Tänään meillä viimein oli porchettapäivä, possupötköni lepäsi jääkaapin nollalaatikossa tähän aamuun asti vakuumissa. Olin miettinyt millä konstein sen kypsentäisin ja päädyin parin vaihtoehdon kautta crock potiin. Ensin ajattelin laittaa possun uuniin pusseineen päivineen 80 asteeseen, kuten ammattilaiskokit neuvoivat HKScanilla perjantaina. Muistin kuitenkin, että uunissamme saattaa olla jotain vikaa, sen lämpötila tuntuu seilaavan sen verran, etten uskaltanut luottaa, ettei lämpötila nouse välillä korkeammaksi ja saisi pussia sulamaan uuniin.
Seuraavaksi mietin sirkulaattoria ja sous vide-menetelmää. Risto Mikkola neuvoi, että sielläkin 80 astetta ja 6-8 tuntia on sopivat. Kun katselin netistä ohjeita, kaikissa puhuttiin 36 tunnista! Niinpä hylkäsin senkin vaihtoehdon nyt, kun niin palavasti halusin saada hyvän possuaterian aikaan, en halunnut ottaa mitään riskiä.
Onneksi osuin ohjeisiin, joissa possurulla laitetaan crock potiin. Niinpä hain heti haudutuspatani esille ja aloitin päivällispuuhat aamuseitsemältä. Tällaista on tämä vuorotteluvapaalaisen elämä. Käyttämässäni ohjeessa possulle laitettiin sipulista peti padan pohjalle ja minä muistin, mitä olin unohtanut lauantaina. Olin tehnyt työporukan kekkereille marinoituja punasipuleita hampurilaisia varten ja unohtanut ne kotiin, en onneksi kynnykselle, vaan jääkaappiin. Nyt ne alkoivat olla jo hyvän sijaan taivaallisia ja lusikoin niin padan pohjalle hyvän kerroksen. Säästin hieman tarjoilua varten, samoin mietin leivän leipomista.
Nostin vakuumista poistetun porchettarullan sipulipedille, jonne olin pilkkonut myös muutamia nahistumisuhan alla olleita aprikooseja. Laitoin padan ensin high-asetukselle noin tunniksi ja sitten low-asetukselle loppupäiväksi.
Kun ruoka-aika lähestyi ja possurullan lämpötila oli reilut 80 astetta, nostin rullan varovasti tarjottimelle. Käärin rullan moninkertaiseen folioon, annoin sen levätä puolisen tuntia. Kuumensin grillin oikein kuumaksi ja nostin rullan parilalle saamaan rapeaa pintaa, kääntelin sitä niin, että koko pinta rapeutui. Leikkasin rullaa koossapitäneet paistinarut poikki ja leikkasin rullasta viipaleita.
Tarjosin rullaa näppituntumalla tehdyn leivän kanssa. Se oli tavallinen vehnäleipätaikina, jonka maustoin marinoidulla sipulilla, mustilla kivettömillä oliiveilla ja raastetulla parmesanilla. Muotoilin pitkulaisen leivän, jota kohotin leipävuoassa ja paistoin kypsäksi. Tästä leivästä leikkasin viipaleita joille nostin porchettasiivun, marinoitua sipulia, aiolia ja ruohosipulia.
Vastaavia possypötköjä on valmistettu ainakin Kananpoikien Bistrossa ja Kamera & Kauha-blogissa. Aterialla nauttimamme oluet meille tarjosi Saimaan Juomatehdas, jolta sain mukavan puuhalaatikon, jossa oli siidereitä ja oluita sekä olutlaseja, kiitos sinnekin!
Giro d'Italian kolmas jakso alkoi tänään lepopäivän jälkeen. Katsomme päivän lähetystä nyt tallenteelta ja matkaa maaliin on vielä noin 60 km. Ei ole muuten nälkä, kun söimme kunnon annokset porchettaa tuoreen leivän kanssa. Tein Kammenpyörittäjälle valmiiksi tee-työkaverisi-kateelliseksi-annoksen huomista varten valmiiksi ja luulen, että muutenkin kyllä pärjäämme pötkylälle ja saamme sen syötyä kokonaan.
Olen vuosien varrella ollut usein työmatkoilla Helsinki-Vantaan lentoaseman naapurissa ja majoittuneena lentokenttähotelleihin, milloin mihinkin niistä maanpäällisistä paratiiseista. Kun lapset olivat pieniä, oli mukavaa päästä välillä yksin hotelliin. Kyllä sen päivittäisen kurssiosuudenkin kesti, kun pääsi illaksi mököttämään hotellihuoneeseen. Jos oikein hurjaksi heittäydyin, niin menin Jumbon kauppakeskukseen kävelemään tunniksi, ehkä ostin pussin Ässämixejä ennen kuin menin takaisin hotellihuoneeseeni. Niin hurja minä olin. Mennen tullen haistelin HK:lta tulevia nakkituoksuja, se oli oleellinen osa näitä matkoja. En tuolloin koskaan ajatellut, että menisin vielä HK:lle käymään, että minä ihan itse kokkailisin siellä essu päällä ammattikeittiössä, mutta niinpä vain kävi.
