Valmiissa ranskalaisessa pöydässä Tampereella

Olemme pienellä kotimaanreissulla, jonka aikana ei ole mahdollisuutta itse kokkailla ranskalaista ruokaa. Niinpä menimme Tampereella Bistro Amandeen syömään. Söimme tartaria ja tuorehernekeittoa alkuruokina ja pääruokina haukikvenellejä ja naudan minuuttipihvin. Jälkiruokia emme jaksaneet vaan kävelimme kauniissa kesäillassa takaisin hotelliin katsomaan miten Tour de Francen etapissa kävi. 

Jasper Philipsen oli etapin nopein ja Tadej Pogacar jatkaa keltakuteissa. 

Taru Tampereesta: Kaksi tornia

Tampereen kurssin jälkeen heittäydyimme hurjiksi ja vaihdoimme työmatkan lennosta minilomaseen. Vaihdoimme myös hotellia ja majoituimme uuteen Solo Sokos Hotel Torniin. Huoneemme oli 19. kerroksessa, josta näköalat olivat huikeat, tosin suttuinen keli hieman sumensi maisemia. Hotellin sivuilla kerrotaan, miten valitsemassamme huoneessa on toteutettu uutta konseptia siitä, miten kylpyhuone tuodaan huoneen yhteyteen, suihku ja wc olivat omissa kopeissaan, käsienpesuallas huoneessa. Tähän olimme jo tottuneet monissa USAn motelleissa, eikä se minusta ole mikään mukava juttu, mieluummin teen kaikki peseytymistoimet kylpyhuoneessa. 

Ennen illan ravintolavarausta kävimme kävelemässä Tampereen sateisessa illassa, sillä olimme kuulleet Keskustorin joulumarkkinoista. Siellä olikin oikein mukava tunnelma ja ihania tuoksuja, tuoden mieleen Keski-Euroopan, etenkin Saksan joulutorit. Pistäydyimme kahvilla ja kauppahallissa, joka tosin oli jo sulkeutumassa. Tärkeiden tavaroiden kaupan, Tigerin, ohitse ei voi kävellä poikkeamatta. Lähtiessämme ravintolaan poikkesimme myös hotellin ylimmän kerroksen näköalabaarissa. Hotellin avainkortilla sinne pääsi isommitta hämmingeittä, mutta muiden asiakkaiden piti ilmeisesti ainakin myöhemmin illalla seisoskella jonossa odottamassa vuoroaan. Baari oli täynnä ja se lienee tämän hetken kuumin näyttäytymispaikka Tampereella. 

Olin jo pitkään toivonut pääseväni syömään pyörivään näköalaravintolaan ja Tampereellahan se onnistuu. Tein varauksen Näsinneulan ravintolaan muutamia viikkoja sitten ja varmistin, että saapuessamme kello 20 ehtisimme vielä syödä 9 ruokalajin maistelumenun. Sen kerrottiin onnistuvan hyvin. Kammenpyörittäjä muisteli käyneensä joskus teini-iässä Näsinneulassa, minulla ei ollut vastaavaa muistikuvaa, vaikka lapsena kerran pääsinkin sisareni ja serkkujeni kanssa Särkänniemeen. Se oli se kuuma ETYK-kesä, jolloin limsapullot loppuivat tuottajilta kesken ja lapset joivat limsansa ruskeista olutpulloista. Minusta ja serkustani on kuva juuri Särkänniemen nurmikolla siemailemassa sittisuudaa vinkeä ilme kasvoillamme.

Toivoin, että saisimme pöydän ikkunan viereltä ja niin kävikin. Ravintolassa ei ollut täyttä ja kaikki näkökentässäni olleet seurueet mahtuivat ikkunapaikoille. Pidin heti ensivilkaisulla Ravintola Näsinneulan ilmapiiristä, krumeluurittomuudesta ja rauhallisuudesta. Sattuimoisin pöytämme oli varustettu numerolla 1 ja näkyvän numeroinnin merkityksen kyllä ymmärsi, kun havaitsi ravintolan keskellä oleva keittiön lipuvan verkkaisesti ohitsemme kerran toisensa jälkeen ja varmasti vaikuttavan tarjoilijoiden työhön. Luonnollisesti me asiakkaat olimme ne jotka pöydissämme kiersimme keittiötä, mutta mukavan harha-aistimuksen vuoksi asia tuntui olevan toisinpäin.

Sovimme meidät huomaansa ottaneen tarjoilijan kanssa, että ottaisimme etukäteen tilaamamme maistelumenun pariksi ravintolan viinipaketin, jonka luvattiin olevan maltillisia kaatoja. Aloitimme aterian lasillisilla Ruinartin samppanjaa ja talon omilla leivillä. 

Ensimmäisenä ruokana oli korvasienikeittoa ja prässättyä lihaa. Pidimme lautasista, joissa oli pieni syvennys pienelle ruoka-annokselle. Keitto oli samettisen pehmeää ja aloitti maistelumenun hyvin.

