistui ulkona markiisin allakin. Ei ollut kovin lämmin päivä ja tuuli ajoittain navakasti. 

Giro d'Italia on melko lopussa, tänään oli jo 17. etappi. Siinä oli ylä - ja alamäkiä kerrakseen ja voittajaksi ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan ajoi nuori Georg Steinhauser. Oli hienoa, että hän kesti johdossa aivan loppuun asti, vaikka Tadej Pogacar kyllä uhkaavasti otti häntä kiinni. Tadej oli tänään toinen ja kokonaiskilpailussa reippaassa johdossa. 

Risotto cacio e pepe

Olin ilokseni ottanut mukaan risottoriisiä, siitä riittää pariin ateriaan. Niistä toinen oli tänään. Tein pippurista risottoa Henkan Italia-kirjan mukaan, sen minkä pystyin. Minulla ei ollut mitään lientä mukana. Piti tehdä kasvisliemi itse. Tein kahden hengen risoton 1,5 dl riisimäärästä, se oli juuri sopivasti. 

Luin kirjasta, että ruokalaji on Massimo Botturan käsialaa ja vuodelta 2012, jolloin Italiassa oli hirveä maanjäristys ja parmesaanin käyttöä piti vauhdittaa tuhoja kattamaan. Me kävimme Botturan ravintolassa Modenassa vuonna 2013, mutten muista oliko silloin risotto cacio e pepe tarjolla. Sittemmin olemme jättäneet niin fiineissä ravintoloissa käymisen. Hienoja kokemuksia nämä tähtiravintolat, mutta nyt käytämme rahojamme toisin. 

Risotto e pepe kahdelle retkiolosuhteissa

• puolikas uuden sadon sipuli
• 2 valkosipulin kynttä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1,5 dl risottoriisiä
• 1,5 dl valkoviiniä
• 0,75 l vettä
• puolikas sipulia, pieni pala fenkolia, 1 valkosipulin kynsi, 3 laakerinlehteä, suolaa ja pippuria, kuivattua yrttiseosta liemeksi
• 2 rkl voita
• 1 dl raastettua parmesaania
• lisää suolaa ja pippuria

Laitoin pieneen kattilaan 0,75 l vettä ja sinne puolikkaan sipulin paloina, loput fenkolista (nyt se viimein loppui), 1 valkosipulinkynnen, laakerinlehtiä, kuivattua yrttiseosta, suolaa ja pippuria. Annoin liemen kiehua noin 5 minuuttia ja siivilöin se kattilaan ja kuumensin kiehuvaksi uudelleen. On tärkeää, että risottoliemi on kuumaa, kun sitä lisätään kattilaan riisiä kypsyttämään. 

Silppusin sipulin ja valkosipulin ja laitoin kattilaan oliiviöljyn kuumenemaan. Kuullotin sipuleita pari kolme minuuttia. Lisäsin mukaan riisit ja kuullotin niitäkin varoen polttamasta niitä. Seuraavaksi meni mukaan viini ja annoin sen kiehua kokoon. 

Sitten aloin lisätä kiehuvan kuumaa omatekoista kasvislientä. Lisäsin kauhallisen kerrallaan ja sekoitin kaiken aikaa reunoja ja pohjia myöten. Kun riisissä alkoi olla enää vähän puruvastusta, lisäsin mukaan nokareen voita ja parmesaania, maistelin ja lisäsin suolaa ja pippuria. Annoksiin vielä laitoin todella paljon pippuria. Tämä on mukaelma cacio e pepe-ruoasta, pastan sijaan riisillä. 

Lisänä oli pienet lohipalat, jotka maustoin suolalla, pippurilla, sitruunalla ja paistoin voin ja oliiviöljyn seoksessa pannulla. 

Giro d'Italia on edistynyt taas etapin verran. Katsoimme toisella silmällä muutama kymmenen kilometriä tasamaan etappia. Sen nopein oli jälleen kerran Jonathan Millan (jo kolmas etappi tässä kisassa)ja kokonaiskilpailun ykkösestä ei ole epäilystä. Se on tietysti Tadej Pogacar. Kävin kurkkimassa koko listaa ja Nairo Quintana on sijalla 26. Taitavat hänen voitonpäivänsä olla jo ohitse. 

Antti vei minun pyöräni ja sen kukkaset läheiselle kanaalisillalle,
minäkin pääsen mukaan huomenna

Ostognocchit lautasella

Tännekin olisi voitu mennä, muttei voitu, Lyonissa joku hieno museo vissiin.

