Ihan jatkuvasti pasta carbonaraa – kerran kymmenessä vuodessa

En löydä CampaSimpukan kymmenen vuoden ajalta kuin yhden ainoan pasta  carbonara-postauksen, aivan ensimmäisen Italia-haasteen alussa tein tätä nopeaa pastaruokaa ja tänään oli taas sellaisen pikaisen päivällisen tarve. Palasimme reilun viikon campareissulta ja kotiinpaluuseen liittyy aina kaikenlaista hössäämistä, kannetaan tavaroita CampaAdriasta sisälle, pestään pyykkiä, leikataan nurmikkoa ja muuta pientä. Carbonaran saa lautaselle noin vartissa. 

Pasta carbonara kahdelle

• 150 g kuivaa spagettia
• iso kattilallinen tanakasti suolattua pastankeittovettä
• 100 g pancettaa pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 2 kananmunan keltuaista
• 0,75 dl pastakeittovettä
• chilihiutaleita
• suolaa ja pippuria
• raastettua parmesania
• tuoretta persiljaa

Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa se reippaasti. Kun vesi kiehuu, laita pasta kypsymään. Kuumenna pannu ja laita pancettakuutiot ja silputtu valkosipuli pannulle ja kypsyttele niitä muutamia minuutteja. 

Raasta parmesan valmiiksi ja silppua persilja odottamaan. Erottele keltuaiset valkuaisista ja vatkaa keltuaiset kevyesti haarukalla. Laita valkuaiset tallelle ja lupaa ja vanno tekeväsi marenkeja ihan tuota pikaa. 

Kun pastan keittoaika on noin puolessa, lisää pannulle hieman chilihiutaleita ja valkoviini, sekoittele ja anna viinin kiehua melkein kuiviin. Pasta ollessa kypsää, ota pastavettä tallelle pieni kauhallinen ja sekoita se keltuaisiin, näin ne eivät kokkeloidu pastaan sekoitettaessa. 

Kaada pastakattilasta vesi pois ja pasta siivilään. Sekoita pasta pannulle ja kaada mukaan keltuaiset, joihin sekoitit hieman pastankeittovettä. Sekoittele ja annostele lautasille. Kierrä myllystä päälle pippuria ja suolaa (mikäli tarpeen, pancettassa ja parmesaanissa on suolaa yleensä tarpeeksi), annostele annokseen vielä parmesaania ja persiljaa. Syö heti. 

Giro d'Italian seitsemästoista etappi oli melko lopussa, kun ehdimme television ääreen. Eilisen lepopäivän jälkeen oltiin taas tositoimissa. Ilokseni voittajaksi ehti Daniel Martin. Egan Bernalilla oli huonompi  päivä, mutta kyllä hän rosapaidan piti kuin pitikin vielä päällään, saa nähdä miten käy huomenna. Silloin on koko kilpailun pisin etappi. 

Espressozabaione

Zabaione, zabaglione on helppo jälkiruoka, jota pitkään pidin keittiöpeikkona, aivan turhaan. Kokeilin espressoista zabaionea eräänä toukokuun päivänä, kun olin vielä CampaKeittiössä. Käytin yhden vapaapäivän urakoimalla postauksia reissun ajaksi, enkä voi sanoa, että olisimme syöneet kovin huonosti tuolloin.

Tätä jälkiruokaa tuli aivan mahdottomasti, kuvittelin tekeväni sitä kahdelle, mutta siitä olisi riittänyt ainakin neljälle, mahdollisesti kuudelle. Zabaione ei kestä kauaa, se liemittyy, joten se on syötävä samantien. 

Espressozabione neljälle

• 2 keltuaista
• 4 rkl sokeria
• 1 dl proseccoa
• 0,5 dl espressoa
• muutama vadelma
• muutama suklaarae
• kaakaota

Mallaa ensiksi sopiva bain marie-setti, eli  kattila ja sen päälle sopiva kulho tai toinen kattila. Alemmassa kiehutetaan vettä maltillisesti, ylemmässä vatkataan zabaionea. Varaa riittävän suuri ylempi kulho, sillä massa paisuu kypsyessään ja minulle meinasi käydä ohraisesti ja massa paisua yli kulhosta. 

Kiehauta vesi kattilassa ja jätä kannen alla olemaan valmis toimintaan. Erottele keltuaiset ja laita ne kattilan päälle tulevaan kulhoon (muttei vielä kattilan päälle) yhdessä sokerin kanssa. Vatkaa keltuaisia ja sokeria sen aikaa, että niistä muodostuu keltainen kuohkea vaahto. Nosta kulho kattilan päälle, laita sen verran kuumuutta levylle, että vesi kiehuu oikein maltillisesti. Kaada kulhoon kuohuviini ja espresso koko ajan vatkaten ja jatka vatkaamista noin 10-15 minuuttia, jolloin kastikkeen volyymi moninkertaistuu, ainakin kolmekertaiseksi. Kun zabaionen pintaan jää vatkaimista kierteitä ja kastike on ilmavaa, se on valmista. Lusikoi sitä nopeasti annoskuppeihin, minä laitoin pohjalle muutamia vadelmia ja suklaarakeita sattumiksi. Päälle vielä ripautin hieman kaakaota. 