Toisena ruokana oli kala-annos, jossa oli myös mätiä lohen kaverina. Vaikken pidä erityisesti lasilautasista, tämän astian harmaa väri poisti mielikuvan, että ruoka on suoraan pöydällä.

Kolmantena alkuruokana oli sipulipiirasta ja pähkinää, joiden kanssa lautasella oli ihanaa vihreää moussea. Annosten tarjoiluväli oli kaikenaikaa tasainen ja kiireetön. Ehdimme aina mainiosti sekä syödä, että katsella ulos ja seurata maiseman vaihtumista ja ravintolan tapahtumia.

Neljäntenä eteemme tuotiin haudutettua viljapossunposkea, ruusukaalia ja sileääkin sileämpää pyrettä. Poskea syödessämme muistelimme parin viikon takaista kotoista ibericopossu-ateriaa, jossa possu oli viihtynyt hautumassa tätäkin mureaa palaa kauemmin. 

Viidentenä annoksena ennen pääruokia saimme sopivan kirpeän sorbertin mukavien murusten päällä.

Kuudentena annoksena ja kalapääruokana meille tarjottiin paistettua järvikuhaa, turskaa ja rapua. Pehmeäksi, muttei mössöiseksi hauduttu fenkoli sopi hyvin mietoon kalaan ja kastikkeet olivat sakeita ja sileitä.

Seitsemäntenä ruokana ja toisena pääruokana oli Kaldoaivin poronvasaa fileenä ja niskapalana, sekä tyrnikastiketta. En pysty enää muistamaan, mitä tuo vaalea lisäke olikaan filepalan vieressä.

Kahdeksantena ruokana ja jälkiruoka-annoksista ensimmäisenä oli ihanaa suklaakakkua ja marjaisaa jäätelöä. Pidin kaarevasta suklaalastusta, olisi mukava itsekin muistaa ja osata tehdä tuollaisia yksityiskohtia kotiannoksiin. Yleensä se tahtoo olla niin, että mättäisempä vielä kauhallisen lisää lautaselle ja se on siinä.

Yhdeksäntenä ruokana ja aterian päätöksenä oli appelsiini-mascarponevanukasta ja kahvisorbetia. Meillä oli erilaiset kukat annoksissamme ja appelsiini tässä viimeisessä annoksessa raikasti mukavasti suun. 

Viineinä aterialla oli:

Ruinart "R" Brut

Domaines Schlumberger

Louis Sipp Pinot Gris

J2 Spätburgunder

Godelia Godello

Emilio Moro

Beerenauslese Zweigelt

Kaikki viinikaadot olivat pieniä ja todella sopivia ruoka-annosten kokoon nähden. Toiseen pääruokaan asti jaksoin syödä kaiken ruoan, poron kohdalla jouduin jo hieman luovuttamaan lisäkkeiden osalta. Jälkiruokien kanssa pinnistelin ja hyvin nekin luiskahtivat vatsaan. Kahvia emme ottaneet. O'Js Yhdeksäs Taivas -menu viinien kanssa maksoi kahdelta 278,40 euroa. Meiltä kysyttiin taksin tarvetta ja poistuimme kolmen tunnin miellyttävän ruokailun jälkeen lumisateiseen Tampereen yöhön mitä tyytyväisimpinä, joskin ähkyrajalla. Mielestämme menussa ei ollut yhtään notkahdusta tai heikkoa lenkkiä ja tarjoilu oli ystävällistä ja asiallista. Pidimme Ravintola Näsinneulasta kovasti ja menemme sinne mielellämme joskus uudelleenkin, ehkä kesällä, jolloin illallakin maisemia näkee paremmin. Ateriamme aikana ravintolan pyörivä osa ehti kiertää keskusosan melkein viiteen kertaan. 

Hotelli Tornin aamu alkoi räväkästi puoli seitsemän aikaan, kun palohälyttimet laukesivat ja kuuntelimme vartin verran monikielistä kovaäänistä ilmoitusta siitä, miten mitään hätää ei ole, eikä meidän tulisi käyttää hissiä sinä aikana, kun tilannetta tutkitaan. Kuulutus lakkasi yhtä äkisti, kuin alkoikin ilman, että sanallakaan olisi ilmaistu vaaran uhan olevan ohitse. Pienen maininnan olisin asiasta mielelläni kuullut. Vartin aikana ehdin tuumaista sitäkin, että 19. kerroksesta on aika matka alas maanpinnalle rappusia pitkin.

Aamiainen Tampereen upouudessa maamerkissä oli hyvä ja monipuolinen ja olimme ilmeisen aikaisessa sitä syömässä, sillä minkäänlaista ruuhkaa ei lauantaiaamuna vielä siihen aikaan ollut. Poislähtiessämme saimme kuulla, mikä oli aiheuttanut palohälytyksen, joka ei loppujen lopuksi ollut edes kuulunut kaikissa kerroksissa.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, josta löytyy myös muita ravintola-aiheisia postauksiamme.