Tämän viikon perjantaina osallistuin Bloggaajien Meat&Fire-kurssille, jonne sain kutsun Pohjanmaan keittiökuningattarelta, Nannalta. Koska minulla ei ole nyt tänä vuonna enää mitään varsinaista tekemistä, en kuvitellutkaan kieltäytyväni kutsusta, taisin ilmoittautua sinne jo Kivistön Insta-kommenteissa, kun Nanna oli ehtinyt sanoa vasta "kiinnostaako jotain..." Aikanaan sain sitten varsinaisen kutsunkin, joten ei voine sanoa, että olisin varsinaisesti tunkenut paikalle kutsumatta.
Se täytyy kyllä sanoa, että vähän tarkemmin olisi voinut paikan ilmoittaa, siis sen millä puolella valtavaa korttelia sisäänkäynti on. Toisaalta minunhan pitäisi nyt periaatteessa rakastaa kävelyä ja olihan se mukava katsella teollisuusrakennuksia pari kierrosta, noin 5 km siinä taapertaessa. Antti tuli onneksi mukaan kävelykaveriksi, kun olin toisella kierroksella.
Pienoisen viiveen jälkeen puoli yhden aikaan pääsimme aloittamaan melkoisen ruokailoittelun. Meidät otti vastaan hilpeä sakki, minä en muista juuri koskaan juuri kenenkään nimiä, suokaatten anteeksi, mutta Risto Mikkola (HKScan Pro) jäi sattuneesta syystä mieleen, tosin voisin myös muistaa hänen nimekseen Mikko Ristola, mutta sekin liippaisi riittävän liki. Vaikutti siltä, että kokit ovat sen verran sopeutuvaista sakkia puheittensa perusteella, että melkein mikä vaan käy. Kutsusta lunttasin, että kokintakkeihin sonnustautuneina oli myös Janne Leppänen (mies joka maisteli salaa juustopalleroita, HKScan Pro), Vesa Saaristo (grillin äärellä, Dieta) ja Petri Nygård (neuvoi miten mainitut juustopallerot tehtiin, Unilever).
Meitä blogaaneja oli paikalla vähän vähemmän kuin oli kutsuttu, viime hetken peruutukset kutistivat joukon seuraavanlaiseksi:
Aluksi saimme syödäksemme hieman porchettaa ja juodaksemme Pilsner Urquellia ja niillä evähillä iltapäivä polkaistiin hyvin käyntiin. Blogaaneja ei tarvitse kahta kertaa käskeä, jos tarjolla on gummihanskoja, esiliinoja ja teräviä veitsiä, he kyllä alkavat toimeen. Minä olin jo oma-aloitteisena etukäteistehtävänä leikannut vasemman etusormeni halki viikkoa aikaisemmin, joten sekin puoli oli jo hoidettu.
Mulle kans tämmöinen kuvaustarpeistohylly! Vaikka autotalliin 30 polkupyörän tilalle?
Kolmen hengen ryhminä aloimme valmistella myöhemmin syötävän aterian osasia. Minä osuin ryhmään, jossa tehtiin juustopalleroita ja ohje oli mykistävän lyhyt. Sellaisia ne vissiin ammattikeittiöissä ovat, eivät ala blogaanityyliin: "ota esille se nätein kulho sieltä vaatehuoneen ylimmältä hyllyltä". Kolmen naisen voimin saimme pallerot uuniin noin 20 minuutissa. Toinen ryhmä tutustui Mibrasa-hiiligrilliin, latoivat sinne sellaisen määrän lihaa, että heikompia hirvitti. Ryhmä kolmonen sai eteensä kunnon palat possunkylkeä ja -niskaa. Risto esitti ensin kuinka se tapahtuu ja sitten blogaanit tekivät perässä. Etenkin rullan sitominen näytti hyvin dramaattiselta toiminnalta, siinä käsiä leviteltiin ja rannetta kierrettiin, narua kului ja nauru raikui.
Jokainen ryhmä pääsi vuorollaan porchettahommiin, grillin äärelle ja tekemään muita ateriavalmisteluita. Minun possuhommani sujui ihan mukavasti, sain leikattua kylkipalan kirjan muotoon, nuijittua hieman, maustettua ja sisustettua niskapalalla ja rullattua. Narutusapua hieman tarvitsin, mutta kahden kiepin jälkeen osasin loput itse. Jöötistä tuli sellainen kohtuukokoinen, se mahtui vakuumipussiin aivan reippaasti. Mamagastro-Marian rulla oli sen sijaan kyllä selvästi XL-kokoa, arvelin olleen ainakin pari viikkoa yliaikainen. Mutta hieno kuin mikä. Kun saimme rullamme valmiiksi, ne vakumoitiin, nimikoitiin ja laitettiin kylmään odottamaan kotimatkaa.
