Monenlaista nähtävää museokortilla ja ilmaiseksi

Kesän kolmannen CampaReissun toinen päivä muodostui monipuoliseksi, ehdimme vaikka mitä. Aamulla edellisillan sateen jälkeiset lätäköt olivat hävinneet ja kävimme aamiaisen ja tiskaamisen jälkeen hieman katsastamassa leirialuetta ennen matkan jatkamista. Kuntoranta ei ollut ihan suosikkipaikkamme, mutta kyllä siellä yhden yön viipyi. 

Olimme tarkkoina, ettei vaara yllättänyt

Aamun ensimmäinen museokohde oli Savonlinnan maakuntamuseo. Olavinlinnan lähellä oleva museorakennus on nyt remontissa, mutta Nälkälinnanmäen päällä on entinen kirjastorakennus, jossa toimii taidenäyttelytila ja pieni kooste varsinaisesta maakuntamuseosta. Kari Cavénin näyttely Ilo pitkästä itkusta oli todella kiva. 

Olavinlinnassa olemme käyneet muutamia kertoja, edellisestä kerrasta oli niin kauan, että ajattelimme piipahtaa siellä uudelleen. Tuona kesäpäivänä jono oli kuitenkin niin pitkä, että jätimme linnan väliin ja jatkoimme matkaa. Kiva nähdä, että kotimaankohteet vetävät väkeä, muttemme halua viettää aikaa jonoissa, ellei ole välttämätöntä. 

Kirkko päivässä on aina hyvästä ja ennen Punkaharjun Lustoon tutustumista poikkesimme reitiltä ja menimme katsomaan Kerimäen kirkkoa. Olemme kuulema käyneet siellä aikaisemminkin, mutta minulla ei ollut muistikuvaa tuosta kerrasta. Olen ehkä ajatellut silloin jotain muuta. Nyt ajattelin ja katselin kirkkoa sillä silmällä, ulkoa ja sisältä, etten heti unohda. Oli muuten kohtuullisen ruma lisärakennus läntätty kirkon taakse, ei mikään arkkitehtooninen riemuvoitto. 

Olemme muutaman kerran sekoittaneet muistikuvissa Suomen Metsämuseo Luston ja Rovaniemellä sijaitsevan Tiedekeskus Pilkkeen. Tällä matkalla menimme katsastamaan Luston ja se oli oikein mielenkiintoinen paikka, monipuolinen, iso, sokkeloinen ja sisälsi paljon katsottavaa. Väkeäkin oli aika paljon, muttei tungokseksi asti. 

Samassa pihapiirissä sijaitsee myös Aseman taidelaituri, jonne ei ole pääsymaksua, kannattaa vilkaista myös. Lustoon pääsee myös ilmeisesti paikallisjunavuoroillakin, mutta niin tarkkaan en siitä ottanut selkoa, koska olimme omalla ajokilla liikkeellä. Taidelaiturissa tarjolla oli erilaista taidetta, vähintään hintansa arvosta.

Parikkalan patsaspuisto oli päivän viimeinen kohde ennen majoittumista. Taisin kuulla paikasta ensimmäisen kerran Ylen Egenland-sarjasta ja sittemmin olemme olleet välillä melko lähelläkin, muttemme ole tulleet käyneeksi. Nyt kävimme, parkkipaikka oli aika täynnä ja väkeä riitti. Vapaaehtoinen, mutta toivottava pääsymaksu hoitui lippaaseen alueen reunalla, sen voi maksaa myös tekstarilla tai puiston putiikkiin kortilla. Minulla tulee usein vähän apea mieli näitten itetaidepläjäysten jälkeen, niin nytkin. Mutta oli tämä näkemisen arvoinen. 

Retken toiseksi yöksi menimme viime kesältä tutulle leirialueelle Lappeenrantaan. Ilmeisesti omistajataho on vaihtunut, mutta tienvarsikyltitys on ennallaan. Autoja ja vaunuja oli mukavasti alueella ja nyt siellä oli jopa paikalle ohjaus. Tosin se oli vähän semmoista "Kelpaisko tää teille, vai haluaisitteko jonnekin muuhun kohtaan?"-tyylistä jutustelua. Me saavuimme sen verran aikaisin, että saimme kivan paikan, myöhemmin saapui jokunen sellainen, joka joutui aikalailla sinksaamaan auton ja vaunun kanssa. 