Huvia ja hyötyä Tampereella

Tällä viikolla olimme Kammenpyörittäjän kanssa pitkästä aikaa yhtä aikaa samalla työhön liittyvällä kurssilla. Edellisestä kerrasta lienee melkein 10 vuotta. Työssämme on tapahtunut ja tulee piakkoin tapahtumaan suuria muutoksia ja niiden tiimoilta olemme laukanneet kursseilla useaan otteeseen. Toistaiseksi viimeinen oli tällä viikolla Tampereella ja olikin mukava lähteä yhdessä opin tielle. 

Koska kyseessä oli vain kahden päivän oppikokonaisuus ei puolikurssijuhlien kanssa voinut viivytellä, vaan ne täytyi pitää heti ensimmäisen päivän jälkeen. Puolikurssijuhlina toimivat ruokatreffit kahden kollegan kanssa, jo aiemmin mainitun Eloveenan ja blogin uskollisen lukijan, seinäkellon onnellisen omistajan kanssa. Olin jo aikoja sitten varannut pöydän Hella & Huone-ravintolasta. Olin tosin varannut pöydän aivan väärältä viikolta, onneksi huomasin asian muutamia viikkoja sitten ja sain tehtyä uuden varauksen oikealle illalle. En vain älynnyt ilmoittaa asiaa seurueen kaikille jäsenille ennen kuin tällä viikolla, mutta onneksi asia korjaantui ja seinäkellon onnellinen omistajakin pääsi tulemaan ruokatreffeille viikkoa aiemmin, kuin oli varautunut. Double check on paras check, sen muistan tästälähin.

Ravintola Hella & Huone oli kiinnostavien ravintoloiden listallamme jo pitkään, emme vain koskaan tuntuneet pääsevän syömään minnekään Tampereella. Torstai-iltana tilanne korjaantui ja söimme kolmen ruokalajin illallisen. Ravintola oli tuona iltana täynnä, meidän neljän hengen seurueemme oli pienin, muut pöydät oli varattu suuremmille seurueille, jotka näyttivät olevan pikkujoulua viettäviä työporukoita. Pitkän pöydän päästä päähän aaltoileva keskustelu yltyi välillä lähes huutamisen tasolle ja ravintolassa olikin melkoinen metakka. 

Hellan & Huoneen ruokalista on lyhyt, vain 8 ruokalajin mittainen ja niistä voi koostaa mieluisan setin. Nettisivulla viinejä luvattiin myydä myös ruokiin sovitellusti laseittain, mutta kiireeseen vedoten meille haluttiin myydä viiniä pullottain. Olimme aikeissa syödä pääruokina sekä lihaa, että kalaa, joten arki-iltana (melko myöhään ja aamulla heti alkavien töiden ja kurssin alla) yhden viinipullon löytäminen sopimaan kaikkiin ruokiin olisi haasteellista, mutta kieltämättä nopeampaa, kuin laseittain tarjoilu. Toisaalta sen ei pitäisi olla asiakkaan ongelma, että ravintolalla on kiireinen ilta ja tunsin hieman tulleemme painostetuksi viiniasiassa. 

Samaisesta kiireestä johtuen ehdimme istua 45 minuuttia ennen kun saimme eteemme ihastuttavan keittiöntervehdyksen, pikkuisen sienikeiton, jossa oli mielenkiintoisena vivahteena raastettua kahvipapua. Keittoa olisi lusikoinut enemmänkin, mutta luonnollisesti tervehdyksen ei tule ollakaan suuri. Kattaukseen kuuluvalle leipälautaselle saapui täytettä vasta tervehdyksen jälkeen, pöytään nostettiin lystikäs peltinen puu, jonka oksiin oli seivästetty erilaisia pieniä leipäpalasia. 

Saapumisesta toistatunnin kuluttua saimme alkuruoat eteemme, kaksi meistä otti Talvikurpitsaa ja lehtikaalia ja kaksi Jääkellarin kuhaa ja tilliä. Näistä jälkimmäinen oli kauniimpi annos. 

Koska emme olleet aikoihin nähneet, meillä riitti kyllä juteltavaa eikä hidas tahti haitannut, joskin ravintolan melutaso suurehkojen seurueiden myötä oli melkoinen. Tarjoilija joutui karjaisemaan aika kovalla äänellä, että voisitteko olla hetken hiljaa, että hän voisi ottaa tilaukset yhdeltä seurueista. Ymmärrettävää, mutta silti oli hieman nolostuttavaa tulla vaiennetuksi tuolla tapaa. 

Illan tahti ei siitä muuttunut ja parin tunnin kuluttua meillä oli edessämme pääruoka, kahdella Luomu maa-artisokkaa ja kylmäsavuhaukea, kahdella Ylikypsää karitsaa, kieltä ja luumua. Annosten ulkonäkö oli mitä kaunein ja minäkin todistettavasti söin kieltä, olen vältellyt sitä tarkoituksellisesti pitkään. Pidin kovasti ylikypsästä karitsasta. Kovin hyvin en kuullut, mitä pöydän toisella puolella pidettiin kylmäsavuhauesta. Kaikille ruokalajeille sovitettu valkoviini toimi.

