Natillas – espanjalainen vaniljavanukas

Viime sunnuntaina söimme jälkiruoaksi vanukasta, jota usein sain caminon aikana. Etenkin kuvissa näkynyt mariekeksi (keksipakettimme on jostain reissusta peräisin, kekseissä lukee MARIA) houkutti tämän helpon jälkkärin pariin. Siitä tuli kotoisa ja leppoisa mielikuva, ei mikään fine dining-jälkiruoka. Otin ohjeen tästä samasta blogista, josta tein jotain muutakin tänä vuonna. Pienensin ohjeen puoleen ja siltikin siitä tuli kolme annosta. Konvertoin määrät vähän vapaahkosti. 

Natillas – vaniljavanukas kolmelle

• 2,5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 0,75  dl sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 3 suikaletta sitruunankuorta
• kanelitanko
• jauhettua kanelia
• mariekeksi/annos

Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan ja lisää sinne puolet sokerista, vanilja, sitruunankuori ja kanelitanko. Kuumenna seos lähelle kiehumispistettä, laita kansi päälle, kattila pois kuumalta levyltä ja jätä uuttumaan. 

Kun maito maustuu kattilassa, riko kananmunat kulhoon ja lisää sinne loput sokerit. Vatkaa kunnes seos on vaaleankeltaista ja tasaista. Ota kattilasta kauhallinen uuttunutta maitoseosta ja kaada se ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon, vatkaa samalla. Tällä tavoin kananmuna ei muutu kokkeliksi, vaan sen lämpötila lähenee maitoseoksen lämpötilaan. 

Ongi kattilasta pois kanelitanko ja sitruunankuoriviipaleet. Kaada muna-sokeriseos sitten puolestaan kattilaan ohuena nauhana ja vatkaa samalla. Kun kaikki on kattilassa, laita sen alle mieto lämpö ja koko ajan vatkaten kuumenna seosta, että se sakenee. Varo kiehumista. Kuumeneminen ja sakeneminen vie 3-4 minuuttia. Nosta kattila pois liedeltä ja vispilöi vielä minuutti. 

Kaada annoskuppeihin ja kun vanukas on jäähtynyt lähelle huoneenlämpöä, ripota sen pinnalle hieman kanelia ja aseta päälle mariekeksi. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi. Vanukas oli hyytynyt aika kivasti ja keksi pehmentynyt niin, että se murtui kakkupohjamaiseksi muhjuksi oikein hauskasti. Vanukas oli vähän vellimäinen pohjalta, mutta ei se mitään. Sokerin määrää voisi hieman vähentää, ehkä 0,5 desiin.

La Vueltan seitsemästoista etappi tapahtuu silloin, kun minä olen töissä. Kyseessä on mäkinen 157 km mittainen etappi ja saan iltasella kuulla ja nähdä mitä siinä tapahtuu. Ehkä Nairo viimeinkin pistää vauhtia ajoonsa, ehkä ei. Mutta minulle kelpaa hyvin Simon Yatesin johtokin, niin harmittelin keväällä sitä, miten hän menetti pelin Girossa Chris Froomelle ja monelle muullekin tietysti.

Maitotiiviste-evästeet

Kohta katonharjalla

Tänä aamuna täytyi nopeasti etsiä ohje, jolla kuitataan kolmanneksi viimeinen Espanja-haasteen osa. Huomasin foodgawkerissa ohjeen jossa oli tehty nättejä keksejä, joihin oli käytetty kondensoitua maitoa ja blogikin oli espanjankielinen. Hieman pitemmälle tarkastellessani älysin, ettei kyse ole espanjalaisesta blogista, vaan chileläisestä, mutta siinä vaiheessa oli jo maitotiivistepurkki avattu. Ei siis ollut enää paluuta. 

Minua nauratti mukavasti, kun ohje kääntyi automaattisesti suomeksi, lienen tehnyt jonkun säädön koneelleni. Ohjeen nimi oli Evästeet maitotiiviste. Niitäpä siis tänään ennen iltavuoroa. Ettei vain pääse sokerihammasta kolottamaan.

Maitotiiviste-evästeet (keksit kondensoidusta maidosta)

• 250 g vehnäjauhoja
• 80 g voita
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa (jätä pois mikäli voi on suolattua)
• 175 g kondensoitua, makeutettua maitoa 
• 2 rkl sitruunamehua (vaihdoin ohjeen veden sitruunamehuun, sain käytettyä aiemmin viikolla kaljuunnuttamani sitruunan)
• 1 tl vaniljatahnaa (tai 1 rkl vaniljauutetta tai 1 vaniljatangon siemenet raaputettuina)

Mittasin jauhot kulhoon ja sekoitin niihin leivinjauheen ja suolan. Lisäsin mukaan kylmän voin kuutioiksi leikattuna. Kuka muuten jaksaa leikellä voin säntillisesti kuutioiksi? Minä ainakaan, heti kohta pilkkomisen alettua paloista alkaa tulla vaikka minkälaisia kolmioita ja suunnikkaita, mutta geometria ei koskaan olekaan ollut vahvinta alaani.