Tänään on ollut sellainen reissupäivä, että melkein mikään ei toiminut. Antakaa kun kerron, voi olla, että heikommat joutuvat istumaan tätä lukiessaan. Kaikki alkoi siitä, että koko yön lotuutti vettä oikein huolella ja minua pelotti, että CampaAdria juuttuu leiripaikan nurmikkoon (oli sataa lotuuttanut jo valmiiksi pari vrk melkein koko ajan). Olen nähnyt niin karmeita upotuksia Facebookissa, että sellaiseen en meitä tahtonut saada. No kukapa haluaisikaan juuttua leiripaikan mudaksi muuttuneeseen nurmikkoon? Valvoin yöllä aika kauan miettien, että mitenkä tässä nyt pitäisi oikein rattia kääntää ja kaasua painaa ja mitenkä varsinkaan ei. Ja minähän en ollut autoa mihinkään siirtämässä, joten melko turhaa unetonna piehtarointia. 

Tämä ei varsinaisesti liity mihinkään.

CampaAdria lähti oikein nätisti tontilta asvaltille, ehkä yksi pensasaidan lehti irtosi ja pieni nurmenpinnan rikkonainen kohta tuli. Mutta ei mitään synkkiä uurroksia eikä hinausapua tarvittu, ei ollut lähelläkään. Tästä siis selvittiin ja sitten oli tarkoitus nauttia terveellinen ja monipuolinen mäkkäriaamiainen, joka kuuluu jokaiseen reissuun, joka sijoittuu maamme rajojen ulkopuolelle. Kyllähän niitä mättöjä vissiin Suomessakin saa rajoitetusti, muttei yleensä tee mieli. 

Kartasta etsimämme Mäkkäri oli siellä missä pitikin ja saimme auton parkkiin sinne, mihin googlekartan mukaan pitäisikin saada. Tilasimme tököttelynäytöstä oikein mallikkaan setin aamiaisruokaa ja yritimme maksaa. Se sitten ei onnistunutkaan, vaan piti mennä tiskille. Siellä sentään raha kelpasi. Saimme noin vartin päästä annoksemme oikein pöytään kannetusti. Näytti siltä, ettei Mäkkärin aamiainen mitenkään voi olla kannattava konsepti, ainakin viisi työntekijää oli paikalla ja yksi kaksikko otti aamukahvit pikkupalaveriansa luonnistamaan ja sitten olimme me. 

Eikä tämä

Pian oli käsillä seuraava katastrofi. Olimme tilanneet McMuffinit, joita Antti on syönyt jo teininä Amerikassa, me koko perheellä 2000-luvun alussa lasten kanssa niinikään Amerikassa ja sittemmin myös Euroopassa. Ja olenhan minä tehnyt niitä itsekin. Miten hyvin meni teidän mielestä, kun McMuffinista puuttui pekoni, vaikka kääreen päällä oli oikein tarra, notta bacon? Ja miten hyvin mielestänne me suoriuduimme, kun söimme kiltisti McMuffinit ilman pekonia, emmekä menneet lainkaan valittamaan. Tämä on varmastikin pohjoismaisen ei nyt tehdä tästä numeroo-ajattelun huippu. Söimme McMuffinit ilman pekonia, kuinka säälittävää se on?

Seuraavaksi piti mennä kauppaan, tälle reissulle uuden ketjun kauppaan. Haluamme aina käydä joka saatavilla olevan ketjun kaupoissa. Marketista oli puolet räjäytetty taivaan tuuliin ja samalla suuri parkkipaikka oli työmaana, emmekä me mahtuneet viereenkään, joten jatkoimme matkaa päättäen, että menemmepä sitten seuraavaan kaupunkiin kauppaan. Moottoritieajelu suju ihme kyllä hyvin, Fulli-maksupulikka ikkunassa toimi hyvin ja puomit nousivat, olimme ihan että jees. 

Siellä seuraavassa kaupungissa marketin piha oli sellainen ranskalainen temppurata, jossa kaikkein pienimmät fiiatitkin joutuivat hinkkaamaan itseään pois pysäköintiruudusta ja jostain kumman syystä niissä on aina poistuminen etuoven editse. Miksi kaikkien, joka jumalan auton pitää ajaa etuoven editse? Eli emme menneet sinnekään kauppaan. 

Taas moottoritielle ja kohti seuraavaa pettymystä. Sitä ei tullut, vaan pääsimme kauppaan, viimeisen kilometrin ajoimme poliisiauton perässä ja päättelimme, että sehän on meille Marshall to Guide ja niin se olikin. Poliisit ehtivät boulangerien pullajonoon ennen meitä, sillä meidän piti hakea ostoskärry. Ruokakauppakäynti onnistui ihan hyvin, paitsi ettei ollut lihapullia, semmoisia valmiita raakoja lihapullia, joita keksin justiinsa haluta. 