Jälkiruokina söimme kaikkia kolmea vaihtoehtoa, Roquefort ja sekahedelmää, Sweetiehedelmää ja konjakkia ja Punajuurta ja lakritsia. Etenkin minun punajuuriannokseni oli todella kaunis, muutkin pitivät annostensa ulkonäöstä ja mausta. 

Kaikkiaan kolmeen ruokalajiin (+tervehdykseen) meni kolme tuntia, mikä arki-iltana tuntui aika pitkältä ajalta, olimmehan heränneet jo aikaisin, matkustaneet ja kursseilleet ensin pitkän päivän. Meille kyllä pahoiteltiin hidasta tahtia, mikä poisti lievän ärsytyksen. Emme ole aikoihin tilanneet viiniä ravintolassa pullottain, joten hieman ällistyimme viinin hintaa, jota emme tilausvaiheessa kukaan tulleet kysyneeksi. Laseittain ostettuina ja viinipaketteina viinille tulee tietysti myös hintaa ja tulee tullakin, mutta jotenkin 75 euron pullohinta tuntui leukoja loksauttavalta, vaikka neljään pekkaan nautittuna pysyikin kohtuullisena. Luku 75 vain on niin iso, etenkin kun olimme ajatelleet tilaavamme kukin lasillisen pääruokaansa sopimaan. 

Ruoka-annokset olivat melko pieniä ja mieleen tuli kyllä, että ravintolan toive oli myydä useampia, kuin kolme annosta/ruokailija, mutta siinä olisi kyllä sillä tahdilla aika loppunut kesken. Hella & Huone oli kiinnostava kokemus ja mieluisa seura teki illasta mukavan. Kammenpyörittäjän ja minun osuus illasta oli noin 165 euroa. 

Liitän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Kulttuuripitoinen kotimatka

Kaikki oleellinen Tampereesta?

Olen joskus määritellyt, että minilomanen tarkoittaa korkeintaan viikon mittaista reissua, joten pakkohan se oli palata kotiin viimeistään tänään, ettei tarvitse alkaa muuttaa tämänkertaisesta reissusta kertovien postausten tunnisteita. 

Emme ajaneet kotiin suorinta tietä Tampereelta Jyväskylään, vaan teimme muutamia välirasteja tompsukkaan. Hankimme muutamia tähdellisiä tavaroita verkkokauppa.com:sta ja Bauhausista ennen kuin pysähdyimme aamupalalle Aunessillan kupeeseen. Kammenpyörittäjä muistaa sillan lapsuudestaan siitä, että sen kohdalla isä painoi kaasua ja sai lasten masuihin höpön tunteen, kun auto saavutti sillan lakipisteen. Samanlainen höpöpiste oli minunkin lapsuudessani mökkitiellä Perunkajärvellä. Sillan pielestä poimimme metsämansikat aamiaisjogurtteihin.

Seuraava rasti oli Kammenpyörittäjän sukulaispaikka Ruovedellä, siellä hänen serkkunsa pitää yli satavuotisen perinteen omaavaa kirjakauppaa. Oli mukava seisomakyläillä Kammenpyörittäjän täti, serkku, sekä serkunpoika. 

Ruovedellä täytyy aina käydä kauniilla hautausmaalla katsomassa sukuhaudat, vaikka melkein joka kerta siihen hetkeen osuukin aina kummasti sadekuuro, niin nytkin. Hyödynmaan pyöräkorjaamossa ei seppä ollut taaskaan paikalla. 

Kalela ei ole ollut moneen vuoteen auki, kävimme sen porteilla pari vuotta sitten kurkkimassa. Olisi kyllä kiinnostavaa nähdä paikka. Gallen-Kallelan taidetta silti näimme tänään runsaasti, kun suuntasimme Ruovedeltä Mänttään, tai pitäisi kai sanoa Mänttä-Vilppulaan ja siellä Serlachius-museo Göstaan. Tiesimme, että siellä voisi päästä syömäänkin hyvin, muttei meillä ollut varausta. Ravintola näytti ilahduttavan täydeltä, joten emme jääneet kyselemään mahiksia. Oli muuten erittäin positiivinen tunne se, että suomalaisen taidemuseon pihaan ajaessamme parkkivahti joutuu sanomaan, että ikävä kyllä meillä on ihan täyttä, voitteko pysäköidä kauemmas. Ja mehän voimme. Kahdeksan euron pääsymaksu hoitui työpaikan kulttuurikortilla, mikä ilahdutti mieltä myös. 

Museon uudessa osassa, Göstan Paviljongissa oli esillä mainio SuperPop-näyttely. Jollemme olisi jo ehtineet ahnehtia keväistä Andy Warholin näyttelyä Sara Hildénin museossa, olisimme olleet vielä enemmän haltioissamme, sillä Warholia oli todella monta teosta esillä, etenkin jonkun helsinkiläisen yksityiskokoelmista. Muutenkin poptaide, myös uusi kotimainen, näyttäytyi edukseen, eikä ollut liian kummallista makuumme. 