Puristelin sormin voimonikulmiot jauhoihin, se vie hetken aikaa. Siinä pyritään leivänmurumaiseen rakenteeseen. Lisäsin mukaan vaniljan ja maitotiivisteen ja puristelin taikinaa kasaan. Nestettä neuvottiin laittamaan, mikäli taikina ei meinaisi muodostua ja käytin siihen tilkan sitruunamehua. Laitoin taikinan peitettynä jääkaappiin asettumaan. Mitähän sekin tarkoittaa? Eihän se sieltä kulhosta edes yritä minnekään. Hiivataikinoilla sentään on jotain yritystä. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Kaavin taikinan kevyesti jauhotetulle leikkuulaudalle (laiskotti ottaa leivinlautaa esille, olihan se ihan 150 sentin päässä). Taputtelin taikinan pyöreäksi kiekoksi pikkuisen jauhoisin käsin ja ripotin pinnalle myös hieman jauhoja. Kaulitsin taikinan ohueksi, noin puolen sentin levyksi, josta otin pikkuleipämuotilla paloja. Nostelin ne leivinpaperille. Taikina oli muuten erittäin hyvin käyttäytyvää, ei tarttunut alustaan, ei murentunut. Ja maistui mahtavalta. Saatoin nimittäin maistaa muutaman pikkupalan.

Paistoin evästeitä 10 minuuttia ja annoin niiden ensin olla uunista ottamisen jälkeen kuumalla pellilllä muutaman minuutin ennen kuin liu'utin pikkuleivät papereineen päivineen ritilälle jäähtymään loppuun.

La Vueltassa ajettiin eilen jänskissä maisemissa, ilmeisen ylängöllä. Kisa ei ole ollenkaan taputeltu vielä, Tom Dumoulin pitää punaista paitaa yllään vain kolmen sekunnin turvin, Fabio Aru on toisena. On se oikeasti aika kumma homma, tyypit ajavat melkein 3000 kilometriä, eivätkä saa toisiinsa eroa kolmea sekuntia enempää? Tänään ajetaaan nousuvoittoinen 185 km mittainen 19. etappi, jonka lähetystä pääsen seuraamaan vasta illalla tallenteelta. Siinä jo luulisi Tompan ja Fabion ottavan jonkunlaisen pesäeron, ettei se homma jää seremonialliseen sunnuntain päätösetappiin. 

Manchegokeksit

Juustovarastomme on aika suuri tällä erää, joten halusin tänään saada ainakin jonkun nokareen käytettyä päivän Espanja-haasteessamme. Löysin keksien ohjeen Life Currents-blogista. Siellä oli tehty manchegokeksejä viime kuussa. Ohjeessa käytettiin mittoja, joita konvertoin hieman rennolla otteella, mutta ilmeisesti ei mennyt metsään. Tässä mitat joita käytin.

Pellillinen manchegokeksejä

• 100 g kylmää voita kuutioiksi leikattuna
• 60 g manchegojuustoa
• 2 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• ripaus cayennepippuria

Raasta juusto hienoksi raasteeksi tai tee kuten minä, laita se paloina food processoriin ja silppua pulse-asetuksella hienoksi. Lisää mukaan voikuutiot, vehnäjauhot, suola ja cayennepippuri. Käytä taas konetta pulsella niin, että aineksista muodostuu hienoa murua, leivänmurumaista seosta. Kaada murut kulhoon ja puristele ne käsin nopeasti kiinteäksi taikinaksi, melko litteäksi levyksi. Laita taikina jääkaappiin tekeytymään.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Ota taikina jääkaapista ja kumoa se jauhotetulle leivinalustalle. Painele se pyöreäksi kiekoksi vähin jauhoavuin. Kaulitse taikina noin puolen sentin levyksi ja ota siitä pikkuleipämuotilla, tai muulla stanssilla pyöreitä kiekkoja. Nosta ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Pistele kekseihin muutama haarukanpistos ja paista ne uunin puolivälissä noin 10-15 minuuttia. 

Kysyin Opiskelijalta (joka oli tietokoneensa äärellä) varmistuksen paljonko 400 Fahrenheitia on Celsiuksina. Jatkoin ja vitsailin, että paljonko Amerikan 10 minuuttia on Euroopan minuutteina. Kysymys oli kyllä aiheellinen, sillä ohjeen 10 minuuttia ei riittänyt. Niinpä päättelen, että Amerikan 10 minuuttia on 15 eurooppalaista. 

Nämä keksit maistuvat muhevan manchegoisille ja sopivat vaikkapa marmeladipalasen, tai serranokinkkusuikaleen alustaksi. EDIT: nyt muutaman keksin maistaneena, jättäisin kyllä suolan kokonaan pois, juustossa on sitä tarpeeksi.  EDIT2: etenkin jätä suola pois, jos käytät suolattua voita, kuten minä nyt, unohdin sen! Jos keksejä aikoo säilyttää, ne kannattaa pinota voipaperiarkilla erotettuina ja syödä pois muutamien päivien kuluessa. Tämä ohje on hyvin samanlainen kuin ensimmäisenä blogivuonna tekemäni cheddarkeksit.

La Vueltan seitsemäs etappia on mukava katsoa näin viikonlopun alkajaisiksi. Kisa ei ole oikein vielä lähtenyt minun makuni mukaiseen vauhtiin, mutta onhan sitä vielä kaksi viikkoa jäljellä. Etappi päättyy tänään raakaan nousuun, jonka profiilikuvankin katsominen tekee heikkoa. 

Mitä suurempi, sitä isompi

en ole vielä antanut periksi

Olen tehnyt keittokirjahaasteeni osina jo Hugh Fearnley-Whittingstallin ja Rachel Allenin suklaahippukeksit ja tulin ajatelleeksi, että ehkäpä Nigella Lawsonillakin olisi tähän asiaan jotain sanottavaa. Ja olihan hänellä. Kirjasta Kitchen löytyi hänen pikkuleipäohjeensa, jota kokeilin tänään, kun aikaa keittokirjahaasteen loppuunsaattamiseen oli vielä neljä päivää.

