Hitto kun tuli hyvää!

Nyt pitää kyllä sanoa, että tänään valmistamani ruoka oli todella hyvää. Sitä olisin kehdannut tarjota ihan kenelle vain. No, en vegaanille, se on myönnettävä. Mutta kaikille lihaa syöville olisin kehdannut. Valmistelut alkoivat jo aamulla, kun heti herättyäni otin kaksi ankankoipea sulamaan loppuun. Aamiaisen jälkeen laitoin pienemmän haudutuspadan töihin ja kuutta tuntia myöhemmin söimme harvinaisen hiljaisen päivällisen. Ei ehtinyt jaaritella. 

Ankankoipiconfit

• 2 ankankoipea
• 1 sitruuna
• 1 valkosipuli
• 2 isoa oksaa rosmariinia
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria
• 1 l oliiviöljyä (tai ankanrasvaa, jos sitä sattuu olemaan)

Laitoin pienemmän haudutuspadan lämpenemään high-asetuksella ja kaadoin padan pohjalle noin desin oliiviöljyä. Avasin vakuumipaketeista sulaneet ankankoivet ja taputtelin ne paperilla kuiviksi. Kiersin myllyistä niiden molemmille puolille kunnolla suolaa ja pippuria ja nostin koivet limittäin pataan. Rikoin valkosipulin ja irrottelin päällimmäisiä kuoria pois ja tiputtelin irralliset kynnet pataan lihapalojen päälle ja väliin. Leikkasin sitruunan puoliksi ja laitoin puolikkaat pataan, samoin rosmariinioksat ja laakerinlehdet. Kaadoin pataan oliiviöljyä niin paljon, että koivet peittyivät kokonaan öljyyn. Minulla ei nyt ollut purkitettua ankanrasvaa, mutta oliiviöljy toimii aivan yhtä hyvin. 

Jätin padan töihin kuudeksi tunniksi high-asetuksella. Siinä ajassa ankankoivet olivat todella valmiit luopumaan luistaan. Juuri ennen ruoka-aikaa nostin varovasti koivet kahdella kauhalla peltilautaselle ja Antti tohotti koipien nahkoja sillä välin, kun minä viimeistelin lisäkkeen. 

Kurpitsapyree sifonilla

• 300 g kurpitsakuutioita
• 3 dl vettä
• sahramia
• kurkumaa
• suolaa ja pippuria
• 100 g voita
• parmesaania (enhän minä mitään voinut olla käyttämättä parmesaania, anteeksi italialaiset lehmät)
• rosmariinia
• 1 ilokaasupatruuna

Minulla sattui olemaan pakastimessa jostain aikaisemmasta kokkauksesta jäänyttä kypsää kuutioitua kurpitsaa. Kaadoin jäiset kuutiot kattilaan ja laitoin sinne hieman vettä ja alle liekkiä. Lisäsin mukaan hieman sahramihippuja, lähinnä väriä voimistaakseni, kurpitsani oli melko vaaleankeltaista, lajiketta en muista.  Keittelin paloja sen aikaa, että ne olivat sulaneet. Kauhoin palat blenderin kannuun ja lisäsin sinne hieman  jauhettua kurkumaa, pippuria ja suolaa. Surruutin seoksen tasaiseksi massaksi ja lisäsin sinne mukaan voin ja paljon parmesaania. Maistelin pyrettä, se kaipasi lisää suolaa ja pippuria, myös hieman parmesaania. Surruutin lisää. Kaadoin pyreemassan tiheän siivilän läpi pieneen kattilaan. Siivilään jäi kaikki pienetkin kököt, pippuripaloja lähinnä. Ne ovat myrkkyä sifonille. Jätin pyreemassan kattilaan odottamaan sitä hetkeä, jolloin Antti tohottaisi ankankoipien nahkoja.

Kun oli aika laittaa ruoka esille, kuumensin pyreen uudelleen ja kaadoin sen puolen litran sifonipulloon. Massaa oli noin 4 dl. Laitoin kannen tiivisteen huolellisesti paikalleen, kiersin keittosuuttimen kiinni omalle paikalleen ja kannen kiinni piukkaan, muttei liioitellun piukkaan. Kiersin ilokaasupanoksen kahvassaan paikalleen niin, että se päästi kaasun pullon sisälle. Hetkessä pullon pinta kuumeni niin, ettei sitä melkein voinut pitää paljain käsin, joten patalaput tai keittiöliina olivat tarpeen. Ravistin pulloa  kymmenkunta kertaa ja pursotin pyrettä lautasille. 

Pyreen päälle nostin aivan hajoamispisteessä olevat ankankoivet ja raastoin pinnalle vielä hieman parmesaania ja tiputtelin muutaman pienen kiehkuran rosmariinia. Tämä oli kyllä niin hyvää ruokaa,  että oksat pois, vaikka aivan yksinkertaista olikin.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni- ja Crock pot-välilehdille, joille kerään aihepiirien postauksia. 

Ankanrintaa jälleen

Kun otin sulamaan ankanrintoja lauantaista ankkasalaattia varten, en lukenut pakkauksia ollenkaan tarkasti, enkä huomannut, että otin sulamaan kahden ankanrinnan sijasta neljä. Salaattiateriaani kaksi ankanrintaa oli aivan riittävästi, jopa vähän liikaa, joten oli sentään onni, etten ehtinyt avata toistakin vakuumipakkausta. Sunnuntaina viritin ankanrinnat valmistumaan itsestään sillä välin, kun olin töissä. 

Olen melko varma, että olen aikaisemminkin laittanut ankan rintapaloja confitiin, mutta en löytänyt siitä merkintöjä blogissa. Koivethan yleensä ovat ne osa ankkaa, jotka upotetaan rasvaan tai öljyyn, mutta yhtä hyvin se käy rintapaloillekin. Tällä kertaa minulla ei ollut oikeaa ankanrasvaa, vaan käytin tavallista kasviöljyä ja hyvin sekin toimi. Tärkeintä oli saada aikaan ranskalainen ruokalaji mahdollisimman vähällä vaivalla ja vielä silloin, kun en itse ehdi olla keittiössä pientä alkuvalmisteluaikaa enempää. 

Ankanrintaa confit-menetelmällä haudutuspadassa

• 2 ankanrintaa nahkoineen päivineen
• kasviöljyä niin paljon, että palat peittyvät
• suolaa ja pippuria
• muutama hieman nahistunut uuden sadon punasipuli
• rosmariinia
• timjamia
• ranskalaista rakuunaa 
• valkosipulilastuja

Taputtelin ankanrinnat kuiviksi talouspaperilla ja hieroin niiden pintaan suolaa ja pippuria. Kaadoin haudutuspataan kasviöljyä ensin lorauksen ja nostin sitten lihapalat padan pohjalle. Näin sen takia, etteivät ne takerru ensin kuivalle pohjalle. Ripottelin pataan sipuleita, valkosipulilastuja ja yrttejä ja kaadoin lisää öljyä sen verran, että ankanpalat olivat uppeluksissa. Öljyä meni kuin noin 0,75 litraa. 