Päärakennuksessa esillä oleva Taidemuseo Göstan näyttely oli sitten toisella tapaa hengästyttävän hieno. Rakennus itsessään ja siellä esillä olevat taideteokset veivät upeasti viime vuosisadan alkuun ja teollisuuspatruunan loiston päiviin. Esillä oli huomattava määrä mm. Akseli Gallen-Kallelaa ja Albert Edelfeltiä.

Kävelimme myös pienen kierroksen tilan mailla ja huomasimme spontaania vieraiden tekemää taidetta, kun pääsylipputarroja oli kierrätetty koivunlehtiin, se ei liene kovin pahasta koivulle? 

Pysähdyimme katsomaan myös Mäntän kirkkoa, joka oli saanut ylleen Kaarina Kaikkosen taideteoksen Totuuden hetki. Se koostuu mänttävilppulalaisten paidoista ja oli jotenkin häkellyttävän hieno. Kirkossa sisällä käydessämme kuulimme sivusta pienen esittelyn kirkosta ja sen yhteisestä historiasta Serlachiuksen suvun kanssa. 

Kotimatkan viimeiselle osuudelle nappasimme vielä päivän toisen kirkon, Petäjäveden vanhan kirkon. Huomasin sen ohi ajaessamme, että ovihan on auki ja menosuuntaamme kätevästi sijaitsee hyvä parkkipaikka, jonne kurvasimme. Olemme joskus vuosia sitten kerran sattuneet paikalle, kun kirkko on ollut avoinna ja nyt emme tahtoneet, näin kuivien kelien aikaan, ottaa riskiä. Emme tietenkään myöskään maalata piruja seinille, mutta nämä kohteet kannattaa poimia aina heti, eikä huomenna. 

Oli hauska huomata, että kirkossa oli paljon väkeä ja etenkin se, että sinne otettiin pääsymaksu, viisi euroa aikuiselta. Minä oli matkassa käsiä heilutellen, ei edes kukkarahakkoa taskussa, mutta Kammenpyörittäjän taskuista löytyi sen verran killinkejä, että pääsimme sisälle. Kirkolla on tänä vuonna 250-vuotissynttärit ja sen vuoksi kirkko on avoinna kesäaikaan hyvin ja siellä on opastusta ja pientä muistoesinemyyntiä. Hyvä, hyvä! Kirkko kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle. 

Lopun kotimatkaa sitten vain ajelimme poikkeamatta minnekään. Kotipihan nurmikko oli leikattu hyvään mittaan, kasvihuone on pärjäillyt aivan mainiosti (joskaan suuria satoja ei kannata toivoa) ja kotimiehemme taas selviytynyt residenssin hallinnasta mitä parhaiten. Kammenpyörittäjä jo singahti kylille kaverinsa kanssa ja minulla on mukava laiskanpulskea olotila, joka ei kaipaa mitään muuta kuin omaa mukavaa sohvannurkkaa, lasillista roseviiniä ja sukkelaa nettiä, joka kotona on aina tarjolla. 

Huomenna taas ajetaan Tour de Francea ja minulla on petraamisen paikka, mitä tulee ranskalaisten ruokalajien valmistamiseen. Niinpä sukellankin nyt foodgawkeriin ja etsin muutamia ohjeita, jolla tilannetta parannetaan!

Retkibouillabaisse

Näin Tampereella!

Maanantaisin moni kiinnostava ravintola Tampereella on kiinni (lepopäivät toki suotakoon) tai juuri lopettelemassa kesätaukoa, huomenna kaupunki olisi täynnä kiinnostavia, avoimia ravintoloita. Huomenna emme enää ole täällä päivällisaikaan, joten edelleen jäävät tamperelaiset ravintolat kokeilematta. Mutta syötävä se oli tänäänkin, se mielessämme suuntasimme aamulla leirialueelta Tampereen kauppoihin. Ihan ensiksi kävimme IKEAssa, söimme siellä euron aamiaiset ja arvelimme, että tulipa halpa reissu. Ei ihan toteutunut, löysimme monta tähdellistä tavaraa mukaamme, kun kevytkiersimme alakerran osastot. 

Keskustassa parkkeerasimme taas Hämppiin, olen aivan ihastunut siihen parkkikellariin, se on ihan ensimmäinen, jossa olen nähnyt kiertoliittymänkin! Kerrankin jonkun hankkeen lopputulos muistuttaa oikeasti niitä suunnitteluvaiheen havainnekuvia. 

Meillä on vakiopysäkit tutuissa kaupungeissa, niin Tampereellakin, on käytävä Stokkalla, Akateemisessa, Erämiehessä ja uutuutena meille Tigerissa, joka on jotenkin fiksumpi krääsäkauppa. Sitten kävimme Keittiöelämässä, kahvilla ja kauppahallissa. Siellä oli aikeena katsastaa Kalakauppa Nygrenin valikoimat, jos jotain mereneläväistä saisimme lautasille ranskalaisteeman mukaisesti. Ja onnistuihan se. Halusin tehdä bouillabaissea siinä määrin mukaillen, kuin se leirioloissa pienin kattiloin olisi mahdollista.