Nigella sanoi ihan pokkana kirjassaan, että tästä tulee 14 pikkuleipää. Minun taikinastani tuli 18 kpl ja nekin niin suuria, että täytyy puhua isoleivistä. Ei vain pieni ole kaunista. Tai ainakaan hyvänmakuista. Vaikka peruspikkuleipätaikina on melko samanlainen kaikissa ohjeissa, oli tässä kuitenkin tällä erää paras koostumus. Tein pikkumuutoksia reseptiin, sillä se nyt vain on paha tapani.

Suklaahippukeksit Nigellan tapaan eli isoleivät

• 150 g pehmeää voita
• 100 g sokeria
• 125 g fariinisokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 300 g vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa
• pussinpohjallinen pieniä suklaanappeja, noin 150 g

Ohjeessa neuvottiin sulattamaan voi, mutta minulla oli juuri sopivan pehmeää voita käytettävissäni, joten en sulattanut sitä. Sitten olisi pitänyt olla yksi kylmä kananmuna ja yksi kylmä keltuainen. Minulla oli kaksi huoneenlämpöistä kananmunaa, olin niin rebel, että käytin ne valkuaista erottamatta. Nigella laittoi niinkin ronskisti suklaanappeja, kuin 326 g, mikä lienee joku vakio brittimyyntipakkaus, minä en avannut uutta pussia, vaan ajattelin, että vähempikin riittää.

Kuumensin uunin 170 asteeseen. Otin esille kaksi peltiä ja laitoin niille viimeisiään vetelevät leivinpaperiarkit. Vatkasin sokerit, vaniljatahnan (olen ihastunut nyt siihen uutteen lisäksi, en muista, mitä purkki on meille siunaantunut, olisikohan Annan kaupasta?) ja voin tasaiseksi seokseksi. Lisäsin sinne kananmunat ja vatkasin hieman lisää. Seuraavaksi kaadoin mukaan vehnäjauhot ja soodan ja sekoitin napakalla nuolijalla taikinan tasaiseksi. Viimeiseksi lisäsin suklaanapit mahdollisimman pienellä vatvomisella. Lusikoin jälkiruokalusikallisia taikinaa leivinpaperin päälle. Mukamas jätin isot välit, mutta katin kontit, pikkuleivät levisivät osaksi toisiinsa kiinni paistamisen aikana. Isoleivät olivat uunissa noin 15-16 minuuttia, jonka jälkeen annoin niiden hetken olla kuumalla pellillä ennen kuin siirsin ne ritilän päälle jäähtymään loppuun. 

Näistä tuli tosi hyviä keksejä, vaikkei kauniita eikä söpöjä. Olisi kyllä hauska nähdä, minkä kokoisia keittiöjumalattaren (en puhu nyt Nannasta) cookiet oikein ovatkaan, kirjan kuvista ei voi varmaksi päätellä. Rakenne on mukavan sitkas ja suklaasattumat ilostuttavat suuta. Nämä oikein kiljuvat kuumaa kaakaota, kunhan astia on riittävät iso, että dippaaminen onnistuu. 

Keittokirjahaaste on vaiheessa 29/48

Nigella 9/12

Hugh 7/12

Rachel 7/12

Jamie 6/12

Tätä se mun uneni tiesi, hillajäätelö vohvelilautalla

Lupauduin jo aikoja sitten mukaan Ravintola Postresin ja Jules Destrooper-tuotemerkin järjestämään jälkiruokahaasteeseen, jossa palkintona on illalliskortti kahdelle Ravintola Postresiin ja voittoisan kehitelmän pääseminen Postresin jälkiruokalistalle viikoksi. Vaikka minulla on yleensä aivan rautainen itseluottamus (uskokoon ken tahtoo), en ole ajatellut kehitteleväni itse varsinaisia ruokaohjeita. Onhan tietysti niinkin, että pyörä on jo keksitty jne, mutta jotain pientä omaa ajatusta voisi kai yrittää kehitellä. Tästä siis lähdin ja niistä kahdesta vohvelipaketista, jotka posti toi jo monta viikkoa sitten. 

Sittemmin olen lähinnä tuuminut, että on se ilmoja pidellyt. Viime viikolla päätin, että tällä viimeisellä lomaviikollani minun on otettava vohvelia reunasta ja ruvettava hommiin. Sen verran olin tehnyt taustatyötä, että eräänä yönä näin unta, millaisen jälkiruoan tekisin. Itse asiassa näin monta unta, joissa ei ärsyttävästi näytetty, millainen lopputulos olisi. Valmistin vaikka mitä keittiössäni ja unien tapaan vähän kummallisemmissakin paikoissa, mutta aina uni loppui siihen, että otin esille jonkun hienon lautasen (jollaista minulle ei ole). Sitten yhtenä yönä näin unen loppuun. Nyt piti vain yrittää valmistaa uneni jälkiruoka-annos. 

Pohjoisen ihmisenä olen ollut hillasoilla aika monta kertaa ja suon ominaistuoksu on ollut minusta aina hyvä. Pidän siitä vähän tunkkaisesta tuoksusta, joka on usein soilla, etenkin aurinkoisina päivinä. Tunkkaisuutta en tietenkään tavoitellut sen enempää unessa, kuin valveillakaan tätä jälkiruokaa tehdessäni. Hillat sen sijaan olivat merkittävässä osassa, sillä niitä äitini on tuonut minulle.

Aloitin tekemällä perusjäätelöpohjan, johon käytin ensimmäistä kertaa glukoosisiirappia, vinkit otin DanSukkerin sivuilta, sillä olin kadottanut Kitchen Aidin jäätelölehtisen. Jäätelöä ilmiintyi jäätelökulhoon operaation lopussa noin litran verran, josta arvelen riittävän kuudelle.