Giro d'Italiaan emme ehdi nyt paneutua juurikaan muitten hommien tähden, mutta huomenna ehkä tai viimeistään sunnuntaina!

Keltuaisconfit

Näin monen muun lailla joulun alla Silläsipulin upeat alkupalat, joissa oli tehty kananmunan keltuaisia confit-menetelmällä. Postauksessa oli selitetty tarkkaan kuinka Ravintola Lyonista tuttu annos oli toteutettu ja moni innostui siitä ja aikoi  kokeilla. Niin minäkin muiden mukana ja eilen toteutin kokeilun. Mitään niin jänskää en olekaan aikoihin kokannut, vaikka sifonin kanssa onkin tullut touhuttua ja tasalämpökypsennettyä yhtä jos toista. 

Kysyin vielä viime hetken neuvoja Merituulilta ja laitoin keltuaiset yöksi jäätymään. Meillä ei ollut sellaista muottia, joka Sipulilassa oli käytetty, mutta arvelin voivani käyttää espressokupeistamme pyöreäpohjaisimpia. Luonnollisesti räpeltelin ohjetta sen verran, että se pikkuisen muuntui.

Confit-keltuaiset paahdetulla ruisleivällä

• niin monta keltuaista, kuin haluat alkupaloja
• hyvälaatuista öljyä, minä käytin oliiviöljyä
• muutama hyvin ohut viipale tryffeliä
• ruisleipää
• graavilohta
• siianmätiä
• punasipulisilppua

Erottelin toissailtana keltuaiset valkuaisista ja koitin pitää ne mahdollisimman ehjinä. Kumosin ne erottelijasta espressokuppeihin. Säästin valkuaiset mahdollista marenkia varten. Laitoin kupit pakastimeen ja käytin koko yön nähden unia siitä, miten onnistuisin keltuaisteni kanssa. Toki samalla niissä unissa seikkailin Emmerdalen henkilöitten kanssa, eipä ole Cain ennen käynytkään meillä. Eikä taida tullakaan toiste, saimme aikaan mehevän riidan. Ovenkin paukautti mennessään melko rivakasti. On se temperamenttinen mies.

Eilen aamulla otin kupin kerrallaan pakastimesta ihmeteltäväksi. Mietin, että millä ilveellä keltuaiset oikein saisi kupeista ehjinä pois. Keraamiset kupit olivat tietysti hyvin kylmiä, enkä toivonut rikkovani niitä, sillä siitä tulisi sanomista. Lämmitin kuppien ulkopintaa varovasti lämpimällä vedellä ja talouden minimaalisimmalla nuolijalla pyöräyttäen keltuaiset lähtivät aivan nätisti ehjinä irti. Laitoin ne pieneen rasiaan, kaadoin päälle oliiviöljyä ja veistelin mukaan muutaman lastun tryffeliä, se kun tykkää kananmunasta ja toisin päin. Annoin keltuaisten sulaa rauhassa öljyssä ja kun oli aika syödä etualkupala, nostin keltuaiset paperin päälle varovasti lusikalla valuttamaan öljyn pinnastaan.

Otin pikkuleipämuotilla hieman keltuaisia suurempia pyörylöitä ruisleivästä ja paahdoin niitä voinokareen kanssa pannulla hetkisen molemmin puolin. Otin samalla muotilla graavilohesta pyörylöitä, jotka nostin leipäpaloille. Siihen päälle taiteilin sitten keltuaiset ja koristeeksi laitoin vielä pikkuisen nökäreen siianmätiä ja muutaman pikkupalan punasipulia. 

Nämä tosi pienet alkupalat olivat kyllä hienointa, mitä olen kotikeittiössä saanut aikaan pitkään aikaan, niin ulkonäön kuin maunkin puolesta. Leivän sopiva rapeus ja sitkeys oli mainio pari keltuaisen ihmeelliselle pehmeydelle. Se ei ollut aivan kiinteää, muttei kuitenkaan valuvaakaan. Muut tykötarpeet olivat siinä vähän sivuosassa, mutta tuomassa sopivaa suutuntumaa. Kerrassaan hieno kokeilu, kiitos Sillä Sipulille ja Ravintola Lyonille, joka on tällaista herkkua tarjonnut ja vieläpä auliisti kertonut miten se valmistetaan. Suosittelen kokeilemaan! Tryffeli ei maistunut kovin voimakkaasti, olisi saanut maistua enemmänkin. 