Meillä oli kuulkaa oikein varaus leirialueelle seuraaviksi kolmeksi yöksi, sillä tällä viikolla on taas arkipyhä, helatorstai. Paikka näytti netissä ihan hyvältä, mutta loppulähestymisen aikana, (työaikoina sanoimme, että ulkomerkin jälkeen) aloimme ihmetellä, ettei ole yhden yhtä kylttiä alueelle ja tiet kapenivat kapenemistaan. Kyllä se alue sieltä löytyi, mutta jo tieltä saatoin sanoa, että taitaa olla Ryysyranta. Semmoinen, jolle en halua. Antti rohkeana miehenä (olihan hän jo selvinnyt McMuffinista ilman pekonia) meni katsomaan lähempää ja oli puhunut (tietääkseen) itsensä irti varauksestamme, sillä kaikki tontit olivat nurmikkoisia ja melko märän näköisiä. Mistään ryysyrantaisuudesta hän ei sanonut peruessaan, mikä johtuu varmaan siitä, ettei hän juuri muistanut mikä Ryysyranta on ranskaksi. 

Siinä kohden täytyi tehdä plan B, jotka ovat kuulemma maailmassa nykyään aika kortilla. Minä jostain syystä muistin, että minullahan on se Camping Car Park-kortti ja appi ja siellä 8 euroa rahaa. #kuihienooseon ? Ensin piti etsiä se kortti, joka ei ollut siellä missä muistin, enkä ollut päivittänyt uutta maksukorttiani tiliini, mutta nämä olivat vain pikku hidasteita elämän vuoristoradalla. Koska olen pätevä #atkmuija päivitin maksukorttini ja appini ja kaiken muunkin minkä keksin ja kohta minulla oli toimiva appi ja löysin meille yöpaikan melko läheltä sitä Ryysyrantaa. Edellisen kerran olimme Camping Car Park-paikassa syksyllä 2022 ja silloin sain niihin jonkunlaisen pelon, kun poistuminen ei onnistunut ilman asiakaspalveluun soittamista. Kuinka kauheaa se on, kun ei osaa sanoa paikan nimeä eikä vastaaja ymmärrä minun nimeäni ja taisi olla kylmä ilmakin ja muutenkin kaikki hirveää? Ilmeisesti kuulostin tarpeeksi epätoivoiselta, että portti sittenkin aukeni. Tänään pääsimme sisälle kaatosateessa, kun olin tällännyt korttiani ainakin kuusi kertaa lukulaitteeseen, jossa on jostain kumman syystä numeronäppäimistökin, vaikka mitään ei pitänyt näppäillä. 

Alue on entinen leirialue, jonka saniteettitilat on riisuttu mukavuuksista, ei ole pönttöä eikä allasta, ihan pitää omissa pytyissä olla. Mutta hinta ei ole paha. Sähköä saa, nettiä en nyt osannutkaan taas löytää, joten olemme omissa neteissämme. Vettä on tarjolla, kemssan ja harmaan veden voi jättää ja loossiit (campingkielellä pitchit) ovat niin ahtaat, että jokaisesta rajapusikosta tulee otettua pikku näyte. Nyt kun ilta alkaa käsillä, on sadekin tauonnut. Katsoimme tikuten ja takuten Giro d'Italian kolmannen etapin, jonka päätteeksi saatiin uusi etappivoittaja, mutta Tadej Pogacar on yhä kokonaiskilpailun ykkönen. 

Päivällisenä meillä oli liikaa ruokaa. Italialaisuuskin on hieman siinä ja tässä. Ostimme kaupasta, kun sinne viimein pääsimme rasian valmiita gnoccheja ja niiden kanssa paistoin minimaalisen pieniä meheviä salamimakkaroita, kirsikkatomaatteja ja lopuksi vielä mozzarellaa. Emme mitenkään jaksaneet syödä kaikkea, ainakin lusikallinen jäi tähteeksi. Ja kuvassakin näyttää, että meillä olisi ollut ruokana paistettuja sormenpätkiä. 

Automme ympärillä kiehnäsi ruoanlaiton ajan kissa, ensin luulin että naukuminen tulee telkkarista, mutta ulkoa se tuli. Antti avasi oven ja oli tosi lähellä, ettei sinisilmäinen kissa olisi asettunut taloksi. 

Jostain syystä en nyt pääse käsiksi kuviini, joten tämä jaaritus tulee nyt postatuksi ilman kuvia. Olinkin jo ihmeissäni, ettei #ranskanpatti ole mitenkään oireillut tällä reissulla. Nyt se sitten alkoi taas. Tavallaan se kruunaa koko päivän. Varsinkin kun kuvatkin koko päivältä ovat ihan surkeita. Kuva kerrallaan saatan saada niitä laitettua. 