Ostimme muutaman tiikeriravun, kampasimpukan, lohikuution ja pienen palan kuhaa. Saimme ostoskassiin myös pussillisen jäitä, mikä oli ilahduttavaa lämpimän sään vuoksi. Samoilla jäillä kylmenisi päivällisviinikin. Muistelin, mitä muuta ranskalaiseen kalakeittoon tarvittaisiin, enkä oikein muistanut kuin fenkolin ja valkosipulin ja niitä ostimme hallin vihanneskauppiaalta. Palatessamme Rajalan kautta leirialueelle googletin matkalla muutamia keitto-ohjeita ja lisäsin listaan muutamia aineksia, koska poikkesimme vielä patongin perässä germaanimarkettiin. 

Leirillä aloitimme ensin Tour de Francen kymmenennen etapin seuraamisen ja järjestelimme ostokset autoon ja vaunuun. Hankimme muunmuassa uuden matkayrttilaatikon, johon mahtuu 6 yrttiä tai salaattia. Astia mahtuu juuri sopivasti vaunun keittiön pesualtaaseen matkojen ajaksi ja leirillä vati nostetaan pihalle saamaan kulloistakin ilmanalaa. Eilen pienen nuupahtamisen kokeneet yrtit ovat taas voimissaan, ehdimme ajoissa ottaa ne varjoon ja juottaa niitä ennen kuin tilanne oli korjaamaton.

Koska retkikeittiömme on vaatimaton, kuten olen kertonut, minun pitäisi soveltaa luovasti ja rohkeasti vain kutsua aikaansaannostani bouillabaisseksi vaikka kuka sanoisi mitä. Sanoisin siihen, että tule itse ja tee parempi näissä oloissa ja jos ei muu auttaisi, sanoisin, että höpöhöpö. Sillä pääsee pitkälle.

Retkibouillabaisse kahdelle siitä mitä sattuu olemaan

• 2 perunaa
• 1 porkkana
• 2 pientä sipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 pieni fenkoli
• loraus oliiviöljyä
• 2 tomaattia
• puolet puolen gramman sahramipussista
• suolaa ja pippuria
• timjamia, persiljaa, tilliä, basilikaa ja rosmariinia matkayrttinaariosta
• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• 3 dl vettä
• sitruunamehua
• 4 tiikerirapua
• 4 kampasimpukkaa
• 4 suurta kuutiota lohta
• pieni pala kuhafileestä, noin 100 g
• loraus kermaa
• smetanaa

Luin Polkkapossun, Sillä sipulin ja sauvajyväsen postauksia ja poimin vinkit, joita saatoin käyttää. Kuorin perunat ja porkkanan, leikkasin ne ja pienenpienen fenkolin viipaleiksi, samoin kaksi viimeistä pientä sipulia. Yksi iso mutkikas tomaatti ja yksi kumato löytyi myös ja leikkasin ne kuutioiksi. Silppusin valkosipulin kynnet. Kuumensin retkikeittimen liekillä suurimmassa kattilassa ison lorauksen oliiviöljyä ja kuullotin siinä ensin perunoita, porkkanaa, sipuleita, valkosipulia ja fenkolia. Hetken päästä lisäsin tomaatit mukaan, sahramin ja rosmariininoksan. Lisäsin desin verran viiniä ja kypsensin vihanneksia lisää silloin tällöin sekoitellen. Kaadoin mukaan noin 3 desiä vettä ja lorauksen sitruunamehua ja keitin keittopohjaa noin puolisen tuntia. 

Sillä välin auoin minikokoiset kalakaupan paketit ja ripotin kaloille, simpukoille ja ravuille hieman suolaa, pippuria ja sitruunamehua. 

Maistelin keittopohjaa, jossa oli jo kaunis sahramin tuoma väri. Lisäsin hieman vettä ja viiniä ja sitten merenelävät palasina, sekä pehmeät yrtit, timjamin, basilikan, persiljan ja tillin. Annoin keiton vielä kiehua muutamia minuutteja, noin 7-8, kunnes kaikki oli kypsää. Kaunistin keiton värin vielä pienellä kermalorauksella. Annoksen päälle asetin tuoreen tillioksan ja lusikallisen smetanaa.

Täytyy kyllä kehua, että retkibouillabaisse oli mitä maistuvinta, vaikkei kalalientä ollutkaan saatavilla. Pidimme keitosta tosi paljon! Alsacen kuiva viini ruokajuomana ja pala leipää, eipä siinä ollut moittimista.

Tour de Francen kymmenes etappi oli jälleen vesisateen ja kaatumisten pilaama. Alberto Contador kaatui niin pahasti, että loukkasi polvensa ja joutui keskeyttämään kilpailun, se veti mieleni hetkellisesti apeaksi, sillä toivoin kovasti hänen menestyvän. Mutta kisa jatkui ja etapin voitti upeasti ajanut Vincenzo Nibali, joka otti eilen luovuttamansa keltapaidan takaisin päälleen. Huomenna ajajilla on lepopäivä, mikä varmasti on osin kurjissa sääolosuhteissa ajettujen etappien jälkeen enemmän kuin tarpeen.

