Parempi myöhään kuin ei silloinkaan

Kuvan ginuine ei liity tapahtumiin.

Minä en ole tehnyt ikinä yhtään Batman-kakkua tai sellaista mistä törröttää Veikka Gustafsson-nukke. En sen puoleen ole järjestänyt koskaan varsinaisia teemasynttäreitäkään. Eivät ne onneksi olleet muotiakaan, kun poikaset olivat pieniä. Ostin monta pussia sipsejä ja tein avuttoman näköisen kakun. Hodarit olivat kova sana ja pienet karkkipussit, joita pikkupojat saattoivat piilottaa taskuihinsa ja viedä kotiin, kumpiakin. Juhlien jälkeen kaikki kulhot ja tarjottimet olivat tyhjät. Siitä päättelin, että synttärit olivat riittävän elämykselliset. Tosin siivotessa sipsejä ja niitä kierteisiä suikeronaksuja löytyi vielä pieni kompostikupillinen joka huoneesta, jonka ovea ei oltu suljettu tiukasti. Oi niitä aikoja. 

Vaikka poikien lapsuusvuodet ovat jo takana, olen silti tehnyt aina syntymäpäiväkakun. Paitsi kaksi vuotta sitten, kun olin caminolla ja tänä vuonna, kun olin matkalla esikoisen synttärinä. Sitä en muista enää miten heidän armeija-aikanaan tein. Mutta vannon, etten vienyt/lähettänyt kakkua Kajaaniin. Tänä vuonna synttärikakun aika on huomenna, pari viikkoa myöhässä. 

Jatkan samalla #suurikeittokirjahaaste-projektia, joka tulee pian vuoden ikään. Ku ite tekee-Minna aloitti haasteen viime kesänä ja tarkoitus on kokata ilman ajallista takarajaa jokaisesta omistamastaan keittokirjasta ainakin yhden ohjeen mukaan. Minulla haaste on minuksi hyvällä mallilla, tämä on haasteen 23. osuus. Tällä kertaa otin ohjeen kirjasta Ruokatorstai leipoo. Minulle tuli mieleen, että taisin saada tämän arvostelukappaleena aika kauan sitten, enkä tullut kirjoittaneeksi siitä mitään. Hyi minua. 

Otin kirjasta aivan perusohjeen täytekakkupohjaan. Samanlaisia olen tehnyt ennenkin, mutta hyvä kakkupohjaohje on aina paikallaan.

Kuuden munan kakkupohja

• 6 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• 1 dl perunajauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua vaniljaa (oma lisäykseni)

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 25 senttinen kakkuvuoka. Minä käytin neliskanttista irtopohjavuokaa, johon viritin leivinpaperin. Vuoka on tosi hyvä, sillä saa tehtyä hyydytettävät kakut myös. Leivinpaperin saa pysymään kaukalon muotoisena, kun kiinnittää kulmat paperiliittimillä. Niillä ei nykyään ole oikein paljon muuta käyttöä, kun kaikenlaisten paperien tarve on vähentynyt niin paljon, mutta purkillinen liittimiä voi olla keittiön laatikossa tätä tärkeää käyttöä varten. Voi uudelleenkäyttääkin, eivät ne mene uunissa miksikään.

Vatkaa kananmunat ja sokeri tukevaksi vaahdoksi ja lisään vaahtoon siivilöidyt jauhot, leivinajauhe ja vanilja. Sekoita vain sen verran, ettei taikinassa ole jauhopaakkuja. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja paista kakkua noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla siinä kolmen vartin tietämillä. Jos tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on kakku kypsä. Mikäli taikinaa tarttuu tikkuun, paista vähän lisää ja kokeile taas. 