Mobilepasta

Retkiolosuhteissa päivällinen on toisinaan  melkoisen aivojumpan tulos. Tänään kävimme kaupassa lemppariketjumme Jumbon liikkeessä.  Alankomaissa kaupat ovat auki samaan tapaan sunnuntaisin kuin meillä Suomessa. Meillä olisi kyllä ollut ainekset jonkunlaiseen ateriaan ilman kaupassa käyntiäkin, mutta vihanneksia oli aika vähän. CampaAdrian jääkaapissa oli pakkaus täytettyä tuorepastaa. Sen ympärille kehitin pastasalaatin tapaisen aterian. 

Tuorepastasalaatti kahdelle

• 200 g täytettyä tuorepastaa (tomaatti-mozzarellatäytteiset pastanyytit Lidlistä)
• 1 l vettä pastan keittämiseen + 1 rkl suolaa
• 4 rapean salaatin "oksaa"
• 6 kirsikkatomaattia
• 2 minikokoista snack-kurkkua (niitä minikurkkuja, joita meilläkin on kaupoissa keväisin)
• 2 minipaprikaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl sitruunamehua
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania

Keitin pastan pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä, 4 minuuttia. Kumosin veden pois ja jätin pastan hieman jäähtymään siksi aikaa, että valmistelin muut ainekset. Leikkasin salaatinlehdet, kurkut, tomaatit ja paprikat paloiksi ja sekoitin ne kulhossa. Kun pasta oli hieman jäähtynyt, sekoitin sen vihanneksiin ja lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa ja pippuria ja annoksiin vielä tuoretta basilikaa ja parmesaaniraastetta. Kuvakuri toimii edelleen, vain yksi kuva ateriasta!

CampaKeittiö is back!

CampaSimpukan alkuperäinen idea oli seurata ammattilaispyöräilyn kisoja ja kokata sen maan ruokia, jossa kilpailuja kulloinkin ajettiin. Ensimmäiset 8 vuotta homma olikin melkoisen suoraviivaista, toukokuussa kokattiin italialaista ruokaa Giro d'Italian mukaan, keskellä kesää Tour de Francen mukaan ranskalaista ruokaa ja sitten loppukesästä La Vueltan mukaisesti espanjalaista ruokaa, yhdeksän kertaa sain vuotuisen kolmiosaisen ruokahaasteen ainakin jossain määrin kahlattua läpi. Joskus jaksoin enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan haastekunto romahti tänä keväällä, kun korona iski kuin tuhat volttia ja koko ammattipyöräilyn karavaani seisahti. Minäkin siitä ja vähän muistakin syistä lamaannuin ja peruutin kokonaan vuotuisen ruokahaasteen, vaikka se olisi ollut tasalukuinen kymmenes kerta. Mitäpä sitä olisi itseään haastanut, kun ei ollut kilpailuita kirittämässä. 

Jossain vaiheessa kevättä UCI (ammattipyöräilyn kattojärjestö) pisti kisakalenterin uuteen uskoon sillä olettamuksella, että korona hellittää ja ammattilaisurheilua saadaan taas käyntiin. Minä en uskaltanut uskoa tuohon toukokuussa julkaistuun rukattuun supertiiviiseen kalenteriin, mutta ajattelin, että jos kalenteri toteutuu, niin minähän kokkaan kisojen mukaan, kokkaan vaikka hiki hatussa! 

Tänään ajettiin yleensä alkukeväästä ajettava Strade Bianche. Heräsin siihen niinkin järkevää reittiä kuin Peter Saganin instagram-kuvasta. Hän oli postannut eilen kuvan ja mainitsi siinä tänään ajattavasta kisasta. Minä selasin aamulla Kotkan leirialueella instaa ja huomasin, että kilpailukausi on aloitettu, nyt on alettava kokata! Ehdotin Antille, että syödäänkö tänään jotain italialaista ja hänellehän se passasi. 

Olemme nyt siis pienellä CampaReissulla, laskujeni mukaan on neljäs päivä menossa, olemme lihottaneet museokorttiemme käyntisaldoa ja yöpyneet tutuilla ja uusilla leirialueilla. Puskailemaan emme ole vieläkään ryhtyneet. Teen myöhemmin postauksen tämän CampaReissun kohteista, mutta nyt palaan pyöräilyyn ja päivän italialaiseen ruokaan. Sovitaan, ettei kerrota tästä kenellekään, joka karsastaa Lidliä, tai puolivalmisteita tai karavaanareita. Eiköstä vaan?