Päivän ateria koostui raakamakkarasta ja grillatusta halloumista vihannesten kanssa. Ehdimme juuri saada ruoan valmiiksi, kun alkoi jälleen sataa. Mutta se ei haitannut mitään, sillä Lappeenrannan alueella näkyy hyvin venäläisiä tv-kanavia. Niissä ovat parasta mainokset. Niitä tulee todella paljon ja todella nopeasti, niissä puhutaan niin rivakasti, että pitäisi osata venäjää erittäin hyvin, että ehtisi ymmärtää. 

Matkan kolmas päivä sisälsi sitten jotain aivan muuta, siitä seuraavassa postauksessa. 

Melkein kansallismuseossa

Kesän ja CampaAdria-kauden kolmas pieni reissu alkoi viime keskiviikkona ja päättyi eilen siihen, kun #mobileteddy sanoi, että mennään kotiin. Nyt ei ollut kylmä, eikä satanut, mutta silti ajelimme kotiin. Se tässä lähellä kotimaassa reissaamisessa on melkein omituista, että kotiin voi palata lähes sillä siunaamalla kuin siltä alkaa tuntua. Ei ole edessä ensin tuhansien kilometrien siirtymää ja laivamatkaa (tai lentomatkaa, herranen aika, mitä se on, jotain pahaa syötävää?) ennen kuin ollaan perillä. Nyt tilanne on vielä muuttunut aiemmasta, ei ole enää olemassa matkan tai loman takarajaa. Aikaisemmin halusimme usein käyttää kaiken mahdollisen ajan ennen kotiinpaluuta. Voi tietysti olla muita velvoitteita tai menoja, jotka rajoittavat ajankäyttöä, mutta juuri nyt niitäkään ei ole. Siispä voimme tehdä lähes miten tykkäämme. Se on mukava tunne. 

Tällä kertaa reissun keskiössä eivät olleet keskiaikaiset kivikirkot, vaan Museokortti-kohteet. Kuten jo aiemmin mainitsin, Museokortin tämän vuoden keväänä käyttöön tullut applikaatio on oikein käyttökelpoinen tien päällä ja tietysti myös jo ennakkosuunnittelussa. Kohteita on helppo etsiä kartalta ja tiedot aukioloajoista ja sijainneista löytyvät näppärästi. Olemme ottaneet tavoitteeksemme tutustua mahdollisimman moneen Museokortti-kohteeseen aina, kun se on kätevää ja osuu kohdalle. 

Museokortti tykkää, että sitä käytetään!

Tämän kolmannen reissun ensimmäinen ilmansuunta oli pohjoinen, muttei  kovin pitkään, vain Äänekoskelle asti. Tarkastimme mennessämme myös moottoritietyömaan edistymisen, ihan näyttäisi olevan hyvällä mallilla, samoin lentokentällä näytti siltä, että kiitotieremontti on kiivaasti menossa. Enää se ei vaikuta minuun oikeastaan ollenkaan, sitä pitää muistutella mieleen, mikäli meinaa liiaksi kiinnostaa. 

Reissun ensimmäinen museo oli Äänekosken taidemuseo, joka sijaitsee Klubinmäellä Hammarénin talossa. Ilmeisesti  museo on auki vain kesäisin, tänä vuonna 16.6.-16.8. Talossa on kaksi näyttelyä, Helmiä II-kokoelmanäyttely ja Keskisuomalaisia maisemia ja tunnelmakuvia. 

Toisena kohteenamme oli Rautalammin museo. Siihen liittyy hauska työperäinen juttu, eräs kollega (en osaa vielä sanoa, että entinen kollega) on kotoisin Rautalammilta ja hän mainitsi kerran, että pitäisi tehdä joskus yhteinen retki Rautalammin kansallismuseoon. Riemastuimme siitä kovasti, sillä onhan se hienoa aina päästä kansallismuseoon. Mutta kyse ei siis kuitenkaan ole aivan kansallismuseossa, ihan vaan museosta. Rakennus näyttää tyypilliseltä tehtaan patruunan residenssiltä, mutta sepä  onkin alunalkaen museoksi rakennettu talo, se on valmistunut vuonna 1938. Esillä on tänä kesänä pysyvä näyttely seutukunnan historiasta, pieni Muumi-aiheinen näyttely, näyttely Marimekosta Armi Ratian aikana ja hieno Haloset-näyttely. Pidimme tästä kansallismuseosta kovasti.