• 4 luomukananmunan keltuaista
• 1 dl erikoishienoa sokeria
• 2 dl kermaa
• 1,5 dl maitoa
• 1 dl glukoosisiirappia

Muuta tilpehööriä

• 1,5 dl hilloja
• minipullo lakkalikööriä
• Jules Trooper-vohveleita
• nokare voita
• 25 g valkosuklaata
• 25 g tummaa suklaata
• muutama ehjä hilla koristeluun

Olin laittanut jo edellisenä päivänä jäätelön tekemisessä tarvittavan kulhon pakastimeen jäätymään. Mitä rautaista suunnitelmallisuutta! Aamulla sitten vatkasin sähkövatkaimella sokerin ja keltuaiset kellertäväksi vaahdoksi. Kuumensin maidon, kerman ja glukoosiirapin niin, että ne juuri ja juuri kiehahtivat. Kaadoin kuuman nesteen keltuaisvaahtoon ja toivoin, ettei se menisi kokkeliksi. Ei mennyt. Jäähdyttelin massaa jonkun aikaa ja sillä välin pipertelin muita osasia jälkkäriini.

Pusersin hillat tiheän siivilän läpi saaden aikaan noin desin verran rakenteeltaan ohutta hillasosetta, jonka maustoin lakkaliköörilorauksella. Kuumensin uunin 175 asteeseen ja silppusin leivinpaperille valkosuklaan ja tumman suklaan. Paahdoin niitä uunissa noin viisi minuuttia, jossa ajassa suklaat saivat uuden olomuodon. Valkosuklaa paahtui vaaleanruskeaksi ja sai toffeisen maun ja tumma suklaa muuttui vielä tummemmaksi ja paahteisen makuiseksi ja suutuntuma ilmavaksi. 

Rikoin vohvelin aika pieniin paloihin ja kuumensin pienen pannun. Sulatin sillä nokareen voita ja kumosin vohvelimurut pannulle. Lisäsin niiden joukkoon lorauksen lakkalikööriä ja seos muuttui tahmean, makean aromikkaaksi murumassaksi. Vohvelit olivat melko makeita alunalkaenkin. Kumosin muruset jäähtymään leivinpaperin päälle. 

Kun jäätelömassa oli jäähtynyt, laitoin jäätelökulhon jäätelövispilöineen paikoilleen yleiskoneeseen ja laitoin sen pienimmällä nopeudella pyörimään. Vispilän on ehdottomasti pyörittävä, kun jäätelöpohja kaadetaan kulhoon, muuten se jäätyä jätkähtää heti kulhon seinämiin. Kone sitten pyöritteli  massaa noin vartin verran, kunnes massa tuli sen verran paksuksi, että vispilämekanismi ilmoitti jäätelön valmistumisesta pienellä naksutuksella. Ilman tätä varotoimenpidettä kaltaiseni lahopää unohtaisi jäätelönsä pyörimään niin kauan, että se rikkoisi koneen. 

Kaavin pehmismuotoisen jäätelömassan litran pakasterasiaan ja tasoittelin pinnan. Kaadoin pintaan noin puolet hillakastikkeestani ja pyöräyttelin hieman lusikalla, että kastike sekoittuisi massaan. Ja sitten vain pakastimeen jäätymään. Siis jäätelö, en minä. 

Myöhemmin sitten oli sommittelun aika. Otin isohkon valkoisen lautasen, jolle asetin lautaksi yhden vohvelin. Otin jäätelökauhalla niin täydellisen pallon jäätelöstäni, kuin suinkin osasin yrittäen saada palloon mukaan hillakastikkeista raitaa. Nostin pallon vohvelilautalle ja ripottelin sen liepeille paahdettua suklaata, karamellisoituja vohvelimuruja ja koristelutarkoitukseen säästämiäni täydellisiä hillayksilöitä. Viimeistelin annoksen hillakastikkeella.

Oikein hymyilytti, sillä oloni oli kuin Masterchefissä, taisi vähän kädetkin tutista. Otimme tästä jälkiruokaehdotuksestani kuvia edestä ja takaa, ylhäältä ja sivusta ennen kuin söimme se suihimme. Lakkajäätelö oli hyvää ja kaikki tekemäni muruset, kastikkeet ja paahtopalat olivat  mukavia lisukkeita. Jäätelö oli aavistuksen makeaa minun suuhuni, ehkä glukoosisiirapin määrää voi hieman säätää. Rakenne oli sileä, eikä siinä ollut jääkiteitä. Jäätelö myös säilytti pallomuotonsa melko hyvin eikä sulanut lätäköksi kovin nopeasti, sekin ehkä selittyy tuolla siirapilla. Tältä annokseni näytti:

vohvelit tarjosi Jules Destrooper

Polvorón, espanjalaiset mantelikeksit

Olen vieläkin aika huono pikkuleipäleipuri, en juuri koskaan tule tehneeksi pikkuleipiä enkä kauhean paljon välitä niitä syödäkään. Nyt kuitenkin ajan ollessa hieman kortilla ajattelin tehdä jotain espanjalaisia pikkuleipiä, sillä arvelin niiden olevan nopeatekoisia. Löysin ohjeen mukavalta kuulostaviin polvoróneihin. En ole varma miten sanaa pitäisi taivuttaa, mutta kyse on siis polvorón-nimisestä pikkuleivästä. Ohjeita oli monessakin blogissa, mutta Seasaltwithfood-blogissa käytettyyn ohjeeseen tartuin. Pieneen taikinaan, josta tuli pellillinen pikkuleipiä käytin:

• 110 g vehnäjauhoja
• 100 g suolatonta voita
• 40 g tomusokeria
• 50 g mantelijauhetta

Kuumensin uunin 150 asteeseen ja mittasin jauhot kulhoon. Jauhoja oli tarkoitus ensin paahtaa uunissa, mikä oli minulle vieras metodi, mutta tottelin lähestulkoon. Siivilöin jauhot niin tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle uunipellille kuin suinkin osasin. Laitoin sitten pellin uuniin. Ohjeen mukaan jauhoja paahdetaan 20 minuuttia vahtien, etteivät ne rusketu liikaa. Minun kärsivällisyyteni riitti siksi aikaa, kun tein muut taikinahommat valmiiksi, eli noin kymmenen minuuttia.