Meillä on oikein toimiva keittiö CampaAdriassamme, mutta koska auto on käytettynä ostettu, emme ole voineet vaikuttaa ihan kaikkeen, vain lähinnä siihen, ostimmeko auton vai emme. Meillä oli ostamisen ehtoina muutamia juttuja, autossa oli oltava iso takatalli, eikä se saanut olla korimalliltaaan mummoakvaario. Keittiön piti olla L-mallinen ja iso jääkaappi oli must. Ihan niin iso jääkaappimme ei ole kuin mahdollista eikä keittiössä ole kaasu-uunia, joka minulle oli se tärkeä juttu. Ajattelimme ensin, että laittaisimme kaasu-uunin jälkiasennuksena, mutta se olisi vienyt keittiöstä oleellisen osan säilytystilaa astioilta. Jätimme siis kaasu-uunin hommaamatta ja ostimme Lidlistä pienen sähköuunin, jolla on aivan legendaarinen maine Facebookin karavaanariryhmissä. Niissä tapellaan aivan virtuaaliverissäpäin siitä, onko kyseinen pieni aparaatti suorastaan saatanasta vai onko se jotain vähemmän dramaattista. Ainakin siitä voi päätellä käyttäjän varallisuuden verrattuna sellaiseen -vaanariin, joka ei Lidlin uuniin koske pitkällä tikullakaan ja muutenkin kaikki Lidlistä on ihan p:stä. Minä tykkään Lidlistä, olen tykännyt ennen kuin se oli Suomeen edes tullut, joten minä olin ihan valmis kokeilemaan Lidl-uunia CampaReissuillakin. 

Italiassa ajetun Strade Bianchen kunniaksi meillä oli niinkin italialaista ruokaa kuin pizzaa. Ihan vielä en ole alkanut kohottaa pizzataikinaa  retkiolosuhteissa, vaan ostimme kaupasta taikinalevyn ja kastikepurnukan. Yleensä ostan sellaisia pizza kit-pakkauksia jo mainitusta Lidlistä, mutta tänään kävimme Loviisassa K-marketissa, eikä siellä ollut niitä croissaint-paketin tapaan pakattuja minipizza-pakkauksia.  Muuten meillä oli eilisen iltapalajuustoplatterin jämät ja pikkuisen minimozzarellapalloja, vähän katkarapuja, pieni purkki tonnikalaa ja muutama viipale kinkkua ja salamia. Rucolaa ostimme matkayrtistöön myös. 

Päädyimme yöksi Kouvolaan Tykkimäen leirialueelle, koska Loviisan leirialue oli täynnä, mikä on hyvä juttu ajatellen kotimaanmatkailua. Kouvolassa oli tilaa hyvin ja meille ennalta tuntamaton leirialue vaikutti oikein kivalta. Heti kun pääsimme perille, aloitimme ruokahommat. Kymmenessä minuutissa legendaarinen, vihan- ja rakkaudentunteita herättävä Lidl-uuni oli kuumenemassa, ulko-olohuone järjestettynä ja pizzataikina täytettynä mieluisilla täytteillä. Tästä rullataikinasta tuli kaksi saatanallisen uunin minikokoisen pellin kokoista pizzaa ja jämäpaloista vielä kaksi pientä pitkulaista palaa. 

Aito-italialainen pizza Lidl-uunista kahdelle

• 1 pizzakit-pakkaus (taikinarulla+kastike)
• 1 pieni purkki tonnikalaa
• 2 viipaletta prosciuttoa
• 8 minimozzarellapalloa
• pikkuinen pala gruyèreä raastettuna (noin 30 g)
• 4 viipaletta salamia
• ihan vähän katkarapuja, noin 20 kpl
• rucolaa ja basilikaa
• pippuria

Antti rohkeana miehenä kuumensi Lidl-uunin CampaAdrian ulkopuolella niin kuumaksi kuin mahdollista. Minä sillä välin mittasin Lidl-uunin pellin kokoon sopivat taikinapalat ja sutikoin ne tomaattikastikkeella. Levittelin täytteet taikinapaloille erittäin suurella tarkkuudella, olihan tässä kyseessä monta tärkeää asiaa, Lidl-uunin ensimmäinen varsinainen käyttökerta, vuoden 2020 campahaasteen avauspostaus ja päivällinen. Mitä me sitten syötäisiin, jos homma menisi syteen? Ehkä leipää? 

Uuni kuumeni ällistyttävän nopeasti, nopeammin kuin minä ehdin sommitella paistettavaa. Ensimmäistä pizzaa paistoimme noin 12 minuuttia, toista 10 minuuttia ja kolmatta (kahden jämäpalan koostetta) enää 8 minuuttia. Ehkä uunimme yltyi ylimaallisiin suorituksiin? Joka tapauksessa Lidlin legendaarinen miniuuni paistoi puolivalmistepizzat oikein mainiosti. Uuni viileni ulkoilmassa suomalaisena elokuisena iltana puolessa tunnissa niin paljon, että sen sai pakattua laatikkoonsa. Haaveilen jo makaronilaatikon tai leivän paistamisesta siinä. 