Laitoin padan low asetukselle ja jätin sen töihin oman työvuoroni ajaksi. Kun palasin töistä, kurkistin pataan. Hyvinhän siellä sujui. Nostin ankanrinnat lautaselle hieman valumaan ja mietin, mitä tekisin nahkapuolelle. Ei niille tarvinut tehdä yhtään mitään,  olivat rapeutuneet aivan mainiosti öljyssä. Ankanrinnat olivat haudutuspadassa low-asetuksella kaikkiaan vähän yli viisi tuntia. Öljy täytyi kierrättää, sillä siinä oli sen verran mausteita ja muita hökeitä, ettei sitä olisi voinut siivilöitynäkään käyttää enää  esimerkiksi friteeraamiseen.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataa koskettavat postaukset. 

Tour de Francen viides etappi tosiaan alkoi ilman Mark Cavendishia, joka loukkaantui eilisessä loppukirikolarissa. Tapahtumien vuoksi myöskään Peter Sagan ei jatka kisassa. Tämänpäiväinen etappi on ensimmäinen oikea vuorietappi, jossa nousuja ja laskuja riittää. Etappi tulee päättymään rankkaan nousuun. Emme ole illalla kotona katsomassa etappia, vaan sen loppuvaiheet menevät talleenteelle.

Ankkaa salaatissa

Kaupallinen yhteistyö, Solera.

CampaKeittiön seitsemännen ranskalaisen ruokahaasteen aloittaa Mamangerie-blogista löytämäni kesäinen salaatti, jossa on monenlaista herkkua. Sovelsin ohjetta sen verran, ettei minun tarvinnut lähteä kauppaan, vaan käytin varastojani. 

Ankka + salaatti = ankkasalaatti

• 2 ankanrintaa
• suolaa ja pippuria
• erilaisia salaatinlehtiä kasvihuoneesta ja kulatungasta
• basilikaa
• ruohosipulia
• 8 viiriäisenmunaa
• 6 viipaletta bresaolaa
• 2 nektariinia
• kourallinen pähkinöitä

Salaatinkastike

• 1 rkl appelsiinivettä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 tl balsamiviinietikkaa
• 1 tl dijonsinappia
• suolaa ja pippuria

Keitin viiriäisenmunat, joita minulla onkin nyt melko mittava varasto. Viiriäisenmunia ei tarvitse keittää kuin 2-3 minuuttia ja jättää ne sitten hetkeksi kuumaan veteen, jonka jälkeen ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Keräsin salaatinlehdet ja yrtit odottamaan. 

Leikkasin ankarintojen nahkapuoleen ristikot ja laitoin palat ristikkopuoli alaspäin kylmälle pannulle, jota aloin pikkuhiljaa lämmittää. Paistoin ankanrintojen nahkapuolta noin 12 minuuttia, jossa ajassa rasva suli ja pinnasta tuli rapea. Paistoin rintojen toista puolta noin 3-4 minuuttia ja nostin sitten palat suuren folioarkin päälle, ripotin pinnalle suolaa ja pippuria ja käärin folion tiukaksi paketiksi.  Liha sai asettua paketissa noin vartin verran. 

Lihanlepuutusajan käytin hyödyllisesti paahtamalla pähkinät kuivalla pannulla ja samaan aikaan tappelemalla kuoret keitetyistä viiriäisenmunista. Halkaisin viiriäisenmunat kahtia juustolangalla.

Asettelin vadille alimmaksi valikoiman salaatinlehtiä, siinä oli aivan tavallista rapeaa salaattia, rucolaa ja viinisuolaheinää. Salaatinlehtien päälle lohkoin kaksi nektariinia, sillä alkuperäisohjeen persikoita minulla ei ollutkaan. Nektariini passasi yhtä hyvin. Sijoittelin viiriäisenmunanpuolikkaat vadille ja revin muutaman viipaleen bresaolaa mukaan. Sekoitin kupissa salaatinkastikkeen ainekset keskenään. 

Avasin foliopaketin ja leikkasin ankanrinnat ohuiksi viipaleiksi. Liha oli juuri sopivan kypsää ja hennon vaaleanpunaista keskeltä. Nostin viipaleet salaatinlehtien päälle, ripotin vadille paahdetut pähkinät ja yrtit ja kaadoin kastikkeen koko komeuden päälle. 

Ruokajuomana meillä oli Soleralta saamamme näytepullo roséviiniä. Les Dauphins on viini, jossa on juuri sopivaa kepeyttä ja kunnolla viilennettynä se maistui salaatin parina aivan loistavalta. Koska kyseinen pullo ei siis ollut itse ostamamme, sitä koskevat mahdolliset kommentit joudun poistamaan ollakseni kuuliainen blogaani. Ostaisin tätä viiniä kyllä omilla pennosillanikin. Saman tuottajan punaviiniä olemme ostaneetkin, mutta roséviiniä en ollut aikaisemmin kokeillut.

Ankkasalaatti oli yksi parhaimmista ruoka-annoksista, joita olen valmistanut. Eikä se näyttänytkään hassummalta! 

Tour de France alkoi tänään henkilökohtaisella aika-ajolla. Thomas Voecklerille tämä on viimeinen suuri ympäriajo, hän päättää vuonna 2001 alkaneen ammattilaisuransa tämän vuoden Tour de Franceen. 

Ikävää, että Düsseldorfissa oli sateinen päivä ja siitä johtuen reitti oli liukas ja vaativa. Alejandro Valverde ajatui mellakka-aitaan ja hänen kisansa oli sitten siinä. Aika-ajon ykköseksi ajoi Geraint Thomas ja niin hän sai ylleen johtajan keltaisen paidan. Chris Froome oli kuudentena ja minun ikisuosikkini Alberto Contador sijalla 68 ja Nairo Quintana sijalla 53!

Nyt on loppu lähellä

Tänään on teemana loput ja viimeiset. Minun melkein vuoden mittainen vuorotteluvapaani on lopussa, torstaina palaan riviin. Tosin ensin vain opetuslapseksi, sillä minun lisenssini ovat vanhentuneet ja minua pitää opettaa oikein kunnolla, ennen kuin saan taas tehdä töitä itsenäisesti. Myös keittiössä oli jämäpäivä, tutkailin mitä jääkaapissa piileksii ja sen mukaan, kauppaan menemättä, valmistin meille päivällisen. Myös pakastimen puolella oli yhtä jos toista käyttöä vaativaa. Tiedossa siis taas pienimuotoinen yhden naisen kokkisota.

Näistä piti päästä eroon

• nollalaatikossa jääkohmeessa muutama pala hidasankkaa
• pakastimessa ollut lehtitaikinalevy (pakkaus kolhiintunut, viisainta käyttää pois)
• kaksi aukaistua kermapurkkia (miksi niitä on aina kaksi kaapissa?)
• avattu purkki mascarponea
• pakastehernepussin loput (nyt kun se ei vielä ole levinnyt pakastimen pohjalle)
• pekonipaketin loput

Herneet päätin käyttää ilmavaksi keitoksi, se on ollut paras onnistumisen sifonin kanssa. Pekoni pääsi keiton kaveriksi. Tämä oli ateriamme alkuruoka. Keiton tein aivan samalla tavalla kuin ensimmäisen sifonikokeiluni. En naputtele ohjetta tähän uudelleen, linkin takaa se löytyy helposti. Muistin muuten tällä kertaa lämmittää lautasetkin, minulla on ollut sellainen vekotin ties kuinka kauan ja olen tainnut käyttää sitä kerran aikaisemmin. Keitto pysyi lämpimänä ja kuohkeana selkeästi paremmin lämpimässä lautasella.