Jäähdytä kypsää kakkua jonkun aikaa, minkä nyt maltat ennen kuin kumoat sen. Tästä tulee hyvin kolme kerrosta ja sitten vain pitää miettiä mitä moussea taikka parempaa panaania laitetaan väleihin ja miten koristellaan. Oikeasti en tee moussea, eikä esikoisen kakussa missään nimessä saa olla banaania. Enköhän minä huomenna jotain keksi. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

Se saatoin olla minä, joka painoi kakun pintaan reiän sormellaan....

Ruokatorstai leipoo-kirjasta sen verran vielä, että se on todella pätevän oloinen kirja. Mutta niinhän Hesarin Ruokatorstain ohjeet yleensä ovat. Kuvat ovat kauniita, eikä kirja ole liian laaja. Ei ole kymmentä eri kakkupohjaohjetta, löytyy kirjan julkaisun aikaan trendikkäitä kakkuja, kuten red velvet ja muutenkin kirja on sellainen, että siihen tulen tarttumaan myöhemminkin, enkä asettaakseni sitä kierrätyspinoon. 

Kuulitteko kolinan? Keittiöpeikko nimeltä Tartar kaatui!

En keksi kyllä mitään erityistä syytä, miksen ole koskaan aikaisemmin tehnyt tartaria. Olen maistellut sitä ravintolassa yleensä Antin lautaselta ja pitänyt enimmäkseen. 

Erilaisia näkemyksiä tartarista virolaisissa ravintoloissa

Tartar on vain ollut keittiöpeikko-osastoa tähän päivään asti. Hain tukea muilta blogaaneilta ja sainkin paljon erilaisia vinkkejä ja neuvoja. Halusin mikäli  mahdollista kuitata yhden osan #suurikeittokirjahaastettakin ja minulla oli jopa valinnan varaa. Ensin ajattelin tehdä tartarin Risto Mikkolan Arjen Luxus-kirjan ohjeella, mutta säästin kirjan vielä erästä toista ruokaa varten. Tartuin viimeksi kesällä selailemaani Prisca Lecleren Tarte Tatin-kirjaan. Sain aikoinaan kutsun kirjan julkistamisjuhliin, mutten päässyt, joten sain kirjan myöhemmin arvostelukappaleena. 

Kirjassa oli mukavan yksinkertainen ohje tartarille, eikä se mikään monimutkainen ruoka olekaan. Enhän minä ihan niin tehnyt kuin kirjassa, ainekset otin ohjeesta, mutten sekoittanut mausteita lihaan, kuten kirjassa tehtiin, vaan sommitelin ne lautaselle lihan ympärille. Mutta muuten olin melko tottelevainen. Jauhelihan sijaan käytin kokolihaa, jonka leikkasin itse. 

Tartar kahdelle alkuruokana

• 200 g naudan ulkofilettä
• 2 kananmunan keltuaista
• suolaa ja pippuria
• sinappia
• maustekurkkua
• isoja kapriksia
• sipulia
• persiljaa

Laitoin lihan pakastimeen noin puoleksi tunniksi ennen kuin aioin valmistella ruoan. Näin liha kylmenee ja on helpompi leikata. Kun se oli kylmää, leikkasin lihan ensin noin puolen sentin viipaleiksi ja sitten viipaleet puolen sentin suikaleiksi. Leikkasin sitten suikaleet pieniksi paloiksi. Tässä vaiheessa poimin pois kohdat, joissa oli selkeitä kalvoja tai jänteitä. 

Otin esille tarjoilulautaset ja laitoin niille noin 8 sentin stanssit. Lusikoin lihapalaset stanssin keskelle ja muotoilin tasaisen, muttei liian tiiviin pihvin. Ilman stanssiakin se onnistuu, senkun vain taputtelee lihan sopivaksi pyöryläksi. Tein pihviin pienen syvennyksen kananmunan keltuaista varten. 