Sinä aikana vatkasin pehmeän voin ja tomusokerin tasaiseksi tahnaksi ja lisäsin mantelijauheen mukaan, sekoitin jälleen. Kun jauhot olivat olleet kymmenisen minuuttia uunissa, niistä lähti vieno paahteinen tuoksu ja nostin pellin pois uunista. Valutin paperin mutkasta jauhon siivilän läpi kulhoon, jotta jauho jäähtyisi nopeasti. Lämmin jauho sulattaisi taikinan voin ennen aikojaan. Siivilöin jauhon pariin kertaan, kunnes se oli viilennyt. Kärsivällinen tietysti olisi vain odottanut jauhon jäähtymistä. Sekoitin sitten lastalla jauhot taikinaan mukaan ja ihan lopuksi painelin pehmeää taikinaa hieman jauhoisin käsin, että taikinasta muodostui kiinteä pallero. Varoin liikaa puristelemasta, ettei käsieni lämpö pehmentäisi taikinaa liikaa. Jauhotin leivinalustan ja ripotin taikinan pinnalle ja kaulimelle hieman jauhoja ja kaulin taikinan noin puolen sentin levyksi. Otin siitä pikkupeipämuotilla pyörylöitä ja paistoin niitä noin 20 minuuttia. Ehkäpä juuri jauhon paahtaminen antoi sen houkuttelevan tuoksun näihin pikkuleipiin, joista minä en saanut yhtä kauniita, kuin lähdeblogissani oli, mutta hyviltä ne maistuivat runsaalla tomusokerikerroksella silattuna. Polvorón-keksejä syödään Espanjassa etenkin joulun aikaan.

Vueltan pariin ehdin vasta illalla tallennuksen parissa, mutta Steephill kertoo, että tänään ajetaan 175 km Tarragonasta Jacaan ja etappikarttaa voisi luonnehtia nousuvoittoiseksi, ihan kuten meidän Kuikan lenkkiämme alkuviikosta. En luule, että ammattilaisten tarvitsee taluttaa, kuten minun piti. Onneksi Kammenpyörittäjä odotti mäen huipulla!

Jännitystä ilmassa, Tour de France alkaa huomenna!

Jokseenkin kuluttava työviikko on takana ja olo hieman jyrän alle jäänyt. Viestitin töistä Kammenpyörittäjälle, että ilahtuisin kotiintullessani virkistävästä drinkistä ja sellaisen sainkin käteeni, kun pääsin ovesta sisälle. Juomassa oli ainakin kahta erilaista minttua ja giniä, muita ainesosia en miettinytkään sen enempiä, kun päästin aivoni vapaalle ja osallistuin päivällispuuhiin kattamisen verran. Kotiaviomiehessä on kyllä tietyt etunsa, pakko myöntää. Lohta oli loimutettu ja riisi tuoksui houkuttelevasti, aurinkokin oli alkanut paistaa ja lämpötila lähenteli kahtakymmentä. Oli oikein mukava aloittaa viikonloppu. Ajatukset ovat huomenna prologilla alkavassa Tour de Francessa  ja siinä, että ensi viikolla kokkailuun on mukavasti aikaa, kiitos miellyttävän vuorolistan.

Kesäiltaa sulostuttamaan viritimme tulet pihat nuotiopaikalle. Muistelimme ensimmäistä Amerikan matkaa monta vuotta sitten, jolloin vierailimme Kammenpyörittäjän vaihto-oppilasvuoden maisemissa Michiganissa. Tapasimme siellä Kammenpyörittäjän sikäläistä perhettä ja ystäviä. Monet makumuistot palasivat "kotiin palaavan" mieleen ja tulivat myös meille, ensikertalaisille uudella mantereella, tutuiksi. Eräs hauska juttu, joka ilmeisesti kaikille ulkomaanpelleille tarjotaan, on s´mores. Niitä meille tarjottiin jokaisessa kyläpaikassa ja olemme niitä sitten noin kerran kesässä tehneet siitä lähtien.

Kun hiillos on parahultainen, kerätään keksejä, ohutta suklaata (Hersheyn jos mahdollista), tai suklaakeksejä ja vaahtokarkkeja saataville. Vaahtokarkkia paahdetaan varovasti, pari ensimmäistä luultavasti palaa ja surkastuu, ennen kuin hoksaa kuinka vähän karkkia pitää paahtaa. Vaahtokarkki sijoitetaan keksien ja suklaapalan väliin ja puristetaan tahmaiseksi herkuksi. Minä saatan syödä yhden, mutta teinien vatsat vetävät näitä kulinaarisia pläjäyksiä hämmästyttävän monta.

Hävikistä herkuksi, kuinka siinä kävikään?

pyöränvanteen uusi työ marjapensaan tukena

Olemme osallistuneet hävikistä herkuksi-blogikampanjaan vaihtelevalla innolla ja ymmärryksellä. Kun toukokuu nyt vetelee viimeisiään, on paikallaan katsoa kuinka tässä kävi. Vähensimmekö hävikkiä, keksimmekö jotain uutta, söimmekö kummallisia pöperöitä ja mitä kuuluu jauhokaapille?