Pääruoaksi tein täältä löytämäni ankkapiiraan. Käänsin ohjeen brutaalisti google-kääntäjällä englanniksi ja sovelsin sen mukaan, mitä meiltä löytyi. Piirakan pohjaksi kelpasi lehtitaikinalevy oikein hyvin ja vaikkei ankka ollut savustettua, niin eipä siitä minua varmaan tilille vaadita. 

Ankkapiiras

• valmis lehtitaikinalevy (melkein pellin kokoinen)
• tähdeankkaa noin 150 g suikaleiksi leikattuna
• muutama kuivattu sieni, en muista minkä nimisiä ne ovat
• 1 punasipuli
• 3 kananmunaa
• 2 dl kermaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Sulatin taikinan, taittelin sen auki leivinpaperiarkin päälle ja kaulin sitä hieman suuremmaksi. Nostin taikinalevyn uunivuokaan ja pistelin sitä kalapiikillä. Esipaistoin pohjaa 180 asteessa kiertoilmalla 10 minuuttia. Sillä välin leikkasin ankanpalat suikaleiksi ja käytin niitä pannulla oliiviöljytilkassa, maustoin hieman lisää suolalla ja pippurilla. Liotin sieniä kuumassa vedessä hetkisen ja leikkasin sitten sienet suikaleiksi. Sekoitin vispilällä kerman ja kananmunat tasaiseksi seokseksi ja maustoin sen pippurilla ja ripauksella suolaa. 

Kun pohja oli esipaistunut, levitin sille ankkasuikaleet, sipulit ja sienet ja kaadoin päälle kerma-kananmunaseoksen. Paistoin piirakkaa vielä 180 asteessa kiertoilmalla noin 35 minuuttia. 

Jälkiruoaksi tein pienemmällä sifonilla jälkiruoan, johon upotin niin loput kermasta kuin mascarponestakin. Jälkkäristä kerron seuraavassa postauksessa, sillä sitä syömme vasta myöhemmin illalla tai huomenna, eikä siitä ole vielä kuvaa.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokapostaukset ja hävikistä herkuksi-teemaiset kehitelmät. En laita tätä Sifoni-välilehdelle, sillä siellä on jo identtinen hernekeitto.

Hidasankkaa

Pakastimessa liian pitkään viihtynyt ankka päätyi tällä viikolla haudutuspataan. Summittaiset neuvot otin tältä sivulta. 

Kärsivällisen pata-ankka

• 1 pakasteankka
• 1 porkkana
• 2 omenaa
• 2-3 pientä perunaa
• 2 varsisellerin vartta
• 1 yksikyntinen valkosipuli
• 4-5 pientä sipulia
• 1 mandariini
• suolaa ja pippuria
• yrttejä, jos muistat

Sulatin ankan hitaasti jääkaapissa ja kun se oli sula, otin se tarjottimelle. Otin sisuksista pois irrallisen kaulan, sisäelimiä ei ollut mukana.  En laittanut kaulaa pataan, vaan suoraan kompostiin. Asettelin suuremman haudutuspadan pohjalle pediksi ankalle porkkanan, muutaman pienen sipulin, omenan kahteen palaan halkaistuna, sellerin varret ja valkosipulin. Tämän pedin on tarkoitus nostaa ankkaa hieman ylemmäs padassa, ettei se likoa liikaa omassa rasvassaan hauduttamisen aikana. Minulla olisi ollut sopiva pieni ritiläkin, joka on peräisin jostain muinoin käyttämästämme riisikeittimestä, mutta halusin laittaa sellaisen pedin, josta voisi irrota makua lintuun.

Kuivasin ankan pintaa ja sisusta paperilla ja tungin sisuksiin mandariinin halkaistuna, omenan lohkoina ja sipulin paloina. Olin ripotellut niihin hieman suolaa ja pippuria. Hieroin ankan rintapuolen nahkaan suolaa ja pippuria niin paljon, kuin sain siihen tarttumaan. Otin suuren palan harvaa juustokangasta ja nostin ankan kankaan päälle ja sitten kankaasta pitäen ankan pataan. Kangas olisi sen tähden, että sen avulla lintu olisi helpompi nostaa kypsänä pois padasta. 

Pata tuli aivan täyteen ja minun piti hieman tunkea linnun koipien päitä, että sain ankan mahtumaan, Käänsin kankaan reunat päälle ja laitoin padan kannen kiinni. Se juuri ja juuri mahtui menemään tiiviisti päälle. Asetin padan high-asetukselle 10 tunniksi. 

Muutaman tunnin kuluttua ei näkynyt vielä oikein mitään elämää padassa, alkoi jännittää, että tuleeko tästä yhtään mitään, onko ankka liian suuri pataan. Mutta kyllä se sitten alkoi siitä suttaantua. Viiden tunnin kuluttua padassa oli linnun alla ja ympärillä lientä aika paljon ja neuvojen mukaan poistin sitä jonkun verran. Minulla on sellainen vekotin, jolla voi imeä lientä ja valella paistia. Valelin kyllä hieman pöytää ja lattiaa. En tarkoituksella. 

Kun oli jo ilta ja olin kertonut Antille, ettei ankasta tule tänään valmista, oli pata ollut hommissa kaikkiaan 10 tuntia. Silloin ankka oli ihan kypsä. Nostin sen kankaan avulla tarjottimelle ja annoin jäähtyä noin kymmenen minuuttia. Irrotin nahkan rintapuolelta ja irrotin kankaan linnun ympäriltä, se oli niin kypsää, että koivet irtosivat aivan itsestään. Kangas meni roskiin, se oli niin rasvainen, ettei sitä kannattanut alkaa pestä.

Riivin lihat linnusta, kun se oli jäähtynyt sen verran, että näpit kestivät käsitellä sitä. Söimme ankkaa sitten vasta seuraavana päivänä vähän kiinalaiseen tyyliin, tein samanlaisia lettusia kuin tein pekingin ankka-projektissamme monta vuotta sitten. Lämmitin lihaa pannulla ja lisäilin siihen hieman mausteita, otimme lettusille kurkkua ja sipulia ja pikkuisen hoisinkastiketta lisäämään makua. En nyt tiedä oliko tämä homma ihan siihen käytetyn ajan ja sähkön väärti, mutta sainpa ankan pois pakastimesta viemästä tilaa. Tällä kertaa ei sentään tarvittu kompressoria hommassa eikä lintuparkaa roikotettu viimassa vuorokautta.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspatapostaukseni.

Campasimpukan kuudes Ranska-haaste lähti käyntiin sous vide-ankalla

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Sous vide on ollut tämän vuoden uutuus keittiössämme. Sain Sansairen sirkulaattorin joululahjaksi ja heti vuoden alkupäivinä aloin opetella sen käyttämistä. Nyt kokemusta on niin lihan, kalan, kasvisten kuin kanan- ja strutsinmunan kypsentämisestä luimupupun laavalampuksi ristimällä tötteröllä. Onnistuneimpia ovat olleet lohi- ja hevoskokeilut. Muutama epäonnistuminenkin mahtuu joukkoon, niitä ei välttämättä ole blogissa varsinaisesti avattukaan.