Espressovaahtoa

Päivällisessämme ei ollut muuta italialaista kuin kolmivärinen servetti, mutta jälkiruoassa sitten kyllä. Löysin hyvältä kuulostavan Frangelico-liköörillä maustetun espressovaahdon ohjeen ja otin asiakseni hankkia kyseistä likööriä Alkosta. Kävin Opiskelijan kanssa pukuostosten jälkeen vakiopitkäripaisessa, mutta siellä ei Frangelicoa ollut. Myyjä katsoi koneeltaan, että toisessa myymälässä sitä olisi yksi pullo, muttei hän tiennyt sanoa, oliko se jollekulle varattu tai mennyt jo, sillä tietojärjestelmä kertoi edellispäivän tilanteen. 

Menimme toiseen Alkon liikkeeseen ja etsimme hyllystä pulloa, jonka ulkonäön muistin hatarasti nettisivun kuvasta. Eipä näkynyt. Kysyin sitten kassalla myyjältä, oliko heillä sellaista ja sellaista likööriä, kun varastotilanteen mukaan pitäisi yksi pullo olla. Myyjä sanoi heti suoralta kädeltä, että kyllä vaan, yksi pullo löytyy ja se on tuolla poistokorissa, jonne hän se juuri oli nostanut. Ei hinnassa alennusta ollut, eikä pullo mitenkään elinkaarensa päässä ollut, mutta niin vain sattumalta halusin likööriä, joka ei ollut kenellekään muulle kelvannut. Noin hyvää asiakaspalvelua harvoin saa, että ihan pullolleen myyjä tietää heti kertoa, mihin suuntaan käsi pitää ojentaa. Aika iso pullo se on, ihanan pähkinäisen tuoksuista mettä, jota tarvitsin jälkiruokaani 2 rkl. Lopulle pitänee keksiä jotain käyttöä, muttei laittaa pähkinäallergisten pikkujoulun kahvin aveciksi. 

Otin ohjeen Manu's Menu-blogista, jossa olen muistaakseni joskus ennenkin ollut apajilla. Täytyy kyllä sanoa, että ohjeen mittasuhteet olivat hieman erikoiset. En oikein saanut selkoa, miten suuresta kahvimäärästä oli kyse ja minusta vaahtoa tuli paljon enemmän kuin odotin. Sain siitä 4-6 annoksen sijaan 8 annosta. Laitan mitat sen mukaan, miten arvelen neljään annokseen kuluvan. 

Frangelicolla maustettua espressovaahtoa neljälle

• 2 espressoshottia (vähän alle 1 dl)
• 1 dl sokeria
• 3 kananmunan keltuaista
• 3 dl kermaa
• 2 rkl Frangelico-likööriä tai muuta mieluista likööriä, tai ilman likööriä kokonaan, jos et tykkää
• 1 tl vastajauhettua espressokahvia koristeluun

Tee espresso kuppiin odottamaan ja sekoita siihen ruokalusikallinen sokeria, jätä jäähtymään. Alkuperäinohjeessa neuvottiin keittämällä keittämään espressoa yhdessä sokerin kanssa, mutten kyllä halunnut sitä tehdä, arvelin sen tekevän kahvista kitkerää. Erottele keltuaiset valkuaisista, jotka laitat talteen vaikka marenkia varten. Vatkaa kerma vaahdoksi ja ota siitä muutama ruokalusikallinen sivuun koristelua varten. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Lisää mukaan jäähtynyt kahvi ja likööri. Kääntele mukaan kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Annostele kuppeihin ja laita astiat jääkaappiin asettumaan ainakin pariksi tunniksi. Tarjoiluhetken alla laita annoksen päälle lusikallinen kermavaahtoa ja sirota teesihdin läpi hieman jauhettua espressokahvia koristeeksi. 

Annoksiin oli alkanut hieman tulla pohjalle kosteampaa velliä, mutta lusikoimme senkin silti samaa kyytiä. Ehkä vaahtoa tanakoittavaa keltuaista olisi pitänyt olla suhteessa enemmän, tai kermavaahdon paksumpaa. 

Giro d'Italian yhdestoista etappi ajettiin paikoin sateisessa säässä. Alkulähetyksessä puitiin paljon Richie Porten eilen saamaa kahden minuutin aikarangaistusta. En ihan tullut ymmärtämään, mitä tuhmaa hän oli tehnyt. Jollain lailla kyse oli ilmeisesti tallien välisestä kielletystä yhteistyöstä. Tämän päiväinen etappi oli 153 km mittainen ja sen lopussa oli kolme 15,3 km pitkää rinkulaa Imolan moottoriradan ollessa osa reittiä. Viimeisellä kierroksella ajajat liukastelivat moottoriradan sileää asvalttia melkoisessa vesisateessa ja ainakin Rigoberto Uran veti ikävät lipat. Onneksi hän pystyi jatkamaan ajoa ja sai kiinni sen porukan, mistä jäi jälkeen kaatumisen vuoksi. Katusha-tallin Ilnur Zakarin kiiruhti yksin karkulaisena ja saavutti etappivoiton noin minuutin erolla seuraaviin. Kokonaiskilpailun tilanne pysyi samana ja pinkissä jatkaa Alberto Contador. Hän näyttää toipuneen OTB:stä ainakin melko hyvin, mikä on hieno asia, kun vuorietapit lähestyvät.