Rautalammilla teimme pika-analyysin seuraavasta suunnasta. Olimme ajatelleet Kuopiota ja koska voimme, muutimme mielemme ja lähdimme kohti Varkautta. Varkauden museoon ei ole pääsymaksua, mikä oli ensiksi pettymys, sillä tahdoimme siitäkin museokorttikäynnin tilastoomme. Se onnistui siten, että työntekijä näpelöi museokortin numeron koneelle. Museossa oli näytillä Savon villit-näyttely ja Teollisuuden tekijät – Kymmenen tarinaa tehtailta-näyttely. Lämmin suositttelu kummallekin, Savon villit on esillä 13.9. asti ja Teollisuuden tekijät on käsittääkseni pysyväisluonteisempi, en ainakaan löytänyt loppumispäivämäärää. Kaunis rakennus on toiminut alkujaan hotellina.

Päivän viimeinen museokohde oli Taipaleen kanavamuseo, jonne myöskin on vapaa pääsy, mutta korttia näyttämällä saimme senkin Museokorttitilastoihimme. Perusnäyttelyn lisäksi yläkerrassa oli kesänäyttely, joka kertoi uittotöiden historiasta.

Yöksi menimme pienehkölle leirialueelle Varkauden Kuntorantaan. Camping-alue lienee hieman sivubisneksen osassa, pääosassa on jonkunlainen hotelli liikunta- ja hoitomahdollisuuksineen. Siihen emme enempiä tutustuneet, olimme vain yhden yön aivan kelpoisalla leirialueella. Alkoi olla sateen uhkaa ja se taas uhkasi päivällissuunnitelmiamme, sillä tarkoitus oli syödä kalaa. Sitä taas emme paista auton keittiössä, sillä meillä ei ole liesituuletinta ja luulen, ettemme paistaisi vaikka olisikin. Haluan pitää sievän pienen keittiömme mahdollisimman siistinä ilman rasvaroiskeita ja käryjä, sillä eihän se nyt käyttöön ole tarkoitettu! Ei kun onpas, mutta koska voimme tehdä käryisät hommat ulkona, teemme niin. Nyt piti kyllä odottaa melko pitkä hetki, että sade taukosi ja sitten Antti paistoi kalat ja muut lisäkkeet Campingaz-grillillä. Vähän alkoi taas ripotella, joten campachef piilotteli sateenvarjon alla yhdessä Campingazin kanssa, hyvin sekin kävi.

Onneksi ruoka tuli valmiiksi ennen kuin todenteolla alkoi sataa, satoikin niin, ettei ikkunoista nähnyt ulos. Mutta ruoka maistui ja musiikki soi.

Aamulla matka jatkui, mutta siitä seuraavassa postauksessa!

Kyyhkyä pannulta

Näillä herneillä on osuutta asiaan

Saimme jokunen aika sitten Antin metsästäjäkaverilta muutaman lihapaketin, joista ehdottomasti mielenkiintoisin oli tänään pannulle päätynyt kyyhky. En muistaakseni olen koskaan ennen valmistanut kyyhkyä ja olen melko varma, etten ole syönytkään sitä aikaisemmin. 

Minulla on onni olla erittäin hyvän riistakokin ystävä, sauvajyvänen taitaa nämä hommat. Mutta nyt tein googlehaun ja mikäpä siellä olikaan ensimmäisenä kuin toisen rakkaan blogaanin, Nannan kyyhkypostaus vuodelta 2016. Sielläkin mainittiin sauvajyvänen, joten uskoin, että nyt ollaan asian äärellä. Nanna oli laittanut kyyhkyn kaveriksi risottoa ja niin tein minäkin. Risottoon tarvitaan tietysti lientä, sitähän löytyy, jopa merkittyä lientä. 