Strade Bianchen voitti belgialainen Wout van Aert, eipä tuota kisaa ole koskaan noin kuumissa olosuhteissa käyty, yli 30 asteen lämmöissä. En nyt löytänyt oliko Peter Sagan mukana kisassa enkä paljon muutakaan tietoa, mutta ei se mitään. CampaKeittiö is back, täällä kokataan taas mahdollisuuksien mukaan ja toivottavasti vähän autenttisemmin kuin puolivalmisteilla. Lidl-uunia en suostu dissaamaan, se paistoi pizzat aivan kelvollisesti!

Kerrasta koukkuun – hummus

Olimme eilen syömässä kivassa ravintolassa, jossa söimme koko tapaslistan läpi. Ei siinä monenmontaa annosta ollut, joten urotekokaan ei ollut suurensuuri. Minusta parhain annos oli punajuurihummus, jota kaikki katsoimme ensin hieman epäluuloisina, mitä ei mitenkään voi järjellä selittää. Sehän oli yltiöhyvää! 

Kuvan punajuurihummus todellakin liittyy tarinaan, se on oikeastaan pääsyyllinen!

Tänään oli viimeinen päivämme Lagosissa ja keittiö viimeistä kertaa käytössämme tällä reissulla. Niinpä valmistin päivällinen täällä majoituksessa, loput reissupäivät olemme hotelleissa, eikä kokkausmahdollisuutta ole. Pääruoka oli sinänsä aivan kelpoa spaghetti carbonaraa, mutta siitä ei jaksa jaaritella enempiä, onnistui ihan hyvin, enkä tehnyt kovin paljon liikaa, vain yksi kauhallinen jäi syömättä. Mutta sivupalana olleet hummukset olivat niin hyviä, että niistä voin jaaritella pitempäänkin. 

Olen nähnyt lukuisia hummuksia esimerkiksi Kokit ja potit-blogissa, hän on erilaisten tahnojen erikoismestari. Ohjeen otin kuitenkin Soppa-Hannan blogista, sillä hän otsikoi niin kivasti. Ja toisen vinkin otin kaupan valmiista hummuspurkista, siellä oli rivissä terveellisten ruokien erikoishyllyssä oliivin ja avokadon makuisia hummuksia ja koska meillä oli hieman oliiveja jäljellä, käytin niitä. 

Hummusta oliiveilla ja ilman

• 350 g säilöttyjä kikherneitä
• 1 sitruunan mehu
• 6 rkl oliiviöljyä
• noin 10 mustaa oliivia
• kuivattua tomaattimurua
• pippuria
• 2 tl tahinia
• noin 0,5 dl vettä
• tuoretta persiljaa ja oreganoa (koska niitä oli)

Kumosin kikherneet purkista lävikköön ja huuhtelin ne hyvin. Jätin herneet lävikköön valumaan siksi aikaa, että poistin oliiveista kivet. Laitoin ensin pieneen kannuun puolet kikherneistä, ison lorauksen oliiviöljyä ja sitruunamehua. Käytin vuokrakeittiön varusteista ilokseni löytynyttä sauvasekoitinta ja surruuttelin sillä massan tasaiseksi. Löysensin sitä hieman vedellä ja maustoin tahinilla, pippurilla ja tomaattimuruilla. Lusikoin massan tarjoilukuppiin. 

Toisen puolen kihkherneistä valmistin samalla lailla hummukseksi, mutta mukaan pääsivät kivettömiksi putsatut mustat oliivit. Tämäkin setti vaati hieman vettä, että rakenne oli sopivan lusikoitavaa ja levittyvää. Näitä pitää alkaa kotona tehdä ihan heti ja usein! Pitää kysyä hummustaitureilta, kuinka hyvin hummus säilyy. Jos sitä siis jää. 

Päivän retkikohteena olivat Lagosin reunamat ja sieltä löytyneet katutaidekohteet. Kuvia riittää kyllä etsittäväksi ja satunnaisesti löydettäväksi, kunhan vain pitää silmänsa auki ja katsoo selän taaksekin jatkuvasti. 

Kävimme myös Lagosin entisessä vankilassa, joka on katutaiteilijoiden tukikohtana nykyään, siellä on ovet satunnaisesti auki ohikulkijan vilkaista. 

Huomenna Lagos jää taakse, nyt jo kolmatta kertaa emmekä aiokaan väittää, ettemmekö tulisi tänne vielä takaisin. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme, vaikka tämäkin nyt on enempi ruoka-aiheinen.