Olisi mukava sanoa, että vähensimme hävikkiä. Kyse taitaa olla enemmän siitä, että hävikkimme on ollut toisenluonteista. Kompostinkansi on käynyt tuttuun tapaan, mutta luulen sinne päätyneen ainakin vähän vähemmän pilalle menneitä raaka-aineita, sellaisia jotka eivät koskaan ehtineet lautaselle asti. Siitä yksi pluspiste. Jonkun verran kompostiin on päätynyt valmista ruokaa, etenkin niitä jatkojalosteita, joissa ei aina ole ollut herkusta tietoakaan.  Niinpä loppu meni kompostiin. Tästä täytyy antaa yksi miinuspiste. Tämä olisi vältetty sillä, että ruokaa  olisi tehty alunalkaen sopiva määrä. 

Yhden pluspisteen annan siinä, että kerran jatkojalostus oli selvästi alkuperäistä ruokaa parempi, joskaan ei mikään oma uusi keksintö, vaan toisaalta saatu vinkki. Kyseessä olivat italoleivät, jotka menivät parempiin suihin nopeasti ja enemmänkin olisi mennyt. Ananaksesta, joka meni pilalle joudun antamaan yhden miinuspisteen. Syy hävikkiin oli silkka laiskuus.

Maitotuotteiden kanssa olemme menestyneet hieman tavallista paremmin. Olemme ostaneet uutta maitoa vasta edellisten ollessa lopussa tai lähellä loppua. Hapanmaitotuotteita olemme ostaneet myös aiempaa maltillisemmin ja olen lappanut erilaiset purkinpohjat sämpylätaikinoihin ja kylmiin kastikkeisiin. Siitä yksi pluspiste. Juustojen kanssa tilanne on vähän siinä ja siinä, mutta sen verran hyvin sekin on mennyt, ettei tarvitse miinuksella nakata. Ricottaa ja mascarponea on mennyt kiitettävästi toukokuun aikana, eikä kumpaakaan ole jäljellä yhtään, olisin jopa tarvinut hieman lisää. Tästä yksi pluspiste, että keittiömme vähemmän käytettyjä raaka-aineita ostettiin oikea määrä.

Olemmeko syöneet kummallisia pöperöitä? No, on sellaisiakin tainnut lautaselle eksyä, osin sen vuoksi, että yritin sinnikkäästi toteuttaa Campakeittiön Giro-teemaa, eli italialaisia ruokia eikä sitä ollut aina helppo yhdistää hävikin vähentämiseen. Vähiten onnistuneeksi tunnustan polentakakun. Ostin puolen kilon pussin polentaa, koska halusin opetella polentan valmistamista. Pussista meni vain 1 dl polentaa, joten loppu uhkasi mennä hävikin puolelle, joskin vasta tulevaisuudessa. Niinpä kokeilin oliiviöljy-polentakakkua, jonka rakenteesta emme kukaan suuresti välittäneet.  Uskon sen olleen kyllä juuri sellaista, kuin sen pitikin olla, muttei se vain ollut meidän makuumme. Loput polentajauhoista arvelen käyttäväni vaikkapa kakkuvuokien jauhottamiseen, siihen arvelen sen soveltuvan ihan hyvin, tekevän joillekin kakuille sopivan rapsakan paistopinnan. Polentakakusta pitää siis antaa yksi miinuspiste. Tekisi kyllä mieli antaa piste yrittämisestä, mutta maltan mieleni.

Yhden pluspisteen annan siitä, että jauhokaappi on vajentunut. Täysjyvävehnäjauhot loppuivat, ne joiden kanssa en tullut sinuiksi. Myös useita muita epämääräisiä pussinpohjia meni erilaisiin leipomuksiin. Yhden pluspisteen annan itselleni siitä, etten eilisessä ruokapiirin kevään viimeisessä jaossa hankkinyt yhtään lisää  jauhoja. Näin siis toteutin alussa asettamaani tavoitetta tehdä järkipäätöksiä jo ostovaiheessa. 

En voi sanoa keksineeni mitään uutta ja omaperäistä ruokaa hävikistä herkuksi-teemakuukauden aikana. Otin vihjeitä muista blogeista ja tein tuttuja pyttipannuja ja piirakoita. Kun asiaa ajattelee kierrätyksen kannalta, vähensimme jääkaapista paperikassillisen verran lasipurkkeja ja kuivakaapeista hävisi monta pitkään siellä majaillutta säilyketölkkiä. Niinpä isoiksi paisuneet varmuusvarastomme ovat huvenneet, emmekä ole vielä niitä täydentäneet.  Toivon mukaan teemme jatkossa täydennykset vielä enemmän järkipohjalta, eikä sillä "Voi, kuinka ihana purkki"-mentaliteetilla. Tämän kappaleen perusteella emme saa sen enempää plussaa kuin miinustakaan. 

Yleensä iso jääkaappimme on ollut tupaten täynnä ja  sisältänyt erinäisiä yllätyksiä ja unohduksia. Nyt tilanne on parempi. On ollut oikeasti mukava nähdä jääkaapin takaseinä, vaikka se sanottuna kuulostaa hullulta. En läheskään aina pelkästään ovea avaamalla saa selkoa onko meillä jogurttia, löytyykö pestoa, pitää siirrellä purkkeja, pitää nostella ja kaivella. Tilanne on paljon parempi silloin, kun jääkaappi on järjestyksessä ja vilkaisu ennen kauppareissua riittää piirtämään ostoslistan verkkokalvolle.  Tästä annan meille yhden pluspisteen. Tärkein opetus tässä kohtaa on: vähemmän on parempi.