Saamassamme, erittäin asiallisessa pakkauksessa oli neljä kyyhkyn rintaa, olisikohan niitä ollut noin 120 g yhteensä, maksimissaan 150 g, en tullut punninneeksi. Viime kuukausina on ruokahalu on kateissa joko kokonaan tai ainakin minimissä, joten tämä pieni määrä riitti meille kahdelle oikein hyvin. 

Kyyhkyn rinnat pannulla

• 4 kyyhkysen rintapalaa nahattomana ja luuttomana
• 1 loraus oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 1 valkosipulinkynsi
• muutama oksa timjamia
• suolaa ja pippuria

Otin kyyhkypalat sulamaan jo eilen jääkaappiin ja kun oli aika valmistaa ruoka, avasin vakuumipakkauksen ja taputtelin ne kuiviksi paperilla. Laitoin pannun kuumenemaan ja lorautin sille oliiviöljyä ja lisäsin ison nokareen voita sekä timjamin oksat ja kevyesti litistetyn valkosipulin kynnen. Kun voin ja öljyn seoksen kuohu alkoi laskeutua, nostin kyyhkyn rinnat pannulle ja paistoin niin noin 2-3 minuuttia puoleltaan. Valelin niitä pannulla olevalla voilla ja kun paistoaikaa oli mennyt  noi 6-7 minuuttia, nostin palat peltilautaselle. Ripotin päälle suolaa ja pippuria ja peitin lautasen foliolla. Annoin lihapalojen loppukypsyä foliossa noin 8 minuuttia, sen aikaa meni risoton viimeistelemiseen.

Hernerisotto kahdelle

• 0,5 l lintulientä
• 100 g risottoriisiä
• 1 uuden sadon sipuli varsineen silputtuna
• oliiviöljyä
• 1 dl kuivaa roseviiniä
• noin 1 dl parmesanraastetta
• 25 g voita
• 1 dl tuoreita herneitä
• (suolaa ja) pippuria (riippuen liemen suolaisuudesta, tällä kertaa lisäsuolaa ei tarvittu)
• herneenversoja

Kuumensin ensin sulaneen lintuliemen kiehuvaksi ja otin kattilaan kauhan valmiiksi. Kuumensin paksupohjaisessa kuparikattilassa öljyä ja lisäsin sinne silputun sipulin, jota kuullottelin hetken. Kaadoin mukaan riisin ja sekoittelin, varoin polttamasta riisiä. Lisäsin mukaan viinin ja sekoitin koko ajan. Kun viini oli imeytynyt riisiin, aloin lisätä kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan. Liemen on hyvä olla kiehuvaa, että kypsyminen jatkuu tasaisena. Kylmä tai vain vähän lämmin liemi ei toimi samalla tavalla, riisi saattaa muhjuuntua. Risoton kypsyminen ottaa noin 15-20 minuuttia tällä 100 gramman riisimäärällä. Kun riisissä oli purutuntumaa enää pikkuisen, lisäsin mukaan tuoreet herneet, parmesanin, voita ja sekoitin. 

Annoksen kokosin niin, että lusikoin risoton lautasille ja siihen päälle asettelin pitkittäin kahtia leikatut kyyhkynrinnat, annokseen tuli niin ollen neljä pientä palaa. Koristeeksi Antti haki herneenversoja ja päälle kiersin vielä pippuria ja vähän suolaa. Mielestäni onnistuin tässä hyvin, mikäpä onnistuessa, kun on hyvät neuvot <3

Jos kevät ei mennyt ihan tymässä, niin jonkunlaisen autereessa kuitenkin. Ei ole ollut oikein intoa mihinkään, aika on mennyt töissä käydessä ja uudenlaiseen koronan aikaiseen ja toivoakseni jossain määrin jo jälkeiseenkin maailmaan totuttautumisessa. Alkukesä on ollut ihan sitä samaa. Nyt on edessä vihoviimeinen työviikko ja paljolti uusi elämä alkaa, kunhan on torstai kello 16.25. Mitä CampaKeittiössä, CampaAdriassa ja Campakesässä, jopa CampaElämässä tapahtuu, sen näkee sitten.