Tänään meillä oli ankanrintaa sous vide, se on niin ranskalaista, niin ranskalaista.  Otin neljä rintaa sulamaan pari päivää sitten jääkaapin nollalaatikkoon. Arvoin valmistusmenetelmän kanssa, mietin tekisinkö ne confit-menetelmällä, mutta päädyin sitten sous videen. Ankanrinnat oli lähettänyt meille Familia, jonka tuotteita olemme kokeilleet pian pari vuotta. Nyt yhteistyöpostauksia on kinostunut useita pienelle ajalle, tämän jälkeen keskityn Ranska-teemaan ja syksyn tullen palaan erilaisten lihapalojen kokeilun pariin. 

Ankanrintaa sous vide 

• 1 ankanrinta syöjää kohden
• suolaa ja pippuria

Laitoin tasalämpökypsentimen kattilaan lämmittämään vettä, tähtäsin 62 asteeseen. Otin ankanrinnat pois pakastuspusseista ja kuivasin ne huolellisesti. Ripotin niiden lihapuolelle suolaa ja pippuria. Vakumoin kunkin ankanrinnan omaan pussiinsa ja laitoin pussit vesikattilaan, kun tavoitelämpö oli saavutettu. Olin lukenut eri lähteistä, että 45 minuuttia olisi minimiaika ja lihaa voisi pitää lämpimässä vedessä aina neljään tuntiin asti. Tämä antaa jo hyvin laajan aikaikkunan ruoanlaittoon. 

Lukemissani ohjeissa puhuttiin 57 asteen lämmöstä, mutta tarkistin mitä lämpötilaa oli käyttänyt aiemmin ankanrintojen kypsentämisessä. Yleisimmin olin käyttänyt 65 astetta, mutta tein nyt kompromissin ja käytin 62 astetta. Pidin ankanrintoja vedessä noin pari tuntia, sillä katsoimme Tour de Francen ensimmäistä etappia tietysti innolla. 

Vakuumissa ankanrinnan nahka ei tietenkään rapeudu, joten kun ruokailun aika lähestyy, nahka täytyy vielä paistaa ennen tarjoilua. Otin pussit pois vedestä ja avasin ne. Kuivasin ankanrintojen pinnat ja laitoin ne nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle, jota aloin lämmittää. Noin viidessä minuutissa rasva oli alkanut irrota melkoisen iloisesti ja nahkasta tuli aika hyvän rapea. Rintapaloja täytyi hieman painaa lastalla kuuman pannun pintaa vasten, että koko nahkaosa osuisi pannulle. Käytin myös lihapuolta pannulla lopuksi noin puolisen minuuttia. Annoin palojen levätä viitisen minuuttia ennen leikkaamista.

Lisäkkeinä meillä oli hanhenrasvassa paistettuja perunoita ja hauskaa luumukastiketta, joka oli oikein helppo tehdä. Otin ohjeen täältä. Muunsin hieman ohjetta, tietenkin.

Luumukastike ankalle

• 3 luumua
• 2 dl vettä
• 0,5 dl sokeria
• 0,5 dl roseviiniä
• 1 rkl maissitärkkelystä
• 2 rkl kylmää vettä

Leikkasin luumut paloiksi ja mittasin kattilaan veden, sokerin ja viinin lumupalojen lisäksi. Keitin seosta noin 10-15 minuuttia. Lisäsin mukaan maissitärkkelyksen kylmään vesitilkkaan sekoitettuna ja annoin sen kiehua mukana kastikkeessa muutaman minuutin vielä, jotta kastike saostui. Monissa ohjeissa oli kirsikkakastikkeita, mutta nyt meillä ei ollut kirsikoita. 

Ankanrinnoille sous vide-menetelmä osoittautui kyllä toimivaksi, mutta ehkä kuitenkin kypsensin niitä hieman liikaa. Maku oli hyvä ja rakenne myös, mutta mitään erityistä etua en tällä kertaa tasalämmöstä saanut ruokaan. Menetelmän eduksi voisin kuitenkin keksiä sen, että suuremmalle joukolle syöjiä saisi tasalaatuista tarjottavaa, kun kaikki lihapalat olisivat yhtä aikaa valmiita. Tulipa kuitenkin kokeiltua. Lisänä olleet perunat ja etenkin luumukastike olivat oikein hyviä.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme.

Kiitos Familialle saamistamme ankanrinnoista!

Tour de Francen ensimmäinen etappi on ohitse. Siitä oli pitkä lähetys, vaikka reitti ei ollut kovinkaan kiinnostava maastoltaan, enimmäkseen tasamaata. Kaksi pientä nousuakin oli löydetty reitiltä, joten mäkikisakin saatiin käyntiin. Sää oli hyvä, tosin hyvin tuulinen. Maisemat olivat upeita, olemme matkailleet Mont-Saint-Michelissä ja Utah Beachillä, jotka olivat etapin alku- ja päätepisteet. 

Torstaisessa joukkueiden esittelyssä sain huomata, että kaikki suosikkini ovat tämän vuoden kisassa mukana. Olin luullut, ettei Giron tänä vuonna voittanut Vincenzo Nibali ei olisi mukana, mutta kyllä hän on, ei tosin Astanan kapteenina. Fabio Aru ajaa kapteenina tänä vuonna. Alberto Contardor, Nairo Quintana, Chris Froome, Mark Cavendish, Andre Greipel, Fabian Cancellara ja Peter Sagan asettuivat kaikki tänään lähtöviivalle, kun vuoden tärkein kisa alkoi. 

Etapissa oli ennalta-arvattava massakiri, jonka voitti Mark Cavendish. Tämä oli monien voittojen kirimiehelle ensimmäinen Tourissa niin, että hän sai keltapaidan päälleen. Aikaisemmat Tourin etappivoitot eivät ole olleet ensimmäisellä etapilla. 

Alberto Contardor joutui pahannäköiseen kolarointiin ja loukkasi ainakin olkapäänsä ikävännäköisesti. Ainakin toistaiseksi hän vielä pystyy jatkamaan kilpailua.

Paris-Nizzan avauspäivänä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Tänään suosikkipyöräilijäni Alberto Contador hyppää pyöränsä selkään ja aloittaa viikon mittaisen matkansa Pariisista Nizzaan. Ei hän koko sitä matkaa aja, mutta 7 etapin verran kuitenkin. Hänen kanssaan lähtöviivalle asettuu 15 joukkueellista ajajia ja porukka saapuu maaliin Nizzaan ensi viikon sunnuntaina. Ensi viikolla alkaa myös Italiassa Tirreno Adriatico-ajo, seitsenetappinen 1020 km mittainen kisa. Siellä näyttävät starttaavat monet heistä, jotka eilen ajoivat Strade Bianche-ajon, mm. eilinen voittaja Fabian Cancellara. Tämä viikonloppu on pyöräilyn superviikonloppu, tästä alkaa valtava kisarumba pyöriä aina syksyyn asti, melkein koko ajan tapahtuu jotain. 

Ranskassa alkavan kilpailun kunniaksi meillä syötiin tänään ranskalaisittain. Mitään uutta ja ihmeellistä en alkanut valmistaa, vaan luotin ankankoipiin ja pariin purkkiin ankanrasvaa, oli confit-päivä. Saimme koivet Familian kokeilusetissä ja kahden koiven paketti oli mitä mainioin meille kahdelle. Otimme koivet sulamaan jo illalla ja aamulla ne olivat jääkaapissa juuri sopivassa lämpötilassa. 

Kun tein ensimmäistä kertaa ankankoipia confit-menetelmällä jännitin lopputulosta todella paljon. Ensimmäinen kerta jo opetti, ettei paljon helpompaa tapaa laittaa lihaa olekaan, eikä lihapalan pilaaminen ole juuri mahdollista muutoin kuin ylisuolaamalla.