Kuten toukokuun alussa kerroin,  meillä on mennyt leipää homeeseen jonkun verran, mikä on tietysti typerää ja turhaa. Aiemmin meillä pakastekuivui leipää vielä enemmän, hamstrasimme sitä ja pakastimme usein vääränlaisissa pusseissa, jotka ratkeilivat omia aikojaan pakastimessa, eikä leipä enää ollut syömäkelpoista aikojen perästä.  Olemme nyt ostaneet vähemmän ja erilaista leipää. Enemmän jälkiuunileipää ja vähemmän vaaleita, nopeasti kuivuvia leipiä. Homehtua ei ole tainnut ehtiä jotakin yksittäistä perunaleipästä lukuunottamatta ollenkaan leipää. Leipä on ollut terveellisesti välillä lopussakin. Olen leiponut useita satseja sämpylöitä ja muutaman leivän, josta jauhokaappi on ollut kiitollinen. Leipäpuolen voi siis sanoa olevan plussalla, mutta annoin pisteen jo tuolla jauhokaappikappaleessa, joten en ahnehdi enempää. 

En ole pitänyt tarkasti kirjaa ruokamenoista sen enempää tässä kuussa, kuin aiemminkaan. Näppituntumalla voin kuitenkin sanoa, että rahaa ruokaan on mennyt huhtikuuta vähemmän. Olemme käyneet kaupassa muutaman kerran vähemmän ja ostosmäärät ovat olleet pienempiä. Karkea arvioni on, että olemme  saavuttaneet noin 15-20 % säästön kuukauden ruokamenoissa.  Tästä yksi pluspiste.

Henkisellä puolella voin myöntää, että hävikistä herkuksi-kampanja olisi voinut mennä osaltamme paljon paremmin, mutta monta positiivistakin asiaa jää käteen. Luin monta oivaltavaa postausta muiden kampanjaan osallistuneiden blogeista, löysin  uusia mieluisia blogeja, sain monet hyväntahtoiset naurut toisten kertomuksista hävikin ja herkkujen maailmassa. Opin muutamia uusia niksejä, tunsin myötätuntoa ja iloa muiden puolesta,  sain uusia kurkkaajia Campasimpukkaan. Olen iloinen siitä, että Campasimpukkaa pyydettiin mukaan tähän tärkeään kampanjaan. Facebookiin en ole vieläkään  liittynyt, mutta kiitän suolaa&hunajaa-  ja Soulkitchen-blogeja siitä, että sieltä kautta postaukseni nostettiin Facebook-sivulle. Annan yhden pluspisteen siitä, että olen pitänyt kampanjan merkeissä hauskaa, oppinut uutta ja jaksanut toteuttaa kahta teemaa yhtäaikaa. 

Perheelleni annan yhden pluspisteen siitä, että he jälleen kerran ovat kiltisti syöneet keitoksiani ja vakuuttaneet, että kyllä tämä ihan hyvää on, vaikka ruumiinkieli toista antaisi ymmärtää, toisinaan en ole voinut olla havaitsematta pieniä puistatuksia. He ovat ennakkoluulottomasti maistaneet melkein kaikki melkein kaikkea. Enempää en voi toivoa. 

Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvuuteni, mutta luulen pääseväni siihen lopputulokseen, että jaoin omatoimisesti meille ja itselleni 10 pluspistettä ja 3 miinuspistettä. Pääsen lopputulokseen 7 pluspistettä. Tämän voi tulkita niin, että olen (olemme) onnistuneet. Toinen tulkinta tietysti voisi olla sekin, että kaiken voi sokerikuorruttaa mieleisekseen, joko ennalta tai ainakin jälkeenpäin. 

laskentotunneista on vähän vierähtänyt aikaa...

Minulla oli hyvää aikaa kerran vielä paneutua hävikistä herkuksi-teemaan ja tuhota se maapähkinävoi, joka vainosi minua joka kerta, kun avasin jääkaapin. Olen saanut muutamia hyviä vinkkejä sen suhteen, erityisesti ystäväni sauvajyväsen maapähkinäkana vaikuttaa siltä, että sen vuoksi voisin joskus jopa harkita uuden purkillisen ostamista. Olimme kuitenkin popsineet broileria viime päivinä siihen malliin, että jätin tuon ohjeen vielä kokeilematta. Pikku leijona ja puoli valtakuntaa-blogista löysin ohjeen, joka oli juuri passeli tähän hätään. Tai hätään ja hätään, mutta tarpeeseen päästä eroon puolikkaasta purkista tuota tököttiä, joka on minulle verraten vieras. Niinpä lainasin ohjetta ja kokeilin näitä keksejä, jotka Pikku leijonan emäntä linkkasi olevan aluperin täältä. Ohjeesta luvattiin tulevan noin 12 keksiä. Koska tahdoin tosissani päästä eroon maapähkinävoista, tuplasin ohjeen. Siihen meni:

• pyörryttävät 2 dl maapähkinävoita
• yhtä lailla runsas määrä 2 dl palmusokeria (minullakin oli sitä, iloissani käytin sitä alkuperäisen ohjeen fariinisokerin sijaan, joka oli sitäpaitsi kivikovaa)
• 2 kananmunaa
• 4 dl kaurahiutaleita
• 2 tl leivinjauhetta

Pehmitin maapähkinävoita hetken pitämällä sitä lämminvesihauteessa. Mittasin maapähkinävoin ja sokerin kulhoon ja sekoitin ne keskenään. Lisäsin muut aineet ja sekoitin taikinan tasaiseksi, siitä tuli melkoisen topakkaa tavaraa. Pyörittelin taikinasta pieniä pallosia, noin lihapullan kokoisia, taikina oli todella tarttuvaista, taputtelin välillä venhäjauhoja käsiini. Asettelin taikinapallot kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle ja litistin niitä vähän. Paistoin keksejä noin 15 minuuttia. Kekseistäni ei tullut yhtä kauniita, kuin Pikku leijonan emännällä ja Eevalla, mutta takuulla olivat tarpeeksi makeita!