Matkayrtit tositoimiin

päivän kirkko

Toteutamme huolella teemaa vierivistä kivistä, tänä aamuna se olikin helppo tehdä, niin korkealla vaaran päällä olimme, ettei paljon tarvittu, että karavaani nytkähti liikkeelle Riihivuoren laelta. Suunnitelmamme oli ajella pientä kiertoreittiä Tampereelle.

Luin joitakin päiviä sitten Kivistössä-blogista postauksen mökkituliaisista. Siitähän tuli heti huono omatunto, sillä käydessämme Kivistössä toukokuussa omaisuutemme lisääntyi paluun myötä. Ruoanlaiton tuoksinassa tulin ottaneeksi mukaan lusikan pakatessani aidosti meidän romppeitamme. Tunnustin toki tekoni samantien, vaikkeivat Mari ja Liisa olleet aivan varmoja, oliko kyseessä tosiaan joku heidän serviisistään. 

Minun panokseni siis mökkituliaisaiheeseen on se, että palautetaan mikä on vääryydellä viety ja viedään jotain hyvitykseksi. Poikkesimme päivällä moikkaamaan kivistöläisiä, emme tehneet pesää vaan suoritimme oikeaoppisen seisomakyläilyn, jonka maksimikesto on 20 minuuttia, jonka jälkeen isäntäväki pääsee jatkamaan sitä, mitä olikin tekemässä. Hyvitysosiota kuviossa esitti tämän kesän sadosta tehty lipstikkasuola. Ennen ulkomaanreissua leikkasimme yrttejä alas, mm. lipstikan ja lähtöä edeltävänä päivänä pyöräytimme niistä yrttisuolaa, joka sai rauhassa kuivua reissumme ajan.

Pohdin koko automatkan, mitä ruokaa saattaisin tehdä niin, että voisin myös sanoa sitä ranskalaiseksi, panostukseni tämänvuotiseen Ranska-haasteeseeni on toistaiseksi vaatimaton. Muistin, että olen joskus ajatellut tekeväni ranskalaista yrttivoi-kanaa. Ymmärsin toki, että kokonaisen kanan paistelu pienellä retkipaistinpannulla on melko tuhoontuomittu ajatus, mutta voisinhan ostaa vähän pienempiä biittejä, yrttejä meillä on sopivasti, sillä matkayrtistömme voi edelleen hyvin. 

Tampereelle saavuimme vähän sen jälkeen, kun Eurosportin Tour de France-lähetys alkoi. Niinpä ensimmäisenä viritimme playerin päälle ja sitten vasta veivasimme vaunun tassut alas ja pystytimme katoksen. Sää oli mitä kaunein, lämmintä 28, mutta tummanpuhuvia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle. 

Kävimme ruokakaupassa ennen tutulle leirialueelle saapumista ja sieltä poimin mukaan malliston pienimmän broilerinfilepakkauksen. Kun leiri oli valmis ja olimme hieman hengähtäneet, aloimme päivällispuuhiin. Kammenpyörittäjän kohdalla se tarkoitti tiskaamista, minä sekoitin pienen vadillisen kreikkalaista salaattia (cross kitchen, you know) ranskalaisen yrttikanan kaveriksi. 

Broilerin valeluun tein yrttivoisekoituksen heti jääkaapista ottamisen jälkeen helteessä sopivan notkeaksi äityvästä voista, matkayrteistä poimituista basilikasta, timjamista ja vähäisestä tillistä (ihan säälistä, mutta toisaalta minttua en säälinyt). Pikkuisen päälle suolaa, paljon pippuria ja liraus sitruunamehua. Sekoitin kaikki hyvin yhteen ja kaadoin seoksen pannulle, sitä oli noin ison ruokalusikallisen verran. Kuumensin pannun oikein kuumaksi ja laitoin broilerifileet (sellaiset ohennetut) pannulle. Kääntelin niitä muutamaan kertaan ja valelin sulanneella yrttivoilla, kunnes liha oli kypsää. Varmaan siinä alkuperäisessä ranskalaisessa yrttivoikanassa oli muitakin kommervenkkejä, mutta niitä en nyt saanut mahdutettua vaatimattomaan keittiööni.

Söimme yrttiset kanapalat kreikkalaisen salaatin ja patongin kanssa ja haikeana muistelimme kotona viinikaapissa pötköttävää Schlumbergerin viiniä, jota oli keväästä asti jemmattu sitä varten, kun Tour de Francessa ajetaan Alsacen alueella, kuten tänään. Siideriin ja olueen oli tyytyminen. 

Tour de Francen yhdeksännen etapin voitti komeasti aika-ajon spesialisti, saksalainen Tony Martin. Kokonaiskilpailun johtoon siirtyi toinen Tony, nimittäin Lotto-Belisolin Tony Galopin Vincenzo Nibalin ollessa toisena puolentoista minuutin kaulalla. Vielä huominen täytyy ajajien jaksaa ennen tiistaista lepopäivää. Tänäänkin Ranskassa satoi, muttei niin pahasti kuin muutamana edellisenä päivänä.