Aurinkoenergiaa ja aamiaista parvekkeella joulukuun ensimmäisenä päivänä

Kuten olen maininnut, emme ole aikaisemmin olleet tähän aikaan vuodesta eteläisessä Euroopassa, emme marraskuuta paossa tai joulukuutakaan. Nyt kuitenkin olemme täällä Euroopan lounaiskolkassa ja on myönnettävä, että auringonvalo, miellyttävä lämpö ja leutous tuntuvat hyvältä. Tänään söimme aamiaista suotuisaan suuntaan olevalla parvekkeellamme, kunhan päivä oli kunnolla valjennut ja ilma lämmennyt sen verran, että villasukat jalassa tarkeni. Tänään oli cooked breakfastin vuoro, sellaisia emme tee kuin noin kerran viikossa. 

Cooked breakfast parvekkeella joulukuun ensimmäisenä päivänä

• paketti jänskää pekonisuikaletta
• 4 kananmunaa
• pätkä chorizoa
• nokare voita ja liraus oliiviöljyä
• 4 luumutomaattia
• salaattisekoituspussista kourallinen
• kevätsipuli silppuna

Lisänä

• maitokahvia ja teetä sen mukaan mitä kukin halusi
• vesimelonia
• kiivejä (keltaisia ja vihreitä)
• kurkkua viipaleina
• appelsiinimehua
• sämpylöitä
• voita
• keksejä 

Aluksi latasin mutteripannuun kahvin tulemaan ja mittasin maidon kattilaan sen mukaan, että kahvia otti kolme ja teetä yksi. Antti kattoi pöydän parvekkeelle, ankean beige pöytäliina oli valkoinen nurjalta puoleltaan, joten nurja puoli päälle päin. Hän myös kipaisi muutaman sadan metrin päähän kauppaan ostamaan leipää. Välillä olemme syöneet kyllä paahtimen kautta edellispäivän leipää, mutta tänään sitä ei ollut jäljellä. 

Otin chorizosta kuoren pois ja leikkasin makkaran viipaleisiin. Kuumensin pannulla nokareen voita (varmistaakseni, ettei mikään pala pannuun, sillä vieraspannuista ei koskaan oikein tiedä). Paistoin pannun yhdellä laidalla chorizoviipaleita ja toisella pekonisuikaleita hetkisen ja kun ne olivat paistuneet sopivan rapeiksi, laitoin ne lautaselle paistinpannun lasikannen alle odottamaan. Käytin pannulla puolikkaiksi leikkaamiani luumutomaatteja ja nostin nekin odottamaan. Rikoin kananmunat pannulle paistumaan ja maustoin ne pippurilla. 

Kananmunien paistuessa laitoin tarjolle kiivejä ja melonia, kurkkua viipaleina, mehua, kahvia ja teetä ja kun leipäkuljetus saapui, myös tuoretta leipää. 

Koristelin suuren lautasen reunat salaattisekoituksella ja kun kananmunat olivat sopivat sunny side up-paistuneet, nostin ne salaattirenkulan reunoille, siihen keskelle pekonisilppua, chorizoviipaleita, luumutomaatteja ja kevätsipulisilppua. 

Aamiainen parvekkeella joulukuun ensimmäisenä päivänä maistui oikein hyvältä! Päivän vietimme käymällä Albufeiran ja Portimãon kaupungeissa, mutta eivät ne kumpikaan ole niin kivoja kuin tämä "meidän Lagosimme". 

Iltapäivällä Antti ja minä kävimme kävellen keskustassa etsimässä muutamia katutaidekuvia ja löysimmekin. Muutama jäi kyllä vielä löytymättä, ehkä ne ovat jo kadonneet.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme aakkostettuina maittain.

Tähdenlentoja ja matka-ananasta

Eilen keitin pastaa liian paljon ja se tonnikalapurkkikin oli aika iso. Ruokaa tuli siis liikaa, vaikka koitimmekin syödä edullista ateriaa parhaamme mukaan. Ajattelin ensin, että vain lämmitämme lopun tonnikalapastan tänään, mutta muutin mieleni ja jatkojalostin siitä pastasalaatin muutamin lisäaineksin. Niiden hinta oli pari kolme euroa, joten kalliisti emme tänäänkään syöneet. 