Leikkasin sipulin ja maustekurkun pieniksi kuutioiksi ja asettelin niitä mutkavartisille maistelulusikoille. Laitoin yhdelle lusikalle suolaa ja toiselle sinappia, kahteen muuhun kurkkua ja sipulia. Lautaselle nostin muutaman kapriksen ja ripottelin persiljasilppua. Päälle kiersin myllystä pippuria ja nostin lihan syvennykseen keltuaisen kuorenpuolikkaassa. Asetin lautaset kylmään odottamaan ateriaa. Pöytään nostaessa keltuaisen voi kipata lihan päälle kuorenpuolikkaasta. Paahdetut leipätikut voisivat sopia kaveriksi ja juomaksi lager. Minulle oli vaaleaa lageria ja Antille tummempaa. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikot-ja #suurikeittokirjahaaste-välilehdille, joille kerään niin keittiöpeikkoja aina kun on peijaisten aika ja postaukset, jotka liittyvät haasteeseen kokata kaikista keittokirjahyllyni kirjoista ainakin yksi ohje. 

Hei hei Espanja, La Vuelta ja churrot!

Tänään päättyy CampaSimpukan seitsemäs Espanja-haaste. Tämä on heikoin esitykseni tähän asti. Olimme yli puolet ajasta reissussa, tosin Espanjassa, jossa olisi pitänyt saada eteensä runsain mitoin paikallisia herkkuja. Ei mennyt ihan putkeen, mutta toisaalta, emmepä ole viettäneet kahden viikon omatoimimatkaa koskaan noin vähin rahoin. Emme käyttäneet rahaa ruokaan juuri ollenkaan. Nyt kotona La Vueltan viimeisinä päivinä olen tehnyt muutamia espanjalaisruokia, joilla saa hieman paikattua surkeaa esitystä. 

Samaan aikaan teen toista haastetta, jonka nimi on #suurikeittokirjahaaste. Sen aloitti Ku ite tekee-blogin Minna kesäkuussa ja sillä on oikein hyvä vaikutus ainakin minuun. Haasteen mukaisesti kokkaan rauhalliseen tahtiin kaikista keittokirjoistani ainakin yhden ohjeen mukaisen ruoan. Tämä haaste tulee kestämään pitkään, mutta eipä sillä ole takarajaakaan. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Tänään toteutuu siis kaksi haastetta, teen perinteiset La Vueltan päätöspäivän churrot ja teen ne ohjeella kirjasta, jota en ole vielä aikaisemmin käyttänyt. Kyse on Ariela Säkkisen Andalusian auringossa-kirjasta, jonka olen saanut kirjan ilmestymisen aikaan arvostelukappaleena. Päätin silloin heti, että säästän kirjan churro-ohjeen syyskuulle La Vueltan päätöspäivälle ja niin minä sitten teinkin. Olen nyt selannut kirjaa muutenkin hyvin innokkaasti, siellä on monta tuttua ruokaa, mutta vielä enemmän uusia, houkuttelevia ruokia. Ja kuvat! Ne ovat niin hienoja! 

Churrot neljälle

• 3,5 dl vettä (lisäsin myöhemmin desin lisää)
• 3 rkl öljyä
• 250 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl ruokasoodaa
• 2 rkl sokeria
• 0,5 tl suolaa
• hieman appelsiinin kuorta hienona raasteena
• 1 tl jauhettua vaniljaa
• ripaus kanelia
• 0,5-1 l neutraalia kasviöljyä paistamiseen (riippuen kattilan koosta)

Ainesosaluettelon lopussa ennen öljyä on omia lisäyksiäni, sen mukaan mitä Ariela suositteli tuomaan vielä lisää makua churroihin. Taikina poikkeaa aikaisemmin käyttämästäni ohjeesta aika paljon. Tähän taikinaan ei tule lainkaan kananmunia ja voin sijaan käytetään öljyä ja paljon vähemmän sitäkin. Myös leivinjauhe ja ruokasooda ovat uusia aineksia ja toivoin niiden auttavan taikinan pursotettavuudessa, en ole onnistunut aikaisemmin saamaan churroihin kovinkaan teräviä "kantteja".