Ankankoivet confit kahdelle

• 2 ankankoipea nahkoineen luineen
• suolaa ja pippuria
• tuoretta rosmariinia, timjamia ja muutama laakerinlehti
• 1 suuri yksikyntinen valkosipuli halkaistuna
• 2 peltipurkkia ankanrasvaa (ostan sitä Hakaniemen hallin DeliDelistä)

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja ota esille pata, johon ankankoivat mahtuvat vaivatta vieretyksin. Kuivaa koipien pinta ja hiero niihin suolaa ja pippuria. Avaan ankanrasvapurkki ja kaada sen sisältö padan pohjalle. Nosta pataan ankankoivet ja asettele niiden lomaan yrtit ja valkosipulipalat. Kaada toinen purkillinen rasvaa pataan, mikäli tarvitaan. Jos sinulla on oikein sopiva paistoastia, voi olla, että yksikin purkki riittää. Siksi ei kannata avata kumpaakin heti, jos ei vaikka toista tarvitakaan. Laita kansi padan päälle ja pata uuniin. Varttitunnin kuluttua pienennä lämpötila 120 asteeseen ja anna koipien kypsyä uunissa 3-4 tuntia. Halutessasi voit kääntää koipia kertaalleen paistamisen aikana ja jos padassa on enemmän koipia, kokeile kypsyyttä haarukalla. 

Kun aterian aika koittaa laita uunin grillivastus päälle, ota pata uunista ja nosta varovasti koivet leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan ja käytä koipia grillivastuksen alla saamassa pintaan hieman rapeutta. Aina rapeuttaminen ei ole tarpeen, jos nahkaosa on ollut sopivasti rasvakerroksen pinnalla, se rapeutuu omia aikojaan. Tarjoa mieluisten lisäkkeiden kanssa. 

Meillä oli koipien kaverina tänään ranskalaista perunasalaattia, jonka tarjosin huoneenlämpöön jäähtyneenä. Otin vinkit salaattiin Panning The Globe-blogista. Pienensin ohjetta huomattavasti ja muutenkin hieman vääntelin sitä. 

Ranskalainen perunasalaatti kahdelle

• 6 keskikokoista perunaa
• tilkka perunoiden keitinvettä
• tilkka valkoviiniä
• kaksi tilkkaa oliiviöljyä 
• tilkka valkoviinietikkaa
• pikkuisen dijonsinappia
• tuoretta ruohosipulia (kun sitä oli, muttei kevätsipulia)
• tuoretta sileälehtistä persiljaa
• suolaa ja pippuria

Kuori perunat ja leikkaa ne noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kypsennä viipaleita kiehuvassa vedessä muutamia minuutteja, varo päästämästä niitä kypsymään liikaa. Säästä pikkutilkka keitinvettä. Kumoa perunaviipaleet siivilään ja huuhdo niitä hieman ja levitä ne laakeaan astiaan. Kaada päälle viini ja tilkka keitinvettä, sekoittele varovasti. Yhdistä yrtit, etikka ja öljy kastikkeeksi ja sekoita perunoihin, ripota päälle suolaa ja pippuria. Tarjoa lämpimänä, tai anna jäähtyä huoneenlämpöön. Tämän kerrotaan säilyvän jääkaapissa parikin päivää ja olevan hyvää myös kylmänä. Muina lisäkkeinä meillä oli yksinkertaisia hunajaglaseerattuja timjamiporkkanoita ja uunissa käväisseitä tomaatteja ja fetaa. 

Kiitos Familialle ankankoivista, ne olivat suuremmat ja líhaisammat kuin aiemmin jostain toisaalta hankkimani. Oli todellakin riittävästi syötävää yhdessä koivessa/syöjä. Alunperin meidän oli tarkoitus valmistaa saamamme ankanrinnat, mutta Kammenpyörittäjä toi koivet pakastimesta ja sanoi, että eikö kumminkin nämä ja suunnitelmien muuttaminen oli hyvin helppoa.

Käyttämäni ankanrasvan voi siivilödä lämpimänä ja pakastaa, sitä voi käyttää vastaavaan tarkoitukseen ainakin toisen kerran. Jääkaapissa kertaalleen käytetty rasva ei säily kovin pitkään. 

PS. Olettehan huomanneet, että mainio ruokablogi Jokihaka kokkaa on nyt Kamera & Kauha? Kannattaa vaihtaa suosikkilistalle uusi osoite, ettei mene ohitse houkuttelevia ruokakuvia ja -reseptejä!

Grand Opening

Koko viikon kestänyt puuhasteluni keittiön ja kodinhoitohuoneen parissa on tuottanut tulosta, voin iloisena katsella kumpaakin tilaa. Muunsin kodinhoitohuoneen vajaakäytöllä olleet kaapit ruokavarastoksi, jollaisesta olen haaveillut pitkään. Aluksi minun piti raivata melko massiivisesti, sillä olimme pitäneet tilaa melkoisena roinavarastona, jonka ovi oli mieluiten kiinni. Vein kaksi kertaa tavaroita SPR:n kirpparille ja saman verran suoraan kierrätykseen. 

Tänään vietimme uuden pantryn avajaisia, jonne olin kutsunut arvovieraita, Kammenpyörittäjän ja kaksi poikaamme. Onneksi heillä ei ollut muuta tärkeämpää, vaan he pääsivät paikalle iltapäivällä kolmen jälkeen. Pukukoodi oli Casual Saturday, joka tarkoittaa, että tule sellaisena kuin satut olemaan. Olin leiponut mustikka-suklaamuffineita ja viilentänyt pullon australialaista kuohuviiniä Saiman vinkin mukaisesti ja todella tärkeänä poksautin korkin auki. Ihailimme vielä osin tyhjiä hyllyjä ja pöydille järjestämiäni patoja ja vuokia. Kaikki suhtautuivat tilaisuuteen sen vaatimalla arvokkuudella. Ehkä poikaset pyörittivät silmiään, kun olin päästänyt heidät pälkähästä, kun muffinit oli syöty, muttei se haittaa. Ilmeisesti äidin hassutuksiin voi mennä mukaan muffinipalkalla. Virallisen osuuden jälkeen (hitsit, puheet jäivät pitämättä!) Kammenpyörittäjä ruuvasi muutamia koukkuja paikalleen.

Päivälliseksi meillä on tänään ankkaa taginessa. Luin viikolla Jonnan postauksen taginesta ja muistin, että minullakin on sellainen. Pata on ollut varastossa puolitoista vuotta, mutta tänään se pääsi takaisin sisätiloihin. Valmistelin ankankoivet uuniin melko samaan tapaan, kuin lampaanpotkat viime vuoden huhtikuussa. Tagine oli uunissa kolmisen tuntia, jonka aikana viekoittelevat tuoksut valtasivat talon. Ripottelin pinnalle granaattiomenan siemeniä ja persiljaa. Keitin lisäkkeeksi riisiä. Ankka irtosi luistaan aivan haarukalla uhaten ja maut olivat ihanan lämpimät, olematta tulisia.