Australian Busters - cheddarkeksit

Ennen töihin menoa minulla olikin juuri sopivan verran aikaa kokeilla Australian Busters-nimisiä cheddarkeksejä. Olen mieltynyt australialaisiin ruoan- ja leivonnaisten nimiin, niissä on tiettyä rouheutta, damper ja buster eivät kuulosta hienostelevilta. One Perfect Bite-blogi antoi minulle vinkit ja näin minä tein 25 keksiä:

• 55 g kylmää voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 110 g vehnäjauhoja
• 150 g cheddaria karkeasti raastettuna
• (0,5 tl suolaa) 
• 6 rkl vettä
• ripaus kuivattua basilikaa

Lämmitin uunin 230 asteeseen. Nypin jauhot ja voin murumaiseksi seokseksi, sekoitin joukkoon juustoraasteen ja basilikan. Lisäsin veden ja sekoitin taikinan tasaiseksi. Kaulin taikinan kevyesti jauhotetulla alustalla noin puolen sentin paksuiseksi levyksi, josta otin pyöreitä paloja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paistoin keksejä 15 minuuttia. Annoin jäähtyä ensin pellillä 5 minuuttia ja siirsin keksit sitten ritilän päälle jäähtymään loppuun. Keksit tuoksuivat jo uunissa ihanilta ja maistuivat suloisilta aamiaispöydässä. Pikkuisen voimakkaampi cheddar varmasti vielä syventäisi makua.

Sopranos-henkeen

Pistaasicantuccineja ja lihapullia

Tänään tein ihania kahteen kertaan paistettavia, kahviin tai makeaan viiniin kastettavia korppuja. Ohjeen otin Glorian ruoka & viini-lehden numerosta 3/2011.

• 3 kananmunaa
• 2 dl erikoishienoa kidesokeria
• 1/4 tl suolaa
• 1/2 rkl hienoksi raastettua sitruunankuorta
• 1 dl oliiviöljyä (ei neitsytöljyä)
• n 5 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 3 dl kuorittuja, karkeaksi rouhittuja pistaasipähkinöitä

Kuumenna uuni 185 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti kierrevatkaimella isossa kulhossa. Lisää suola, raastettu sitruunankuori ja öljy. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja pistaasit, lisää ne taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kumoa taikina jauhotetulle leivinalustalle ja muotoile kolmeksi tangoksi, noin 5 cm levyisiksi. Nosta tangot leivinpaperilla vuoratulle pellille ja taputtele melko mataliksi. (oma huomio: taikina leviää uunissa, jätä väliä, etteivät tartu toisiinsa) 

• 1 kananmuna
• 1 rkl sokeria
• 1 rkl vettä

Sekoita nämä kolme ainesta keskenään, voitele seoksella taikinatangot ja paista niitä noin 30 minuuttia uunin keskiosassa. Kun pinta on kauniin kullanvärinen, ota pelti uunista ja vähennä lämpö 100 asteeseen. Anna leivonnaisten jäähtyä 10 minuuttia ja leikkaa ne sitten vinottain noin 1,5 cm leveiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet leikkuupinta ylöspäin pellille ja kuivata niitä 60 minuuttia uunissa 100 asteessa.

Ennen toista paistamista

Ennen viiniä

Päivälliseksi meillä on lihapullakastiketta ja spagettia Sopranos-tyyliin. Meillä on menossa kotoinen rakennusprojekti, joten rakentajat tarvitsevat tukevaa ruokaa! Ihan niin perusteellisesti ei ollut aikaa kastiketta keitellä, kuin kirjassa Sopranos keittiössä, kehittelin tomaattikastikkeen paseeratuista tomaateista, yrteistä ja sipulista. Kastike sai kiehua lempeästi sen aikaa, kun valmistin lihapullat.

• 700 g jauhelihaa
• 1 dl korppujauhoja
• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria
• 1 dl parmesanraastetta
• yrttejä silppuna, esim sileälehtistä persiljaa tai basilikaa

Koepaistoin taikinasta pienen palan, jotta tiesin tarvittaessa lisätä mausteita. Pyöritin taikinasta noin 5 cm halkaisijaltaan olevia pullia. (halutessaan niitä voi paistaa pannulla joka puolelta, tai kypsyttää suoraan tomaattikastikkeessa). Tarjolle spagetin ja parmesanraasteen kanssa.

Pullat ennen kuumaa kylpyä

Lähetys Girosta ei ole vielä alkanut, mutta illempana päästään taas sitäkin seuraamaan.

Nyt kokkaamista Italia-teeman mukaisesti ja pyöräilyn seuraamista on takana reilu viikko,. En ole koskaan ole suunnitellut kovinkaan paljon etukäteen mitä milloinkin laittaisin ruoaksi, mutta nyt siitä kyllä olisi hyötyä. Muutamaan kertaan olen joutunut muuttamaan suunnitelmiani puuttuvien aineksien vuoksi tai siksi, että valmistamiseen meneekin enemmän aikaa, kuin olin pikaisella ohjeenlukemisella varautunut. Sitäpaitsi työkin haittaa tätä hauskaa harrastusta! En ole vielä tehnyt mitään suuria kulinaarisia ponnistuksia tai vaikeita ruokia, lähinnä ajanpuutteen vuoksi, mutta tulevina päivinä on enemmän aikaa. Jos vain uskallan, kokeilen valmistaa macaron-leivonnaisia. Ainakaan vielä ei tunnu siltä, että ajatus heinäkuisesta Tourista ja ranskalaisittain kokkaamisesta väsyttäisi.