Taikina oli hyvin helppo valmistaa. Vesi ja öljy kiehautettiin ja sen jälkeen kaikki kuivat ainekset sekoitettiin nesteeseen. Taikinasta tuli hyvin tanakkaa ja sen vuoksi pursotinpussin olikin syytä olla hyvin tukevaa muovia tai kuten minulla, ammattikäyttöön tarkoitettua vahapintaista kangasta (tai onko se kangasta, en tiedä, ehkä se on muovia sekin, muttei sellaista muovipussimuovia) Tyllankin oli parasta olla metallinen, muoviset eivät ole päteviä näin paksun taikinan pursottamiseen. Käytin Arielan neuvosta 12 millistä tähtityllaa. 

Kun taikina oli hieman jäähtynyt, sulloin sen pursotinpussiin ja kun oli aika paistaa churrot, kuumensin öljyn 170 asteeseen. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa puristaa taikinaa leivinpaperille ja siitä kumota churrot öljyyn. Näin voi saada suoria churroja. Jos pursottaa, etenkin pehmeämpää taikinaa suoraan kuumaan öljyyn, tahtoo churroista tulla kiemuraisia, mutta eihän sekään mitään haittaa. Käytin itse asiassa pieniä voileipäpapereita, ne ovat noin postikortin kokoisia paloja paperia, joita voi käyttää eväsleipien välissä, olen ostanut joskus sellaisia monen sadan kappaleen paketin Lidlistä. Niiltä oli helppo kellauttaa churrot yksitellen öljyyn.

Nyt pitää kyllä sanoa, että alkuperäisin mittasuhtein taikinasta tuli niin paksua, ettei minun voimani riittäneet pursottamiseen. Minun oli otettava taikina pois pursotinpussista yleiskoneen kulhoon ja lisättävä siihen vettä. Olin saanutkin sen neuvon Arielalta yksityisesti kaiken varalta. Sekoitin taikinan leipätaikinan sekoittamiseen käyttämälläni vatkaimella. Lisäsin noin desin vettä ja sen jälkeen taikina oli pursotettavissa, joskin erittäin tukevaa edelleen. Mutta tähtityllan tekemät "vekit" pysyivät hyvin ja churrot oli helppo kipata öljyyn. 

Uppopaistoin churroja muutaman minuutin, kunnes ne olivat kauniin ruskeita. Nostin ne reikäkauhalla talouspaperin päälle lautaselle. Heti kun ne olivat hieman kuivahtaneet, kierittelin ne sokerin ja kanelin seoksessa.

Nämä churrot olivat hyvin autenttisen makuisia ja rakenne oli hyvä, kuori rapea ja sisus kunnolla kypsä! Söimme churrot paksuun suklaakastikkeeseen dipattuina ja annoksesta tulleet noin 25 churroa katsosivat nuorten miesten vatsoihin melkoista kyytiä. Luulen, että käytän jatkossakin tätä ohjetta, ehkä vielä hieman enemmällä nestemäärällä.

La Vueltan viimeinen Madridiin päättyvä etappi on meneillään. Aurinko paistaa ja Alberto Contador näyttää onnelliselta ja iloiselta. Muutaman tunnin kuluttua ajajat tulevat maaliin ja kisa on ohitse. Joillakin kausikin on ohitse, joillakin koko ura päättyy tähän päivään. CampaSimpukan vuotuiset pyöräilyyn liittyvät haasteet ovat myös nyt ohitse ja meillä on edessä täysin vapaat kädet sen suhteen millaisia ruokia teemme ja bloggaamme.