Hiiligrilli oli hyvin mielenkiintoinen kapistus sisätiloissa. Mibrasa-grilli oli kuulema pienintä kokoa, sen paistotasot olivat muistaakseni 70 cm levyiset ja kaksi kerrosta nielaisee 60 hampurilaispihviä kerrallaan. Uuninluukkua avoimena voi käyttää parilana ja grillin katolla valmistuu vuoassa vaikkapa paahdettuja perunoita. Laite ei tarvitse sähköä ollenkaan ja on rullattavissa paikasta toiseen, tosin 400 kg paino rajoittaa hieman kuljettamista, tarvitaan melkoisen riski mies sitä nostamaan, mutta keittiöistähän niitä löytyy. Ellen aivan väärin muista, grilliin nakataan brasilialaisia hiiliä ja yhdellä latingilla grillailee tuntikaupalla.
Grillin kuumuudessa valmistui aivan tavallisia kevyesti suolattuja broilerin koipireisiä, jotka Vesa nosti tyynesti suoraan pakkauksesta grilliin, ei marinoitu, ei taputeltu kuiviksi, ei hyväilty öljyillä eikä balsameilla. Sinne vaan ylimmälle hyllylle koko grillaussession ajaksi, nahkapuoli alaspäin. Naudan kuvettakaan ei paapottu sen ihmeemmin, sitä nakattiin myös kypsymään grillin takaosaan, hiiliä oli hieman kasattu etureunaan, jolloin lämpötilassa oli eroa uunin etuosan ja takaosan välillä. Ulkofilettä ja hampurilaispihvejä paistui myös sellaiset määrät, että epäilin melkoisten lihaövereitten olevan pian tiedossa. Hampurilaispihvejäkään Vesa ei maustanut ollenkaan, leikkasipa vain jauhelihapötköstä parin sentin siivuja ja paistoi. Sitten vasta pinnalle pippuria ja suolaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä paras hampurilaispihvi, jota olen koskaan maistanut. Saimme maistipaloja grillauksen edetessä ja oli todettava kysyttäessä, että eniten pidin kaikesta.
Kaiken kokkaamisen jälkeen huomasimme, että pöytä oli jälleen katettu koreaksi ja siirryimme lautasten ääreen. Ammattilaiset loihtivat eri pisteissä valmistetuista osasista aivan loistavia annoksia, niitä sitten kyllä tulikin pöytään sellainen määrä, että ajatukset iltapalasta sai kyllä unohtaa, ehkä seuraavaksi päiväksikin. Erityisesti jäivät mieleen broilerinkoivet ja niille tehty kastike, jossa oli hyödynnetty broilerin nahkakin. Jossain vaiheessa väki alkoi jo anoa armoa, jolloin kokit lupasivat, että pian olisi vuorossa jälkiruoka, pahoin pelkäsin senkin olevan lihaa, muttei se onneksi ollut. Saimme banaanikakkua ja upeasti tutisevaa kookospannacottaa.
Veera oli niin kiva, että suostui syömään tämmöisen hedelmäjälkkärin,
että me muut saimme enemmän tutisevaa ja kakkua
Ennen kuin oli aika lähteä, juttelimme vielä siitä, millaisia odotuksia meillä blogaaneilla oli päivää kohtaan, samoin millä mielin järjestävä osapuoli oli mukaan lähtenyt. Minulle tuli mieleen, että tuo perjantainen iltapäivä oli aivan niin mahtava kuin blogaanien omat miitit. Saahan sitä järjestää hienoja tilaisuuksia, joissa olisi suotavaa olla korkokengät jalassa ja käsilaukku kyynärtaipeessa ja monet tykkäävät käydä sellaisissakin syömässä mikroskooppisia maistipaloja, mutta blogaanien miiteissä tunnelma on omanlaisensa. Siellä ruokahullut viettävät aikaa, tekevät ruokaa järjettömiä määriä, nauravat vatsalihakset hapoille, syövät yhdessä ja parhaassa tapauksessa siivoavatkin yhdessä. Samankaltainen hullunhauska tunnelma oli tuona päivänä Jumbon naapurissa, yläkerran keittiössä supliikkien kokkien kanssa. Niin että Nanna on minun kirjoissani hoitanut tämän vuoden miittivaatimukseni, en enää ahdistele häntä tällä asialla!
Kiitos Vesa, Mikko eiku Risto, Janne ja Petri, neuvoitte monta ammattilaisjuttua keittiössä ja olihan se mukava saada mukaan vielä oma potra possupötkö kylmälaukussa, se pääsee uuniin tänään! Kiitos kaikki blogaanikaverit, oli mukava tavata uusia ihmisiä ja tietysti jälleen kerran jo ennalta tuttuja! Kotimatkalla junassa huomasin, että olen aivan poikki, menin väärään osaan junaakin, jolla olisin päätynyt Seinäjoelle yhdessä Nannan kanssa, mutta Tampereella pääsimme vielä vaihtamaan vaunua, minä ja minun possurullani. Timolle vielä kiitos autokyydistä Tikkurilaan ja Tiinalle neuvoista sinne!