Pekingin ankka, osa 3

Ankkojen riiputus yön yli viileässä teki nahalle ihmeitä. Kun linnut tuotiin keittiöön, niiden nahka oli kireä kuin rummunkalvo. Paistohjeet katsoin Nannan blogista. Kun ankat olivat vähän aikaa lämmenneet uunipellillä, hieroin niiden pintaan viismaustetta, suolaa ja tuoretta inkivääriä raastettuna. Kuumensin uunin 170 asteeseen. Laitoin uuniin ensin pellin ja sen yläpuolelle ritilän ja linnut vierekkäin ritilälle. Pellille kaadoin litran verran vettä estämään ankoista valuvan rasvan palamista peltiin. Sitten vain paistelin nelisen tuntia. Tuoksua alkoi tulla jo tunnin jälkeen ja nahka rapeutui nopeammin kuin olin uskaltanut toivoa, ilmeisesti eiliset temput nahkan kanssa olivat oikeansuuntaiset. Valelin lintuja paistamisen aikana muutamaan kertaan pellille valuneella rasvan ja veden seoksella.

Ankan alustaksi paistoin kiinalaisia lettusia, ohjeen otin samaisesta Nannan postauksesta.

• 440 g vehnäjauhoja
• 3 dl vettä
• 1 tl suolaa
• seesamöljyä

Mittasin jauhot ja suolan kulhoon. Kiehautin veden ja kaadoin sen kulhoon jauhojen päälle. Sekoittelin ensin isolla haarukalla taikinanalun murumaiseksi seokseksi ja aloin sitten työstää taikinaa käsin. Noin kymmenessä minuutissa siitä muotoutui tasainen taikinapallo, jonka annoin levätä kostean keittiöpyyhkeen alla puolisen tuntia. 

Kun oli aika leipoa lätyt, rullasin taikinan kahdeksi pitkulaiseksi pötköksi. Leikkasin pötköt kahteentoista osaan. Kaadoin lautaselle seesamöljyä ja sutikoin yhtä palaa toiselta puoleltaan seesamöljyyn. Otin palalle parin ja painoin ne yhteen niin, että öljy jäi palojen väliin. Painelin tätä kerrospalaa hieman litteämmäksi ja kaulin siitä sitten noin pienen aluslautasen kokoisen lätyn. Peittelin letut kostealla liinalla odottamaan paistamista. Kuumensin paistinpannua keskiteholla ja paistoin puhtaalla, kuivalla pannulla lettusia hetken kummaltakin puolelta niin, että niihin tuli pieniä ruskeita pilkkuja. Varovasti kiskoin sitten lettukerrokset erilleen ja nostin letut bambuhöyryttimeen odottamaan syömistä. Nannan postauksessa on hyvät vaihekuvat lettusten teosta.

Kun ankat olivat olleet uunissa neljä tuntia, nostin ne pelteineen päivineen pois uunista. Liha oli niin mureaa, että se lähti helposti kimpaleina irti ja leikkelin palaset nahkoineen päivineen viipaleiksi. Nahka oli tummanruskeaa ja rapeaa ja liha mehukasta.

Leikkelin kevätsipulia ja kurkkua pitkulaisiksi paloiksi, notkistin eilen tekemäni luumukastikkeen ja laitoin tarjolle myös hoisinkastiketta. Levitimme lettusille hieman kastikkeita ja keräsimme vihanneksia, lihaa ja nahkaa kastikkeiden päälle ja taitoimme letut kouruksi ja söimme niitä hiljaisuuden vallitessa. Niin hyvää pekingin ankka oli! Viininä meillä oli Kungfu Gilriä ja sepä passasi ankan kaveriksi aivan mainiosti.

Pekingin ankka oli kaiken siihen käytetyn ajan ja vaivan väärti. Missään nimessä sen tekeminen ei ollut vaikeaa ja vaikkei se ehkä ollut ihan oikeanlaista, oli se kuitenkin erittäin hyvää.

Pekingin ankka, osa 2

Tänään ankoilla on ollut sekä märkä, kuuma, että kylmä. Aloitin puoliltapäivin ankkahommat ottamalla sopivasti sulaneet, mutta vielä kylmät ankat pusseistaan ja poistin sisuksissa olleet muovipussiin pakatut sisäelimet. Mikäli oikein ymmärsin, siellä oli sydän, maksa ja kaula. Huuhtelin ankkoja ulko- ja sisäpuolelta kylmällä vedellä hyvän aikaa ja kuivasin ne sitten talouspaperilla sisältä ja päältä. 

ilman ilmaa

Valeluliemen keitin ulkona grillin sivupolttimolla, sillä arvelin valelun käyvän parhaiten siellä. Liemeen tuli:

• 1 l vettä
• 1 dl soijakastiketta
• 1 dl kuivaa sherryä
• 1 sitruuna viipaleiksi leikattuna
• 1 dl hunajaa

Annoin kaikkien ainesten kiehua miedolla lämmöllä noin puolisen tuntia, sen verran aikaa meni siihen, että Kammenpyörittäjä teroitti lihakoukut. Tarvikkeina oli:

• 1 rälläkkä
• 4 isoa Ikean S-koukkua
• suojalasit
• kuulosuojaimet

Eilen kysyin neuvoja ankkaruoan kanssa ja Herkkusuun lautasella-blogista tiedusteltiin, miten meinaan saada ilmaa ankan nahkan alle. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että niin pitäisi tai voisi tehdä. Kammenpyörittäjä oli heti sitä mieltä, että ilman muuta me ilmaamme ankat, eikä se ollutkaan ollenkaan vaikeaa. Tähän tarvitsimme:

• kuivaa valkoviiniä tuumailuun
• 1 kompura

Asensimme kuivatut ankat tarjottimelle ja Kammenpyörittäjä vähemmän hentomielisenä tuuppasi kompuran erittäin hygieenisen suukappaleen ankan kaulapäästä nahan alle ja päästeli sinne ilmaa. Aluksi näytti, ettei mitään tapahdu, mutta kyllä sinne vain meni ilmaa ja koko nahka koipia myöten pullistui rasvan päältä. Tämän toimenpiteen pitäisi auttaa nahan rapeutumisessa sitten paiston aikaan. 

vähän ilmaa

paljon ilmaa

Kun linnut oli ilmattu, työnsin upouudet lihakoukut ankkojen siipien alta niiden kainaloihin ja riiputin niistä lintuja liemikattilan päällä sen aikaa, että valelin niitä liemellä muutamia minuutteja kumpaakin. Ripustimme sitten linnut ilmavaan paikkaan verkolla suojattuna valumaan ja saamaan ilmakylpyä. Kunhan ilta viilenee, siirrämme linnut kylmään varastoon yöksi suojaan. Tähän asti pekingin ankan valmistaminen on ollut hauskaa ja jännittävää, autenttisuudesta voi olla tietysti ihan mitä mieltä haluaa. 

Dinner and a movie

Jos kyse olisi treffeistä, järjestys voisi olla päinvastoin, ensin movie ja sitten dinner. Kotioloissa toimimme toisinpäin. Vaikka jälkeläiset ovat jo isoja, äitimoodi iskee aina silloin tällöin, se voi ilmetä vaikka niin, että tahdon meidän syövän päivällisen ennen elokuvaherkkuja. Elokuvana meillä on eilen Blu ray-julkaistu Skyfall, jota kukaan meistä ei ole nähnyt teatterissa. Olemme kuulleet siitä monia erilaisia arvioita, tänään muodostamme mielipiteemme itse. 