Kesän makua vispipuurossa

Vaikka mansikat tulivat pakastimesta, raparperi ja inkivääri jostain kaukaa, oli tässä jälkiruoassa ihanaa kesän makua. Sain joitakin aikoja arvostelukappaleena Kira Åkerström-Kekkosen ensimmäisen kirjan, Auringon maku. Heti ensi selauksella huomioni kiinnittyi mansikka-raparperivispipuuron ja inkiväärikermaan. En muistanut, että pakastimesta löytyy vielä raparperia, joten kokeileminen jäi sillä erää. Nyt ostin ennen pääsiäistä tuoretta raparperia ja muistin jopa ostaa mannasuurimoita, sillä niitä meillä ei vakituiseen ole. 

Mansikka-raparperivispipuuro ja inkiväärikerma viidelle

Inkiväärikerma

• 3,3 dl purkki kermaa (meillä oli laktoositon täysmaito loppu, ohjeessa oli 2 dl kermaa ja 1 dl täysmaitoa)
• 30 g pala tuoretta inkivääriä

On syytä aloittaa inkiväärikermasta, sillä sen on hyvä tekeytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti, tai jopa yön yli. Kuori inkivääri ja leikkaa se muutamaan palaan. Kuumenna kerma (+maito, jos käytät molempia), johon olet lisännyt inkivääripalat. Varo keittämästä kermaa. Kumoa kerma astiaan, joka suosiolla mahtuu jääkaappiisi, eikä ole se lempikattila, jota tarvitset muutenkin koko ajan. Jätä kerma maustumaan muutamaksi tunniksi. Siivilöi inkivääripalat pois ennen tarjoilua. Kirjassa tämä inkiväärikerman ohje on lopussa, mikä on vähän harmittavaa, jos tahtoisi samantien tehdä jonkun ohjeen ja odottelua vaativa osuus mainitaan vasta lopussa. Tokihan jokainen järkevä kotikokki lukee aina koko ohjeen heti, mutta silti. 

Mansikka-raparperisose

• 150 g raparperia
• 200 g mansikkaa
• 1 dl ruokosokeria
• (loraus vaniljauutetta omana lisäyksenäni)

Tarvittaessa kuori raparperi ja leikkaa se pieniksi paloiksi. Samoin pilko mansikat, jos ne ovat tuoreita. Minulla oli kevyesti sokeroitua mansikkaa pakastimesta, joten laitoin sokeria varovasti soseeseen, ettei tule liian makeaa. Keittele raparpereja, mansikoita, sokeria ja vaniljauutetta miedolla lämmöllä, kunnes se on aivan soseutunut. Jäähdytä.

Mannapuuro

• 0,5 l vettä 
• 1,5 dl mannasuurimoita
• ripaus

Soseen valmistuessa keitä mannapuuro. Kiehauta vesi ja vispilöi varovasti mukaan valuttamasi mannasuurimot. Älä tee kuten minä ja humpsauta kaikki kerralla, sain vispilöidä aika rivakasti, että sain paakut pois. Ripauta hieman suolaa mukaan. Keitä puuroa suurimopakkauksen ohjeen mukaan. Minä lisäsin hieman vettä, sillä puurostani oli tulla aika tönkköä. Jäähdytä kypsä puuro ja sekoita jäähtynyt sose mukaan. Vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi vispipuuroksi ja jos pidät kylmästä vispipuurosta, laita se vielä jääkaappiin viilenemään. Me emme pidä, vaan mieluiten lämpimästä tai ainakin huoneenlämpöisestä, joten peitin kulhon kelmulla ja jätin odottamaan jälkiruoka-aikaa.

Inkiväärikerman kanssa tämä kauniinvärinen vispipuuro sopi oikein hyvin saattelemaan tuoreen korpraalin matkalle takaisin varuskuntaan. Yhden ohjeen perusteella pidän Kiran kirjasta ja varmasti kesän tullen kokeilen muitakin ohjeita.

pstt. pikkuisen tuli paakkuja puuroon, kun olin varomaton suurimoiden laittamisen kanssa, mutta makuun ei vaikuttanut