Tähdenlennokas pastasalaatti

• noin 400 g eilistä tonnikalapastaa (jossa pastaa, tomaatteja, sipulia, parmesaania ja sekalaisia mausteita)
• 1 Jalostajan hernekeittopurkin kokoinen purkki kikherneitä
• 1 palikka fetajuustoa (jätin Arlan salaattijuuston ostamatta, sitäkin oli naapurin mercadossa)
• 6-8 pientä luumutomaattia
• puolikas kurkku
• 2 kananmunaa
• vihreitä ja mustia oliiveja
• basilikaa
• persiljaa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä 
• sitruunamehua

Otin pastanloput jääkaapista lämpenemään ja keitin pari kananmunaa. Leikkasin tomaatit paloiksi ja kuorin kurkun, talvinen kurkku on niin paksukuorista, että se on viisainta kuoria. Huuhtelin kikherneet ja jätin ne lävikköön valumaan. Leikkasin fetan paloiksi ja kun kananmunat olivat mututuntumalla täydellisiä, otin ne kiehumasta, kuorin ja leikkasin lohkoihin. Käytin pasta-astiaa hieman mikrossa, että pasta olisi irtonaista ja muutkin ainekset hiemat notkistuisivat. Sekoitin pastaan tomaatit, kurkut, kikherneet, fetan, oliivit ja kananmunalohkot. Pinnalle ripottelin yrttejä, hieman suolaa ja kunnolla pippuria. Ihan viimeiseksi lurittelin päälle hieman oliiviöljyä ja sitruunamehua. 

Meillä oli lähikaupasta ostettu sitkas (siis täydellinen) leipä, azorilaista voita ja portugalilaista roseviiniä tätä tähdenlentoa komppaamassa ja olimme niin reippaita, että vain muutama pastaputkilo ja kikherne jäi syömättä. Hyvä me! 

Jälkiruoka muodostui karamellisoidusta matka-ananaasta, jonka ostimme jo pari kolme päivää sitten. Siitä meni puolet tähän jälkkäriin. Lisänä oli vaniljajäätelöä.

Karamellisoitu matka-ananas jäätelön kanssa

• puolikas suuresta ananaksesta
• 2 rkl voita
• 4 pientä annospussia sokeria (kahvilasta mukaanotettua)
• loraus punaista portviiniä
• vaniljajäätelöä
• annoksen päälle suolalla maustettua suklaata raastettuna

Kuorin ja leikkasin ananaksen paloihin. Kuumensin pannua ja lisäsin sinne voita ja sokeria. Nostelin pannulle ananaspalat. Pyörittelin niitä pannulla hetkisen sen oloisena, että tiedän mitä teen ja illuusiota vahvistaakseni kaadoin mukaan vähän portviiniä. Kun ananakset olivat sen näköisiä, että nyt ne voi syödä, lusikoin niitä lautasille vaniljajäätelön kaveriksi, Antti raastoi pinnalle suolakiteillä kipakoitua suklaata, minä lusikoin kastiketipat päälle ja esittelin annokset yleisölle. Voi kun olisi ollut kokonaisia rosepippureita, nekin olisivat sopineet tähän!

Minun oli tarkoitus laittaa tähän valkoista portviiniä, mutta olin jo hulauttanut pullosta, kun huomasin sen olleen rubya, valkoinen portti oli jääkaapissa. Ruby teki kyllä hyvän lopputuloksen, siitä tuli voin ja sokerin kanssa ihana punertava kastike. Kuva voisi tietysti olla parempi, mutta tämän kummempaan en nopeassa tilanteessa kyennyt. 

Onneksi on tiskikone, niin ei tarvinnut tiskata käsin. Huomenna syömme ananaan loppuun, sillä majoituksen vaihto lähestyy ja ruokatarvikkeet pitää ajaa vähiin ennen pitempää automatkaa. Sään puolesta ruokatarvikkeet kyllä säilyisivät, mutta tilaa on niin niukalti, ettei huvita istua koko päivää ruokakassi sylissä.

Aamupäivällä oli taas mitä mainioin rantakävelysää. Marraskuu on ilmeisen hyvä aika vuodesta laittaa lapset surffauskouluun, en kyllä omiani olisi päästänyt.

Kaikenlaista lilluu merissä, muunmuassa tämmöisiä söheröitä, ainakin muoviletkua, ruostunutta rautaa, betonimyökkyjä, köyttä ja muoviverkkoa oli tässä käänteiskauniissa kasassa, joka taisi rantautua edellisen nousuveden aikaan.

Tämmöiset levämuodostelmat sen sijaan eivät varmaan ole kauhean paha juttu rannoilla. Tietääksemme näitä kuivataan ja hienonnetaan lannoitteeksi ja ihmiset poimivat aamukävelyllä parhaita paloja mukaansakin. Me emme, kun emme tienneet mihin niitä voisi käyttää.

Aamukävelyn päätteeksi poikkesimme kahville aiemmilta kerroilta tutun Hotel Farolin kahvilaan. Aika pätevä sotku espresson jälkeen. Lisään tämänkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme, vaikka tässä on tätä apepuoltakin.