Päivälliseksi olin jo viikolla tuumaillut ankankoipia, joita hamstrasin joulun alla germaanimarketin pakastealtaasta. Koska ankkaconfit ei ole pikaruokaa, tällainen viikonlopun vapaapäivä on sille omiaan. Konsultoin postaustani aiheesta viime huhtikuulta, tosin nyt minulla ei ollut tuoretta timjamia, sillä olin kuivattanut sen viikolla tummanruskeaksi ryteiköksi. Onneksi edelliskesäistä asianmukaisesti kuivattua sentään löytyi vielä hieman. Käytin kerran käyttämääni ankanrasvaa toiseen kertaan, se oli ollut kylmässä viime syksystä asti, eikä sitä vaivannut mikään. Tunsin itseni hieman omituiseksi ottaessani kylmästä ankanrasvasta jäätelokauhalla täydellisiä palloja, niin hienoja en koskaan saa jäätelöstä. Ankanrasvaa meni isoon pataan noin 0,75 litraa, niin että se peitti neljä koipea kokonaan. Aluksi pata oli ilman kantta 200 asteessa puolisen tuntia, kunnes rasva oli sulanut kokonaan. Nostin padan pois uunista ja siirtelin koipia hieman, että jokaisen alle meni riittävästi rasvaa, etteivä koivet pääsisi tarttumaan padan pohjaan. Sitten laitoin kannen padan päälle ja laskin lämmön 120 asteeseen. "Unohdin" koivet uuniin viideksi tunniksi.

Lisäkkeiden miettiminen otti aikansa. Mielessäni oli Ravintola Hellassa syömämme hernepyree ja mietin tohtisinko kokeilla sellaisen tekemistä. Yhtäkään hernettäkään ei ollut talossa, sillä toissaviikonloppuiset heittiöherneet huvehduttivat varastoni.   Niinpä minun oli lähdettävä kauppaan herneostoksille. Samalla ostin hieman salaattia ja minttua. Perunapussikin lähti mukaani, sillä perunatkin olivat lopussa. Aikani foodgawkeria selattuani päädyin perunasoseeseen ruskistetun voin kanssa.

Hernepyreen tekeminen ei ollutkaan vaikeaa. Selailin monia ohjeita, mutten muista nyt enää tarkalleen, mitä niistä tottelin. Sovelsin myös hieman. Käytin neljän hengen annokseen:

• 400 g pakasteherneitä
• 2 kevätsipulia
• pieni nippu minttua
• 30 g voita+ lusikallinen sipulin paistamiseen
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria

Pehmensin pieneksi silputtua sipulia voissa sen aikaa, että herneet kiehahtivat vesikattilassa. Kun herneet olivat kypsät, mutta eivät alkaneet vielä vaihtaa väriään maastovihreäksi, kumosin herneet ilman keitinvettä sipulien joukkoon. Lisäsin voin ja noin puolet kermasta ja nipun minttua. Sekoittelin kaikki hyvin ja kippasin koko setin blenderin kannuun. Surruuttelin hetkisen ja lisäsin vielä hieman kermaa. Pyreestä tuli jo melko tasaista, mutta hieroin sen vielä tiheän metallisiivilän läpi, jolloin siitä tuli samettisen pehmeää. Maustoin pyreen suolahippusilla ja pippurilla ja jätin sen kattilaan odottamaan viime hetken lämmitystä.

Ruskistetulla voilla maistetun pesunamuusin tein hyvin yksinkertaisesti, otin vinkit täältä. Sulatin kattilassa noin 100 g voita ja annoin sen kiehua pienellä liekillä noin 8 minuuttia, jolloin voi muuttui jo ruskeaksi, muttei palanut. Kaadoin sen siivilään asetetun talouspaperiarkin läpi pieneen kulhoon odottamaan. Kypsensin pienen kattilallisen puikulaperunoita höyryssä ja kun ne olivat kypsiä, survoin ne perunapuristimen läpi kattilaan. Lisäsin ruskistetun voin, josta jätin pienen määrän annoksen päälle laitettavaksi. Kaadoin mukaan myös puolisen desiä kermaa, suolaa ja pippuria ja sekoitin muusin tasaiseksi, siitä tuli melkoisen paksua, pohjoista pottuvoita muistuttavaa. Annokseen laitoin ison lusikallisen muusia ja tein siihen pienen syvennyksen, johon valutin teelusikallisen ruskistettua voita.

Ankka oli taas täydellisen kypsää ja mureaa, veistä ei tarvittu lainkaan, vaan liha irtosi luista haarukalla hipaisten. Hernepyree oli suloisen makuista, minttua olisi voinut olla hieman enemmän. Pidimme rakenteestakin oikein paljon ja herneen pirteä maku yhdistettynä ankkaan oli oivallinen. Perunamuusi säesti ihan kelvosti annosta.

Elokuvaherkkuna meillä on popcorneja makeana versiona. Tein poppareita kattilassa ja kumosin ne suureen kulhoon jäähtymään. Sulatin suklaata ja lurittelin sitä poppareiden päälle ja sekoittelin isolla lusikalla, niin että mahdollisimman moni paukkumaissi saisi suklata niskaansa. Ripottelin poppareihin myös kanelia ja joulun alla tekemääni vaniljasokeria mausteeksi. Nuorempi perillinen valitsi kaupassa pari karkkipussia ja haimme limsaa varaston viileäkaapista, nyt olemme valmiit elokuvanautintoon!

Ankanrintaa ja limanpapuja

Tänään Tour de France päättyi Pariisiin ja Sky-tallin Bradley Wiggins varmisti voittonsa. Loppukirin ajoitti parhaiten Mark Cavendish, nyt jo neljännen kerran peräkkäin.  Viime vuoden voittaja, Cadel Evans sijoittui seitsemänneksi ja loppuhaastattelussa hän vakuutti asettuvansa lähtöviivalle myös ensi vuoden Touriin.

Aloitin tämänvuotisen Tour-kokkausrupeaman päätösaterian  papujen kypsentämisellä jo hyvissä ajoin. Olin ostanut pussillisen kuivattuja limanpapuja jo aikoja sitten, mutten koskaan muistanut liottaa niitä tarpeeksi aikaisin. Tänään löysin neuvot miten pavut pikaliotetaan ja hyvin toimi sekin. Kiehautin pavut kattilassa ja kun vesi alkoi poreilla, nostin kannen päälle ja jätin pavut kuumaan veteen. Tunnin kuluttua pavut olivat sen verran pehmenneet, että sain kuorittua ne helposti, pavun sai hauskasti plumpsautettua kuorestaan pois. Kuullotin kaksi nuorta punasipulia ja yhden ison valkosipulinkynnen padassa. Kaadoin kuoritut pavut pataan ja lisäsin ankkalientä niin paljon, että pavut peittyivät liemeen. Sidoin mukaan pienen yrttinipun, johon tuli rosmariinia ja timjamia. Kypsensin papuja melkein kaksi tuntia, siinä ajassa pavut pehmenivät, mutta myös vähän muusautuivat. Maustoin kypsiä papuja vielä suolalla ja pippurilla.