Bialetti tukee Applea

Uusien kokemuksien äärellä

Olimme pienellä Tampereen reissulla, jolta palasin muutamaa uutta kokemusta rikkaampana. Tällä kertaa kävi niin, että ne asiat joista minulla oli matalat odotukset, yllättivät positiivisesti ja päinvastoin. Sää oli melko kelju, eilen satoi tasaisesti aivan siihen asti, kuin ennusteessa oli arveltukin. Iltaa kohden sää parani, se oli mukavaa. 

Emme olleet koskaan aikaisemmin majoittuneet Omenahotelliin, mutta nyt sekin on kokeiltu. Aivan kelpo nukkumispaikka, eikä ainakaan näin arki-iltana ollut mitään mekkalaa, kuten olen kuullut viikonloppuisin joskus olevan. Ompun sijainti Hämeenkadulla oli erinomainen ja sattumalta osuimme auton kanssa tuliterään P-Hämppi-pysäköintihalliin.

Kulttuuripainotteisen matkamme ensimmäinen tapahtuma oli Keskustorille pystytetty oluttelttakylä, jossa esiintyi alkuillasta Kari Peitsamo. Sain jo ajomatkan aikana pienen läpileikkauksen Peitsamon musiikista, mikä olikin hyvä juttu. Muutoin olisin juuri ja juuri tunnistanut vain kappaleen Kauppaopiston naiset. Peitsamo esiintyi yksin kitaransa kanssa kolmen vartin verran, mikä oli ainakin minulle oikein sopivasti, sain kyllä rahalle vastinetta oikein hyvin. Keskustorin konsertit ovat sivumennen sanoen ilmaisia. 

Olin valinnut meille illallispaikaksi Saludin, sillä la Vuelta lähestyy ja olin lukenut, että siellä saisi mallikasta espanjalaisruokaa. En aio jaaritella tästä kokemuksesta pitkään. Yksi tilaamistamme annoksista oli erinomainen, Especial de la casa KOBE ESTILO WAGU-härän sisäfileepihvi. Kaikki annokset olivat liian suuria, hinnasta en niinkään marise, mutta on noloa, kun ei ole mitään mahdollisuutta jaksaa syödä puoltakaan tilaamastaan annoksesta. Kokemuksessa kiitän mieluisaa pöytäseuraa. Luulen, että ensi Tampereen vierailulla menemme Hella & Huone-ravintolaan, jota nytkin ensin tuumin meille illallispaikaksi.

Illan päätteeksi tallustelimme täysien vatsojemme perässä Tampereen Klubille kuuntelemaan Eläkeläisiä. Tämä oli nyt neljäs kerta, kun kulkeuduin orkesterin keikalle ja alan päästä jo jyvälle, missä tästä on kyse. Kerroin keväällä, että saksalainen yleisö humppasi aivan hulluna, mutta niin humppasi kyllä suomalainenkin, tosin melko paljon kosteammissa tunnelmissa. Humppajuna puksutti ympäriinsä koko keikan ajan ja sydänala tutisi humpanjytkettä vielä aamullakin. En pidä mahdottomana ajatuksena mennä uudelleenkin Eläkeläisten keikalle. 

Jokisen valinnasta hankittua

Tänä aamuna noudimme automme Hämpistä ja suuntasimme kauppahallia kohti. Sieltä hankimme tuikitärkeän tuliaisen, käpykakun. Olimme niin hurjia, että ostimme myös perunaleivoksia, näillä makeilla uskalsi kyllä kohdata kotimieheksi jääneen nuoremman perillisen. Käväisimme kotimatkalla IKEAssa, jossa oli muutama muukin juuri tiedostanut myytävän aamiaista 50 sentin sopuhintaan. Ihmettelin hieman, miten vaikea se onkaan ottaa yksi juustosiivu ja yksi kananmuna, niitä valittiin hyvin huolellisesti. Kaupan puolelta ostimme irtolautasia kuvaustarkoituksiin, kassa katseli taas hieman kummissaan, että millaistahan astiastoa me oikein keräämmekään.

Tour de Francen lopputohinat ovat meneillään. Olemme katsoneet tämän päiväisen etapin, jonka voittajaksi ylsi jo toistamiseen tässä kisassa Movistarin Rui Costa. Nyt käymme läpi eilisiä tapahtumia. Kokonaiskilpailu alkaa olla paketissa, mutta viimeiset vuorietapit ovat kyllä itsessäänkin todella kiinnostavia. Koska palasimme reissusta vasta iltapäivällä, tein nopean salaatin uuteen Ikeasta ostettuun vatiin ja samalla muistelimme yhtenä iltana maistelemiamme ranskalaisia juustoja. Pari niistä oli niin tujakan hajuista, etten tahtonut maistaa ja Kammenpyörittäjäkin sai syödä niitä melko etäällä, sisätiloissa kylläkin, sillä ilta oli kovin viileä.

Huomenna ja ylihuomenna, viimeisinä lomapäivinä haluan vielä tehdä jotain ranskalaista ruokaa ennen kuin tämä Campasimpukan kolmas ranskalaisen ruoan haaste on ohitse Tour de Francen päättyessä Pariisiin.