Ankanrinnat valmistin samalla metodilla, kuin talvella Delicard-kokeilussa, tosin maustoin vain suolalla ja pippurilla. Laitoin mausteet molemmin puolin ankanrintoja ja leikkasin nahkapuolelle viiltoja rasvan läpi ristikon muotoon ja nostin rintapalat nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle ja aloin lämmittää pannua. Ankanrinnan rasva lähti sulamaan pannulle ja noin 8 minuutissa pinta oli rapea, paistoin toista puolta hyvin kevyesti. Nostin rintapalat sitten uunipannulle ja asetin lämpömittarin anturin lihan paksuimpaan kohtaan. Paistoin lihaa sadassa asteessa, kunnes sisälämpötila oli 65 astetta. Peittelin sitten ankat folioon noin puoleksi tunniksi vielä vetäytymään. Kun pavut olivat kypsiä, käytin ankkoja vielä kuumalla pannulla lämpenemässä ennen kuin leikkasin lihan ohuiksi viipaleiksi. Tästä tuli hyvin maistuva ja täyttävä ateria, jossa ei hienosteltu.

Ankkaconfit ja pommes duchesse Paris-Roubaixin kunniaksi

Tänä vuonna Paris-Roubaix, Pohjoisen Helvetti sattui kisakalenterissa katsojaystävälliseen pääsiäissunnuntaihin. Ilahtuneena huomasimme jo useita päiviä sitten, että kilpailusta olisi pitkä lähetys Eurosportilla. Iltapäivä tulisi menemään leppoisasti kisaa seuratessa ja niin ollen ruoan olisi hyvä olla itsekseen valmistuva. Ihan niin pitkälle ei meidänkään keittiössämme ole päästy, kyllä valmisteluja sentään tarvittaisiin. Ranskalaisen klassikkokisan vuoksi kallistuin ajatukseen ranskalaistyyppisestä päivällisestä. 

Pääsiäisen karitsa oli jo makumuistoina mielessä, luina kompostissa ja liemenä pakastimessa, joten olisikin jonkun aivan muun vuoro. Joitakin viikkoja sitten kokeilin ankkaa uunissa. En silloin onnistunut aivan nappiin, joten olin tyytyväinen, että germaanimarketista lähti samalla ostosreissulla mukaan neljä ankankoipea. Sellaisia kokeilin joulun alla tähän tapaan ja silloinkin jäin miettimään, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Muistin, että Riikka valmisti ostoryntäysankankoipia tässä taannoin ja meninkin katsomaan, miten hän sen teki. Otin osviittaa häneltä ja täältä, toimin kutakuinkin sinnepäin ja vähän niinkuin he. Sovelsin myös hieman. Voi olla, että vaikutin sekopäiseltä, kun vapaapäivän aamuna kello kahdeksan jo pilkoin sipulia esiliina yöpuvun suojana. Vaikutelmaa käänteishälventääkseni tunnustan ajatelleeni ankankoipia jo tuntia paria aikaisemmin ja miettineeni, että jokohan ne pitäisi käydä nostamassa jääkaapista pöydälle. 

Ankanrasva on kuulunut keittiöömme reilun vuoden verran,  Rick Stein käytti sitä jossain Ranska-aiheisessa sarjassaan perunoiden paistamiseen ja ryhdyin välittömästi himoitsemaan tuota herkkua omallekin pannulleni. DeliDeli Hakaniemen hallissa myy ankanrasvaa ja ensimmäiset purkkini tilasin heiltä netin kautta.

Muun perheen vielä katsellessa unia, minä aloittelin päivällispuuhat. Valmistin ensin mausteseoksen ankankoiville, jotka olin edellisenä päivänä ottanut jääkaappiin sulamaan. Seokseen tuli:

• 2 rkl suolaa (puolikas lusikallinen/koipi, suolaa pyyhittäisiin marinoitumisen jälkeen pois)
• 1 sipuli ohuina viipaleina
• 5-6 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
• 2 suurta tuoretta laakerinlehteä (edelleen se talvella ostettu laakeri voi ikkunalla hyvin)
• 3 oksaa tuoretta timjamia

Kuivasin ankankoivet paperilla ja taputtelin mausteseoksen joka puolille koipia mahdollisimman tasaisesti. Asetin koivet muoviseen tiiviisti suljettavaan rasiaan ja laitoin jääkaappiin maustumaan noin kahdeksi tunniksi.

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Asettelin ankankoivet valurautapataan sopuisasti. Sitä ennen pyyhin niitä vähän, ylimääräisiä suolakiteitä pois. Kaadoin päälle kaksi peltipurkillista ankanrasvaa, niin että koivet peittyivät kokonaan rasvaan. Puikkasin pari laakerinlehteä ja valkosipulin loput (viimeinen valkosipuli syksyn markkinoilta ostetusta letistä)  joukkoon ja nostin kannella peitetyn padan uunipellin päälle uuniin. Puolen tunnin kuluttua laskin lämpötilan 120 asteeseen ja sitten koivet viihtyivät uunissa viisi ja puoli tuntia. Tuoksu alkoi leijailla keittiössä parin tunnin jälkeen.

Lisäkkeeksi halusin jotain ranskalaista alkuperää olevaa. Muistelin, että  pursotettavat perunakeot olisivat ranskalaisen keittiön lahja maailmalle. Nimeltään nämä ovat pommes duchesse. Höyrytin pienen kattilallisen puikulaperunoita ja puristin ne perunapuristimella perunalumeksi. Notkistin perunamassaa reilulla desillä maitoa ja 50 grammalla voita. Maustoin seoksen muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla. Lisäsin seokseen yhden kananmunan ja yhden erotetun keltuaisen kevyesti yhteen vatkattuna. Massa oli sopivan paksua pursotettavaksi. Lusikoin massan pursotuspussiin, johon olin virittänyt isohkon tähtisuuttimen (en tiedä näiden vempeleiden nimiä, jossain blogissa puhuttiin nimestä star tip). Pursotin seosta leivinpaperin päälle öljytylle uunipellille ja osan voideltuihin annoskulhoihin. Valutin kunkin kekosen päälle teelusikallisen sulatettua voita. Kuumensin uunin 240 asteeseen grillivastuksella koipien pinnan rapeuttamiseen ja samaan kuumuuteen nostin perunahuippuset. Paistoin niitä noin 15 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin kullanvärinen. Lisäke toimi oikein hyvin. Luin, että näitä perunalisäkkeitä voi pakastaa. Ensin jäädytetään ne pellillä irti toisistaan ja kun ne ovat jäässä, ne voi nostella rasiaan ja käyttää sieltä. Annetaan ensin tunnin verran sulaa pellillä ennen loppupaistoa.

Ankka oli aivan suloisen pehmeää ja maukasta. Pelkäsin vähän ylisuolautumista, sillä käytin hienojakoista suolaa ohjeen karkean sijasta, enkä niin ollen saanut paljonkaan poispyyhityksi ennen rasvakylpyä. Grillivastus rapeutti nahkan ja liha irtosi luista vain haarukkaa näyttämällä. Nyt voin sanoa, että onnistuin ankanvalmistamisessa mainiosti. Pommes duchesse oli myös hyvää ja ilmavaa, annoskupeissa tehtyjä emme jaksaneet nyt syödä, mutta kokeilen huomenna niiden lämmittämistä. Käytetyn ankanrasvan siivilöimme ja jäähdytimme mahdollista toista käyttökertaa varten.

Paris-Roubaixin voittoon polki majesteettisen upeasti Tom Boonen Omega Pharma-Quick Step-tallista. Ranskalaiset maisemat näyttivät kauniin vihreiltä, katsojia oli paljon matkan varralla. Tuntuu mukavalta ajatella, että alle kuukauden kuluttua olemme itse Giron etappien varressa hihkumassa ja ajajia bongaamassa!